Pienetkin voitot lasketaan

Kesä on saapunut! Jopa ruttojuuri näyttää iltavalossa eksoottisen kauniilta.

Tämä on ollut pienten voittojen viikko, tähän saakka. Onhan tässä toki loppuviikko aikaa siirtyä syöksykiitoon mutta iloitaan nyt kun on ilon aika.

Säät lämpenivät, kuivuivat ja nyt tulee pihatöissä hiki. Valitettavasti sääsket ovat löytäneet entisiä reittejään pitkin tiensä tännekin ja ovat niin verenhimoisia kuin nyt ikinä osaavat olla.
Ostoslistalle on kirjoitettu hevosten örkkimyrkyt ja iltapäivällä piipahdan apteekista hakemassa säkillisen punkkitorjunta-aineita. Kaikkein tehokkainta ainakin kissoihin ja koiriin on nestemäinen, niskaan törkättävä liemi.

Onneksi saamme kohtapuoliin espanjan tuliaisina punkkipantoja ja myrkkyjä, niillä pärjää koko kesän ja säästää hirmuisen määrän euroja. Käsittämättömän suuret hintaerot.

No niin, sitten niihin voittoihin ja ilonaiheisiin.

Eilisillan hiirenkorvatilanne, tänään ne ovat jo astetta isommat. Käki kukkuu, pääskyset värkkäävät kiivaasti pesiään ja luonto sai taas kauniin vihreän kesäkuosin.

Kävin illalla fillarilenkillä fiilistelemässä Nuorimmaisen kanssa. Kintut huusivat omaa vastalausettaan mutta sinnikkäästi polkaisin kirkolle ja takaisin.

Samalle päivälle ei oikein kannata mahduttaa sekä perspakaratreeniä että fillarilenkkiä... arvannette mitä tarkoitan.

Täytyy muutenkin kiinnittää huomiota treenien ajoitukseen, maanantaina minulla on piiskuri mukana joten ei ehkä kannata käydä sunnuntaina kyykkäämässä issekseen.

Fyssaritapaamisessa tuli kiitosta ja kehua hyvästä treenaamisesta jonka tulokset ovat selvästi havaittavissa myös selkärangassani. Tokihan minä sen itsekin olen tiedostanut, mutta tuntui tosi hyvältä saada ammattilaisen näkemys tilanteesta ja mikä parasta, meillä on mahdollisuus palauttaa selkään entisen kaltaista symmetriaa. Kovaa työtä se jatkossakin vaatii ja erityisesti kotitehtäviä, päivittäisiä mobilisaatioharjoituksia. Puh ja huh. Mitään ei ilmaiseksi saa.

Onneksi ei saakaan, eihän niitä pieniä voittoja arvostaisi jos niiden eteen ei taistelisi.

Tiistaina tapasin uuden kirjanpitäjämme. Nyt on niin mukavat tunnelmat, että tästä alkaa hyvän yhteistyön kausi. Näytin hänelle miten minä toimitan tositteet ja kerroin mahdollisimman tarkoin mitä liiketoimintamme pitää sisällään. Hän oli erittäin tyytyväinen toimintatapaani ja kieltämättä hieman kummasteli aikaisemman tilitoimistomme antamaa palautetta.

Uskon, että tästä tulee vielä hyvä ja toimiva juttu. Meillä on työnjako ja vastuut selvillä ja muutenkin puhutaan samaa kieltä. Sanotaan vielä näin, että hänen krediittinsä alalta ovat niin kovat (pääasiakkaansa nimeä mainitsematta), että ikävä ihminen ei voi semmoisia ansaita. Luottamus on vahva.

Kivahyväjuttu! Olin päivän tapaamisten jälkeen niin poikki, että nukahdin sohvalle pariksi tunniksi. Se on ihme ja kertoo hyvin siitä, miten rentoutunut olin vihdoinkin. Yleensä päiväunista ei tule mitään, makaan kireänä kuin viulunkieli ja päässä suhisee tuhat tekemätöntä työtä. Eilen oli toisin.

Eilen illasta tipahti toinenkin taivaanlahja syliini. Pihaan käveli koiransa kanssa eräs tuttu, entisistä harrastuskuvioista fb-ystäviin jäänyt nainen. Hän asuu nykyisin melko lähellä ja kyseli, olisiko meillä liikuntaa kaipaavia hevosia.

Tiedän millainen hänen työskentelytapansa hevosten kanssa on joten ilomielin sanoin kyllä, oi kyllä. Hän ei ole kisaorientoitunut persoona ensinkään. Hän on se tyyppi joka lähtee satulatta maastoon, käppäilee hevosen kanssa ja pääsee lähelle hevosen sielunmaailmaa sitä särkemättä, kolhimatta tai runnomatta. Eli tarjoaa hevosille hermolepoa, mukavaa tekemistä johon minulla ei välttämättä ole aikaa niin paljon kuin sitä tarvittaisiin.

Mitä tulee Norjalaisen Kanuunankuulan kurinpalautukseen, sen aika on varattu torstaille. Eilenhän mokoma poni oli taas niin sievästi ja somasti ja venkuilematta, huomenna kaikki voi olla toisin. Eikä tässä mitään kurinpalautusta sen negatiivisessa merkityksessä tarvita. Palautamme ponin villiin mieleen pari perusasiaa ja opettelemme pari ilmeisesti unohtunutta käytössääntöä uudelleen.

Uskon, että ratsukoulutus ja tämän toisen ihmisen tarjoama rentoilu täydentävät toisiaan sopivasti. Jos näyttää, että ei toimi, aina pelin voi puhaltaa poikki ja pohtia uusia keinoja.

Minulle jää vähän vähemmän painetta omasta ratsastuksestani. Voin kuunnella kroppaa ja työstää korvienvälystä kaikessa rauhassa, toivottavasti.

Lampaillekin osui jymypotti. Olen jo jonkin aikaa potenut tunnontuskia näiden karvaturrien villavällyjen keritsemisestä. Nyt varsinkin, kun säät lämpenivät, ne ovat olleet todella kuumissaan. Tuskaisena olen yrittänyt löytää vapaata päivää kalenterista jolloin ei olisi koiranäyttelyä tai muuta rientoa ja jonka voisi uhrata saksimiseen. Näinä toukokuun loppupuolen päivinä se on melko mahdotonta. Tuttavani joka on aiemmin auttanut kerinnässä, tekee ympäripyöreää päivää lammastilalla eikä minulla ole sydäntä pyytää häntä uhraamaan vapaapäiväänsä.

Vihdoin muistin Heidin ja kas, ihmeidentekijäksi paljastui hänkin. Vielä tänään, myöhemmin illalla täällä piipahtaa virolainen keritsijä joka ohikulkumatkallaan surauttaa kolme daamia nakuiksi.

Oikeasti, ei voi olla näin hyvä tuuri? Joskus planeetat, biorytmit ja muut henkimaailman värinät osuvat kohdilleen.

Joo, ei tämä elämä nyt ihan pelkkää syvällä kyntämistä olekaan. Onneksi on vielä tallella kyky iloita pienistäkin asioista.

Lopuksi Peetukevennys. Se pieni pöljä peijooni saatiin eräällä salaisella aseella seisomaan näin upeasti:

Kuka arvaa mikä on salainen ase? Ei taatusti yksikään...
Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin.

Bubble Witch Terrier

PeeÄääs 1:

Tuli eilen sen verran takapakkia, että pesukoneen poistovedet tulvivat viemäristä lattialle. Pikainen tarkastus pari viikkoa sitten tyhjennettyihin likakaivoihin kertoi niiden olevan kriisirajalla ja vähän sen yli. Viime viikon sateet ja roudan sulaminen tekivät sen taas, kaivot holahtivat täyteen.

Tuttu lokapoika kävi tänään ryystämässä kaivot kuiviksi ja nyt taas pärjätään. Että jos meillä Peetu satunnaisesti leijuu ja levitoikin, ei minulla ole moiseen varaa. Elämä muistuttaa kyllä ihmiselle ihmisen paikan. 

PeeÄääs 2:

Noin viikko ennen Äitikullan juhlia haistoin tuvassa, tietyllä alueella kauhean kissankusimaisen käryn. Pesin kaikki tekstiilit siltä alueelta, pesin kovat pinnat ja haju vain säilyi. Eikä mitään järkevää selitystä sille, mistä se haju tulee. Kunnes sitten vihdoin nappasin ruukkubasilikan jämät käteeni ja kas, sehän lemuaa niin kitkerälle, ettei sen paikka ole sisätiloissa ensinkään. Nämä keinokypsytetyt basilikat ovat viheliäisiä. Maku on lupaava mutta haju on tymäkkä. Etenkin kun lehdet on riivitty ja jäljellä pelkkä ranka.

Haisuli oikeanpuolimmaisena