Hiski, henkipatto viinakaapissa

Varoitus: tekstissä herkimpiä yksilöitä järkyttäviä tapahtumia

Päivällä Hiski Hiiren seikkailut päättyivät tuloksettomien etsintöjen jälkeen. Mutta vain hetkeksi. Torpan kyökissä eivät hiiret hillu eikä yhtään kulmaa jätetä katsomatta. Jokaikinen hyllypinta on imuroitu, pyyhitty, putsattu ja ennenkaikkea, tutkittu tarkkaakin tarkemmin.

Viimeisenä tyhjentyi jääkaappi kevyemmäksi, jotta sen saisi siirrettyä. Taustan imuroinnista olikin jo kulunut tovi, olikohan se silloin kun jauhesammutin tössähti tupaan?

Minä kytistin varuilta fikkarin kanssa yläosaa kun Iso-J imuroi ja pyyhki alaosaa. Ja kas, kukas muu kuin röyhkeä Hiski tepsutti ilmiselvällä rutiinilla mikron virtajohtoa pitkin kuiva-ainekaapin puolelle. Tuosta viinahyllyltä (käytän noita kovia aineita myyrien myrkyttämiseen) lähtee johto ja reikään vei Hiskin tie. Taatusti oli sama jamppa jonka päivällä näin, laitoin naaman muistiin. On se härski. Imuri ulisee ja ihmiset mesovat aivan vieressä ja jätkä senkun löntystelee riisikakkuapajille.

Reikä johtaa keittokirjahyllylle jonka alapuolella on mikro, tuo jokakyökin ihmekapistus, arjen sankari, hätäisen nälkäisen pelastaja. Koska tiesin, ettei keittokirjahyllyltä johda kuvassanäkyvän holen lisäksi minkäänlaista reikää, rakoa tai onkaloa muille hyllyille, olin varma, että Hiski käveli ansaan. Mikäli se halusi pois kirjatasolta, sen oli kiivettävä kirjojen etupuolelle, siitä alas, ohi mikrouunin ja vielä yksi kerros alemmas riisikakkuhyllylle.

Iso-J siirtyi välittömästi imurinsa kanssa ottamaan hyllyltä kirjan kerrallaan. Se oli varmaan Ranskalaisen keittiön salaisuudet -niminen klassikko, jonka takana Hiski lymysi. Slurps sanoi Electrolux ja imaisi Hiskin ahnaaseen kitaansa.

Eihän se ole kunniakas loppu kenellekään, ei edes hiirelle, tikahtua pölypussiin. Mutta meille ei kannata tulla hillumaan. Iso-J ja imuri eivät epäröi poistaa ei-toivottavat ainekset asunnostamme. Olivat ne sitten pölyä, nöyhtää, hämähäkkejä tai hiiriä.

Karvakolo koitui henkipaton kohtaloksi

Pohdimme tovin mitä pölypussissa möllöttävälle hiirelle pitäisi tehdä. Houkutus nakata pussi hiirineen leivinuunin liekkeihin kävi kyllä mielessä… mutta leivinuuni ei ole hiirien krematorio, joten se ajatus hylättiin huonona. Sitä paitsi, oli pakko saada vielä varmuus, että hiiri todella oli imurissa. Siis pussi pihalla auki ja kas, siellähän se Hiskipolo virui. Huolettomat poikamiespäivät viinakaapin asukkaana päättyivät siihen.

Ihmettelin jo päivällä viinakaappia syynätessäni siellä olleita satunnaisia kissanruokanappuloita. Ei minulla käynyt pienessä mielessäkään, että kurja hiiri retuuttaisi niitä monen metrin matkan jääkaapin yläkaappiin. Kun kissat ovat nukkumassa, hiiret saavat mellastaa mielinmäärin. Toteen näytetyksi tuli tuokin sanonta.

Onneksi, oi onneksi kohtalo on ollut minulle kerrankin suopea, enkä ole keskeyttänyt Hiskin hommia yöllä, kömpiessäni puoliunissani vessaan tai vesihörpylle. Rauhassa on saanut harrastaa seinäkiipeilyä ja nakerrella riisikakkuja.

Se, miten Hiski on tupaan tullut jää ikuiseksi mysteeriksi. Talossa on taatusti monenmonta reikää joista meillä ei ole tietoakaan, ikiaikaisia hiirien kulkureittejä. Kyllä niitä sillanalusessa on, säännöllisesti loukku napsahtelee. Mutta ei ikinä ennen ole asuintiloissa mokomia näkynyt.

Viinakaapin hyllylevyssä ollut johtoreikä on nyt teipattu jesarilla tukkoon joten siitä eivät pääse jälkiä jättämättä läpi. Ja jos jälkiä löytyy, meillä on jo toimiva taktiikka valmiina.

Hiljainen kostaja

Näin tuli sitten joulusiivouskin aloitetuksi. Ei meillä kyllä ennenkään ole kaappeja jouluksi pesty, mutta kertahan se on ensimmäinenkin.

Jepjep. Illalle oli kyllä vähän muutakin tekemistä suunniteltu, mutta Hiski sotki systeemit.
Aamulla Iso-J lähtee reissuun ennen sianpieremää emmekä mekään saa nukkua puolta seitsemää pidempään.

On syytä siirtyä pakkaamaan huomisia kamppeita ja siitä sitten yöunille.
Hiski jää Torpan aikakirjoihin omana hiirenharmaana lukunaan. Mokoma turmeltunut taparikollinen.

Päätän raporttini tältä safarilta tähän.