Ison veden äärelle

Hetkittäin minuun iskee kaipuu suuren veden äärelle.

Vaikka olenkin ihan kuivanmaan tuotos, nautin veden vapaudesta.
Parasta Espoon vuosissa oli ranta, sinilevästä vihreä mutta silti niin ihana, vähäinen merenlahtemme. Oli upeaa istuksia korkealla rantakalliolla ilta-auringon aikaan ja antaa ajatusten lentää kauas pois, maallisten murheiden tuolle puolen. Mitä kovempi syysmyrsky, sitä varmemmin minä käppäilin iltalenkillä Nassen kanssa rantalaiturille ottamaan happea.

Tänään tarjoutui hetki katsella tyyntä veden pintaa ja kieltämättä, kauas näkee. Ulappaa riittää. Mehän asumme periaatteessa tuon saman lätäkön itärannalla vaikka rantaan tästä torpanmäeltä jokunen kilometri kuitenkin on. Linnuntietä ei niinkään paljoa.

Jokunen saimaannorppakin kuulema on onnistunut pesinnässään. Hauskaa. Olen kyllä antanut kertoa itselleni, etteivät kaikki ranta-asukkaat välttämättä ilahdu jos norppa pesiytyy samoille apajille. Kun en tiedä, en ota enempää kantaa. Minusta norppa on sympaattisen näköinen otus ja luulisi niitä nyt pari perhekuntaa mahtuvan polskimaan tuohonkin lätäkköön.

Sunnuntai on ollut vähän mollivoittoinen, vaikka kuluneen viikon perään voi piirtää komean plussan. Jotenkin vain kaikki väsymys ja moni mieltä kalvanut asia on nyt työstetty pois ja takki on kirjaimellisesti tyhjä.

Monta mukavaa hetkeä mahtui samalle viikolle, eikä lauantainen sontaralli oikeastaan tunnu missään. Pihalla toki haisee. Naapurin tilallinen kylvi roimat mätöt kuivatavaraa torpan tiluksia ympäröiville pelloille joten jokaisesta ilmansuunnasta tulee muistutus elinvoimaisesta maaseudusta. Ja se on oikeastaan ihan mukavaa. Tietääpähän ettei ole yksin.... haisemassa.

Esikoinen ja Peetu kävivät koirakoulussa ja kyllä minä joka kerta vähän ihmetellen katson, kuinka Peetu on taitava ja yritteliäs nuorukainen. Esikoinen osaa sekä kuunnella ohjeita, että omaksua ne, että toimia koiransa kanssa hyvin yhteen. Se, että minun ja Esikoisen välinen kommunikointi tökkii välillä, paikkautuu kyllä upeasti koiran kanssa. Taitaapa Peetu toimia tavallaan terapiakoiranakin.

Päivällä kipaistiin Nuorimman ja hevosten kanssa laitumia katsomaan. Sörsselssön steppasi innoissaan, hetkittäin se pomppi tasahypyin: mennään jo, mennään jo, joko saa juosta? Mutta tyytyi kohtaloonsa ja pysytteli tarkoin määrittelemieni rajojen sisäpuolella, narun päässä. Ihan nätisti (nahkan alla kihisi). Yksi ryöstätymisyritys oli, mutta onneksi osasin lukea ponin ajatuksia ja sain torpattua aikeet ennenkuin ne muuttuivat yrityksestä teoksi.

Laitumet kasvavat niin hyvin, että varmaan jo ensi viikolla voin aidata ensimmäisen lohkon alkuverryttelyksi. Eihän niitä sinne viedä koko päiväksi, pelaan varman päälle ja lisään laidunnusaikaa päivittäin, vähän kerrallaan.

Lähimaastoon on pesiytynyt kurkiperhe. Ensimmäisenä iltana pitivät aikamoista metakkaa mutta nyt lienee perhesopu saatu aikaan. Tänään näin toisen lentävän laitumen yli. Hieno, iso lintu. Toivottavasti onnistun joskus nappaamaan niistä kuvan, vieläkin vähän kaivelee viimekesäiset haukan poikasten lentoharjoituskuvat jotka ihan itse kämmensin pois kameran muistikortilta.

Lätkässä kävi niinkuin kävi eikä Euroviisuissakaan ilmeisesti mitään jymypottia tullut. Yrityksen puutteesta ei ketään voi syyttää, Leijonatiimin nuorennusleikkaus näytti kykynsä ja kyllä se voittoisa kausi vielä alkaa. Nyt on vähän tämmöistä korpivaellusta.

Vahingoniloisena tietysti sivusilmällä seuraan finaalimatsia. Kaikki sympatiani ovat Sveitsin puolella. Kuulut Sedinin veljekset ovat kyllä alituiseen turvallaan jos tarvetta tulee ja eräs Tallinder räkyttää kuin pahainen piski.

Huomenissa aamulla Esikoinen lähtee leirikouluun. Tuntuu vähän oudolta, että seuraavan kerran nähdään keskiviikkona. Turha kai mainita, että eräs nimeltä mainitsematon pikkusisko suunnittee kolmipäiväisä megapartyja.

Minulla on salilla aamulla ohjattu treeni, pakko tarkistaa tekniikka ja muut kuviot, oikean jalan polvi on kiukutellut vähän. Selkä sensijaan voi hyvin.

Kaikenlaista muutakin ohjelmaa ensi viikon kalenteri näyttää, auton huollosta koiranäyttelyyn ja paljon muuta, mm. uuden yläkoulun vanhempainilta. Mahtaapa olla nostalginen tunnelma käppäillä entisen koulun käytäviä. Jos seinillä onkin korvat, onneksi ne eivät voi kertoa kaikkea kuulemaansa. Eikä Norssi ole mikään Tylypahka, luojan kiitos. Oi niitä aikoja.

Säät suosivat joten mikäs tässä. Tähän loppuun vielä yhden karvaörkin kuvia. Tämä pikkuinen örkki lähtee Inariin asti, toivottavasti ei ryhdy poronpurijaksi.

Mukavaa illanjatkoa ja loistokasta maanantaita, missä lienetkin!