Jarrumiehet

Kissaveljeskunta on siirtynyt korkeampaan ilmastoon. Ei niihin vihonviimeisiin ilmavoimiin vaan huomattavasti maallisemmissa merkeissä, salavanoksalle. Heillä on siihen syynsä. Eikä se ole korkean paikan leiritys tai muukaan, lähinnä kai hiihtourheilusta tuttu termi.

Hanki hohtaa kevätauringon voimallisessa valossa silmiäsärkevän kiivaasti, puhdasta räikeää valkoista ja musta kissa erottuu siitä kuin ... daa.... mummo lumesta.

Veljeksillä Hulluudessa on varsin voimallinen alkukantainen vietti, metsästäjiähän kissatkin ovat, petoja pahinta laatua. Eivät tietenkään ihmistä pahempia, se on aina muistettava todeta, ettei kukaan imaise hernettä hengityselimiinsä.

Niin, että vaikka miten tähtimisseä ja muita herkkumuroja kippoon ropiseekin säännöllisesti, kissapoika tahtoo olla villipeto joka kaipaa elävää ravintoa. Eikä tuommoinen musta, helinäkeijun lailla kilisevä katti mikään huomaamaton ilmestys ole. Harley D. pannat ovat hienot ja säihkyvät heijastimien takia niin paljon, ettei niistä oikein saa kunnon kuvia. Ne vähät tirpat joita jätkät ovat (tuurilla) saaneet saaliikseen, ovat varmasti muutenkin vaivaisia sekä kuuroja. Ja sokeita.

Niinpä pojat ovat kehitelleet uuden huvin, jarrumiesleikin.

Kissa katsoo läheltä, mutta tirppojen kannalta melkein riittävän kaukaa, alakerran tipubaaria ja sen asiakkaita. Rohkeimmat pikkutintit tekevät kamikazesyöksyjä lintulautaa kohti ja nopeimmat ehtivät hyvinkin ruokailemaan, ennenkuin kissa ehtii hilata pulskan ahterinsa hyökkäysasentoon.

Toisaalta arimmat tirpat eivät tule noinkaan lähelle ylensyönyttä tupakissaa joten kiusantekokin tuossa lähikytistämisessä tulee suoritetuksi. Mitä ilmeisimmin se on homman varsinainen pointti: "Jos en minä saa linturuokaa, ei lintukaan saa ruokaa".

Tänään pojat tekivät tuota hommaa lähestulkoon orjallisen tarkasti. Vahdinvaihto tapahtui kissojen omakiertoisen kellon mukaan. Veli Milton nuokkui penkan takana ja aurinko lämmitti mustaa turkkia niin, että katti näytti nukkuvan istualleen. Tuossa oksalla pitää olla tarkempana, pudotusta on noin kolme metriä.

Niinpä oksavuorossa oleva naukaisee äänekkäästi jotta toinen havahtuu hommiin, vaihto tapahtuu vikkelästi ja lepovuoroon siirtynyt tulee parkumaan torpan ovelle jotta pääsee murokupille.

Ovat ne melkoisia vintiöitä.

Toisaalla nämä jalot ja sielukkaat kavioeläimet viettävät muka-ansaittua talvilomaansa.  En vain tiedä minkä työn takia nuo lomaa viettävät. Minun nähdäkseni aika vähällä pääsevät. Tösse lepuutti ylähuultaan (revähti ja ylirasittui varmaan aamuheinien syönnin yhteydessä) tarhan veräjällä. Laiskuuden maksimointia.

Monena päivänä kumpainenkin on rojottanut koivet oikosenaan heinäkulmauksessa, välillä kääntävät piehtaroinnin yhteydessä kylkeä ja jatkavat tasaista kuorsaustaan. Ne ovat kuin räjähtämäisillään olevat pallokalat kuivalla maalla.

Tälle päivälle meillä oli Nuorimmaisen kanssa suunnitelma lähteä hankihumpalle molempien 'ratsujen' kanssa, mutta koska poniopistolta vapautui tuntipaikka, päivän freestyleratsastus vaihtui ohjattuun opetukseen, kiemuroihin maneesissa.

Tulipa samalla kuitattua kauppareissukin. Minulle ei sitten suotu pienintäkään mahdollisuutta luikahtaa kuntosalille, ei ensimmäistäkään. Iso-J ahisti minut koeajon merkeissä uuden kärryn rattiin ja piti sillä huolen, etten joutanut tunniksi omille teilleni. Aika niuho mies jos suoraan sanon. Ja on se uusi kiesi ihan kiva ajettava. Pääsee seuraavalle Ison Kirkon reissulle.

Kotiin tultua jatkoin jo kohtuullisen uskottavaa Kyllin Hyvä Äiti -teemaani. Panostan nääs tulevaan Äitienpäivään... Kietaisin sämpylätaikinan tiinuunsa muhimaan ja askaroin aimo kiulullisen makkarasoppaa (perheen toivomus) tulille.

Kiinnitin ison marketin jauhohyllyllä erityistä huomiota valikoimaan. Aikaisemmin tällä viikolla oli puhetta lähiruuasta.

Ja kyllä, ilolla totesin, että hyllykartoissa oli annettu oikein kunnolla näkyvyyttä paikallisille tuotteille. En kehdannut kaupassa kuvata, mutta hyvältä se hylly näytti. Useammalla feissillä paikallisten myllyjen tuotteet, suoraan tämmöisen pätkän katsekorkeudella. Ovat varmaan senkin ketjunohjauksessa mitanneet, että karjalainen maatiaisnainen on persjalkaista ja matalaa tyyppiä joten ottoisin paikka tuotesijoittelussa on se perinteinen reilu metri.

Nappasin kärryyn kaksi lähituotetta. Omalta kylältä ei taida löytyä jauhontekijää, mutta naapurikunnasta löytyy nykyisin näemmä kaksikin.

Liperin leipäpitäjän tuotteet ovat muutenkin vakiojauhojani, mutta nyt Ylämyllyn versio oli kiva uusi tuttavuus.

Täytyy vähän säätää sämpyläohjeen jauhomäärää, vähemmän täysjyväjauhoja riittää. Sämpylät olivat pahuksen hyviä ja totuttua tummempia sisältä. Maku oli kohdillaan, minäkin huitaisin kaksi.

Josta tulikin mieleen, että nyt on pakko tehdä jokin korjausliike ruokavaliossa. Minähän syön oikein hyvin ja terveellisesti, puhtaita ja kunnollisia ruoka-aineita. Kasvispainotteista ja paljon proteiinia. Hyviä hiilareita täysjyvärukiista ja äärimmäisen valikoiden muita. Pitäisi jaksaa sekä juosta palauttelevia lenkkejä että tehdä saliohjelma.

Mutta kun en jaksa niin en jaksa. Toki treeni on koventunut niinkuin sen kehityksen nimissä pitääkin, mutta ei se nyt mitään epäinhimillistä pumppausta ole. Ja juoksukin on melko letkeää, yritän varoa penikkatautia ja vältellä vääriä liikeratoja.

Ilmeisesti pitäisi syödä vähän jotain enemmän, mitä se sitten onkin, on nyt avoin kysymys.
Vähentää ei varmastikaan tarvitse mitään, mistään. Suurin syy huolestumiseen on paino, joka on jumittanut samassa lukemassa noin kuukauden. En minä sitä vaakaa palvo, ihan joutava kapistus mutta kerran kuukaudessa katsastan lukemat. Toistaiseksi suunta on ollut aleneva. Ja nyt jäkittää paikallaan. Silloin tässä yhtälössä on joku väärä muuttuja.

Tässä minä taidan itse olla oman itseni jarrumies?
Tänään läksin ennen saunaa perinteiselle saunalenkille mutta sekä pakkanen että jokin toistaiseksi tuntematon syy hyydyttivät minut alta puolen tunnin. Kävelin kotiin ja kihisin kiukkua.

Huomenna vietän ihan kunnon välipäivän, korkeintaan vähän venyttelen. Aamulla lähdetään Esikoisen ja Peetun kanssa harjoitusnäyttelyyn, Match Show:n nimellä ne kulkevat. Ja jos aikaa ja tarmoa riittää, nakkaan Tösselle satulan ja karautan sen kanssa hankeen. Hiotkoon edes hevonen.

Liikutaan sitten hevosvoimilla kun omat ei riitä.
Nyt höyhensaarille, kohta on Tuhkimon hetki. Hyvää yötä ja mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin!