Paranoo, paranoo

Hups, tämä on nyt unohtunut

Viikko vanhenee ja olo kohenee. Ei pitäisi ilkamoida, mutta uskallan jo toivoa pikkuisen kovempaan ääneen haavan paranevan kotihoidossakin. Ei se ainakaan pahemmaksi ole tullut. Särkylääkettä tarvitaan enää kohtuullinen määrä, ei ylidouppausta.

Tarkkana ja varovainen saa olla, ikävästi nimittäin käpälä ottaa osumaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.

Hiippailin äsken ulkona hevosten iltapäiväheinien kanssa ja totesin, että jos nyt kaatuisin, en ylös pääsisi omin avuin. Reinotohvelit lipsuvat jääkentällä todella paljon. Voin vain kuvitella miten ikävästi ottaisin tuntumaa vasemmalla kädelläni. Siirsin siis heinäkassin vasuriin ja tasapainoilin oikean käden avulla eteenpäin.

Hevosetkin sipsuttavat nätisti ja varovasti eteenpäin, todella pahana on kyllä tarha-aukea näillä säillä.
Tallirenki Iso-J joutuu varmaan kohta hiekoittamaan tarhaan hevosille turvalliset kulkupolut, muiden hommiensa ohella.

Onneksi nyt ei ole paukkupakkaset. Se tuo nimittäin mukanaan lämmityksen halonkantoineen. Meillä on tapana kyörätä uunipuut kottikärryillä takaovelle ja kantaa siitä sisään halkolaatikon täytteeksi ja uuniin. Oma urakkansa sekin.

Toinen hyvä puoli tässä viikossa on se, että ei sada lunta. Lumityöt kaiken muun talon-, talouden- ja eläintenhoidon lisäksi olisivat yhdelle riuskallekin isännälle melkoinen ansiorasti.
Yritänhän minä yksikätisenä asioita toimitella, mutta ärsyttävän hidasta puuhaahan se on.

Tänään otettiinkin reilummat päiväunet, ei sitä muuten jaksa. Ja nukkuahan voi aina kun tilaisuus tarjoutuu. Valitettavan harvoin, kylläkin.

Stockan jouluikkunan yksityiskohta

Tänään oli tapaaminen reumalääkärillä, niitä turpoilevia ja kuumottavia niveliä kun kävin valittelemassa taannoin. Jo aikaisemmin otettiin verikokeet (19 eri näytettä) ja röntgenkuvat. Niissä ei nyt mitään muuta sitten ole vialla, paitsi tulehdusarvot melko korkealla. Ja kuvissa näkyy jotain nivelrikon tapaista muutosta. Suoraa reumadiagnoosia ei annettu (phuuh, hyvä!) mutta koska kaikkea ei voida vieläkään poissulkea, pitää ottaa vielä lisää kokeita.

On kuulema hyvinkin mahdollista, että siellä on sittenkin joku harvinaisempi nivelvaivan tapainen tihujaan tekemässä. Isän puoleisessa suvussa on nivelvaivoja kuulema ollut. Se ei ollut mikään uutinen, että minulla on yliliikkuvat nivelet ja ranteetkin vähän omalaatuisesti muotoillut. Äidintekemät, siksi persoonalliset.

Pitää odotella seuraavaa akuuttivaihetta ja rimpauttaa sitten aika luustokartoitukseen.

Jännä juttu kyllä, noita tulehdustiloja minulla on ollut enemmän ja vähemmän koko ajan. Takavuosina oli hiiskatin sitkeä suolistotulehdus joka kulminoitui sappirakon posahtamiseen ja sen jälkeen vaihtelevasti mutta säännöllisesti jotain muuta tulehdusriesaa.

Toivottavasti tämä nyt tästä vihdoin lähtisi purkautumaan, tuntuu tosi tyhmältä nillittää näistä sinänsä vähäpätöisistä vaivoista. Koska tiedän, että asiat voisivat olla vielä huomattavasti pahemminkin.

Illalla on ohjelmassa Nuorimmaisen koulun joulujuhla. Tällä kertaa se pidetään kyläpahasemme pienessä, sievässä valkeassa kivikirkossa. Otan Äitikullan mukaan, harvoin hän pääsee kirkonpenkkejä kuluttamaan vaikka varmaan mieli tekisi pikkuisen useammin käväistä. Kirkonmenojen jälkeen seurakuntatalossa on luvassa joulupuuro, perinteiseen tapaan paikallinen maitotila on lahjoittanut puuromaidot. Sen parempaa puuroa ei kyllä olekaan kuin tilamaitoon tehty!

Mukava ilta tulossa!

Huomenna pikkuisen lisää valokuvausta, kahdessa paikassa. Tapaan tuttuja ja tutuksi tulevia ja sehän on aina mukavaa. Kyllä tämä viikko tästä paranee, alku olikin niin kökkö, ettei suunta voi olla kuin ylös päin.

Pysy kilttinä, missä lienetkin.

PeeÄäs:

tämän vuoden valopilkkuja on muuten ehdottomasti ollut paikallisten poliisivoimien ansiokas esiintulo sosiaalisessa mediassa. Oheinen linkki vie toivoakseni Ylen jutun alkulähteille ja sen linkkejä seuraamalla pääsee tapahtumien ytimeen. Suosittelen lämpimästi.