Pala kakkua, madam?

Toivottavasti neidit ja rouvat ovat saaneet suut makiaksi tänään. Mikäli ette, tämä kuva tuokoon viimeistään päivän viimeisen tunnin alkamisen kunniaksi hymyn huulillenne. Ilolla välitän tämän kuvan tiedoksenne koska kuun vaihtumiseen ja sen myötä uuden kilpisoturin anatomian analysointiin on vielä jokunen viikko. Tämä on lisäksi vähäkalorinen vaihtoehto.

Noin. Näin on hyvä.

Perjantai toi mukanaan normaalit perushommelit ja vain kohtuullisen määrän hoideltavia hommia. Onnistuin iloisesti lykkäämään yhden työkansion läpikäynnin viikonloppuun joka on, ainakin näin perjantai-iltana saunan jälkeen, varsin venyvä käsite. Tiedän, että tuskanhiki kohoaa otsalleni sunnuntaina siinä kymmenen uutisten tunnarin kajahtaessa.

Pientä paperipuljausta katsastuskonttorilla, omistin sen eilen vaihtoon annetun auton noin kymmenen minuutin ajan ja nyt se on jo autoliikkeen murheita. Mitään laitonta tässä EI tapahtunut joten virkavallan edustajat ja lainvalvojat sammuttakoot siniset välkkyvalonsa ja ulisevat sireeninsä. Vetäistiin eilen vain yksi kurvi vähän oikopolun kautta ja tänään korjattiin kurssi.

Jännä vain oli huomata miten eilen yhden katsastuskonttorin Rouva Virkaatekevä teki mahdollisesta mahdottoman. Tänään kahdensadan metrin päässä, toisella konttorilla Rouva Virkaatekevä teki eilispäivän mahdottomasta mahdollisen, aikaa kului noin 3 minuuttia ja kuluerä oli 11 euroa. Suurkiitos sinne minne se kuuluu. Tiedänpä mitä katsastuskonttoria osaan jatkossakin vältellä.

Tänään uutukainen kävi ensimmäistä kertaa huollon puolella. Peruutustutka ottaa häiriötä ilmeisesti vetokoukusta ja voipi olla jotta koukku joudutaan vaihtamaan irroitettavaan malliin. Eihän sitä ulinaa kuuntele hullukaan kun aina pakkia veivatessa tutka uikuttaa kuin pahimmassa ummetuksessa kärvistelevä kettu. Tästä se lähtee, hyvä ja läheinen suhde huoltokorjaamoon. Onneksi on uuden auton vakuutukset ja takuut. Vaihtakoot vaan koukun semmoiseen, että metakka loppuu.

Edelleen seison sanojeni takana kun taannoin vannoin, että eräs omistamani tietty murheenmusta Ford Galaxy oli Paha Karma auton muodossa. Tämä uusi ei voi olla samanlainen susi. Ei voi. Ei saa olla.

No onneksi nämä ovat Iso-J:n murheita ja hänellä jos kenellä riittää kärsivällisyyttä tuommoisten juttujen hoitoon.

Päivällä vein Perilliset kampaajalle, olivat pyöritelleet ilmeisen vaivattomasti isänsä pikkusormiensa ympärille. Molemmille oli tilattu aika hiusten raidoitukseen. Siis oikeasti. Raidoitukseen. My ass.
Minulta ei kysytty sanaakaan, ei hiiskuttu pihaustakaan. Ne kierot pikku shittiäiset. Niiden kanssa ollaan vielä monta kertaa ihmeissämme. Niinpä sitten illalla saunassa sovittiinkin, että tuplatsekataan toisiltamme Perillisten pyynnöt ja heille annetut lupaukset. Ettei mennä tämmöiseen vanhanaikaiseen niinkuin tänään kävi. Minä jos kuka muistan kyllä monenmoiset kepposet joita eräiden, nykyisin kunnon kansalaisten, kanssa värkkäiltiin.

Kaupungista kotiin ajellessani totesin, että lapsiluku tuplaantui. Siispä kotiin päästyäni viskasin pannulle kilon klöntin nautaeläimen (oletettavasti) jauhettua lihaa ja värkkäsin jättimäisen satsin makaronilaatikkoa. Aika hyvin se upposi, hyväsyömäisiä tyttölapsia nuo joka suuntaan venyvät teinit. Nuorempi vuosikerta etenkin touhusi ulkona kiitettävän paljon ja naukuva nälkä kiidätti penskat pöytään ennenkuin ehdin kiljaista syömään -käskyä loppuun.

Hevosilla on karvanlähtö ja tänään kokeilin viime keväänä hoksaamaani haravahoitoa. Siitä ei nyt tähän hätään löydy kuvaa, mutta isolla oranssilla heinäharavalla hevosia piti kihnuttaa kankkujen päältä harva se päivä.

Soosi, tuo ihana pikkuinen poni kipaisi oitis haravan nähtyään luokseni, käänsi ahterinsa ja asettui lepuutusasentoon. Ällistyttävän pitkälle hevonen voi venyttää ylähuultaan, kuin tapiiri, kun oikein mojova ja kutiseva kohta löytyy kyhnytettäväksi. Ja niitähän löytyy.

Tamma aikaili tovin, mutta vihdoin oivalluksen lamppu tuikku syttyi siihenkin luiseen ja tyhjään päähän. Neitihevonen asettui nätisti jonoon Soosin taakse ja pitihän sitä haravalla kopaista tammankin ahteria.

Onneksi naapurit tietävät jo omituiset tapamme eivätkä hälytä eläinsuojeluyksikköä hätiin vaikka hevosia haravoidaankin harva se päivä näin maaliskuussa.

Illan pimettyä kirmasin vielä iltalenkille. Satoi niin mukavasti vähän lunta ja sitten oli taas taivahan nappikauppa auki. Kävin kirkolla kääntymässä ja olisin kyllä muuten saanut ennätysajan vitosen lenkille, mutta tyhmätyhmä sports tracker jäkitti ja iPuhelimesta hyytyi akku. Joten semmoisia ennätyksiä ei lasketa joita ei voi todistaa.

Sauna kuittasi loppuvenyttelyt lämpöhoidolla ja kylmä valkoviini toimii palautusjuomana. Ei passaa ryystää yhtä lasia enempää, huomenna on kaikenlaista mukavaa ohjelmaa aamusta lähtien. Ja onneksi ohjelma senkun parantuu iltaa myöten. On aika piirtää julmetun iso ruksi riihen seinään, me lähdemme Iso-J:n kanssa juhliin.

Lauantain päiväkirjamerkintä saattaa jäädä väliin ja illalla en todellakaan ota kameraa mukaan.
Näillä mennään, missä lienetkin. Tähän loppuun vielä pari totuuden sanaa: