Armotontaaaa, menoaaaa!

Shiis mithää shä shyyttelet, mithään en oo otthanut...

Shit, nyt kyllä huippaa

Oijoijoi, tuolta tulee hirrrmuinen Rhööllli… hilipitappi tippitappi jaijee

Torpan pojat kunnostautuivat, kuvat kertovat karua tarinaa päihteiden ja huippausaineiden käytön nurjasta puolesta.

Juuri kun koiraosasto makoili tyytyväisenä ja rauhallisena, sulassa sovussa, sitä luuli, että nyt on taas elämässä roti ja järjestys. Kissanviikset, kirjaimellisesti! Veljekset hulluudessa hoksasivat kuusen alle ajautuneet avaamattomat paketit. Matkahuolto kyllä yritti toimittaa aatoksi perille, mutta niitä minä en aikataulun vaikeusasteen takia ehtinyt aatonaattona hakemaan.

Nemppa-kuoma toimi tonttujen apurina ja lähetti laatikollisen jouluyllätyksiä koko porukalle, myös näille hulttioveljeksille.

Kissanminttulelu ja putkilollinen kuivattua kissanminttua pistää maalaispoikain päät sekaisin ja kuvista näkyy hillittömän rilluttelun tulos.

Näin viattomina pojat katselivat kun piipahdin tuvassa tankkaamassa viinilas hedelmätarjottimen. Me nimittäin vietimme perjantai-iltana Iso-J:n kanssa harvinaista kahdenkeskistä koti-iltaa. Näillä yhteisillä vuosilla se tarkoittaa rauhallista lojumista sohvilla ja rästileffojen katsomista.

Päivällä kyllä pistettiin elämä risaiseksi, tehtiin taas pikkuisen kirpputorilöytöjä. Sitten syötiin pihvit ja tallin jälkeen hautauduttiin löhöasenteella soffaan.

Samaan aikaan tuvassa kotipojat kähmysivät omia juttujaan.
Koirillahan on sellainen tapa, että kuta kaameammin niillä on ilmavaivoja, sitä seurallisempia ne ovat. Niinpä välillä oli pakko tulla tuulettelemaan päätään koiranpierunkärystä tuvan hyasintin tuoksuiseen ilmaan.

Kuvassa ei näy, mutta Veli Winston hautoo laajan mahansa alla joululahjapakettia.

Hups, mistäs tuo tuohon tuli?

Kappaskappas, mitäs täältä löytyy

Otetaash taash, piiiiitkät nuuskaisut

Että osaavat kissat olla hutikassa ja tuiskeessa. Minttutyynystä oli aamuun mennessä purtu nurkat rikki ja muutenkin sammakkoparka oli likomäräksi imeskelty. Ja kissat kovin vaisuja. Löivät viisaat päänsä yhteen ja tässä on tulos. Hirmuinen minttunirvana päällä.

Koirapojat osasivat käyttäytyä, Nasse sai jymyison puruluun ja Peetu pienemmän hullunringiksi nimetyn rengaslelun. Kaikessa sovussa ja rauhanomaisessa rinnakkaiselossa kumpikin jäystää omaa lahjaansa.

Yhtään en kuule tiiä mishtä toi thuli

Poni-Sörsselson osallistui karkeloihin rynnistämällä kaksi kertaa tarhasta lankut kaulassa ulos. En tiedä mitä hulluruohoa tai käynyttä timoteitä se kaheli oli vetänyt, mutta vallan villinä kirmaili tilusten laitamilla.

Eilen Äitikulta oli taluttanut ponin takaisin tarhaan koska meillä ei ollut ketään kotona. Aika hurja mummeli. Tänään minä vislasin jannun kotiin, laukkasi loimenliepeet tuulessa paukkuen tarhan alaosasta, laittomalta puolelta, portille.

Niinpä vesisateisessa joulukuun iltahämärässä on ruuvinväännin ujeltanut kun Iso-J on tarhan aitoja parsinut poninkestävään muotoon. Ovathan ne jo nyt kestäviä mutta kun vihreä (!!) ruoho on harvinaisempaa herkkua joulukuussa. Niinpä Poni Sörsselson ei voi näköjään vastustaa kiusausta vaan runttaa laidasta läpi herkkujen ääreen päästäkseen.

Töttis sentään pysyy tarhan puolella leikkimässä kotia.

Perillisetkin elelevät taas sulassa sovussa, kummallakin on oma kaveri yökylässä ja kaikki teinit kadonneet yläkertaan.

Illan ohjelmassa on rutiinihommien lisäksi vielä yksi Wallander -leffa ja katsomattomien leffojen pinosta löytyy kyllä muutakin ajanvietettä. Ajattelin hinautua joululahjakirjan kanssa hyvissä ajoin vällyihin ja lueskella kerrankin hyvällä omallatunnolla.

Yllättävän äkkiä tähän velttoiluun tottuu. Vähän pelottavaa, käsi ei nimittäin vieläkään oikein tykkää rasituksesta. Kohta tuolta sohvanpohjasta on todella työlästä kampeutua ylös, fudget ja marmeladit, leffat ja viinilasilliset houkuttavat huomattavasti paljon paremmin kuin vesisateessa lenkkeily.

Noh, suren sitä asiaa sitten arjen tullen. Nyt on lauantai ja nyt on tavallaan pyhä. Huomenna on sunnuntai ja sekin on pyhä.

Veikkaan ankeaa maanantaita. En murehdi sitä nyt vaan otan vielä yhden fudgepalasen. Suut makiaks, missä lienetkin. Kissoille toivon kauheaa kankkusta, oppivat toivottavasti olemaan kohtuuden ystäviä.

Mitään en kadu. Mitään.