Ups & Downs

Torpanmäen kovin kingi, Kukko nimeltä Vappupilli alias M.A.Numminen II ansaitsee pari sanasta.
Tiedättehän te minkälainen on epävireinen, paperinen vappupilli? No semmoinen meilläkin on, mutta meidän versio on sonnustautunut kukkoasuun. Pieni elukka, mutta niin pahaääninen, että korvat vuotavat erinäisiä nesteitä aamusta alkaen.

Rotu on Chabo, googlailkaa jos kiinnostaa enemmälti. Kääpiökokoinen luojanluoma ja tuo naurettavaksi kähertynyt sulkahomma onkin joku erityisen tavoiteltava versio. Piipunrassiksi minä sanoisin.

Vappupilli elelee poikamiehenä, mutta pyrkii vimmatusti silkkikanan niskaan heti kun vanhan Gaddafikukon silmä välttää.

Tita kertoo varmaan pian vuokko tämä on?
Vastaus: HÄMYVUOKKO

Kesä tuli takaisin. Pari päivää oli harmaata ja sateista, nyt palattiin kesäkeleihin. Minä totesin myöhästyneeni tulppaanien kukinnasta, se oli joskus viime viikolla. Tai noh, eipä niitä muita noussut kuin aina sinnikkäät villiversiot. Jalostetut ja hienot ovat päätyneet myyränpirulaisten eväiksi. Viimeiset vuokot reuhottavat apposen auki, pari päivää olivatkin ns. luukut kiinni. Kauniita ovat, kertakaikkiaan. Onneksi vuokkojen suku on laaja ja saan iloita niiden kukinnasta keväällä, kesällä ja syksyllä.

Tämä oli merkillinen lauantai siltä osin, ettei minun tarvinnut ajaa autolla metriäkään. Eikä lähteä kaupunkiin. Eikä sonnustautua farkkuja kummempiin vermeisiin. Eikä vilkaista peiliin. Vahingossa näin peilistä kuikkivan kuvatuksen ja sylkäisin pontevasti olkani yli noitaa karkottaakseni. Ei se lähtenyt. Pitää vaihtaa peilit.

Aikaa jäi monelle asialle ja mikäs oli asioita toimitellessa kun sää oli mitä mahtavin. Jokainen sisällä vietetty minuutti tuntui tuhlatulta. Kahvitkin join enimmäkseen ulkosalla. Sörsselsson osoitti jo huolestuttavaa kiinnostusta kofeiinituotteita kohtaan. Ujutti kielensä rakkaaseen Starbucks mukiini ja muikisteli mielenkiintoisia ilmeitä maitokahvia maistettuaan. Se poika ei tosiaankaan kaipaa sen enempää kofeiinia kuin muitakaan piristeitä, vauhtia riittää. Siitä kohta enemmän.

Maamon (isänäidin) kullero

No sitten hevosiin. Otin juoksutuskamppeet mukaan ja tavoitteena oli hioa Sörsselssonin etenemistä ympyrällä, juoksutusliinan päässä. Sehän sujuikin jo niin upeasti, että hämmästyin itsekin, odotukseni eivät olleet korkealla, edellinen kerta oli kanuunankuularallia, sitä edellistä voisi kuvata sanoilla täi tervassa.

Ponihan kauhoi eteenpäin showravia, pontevaa käyntiä (WOW mikä yliastunta!!) ja varsin vauhdikasta laukkaa. Laukassa vauhtia oli laatua enemmän mutta tajusin kyllä melko nopsaan, että nyt on käsissä semmoinen timantti jolla sokaistaan ainakin näiden piirikunnallisten kisojen tuomaristo mennen tullen.

Käskytkin alkavat iskostua vauhdikkaan poniinin päähän eikä juoksuttajan tarvitse enää stepata ympyrän keskellä pää pökerryksissä. Oli ilo viedä itseensä tyytyväinen hevonen laitumelle, nuoriherrahevonen oli totisesti tuoreherkkunsa tienannut.

On todella palkitsevaa nähdä ponin oivallus ja sen tuoma itsevarmuus. Sitähän Sörsselsonilta ei ole ennenkään puuttunut mutta nyt se tulee osaamisen ilon kautta. Ei pelkän miehisen pullistelun voimasta. Kukaan ei ole tohtinut kertoa hänelle, että ori ei enää asu meillä...

Töttis on omaa laatuaan. Hyvässä ja pahassa. Ja pelossa. Minulta meinasi oikeasti päästä itku ja parku. Ensin turhautumisesta, mutta sitten surusta kun tajusin, kuinka se hevonen oli aivan hukassa ja hämillään. Ja me aivan lähtöpistessä. Taas.

Ympyrälle lähettäminen sujui pari kertaa, sitten hevoselta loppui usko ja se palasi varmistamaan, puski päätä kainaloon ja pyysi saada olla siinä, turvassa. Kun kosketin juoksutuspiiskalla maata sen takana, se pysähtyi ja häkeltyi. Ilmeisesti odotti, että seuraava kosketus tulee hemmetin lujaa suoraan persauksille. Selkeästi opittu reaktio.

Niinpä minä jätin piiskan pois ja hölkkäsin Suomenhevosen rinnalla rinkiä myötä- ja vastapäivään.
Tuli hiki ja tuli kuuma mutta hätääntynyt ilme hevosen silmistä katosi vähitellen. Sain minä pari onnistumiskokemustakin session loppuun.

Silti suomeksi sanottuna v-tutti. Hevosen puolesta.
Mikä helkkarin oikeus joillakuilla 'kouluttajilla' on kaataa oman elämänsä paskasaavi hevosen niskaan? Se, mitä tämän hevosen historiasta tiedän, on karua tarinaa ihmisen pahuudesta. Ja tämä hevonen kantaa hirveää henkistä taakkaa, vieläkin. Ehkä aina.

Paljonhan tässä on jo voitettu, mutta tuskaisen pitkä tie on edessä. Jännä juttu on se, että kun nousen ratsaille, sama hevonen on mitä miellyttävin ja yhteistyöhaluisin tapaus. Maasta käsin on tehty paljon pahaa.

On varmasti toiveajattelua ja utopiaa toivoa, että jokainen varsa saisi asiallisen ja reilun käsittelyn varsa-aikanaan, olipa hevosen kontolla minkälaisia omistajansa/kasvattajansa asettamia tulevaisuudensuunnitelmia tahansa. Toivoisin myös jonkinlaista yhteinäistä käytäntöä mitä varsoille opetetaan. Peruskoulua, niinkuin ihmisillekin.

Mutta kun on olemassa ihmisiä, jotka tahtovat tehdä kaiken omalla tavallaan, koska loppulaskun maksaja löytyy sieltä narun juoksevasta päästä. Tätäkin hevosta on ties minkälaiset poppaukot ja -akat kouluttaneet, yksi tehnyt värisytysherkistyksiä, yksi telepatiaa, yksi manannut pahoja henkiä raipoin ja rautakangin. Voi sitä hevosen taakkaa. Miksei kenellekään tullut kohdella hevosta reilusti ja oikeudenmukaisesti? Miksi tämä yksilö päätyi juuri niille ihmisille joille ei pitäisi antaa metristä ratakiskon pätkääkään, rikkovat senkin?

Minä muistan pahalla niitä tietämiäni ihmisiä tämän hevosen historiassa joiden tiedän pahimmat kolttoset tehneen. Se 'ratsuttaja' joka pieksi epävarman ja ujon varsan, se 'terapeutti' joka jätti hevosen kitumaan nälkäkuolemaan ja varmasti on välissä ollut muitakin kovakätisiä 'käsittelijöitä'.

Jos ja kun joskus samassa helvetissä kärvistellään, lupaan kiikuttaa pahimmat löytämäni kekäleet näidän ihmispaskiaisten persiin alle. Ja puhallan vielä hönkää kekäleisiin.

Vatsa vääntyi ja kääntyi lähes solmulle hevosen tuskaa katsoessani ja olin varma, etten saa palaakaan nieltyä.

Onneksi ruoka oli hyvää ja sitä riitti, Äitikultakin istahti valmiiseen pöytään. Mokoma mummeli on kyykkinyt tänäänkin monta tuntia kukkapenkkien ja puskien kimpussa. Valmista ja siistiä jälkeä syntyy. Omatunto käryten totean yhden jos toisenkin kulman kuokituksi ja nypityksi. Minunhan ne piti hoitaa. Ja taas mummo veti välistä.

Kasvimaat on muokattu, perunan saa istuttaa ja porkkanat kylvää. Nyt laitettiin isompi ala porkkanoille ja pienempi perunalle, vaihdettiin paikkoja päittäin.

Kätevähän se on tehokkaalla jyrsimellä muokata ja oi kuinka muhevaa, mustaa multaa sieltä löytyykään. Jos kasvukausi on suotuisa, tulee mahtava sato. Jopa ne lumen alle kaivamani valkosipulit kasvattavat huimaa naattia ja vaikuttavat viihtyvän sijoillaan hyvin.

Eikä niin pientä työmaata, etteikö siellä olisi pomolle tarvetta:

Valvomo käskee, renki tekee

Sauna tuli tarpeeseen ja nyt on syytä lähestyä omaa tyynyä tositarkoituksella. Aamulla pakkaan Esikoisen ja Peetun kyytiin ja sitten suunnataan kohti koiranäyttelyä. Keikan vaativin rasti on muistaa höllätä kaasua sen verran, että kasvattaja ja yksi rekku loikkaavat kyytiin. Siinä saattaa hyvinkin käydä niin, että totean ajaneeni liittymästä ohi, sitten vaihdetaan suuntaa seuraavassa liittymässä ja otetaan homma alusta.

Tähän aurinkoiseen lauantaihin mahtui siis kaikenlaista. Hyviä ja huonoja hetkiä, onnistumista ja epätoivoa, hyvää ruokaa, saunaa ja kiireetöntä oloa. Bongasin naakan ja näin haukkapariskunnan. Peetu osaa pelata taitavasti futista ja Nuorimmainen oppi voltin trampoliinilla. Tahtoo kans, otan tramppahyppelyn osaksi omaa liikuntaohjelmaani! Voi sitä myötähäpeän määrää muulle perheelle :D

Mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin!