Jouluaaton yönä

Rakas päiväkirja.
Kello o nyt 3.09 eli Jouluaatto on jo alullaan. Makoilen tässä tuvan sohvalla koska kinkkuväijy osui tänä vuonna minulle. Iso-J taisi käpälöidä tikunvedon pelivälinettä sillä yleensä hän on aina ollut se vapaaehtoinen joka kinkunpaistoa vartioi.

Mikäs tässä pötkötellessä. Kuusi kimmeltää ja vieno kuorsaus kuuluu yläkerrasta.
Uunissa paistoautomatiikka huolehtii kinkun optimaalisesta kypsyydestä, minä ohjelmoin rutiinilla säädöt sopiviksi.

Tänään kinkkua huuhtoessani mietin, että on se vaan aika karu kohtalo olla kinkku. Ensin sitä elää viattoman porsaan lailla, syö hyvin ja ihanteellisesti. Säännöllisin väliajoin hoitaja käy tarkkailemassa ja taputtelemassa perskannikkaa ja kiittelee hyvästä kehityksestä. Sitten yhtenä päivänä 'valot sammuvat' ja possuressu muuttuu kinkuksi, lihajalosteeksi.

Komea Veli Ponteva saa laatuleiman kankkuunsa, puetaan verkkosukkaan ja ängetään suolakylpyyn. Lopulta se saa paistopussihörselön ylleen ja paistoanturin kankkuunsa ja kohta kuumottaa.

Lopun tiedättekin. Sinappihuntu ja korppujauhokuorrutus, neilikat ja uunikuumennus.

Tässä on nyt vaan semmoinen juttu, että tämä koko kinkunpaiston ihanuus menee tänä vuonna ihan hukkaan. Minua uunista tulvivat tuoksut eivät puhuttele millään lailla. En koe minkäänlaista kutsumusta iskeä aamusella leipäpalaa paistiliemeen tai maistaa pientä siivua. Ei, ei vaan puhuttele.

Onneksi täällä on monta napsavaa suuta odottamassa Veli Pontevan näyttävää entreetä. En siis tässä turhaan valvo.

Nasse muuten tuijottaa uunia, näyttää välillä vaipuvan transsiin. Sitten se rontti nuuhkaisee oiiiiiikein syvään ja painaa huokaisten päänsä jalalleni. Ilmeisesti Joulu on koirankin parasta aikaa.

Laatikot on tehty, perunalaatikko näytti ihan hyvältä joskin se muuntuu paiston aikana ihan mitättömäksi. Uunissa kyllä kuohutaan ja pullistellaan mutta kun ulos tullan, ollaan likilaskuisia surkeita klönttejä. Kuulema maku on oikea. Toivottavasti myös tänä vuonna maku korvaa ulkonäön.

Lanttulaatikosta näpistin pikkuisen ja porkkanalaatikosta toisen mokoman, hyviä olivat.

Peetun oma joulupallo

Tänään on käyty kaupoilla ja haudoilla, toimitettu viimeisiä joulutervehdyksiä. Pyhien jälkeen vielä muutama nyytti kulkeutunee perille saakka, aikataulut eivät kohdanneet ihan niinkuin oli ajateltu.

Siskolikka teki täyden työpäivän tonttujen apulaisena ja kaivelee varmaan teipin ja nauhan palasia hampaistaan vielä vuodenvaihteessakin. Naurettiin äärimmäisen huonoille nerokkaille jutuille niin, että meinattiin haljeta ja pidettiin muutenkin iloista työtahtia yllä.

Yritettiin ottaa sosiaaliseen mediaan pari hienoa selfietä mutta onnistuttiin tyrimään sekin. Oli hirmuisen vaikea mahduttaa kuvaan sekä himmeli, viinilasit, lahjapaperit että kaksi tyrmäävän upeaa (kehekehe) aputottua. Enimmäksen kuvissa näkyi tonttulakin tupsu, himmeli ja hirveän räikeä valo varaston katon loisteputkesta. Se oli varmaan se Joulun Ihme, meidän tumpeloiden versioimana. Onneksi systeriltä loppui akku eikä keretty lähettämään yhtään kuvaa isompaan jakeluun. Kyllä nimittäin aamulla harmittaisi.

Nyt on syytä pistää silmät hetkeksi lepoon. Aattona on armo uus.

Mikäli meistä ei pariin päivään kuulu mitään, ollaan keksitty jotain muuta tekemistä.
Tai mistä sen tietää.

Joka tapauksessa, hyvää ja mukavaa Joulun aikaa kaikille Torpan päiväkirjan lukijoille ja kestotilaajille. Niin  minäkin teitä. Missä lienettekin.

Nasse: Mä niin osaan tämän homman

Peetu: Nasse, näytä nyt vielä kerran toi poseeraus

Piis änd laav