Hyvä näin

Pääsiäisviikko on tuiskahtanut jo tiistaille, enkä minä onneton kurja ole saanut mitään aikaiseksi. No, olen toki edistynyt eräässä nettipelissä ja lataillut laiskuuteni huipentuman todistamiseksi valmiita kuvia netistä. Oma kamera odottaa edelleen, että saisin akut ladattua (oi mikä urakka). Ja löytäisin kauan kadoksissa olleen inspiraation.

En jaksa kuvata koiria. En kissoja. En hevosia. En kanoja. En lampaita. Enkä hitto vie enää yhtään lumitutkielmaa.

Täytyy myöntää, kevät on ottanut Tiikelin loikan eteenpäin tässä männäpäivinä. Aamuisin ollaan pikkuisen pakkasella ja päivällä aurinko loimottaa niin, että kohina kuuluu kun hanget hupenevat. Ja paljastavat Peetun tehtailemat sikariyllätykset.

Samalla tavoin hevosten tarhassa paljastuu päivä päivältä enemmän uusia ja vanhempia läjiä, kekoja ja muita muodostelmia mitä hevosen sontiessa nyt ikinä voi tekeytyäkään. Paljon erilaisia variaatioita. Pitäisikö kuvata ns. paskatutkielma? Maalaisidyllin toinen poski.

Pääsiäisen kunniaksi pitäisi varmaan kaivella luutakin esiin ja lähteä vähän liihottelemaan. Mustat kissat olisi omasta takaa mutta koska tämänpäivän uutisissa mainittiin painavien matkustajien läskiverosta (hyihyi), joudun jättämään mustat pojat pois kyydistä. Sitten tietysti joku tulee ja sanoo, että sorran kun ovat mustia. Ei, ne ovat vain pulskia. Ehkä tyydyn temppuilemaan luudalla ihan muita juttuja:

Normaali arki sujuu juuri niin tasaisesti kuin sen pitääkin mennä. Ei suuria upseja, ei surkeita downseja. Ihan tasaista kyytiä tässä mennään ja se on kyllä oikein kivaa. Sopii tähän keski-ikäisen elämään kuin nenä päähän.

Monena iltana olen miettinyt viimeisenä älyllisenä ajatuksenani ennen nukahtamista sitä, miten hyvää tämä elämä tällä haavaa on. Tottahan toki tähän aikaan kuuluu teiniangstia ja muuta pimahtelua mutta pääsääntöisesti elämä on hyvää. Tasaista, tuttua ja turvallista arkea.

Varmaan kohta putoaa taivaasta kuuma murikka päähän kun näin sanon. Sanon silti.
Eilen kävin jolkottelemassa iltalenkin ja kotiinpäin tullessa kuun mollukka näytti suuntaa. Ei se näyttänyt siltä, että nakkaisi kurjan kulkijan niskaan yhtään mitään.

Yllättäen olen muutenkin pohtinut tätä aikaa ja omaa osuuttani koko kuviossa. Jostain 'toistaiseksi tuntemattomasta syystä' minulla on sellainen tunne, että valmistaudun, tietämättä vielä mihin, johonkin tulevaan jossa tarvitaan voimia, kuntoa ja tyyntä mieltä. Onko se murrosikä joka ujuttautuu koko ajan peremmälle torpan ilmatilaan, onko se vähitellen höpertyvä Äitikulta vai onko se jotain muuta? Vai onko tämä nyt sitä paljon hehkutettua ihmisenä kasvamista? Jos on, niin kiva. Olo on hyvä ja terveys kohdillaan. Se ei ole itsestään selvää ollenkaan. Eikä se, että ylipäätään huomisen auringon näkee.

Pessimisti ei pety,  joten tulevia ankeita aikoja odotellessa hölkätään, juostaan, pumpataan salitreenejä ja yritetään saada kroppa kuntoon. Eletään ihmisiksi eikä olla pienille pahoja.

Ja on ehdottomasti ihanaa saada oma, ainoa sisareni tänne edes muutamaksi päiväksi. Niin hyviä ja ihania ystäviä kuin minulla onkin, parasta on kuitenkin se, että on Siskolikka. Ikäerosta huolimatta me olemme samasta puusta ja samoilla koodeilla säädettyjä.

Elämä on kuljettanut kumpaakin, välillä seilasimme aivan eri ulapoilla, eri maissa, eri sfääreissä. Tapasimme lähinnä lastemme ristiäisissä ja sukulaisten hautajaisissa. Yhteydenpito jäi vähälle.

Torppa yhdisti meidät uudelleen. Tänne he tulevat lomalle, rentotumaan ja heitä odotetaan. Äitikulta paahtaa kahdessa vuorossa piirakoita, pullia, rahkatorttuja ja ties mitä vielä. Minä saan kaipaamaani seuraa ja siskonpojat saavat äijämeininkiä Iso-J:n tyylillä.

Paljosta saa olla kiitollinen. Paljoa pitää tavoitella, suunnitella suuria ja iloita käsillä olevista onnenhetkistä.

Näin on hyvä.

Lähipäivät mennään jos jonkinlaisella hölkällä ja yritetään osuttautua ruokamarkettiinkin haalimaan muutaman päivän eväät. Vähän niinkuin joulunseutuun mutta onneksi vähän pienemmässä mittakaavassa.

Joulusta tulee mieleen lahjat ja lahjatoiveet. Tämä sopisi kivasti torpan värimaailmaan ja olisi hyödyllinen. Äitienpäivä lähestyy, mulle tämä!

Näillä mennään, eikä edes vielä sivuluisussa. Pysy pinnalla sinäkin, missä lienetkin.

Tykkään ja kuuntelen:

Pink: Just give me a reason