Missä on keskisormi?

Varoitus!

Luvassa kaikenlaista ällöttävää sekä sanoina että kuvina

No täällähän tämä.

On tullut aika kirjata Torpan päiväkirjaan kovia kokeneen keskisormen tapaus.

Tarina alkoi pimeänä perjantaina, se oli kolmastoista päivä kuten asiaan kuuluu. 

Olin juuri valistanut läsnäolijoita siitä, ettei mahdollisesti rähinöintiin ryhtyviä terrieripoikia pidä erottaa toistensa kimpusta tarttumalla koiraa pantaan tai niskanahkaan. 

Sitten alkoi rähinä ja minä päätän erottaa rähinöivät koirapojat, tarttumalla kaulapantaan. En saanut otetta koirasta mutta Peetu tikkasi (vaistojensa ohjaamana, ylhäältä tuleva äkkihyökkäys) kiinni minuun.

Pari tuntia myöhemmin poistuin Dextran ystävällisestä palvelumiljööstä tassu paketissa. Sormessa viisi tikkiä koruommelta.

Viikonlopun käänteet olenkin jo muiden ansioiden osalta raportuinutkin joten jatketaan sormen parissa.

Kotiin tuomisina minulla oli tämän näköinen kaveri, ei tykännyt yhtään tikeistä:

Maanantaina kävin kaupungissa hoitamassa kolme sovittua kuvausta ja taapersin sen jälkeen katsomaan keskussairaalan tk-päivystyksen tilannetta. Löysin tunnin mittaisen jonon ilmoittautumistiskille ja siitä päättelin, että tunti jos toinenkin vierähtää myös ennenkuin pääsen kättelemään lääkäriä.

Täyskäännös ja varmistussoitto. Kyllä, koska kyseessä on matkalla tapahtunut onnettomuus, voin jatkaa asian hoitamista yksityisellä sektorilla. Tässä vähäisessä kaupungissa on kaksi yksityistä toimijaa, palasin siis takaisin kaupungin melskeeseen. Ensimmäinen asema tarjosti aikaa kolmen tunnin päähän käsikirurgille. Otin ajan ja kävin tsekkaamassa kilpailijan tarjonnan. Se oli huono. 

Palasin siis kotiin ja lepäilin muutaman tovin. Sormi turposi ja oli kuin nakki, kynsi meinasi lentää irti ja tikit kiristivät samaa tahtia kuin ohimosuoneni.

Hampaat kirskuen kaahasinkin takaisin kaupunkiin ja asettauduin odottamaan herra käsikirurgin tapaamista. 

Noh, tämä vanhemmaksi ja varttuneeksi herrasmieheksi kuvittelemani henkilö olikin suhteellisen nuori ja lettipäinen miekkonen. Joka oli aikataulusta kolme varttia jäljessä. Nuokuin ja torkuin ja kydin hiljaa itsekseni vuoroani odottaen.

Löin siihenastisen epikriisini pöytään ja esittelin kätöseni. Juu, avata pitää ja putsata -sanoi lääkäri ja vetäisi kumihanskat käsiinsä. Siihen väliin hihkaisin,  että et muuten avaa etkä putsaa ilman puudutusta.

Noh, jamppa haki ruokottoman pituisen piikin, latasi sen täyteen mitälie myrkkyä ja tuikkasi sen kummemmin tähtäilemättä keskisormen tyveen. Seuraava sattuu vähän enemmän -sanoi lääkäri ja tuikkasi toiselle puolelle. Ristus sitä kipua! Sekunnit eivät ole koskaan kuluneet niin hitaasti, vannon!

Tuloksena oli nestepöhöinen sormi, somisteena pari verirantua. Siinä vaiheessa tämäkin riskimpi emäntä pyysi päästä pötkölleen.

Väliaika, Stockan jouluikkuna

Seuraavaksi se kelpo kirurgi asetteli käpäläni vihreän leikkausliinan kanssa somaan asetelmaan ja ryhtyi napsimaan tikkejä pois. Ja jatkoi ihan mitään sanomatta puristelemaan haavaa tyhjäksi. Yksi, kaksi, kolme riuskaa runttausta. En juurikaan tuntenut mitään mutta kuulin kyllä sen äänen joka lähtee haavasta joka tyhjentyy en sano mistä.  Voi varjele sitä tunnetta. 

Kuvittelin männäkesänä kokeneeni ällöttävimmistä asioista ällöttävimmän kun tyhjentelin Tammahevosen kaulapaisetta mutta aika kultaa muistot. Tämä oli vielä ällöttävämpää.

Kun haava oli tyhjä, sain hoippua lavuaarille huuhtelemaan. Viitisen minuuttia huljuttelin sormea hanan alla ja mietin kätevintä tapaa napauttaa lääkäriltä taju veks.

Homma jatkui. Siirryin sidontapaikalle. Tuli tuppoa ja tuli rättiä ja jumalattoman ruma tura. Eipä se sormikaan järin sievä siinä vaiheessa ollut joten oli armeliasta peitellä kovia kokenut ruumiinosa sidetarpeilla. Lääkäri itsekin totesi: onpas se kyllä jäätävän urpon näköinen nyytti. Oli se, katsokaa nyt itse.

Tuohon vaaditaan kuulkaa monta vuotta lääketieteen opintoja ja erikoistuminen!

Sitten se ruoja rohkeni sanoa, että pitäisi siirtyä osastopotilaaksi koska infektoitumisen riski on niin iso. Kavahtaen loikkasin tuoli persauksissa metrin verran taaksepäin. Ei, minä en nyt jouda mihinkään sairaalan osastolle makaamaan. 

Oppineelta meni otsa kurttuun ja mietti pitkään mitä kirjoittaa lausuntoonsa. Näin kirjoitti:

--- Iso riski infektion pahenemiseen, vaikutelma kliinisesti kuitenkin vielä paikallisesta abskessista ja potilas ei millään muotoa halua sairaalaan vielä lähteä--- Herkästi näyttö uudestaan jos infektio osoittaa etenemisen merkkejä. Kontrolli joka tapauksessa 30.12.---

Niinpä sitten sovittiin, että lähden kotiin (en sanonut, että aion itse ohjastaa kiesini kotiin) ja seuraan tilannetta silmä kovana.

Kassalla oli taas kerran onnellinen hetki kun kuittasin vakuutusyhtiön vaatimat allekirjoitukset ja poistuin hissin kautta parkkihalliin. Ainoa kulu oli parkkimaksu. 

Ilta meni ihan kintuille, makasin sohvalla, palelin ja olin kipeä. Sitten Esikoinen meni suihkuun, ilmoitti kohta oksentaneensa kahdesti. Hoippui pian takaisin tupaan, rojahti nojatuolin eteen polvilleen ja tuoliin päästyään oksensi syliinsä. Lapsi raukka.

Nuorempi räki ja kröhi ja totesimme, että Torpan ainoa jossain kuosissa oleva vastuunkantaja on umpiväsynyt Iso-J. Se ei ole tässä tilanteessa häävi tilanne.

Tänään aamulla heräsin siihen, että tuo kelpo mies könysi aamutalliin aivan ajallaan.

Koska oma olo oli parempi (nukuin lääketokkurassa kuin tukki), en perunut tämän päivän sovittua kuvausjuttua vaan änkesin kameroineni kyytiin.

Käsi oli melkein toimiva joskin pikkuisen arka ja kuumottava.

Iltapäivällä avasin paketin ja totesin, että ruma on ja haava tulvii roinaa. Siis huuhtomaan.

Ja paketoimaan. Eikä minua aikanaan syyttä kiitelty tallin taitavimmaksi pintelinkäärijäksi, näin soman ja sievän paketin sain värkättyä ihan itse. Rusetti ja kaikki. Eikä yhtään lääketieteen opintoviikkoa takana.

Näihin hilpeisiin kuviin ja vähän parempiin tunnelmiin päätän tämän vasemman käteni tarinan tällä kertaa tähän. Onpahan ainakin keskisormi näyttävässä nyytissä. Tein tarkoituksella tuonne kärkeen sellaisen lisäpuskurin, ottaa nimittäin pahuksen herkästi osumaa ja tekee kipeää.

Muistakaa nyt, tappelevia koiria EI ryhdytä erottamaan pannasta kiskomalla. EI!

Pysy kunnossa, missä lienetkin!

PeeÄääs:
kuva-arkistosta löytyi lisää näyttöä, että vasen käpäläni on herkkä ottamaan osumaa:

On mulla vielä vasen peukku kohtuullisen ehjä ja nimetönkin on vasta pari kertaa niksahtanut sijoiltaan. Muuten ihan toimiva setti.