Pitkäperjantai 2013

Kuule Tösse, mä nyt vien tämän teidän pallon

Väistä Soppa, mä haluan juomaan

"Tra-la-lal-lal-laa"

Piinaviikko on edennyt jo Pitkään perjantaihin. Eihän tämä maalliselta kannalta mitenkään erityisen piinaava ole ollut. Ihan perussettiä, sitä samaa josta yritän opetella olemaan tyytyväinen. Ilman, että pälyilen koko ajan ympärilleni missä kytee, mistä se kampitus tulee ja putoaako kuuma kivi syntisen niskaan tänään. Vai sittenkin huomenna.

Piinaavaa tästä on tehnyt ärsyttävä eipäsjuupas -flunssa. Yrittää päästä läpi huolellisesti valkosipulilla buustattuun immuniteettiini. Keskiviikko meni ihan makoiluksi, mitään älyllistä en saanut aikaan. Edes kunnon kuumetta ei tullut, vain vähäpätöistä lämpöilyä. Juuri sitä, joka saa minut raivon partaalle, kun ei ole kipeä eikä ole terve. Paljon olisi tekemistä mutta veto on vähän veks.

Eilen ampaisin kaupunkiin heti aamulla ja suuntasin salille. Se oli kyllä aika uhkarohkea veto ja pukukoppiin hinautuessani mietin voiko ihmisen persaus tipahtaa maahan. Tuntui juuri siltä.

Iltapäivällä uusi reissu, verovirastoon viemään anomusta veroilmoituksen jättöajan pidentämiselle ja ruokakaupparyysikseen. On se kiva, että kauppa käy ja kassa kilisee. Meidänkään ei pitänyt ostaa juuri mitään, mutta yllättävän täyteen auton takatila kuitenkin tuli. Peetu piipahti kasvattajan luona parturoinnissa sillä parin viikon päästä on taas näyttelyt, ihan virallinen koirannäyttämistilaisuus.

Samalla reissulla osuttiin ilmiliekeissä roihunneen talon äärelle, se on varmasti yksi kauheimpia kokemuksia mitä ihmiselle voi tapahtua, oman kodin palaminen. Muistot ja koko elämä haihtuvat yhdessä hetkessä savuna ilmaan tai kastuvat pilalle. Mikään vakuutus ei tuo muistoja takaisin.

Illalla vihdoin Siskolikka ja Pojat kurvasivat pihaan. Ja ilta venähtikin pikkutunneille kun pääsin kerrankin itseäni parempaan seuraan.

Satavuotinen, toivottavasti ikuinen

Tämän kuvan ottamisen jälkeen kevät on edennyt isoin harppauksin. Hanget hupenevat ja ensimmäiset paljaat läntit ilmestyivät eilen pihaan. Toivottavasti rapakausi on lyhyt sillä meillä on vauhdikas neljän nelitassuisen kopla jonka stoppaaminen takaeteiseen on välillä useimmiten mahdotonta. Rapatassut ropisten ne kurvaavat suoraan tupaan ja sitten taas imuri louskuttaa hiekkaa lattialta tauotta.

Onneksi koirat ovat lavuaarissa pesaistavaa mallia ja kissatkin loikkaavat useimmiten suoraan ruokapaikalleen jossa niiden tassujen alla on superimutehoinen pyyhe. Enimmät ravat ja roiskeet jäävät siihen. Loput löytyvät tuvan lattialta.

Välillä olen kuulevinani vienoa napsahtelua kun Iso-J:n päässä katkeilee hermoja. Yritän pitää pokerinaaman ja paheksua ääneen eläinten sotkuisuutta.

Tälle päivälle ei mahtunut mitään muuta aktiviteettia kuin pikainen visiitti Iso-J:n kummitytön 15 vuotispäiville. Käsittämättömän nopeasti siitäkin kastemekkoisesta kääröstä on kasvanut rippikoululainen.

Väliin jäävät sekä salireissu että saunalenkki. Kun ei kunto kestä niin se ei kestä. Parempi jättää sovulla väliin kuin pitkittää tätä nuhatautia. Saunassa saatan piipahtaa. Täytyy punoa Siskolikan kanssa strategia jota noudattaa, sillä vanhin Pojista oli avannut Äitikullalle oman Facebook -tilin ja kaveripyyntö näyttää odottavan....

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tältä päivältä! Hiljenny hetkeksi, missä lienetkin!

Pääsiäismunakattaus vm-2013

EDIT:
Kertokaas te viisaammat miksi kuu on tänään tuommoinen? Eilen se mollotti korkealta, kalpeana ja nyt se lymyää matalalla, hädintuskin puiden latvojen tasalla ja keltaisena kuin juusto. Mikä sitä vaivaa? Joko se Pohjois-Korean Iso-Vauva Jong täräytti raketeilla kuunkin radaltaan?

Anyways, sauna toimii aina. Nyt on parempi.

Tuntematon: Pääsiäistrolli yrittäjyydestä

Valitettavasti en tiedä tämän tekstin alkuperäistä kirjoittajaa joten laitan tekijäksi Tuntematon:

Lapsi kävi eilen äitinsä kanssa hakemassa pajunkissoja metsästä ja yhdessä he tekivät virpomisoksia. Tänään lapsi kävi sitten virpomassa naapuritaloissa ja sai kerättyä koriin 20 pääsiäismunaa.

Iloisena hän alkoi nauttia ansaintaansa, mutta minä ilmoitin, että äidille pitää myös maksaa palkkaa, koska hän auttoi oksien tekemisessä. Äiti teki neljäsosan työstä, joten hänen palkkansa on 25 % eli 5 pääsiäismunaa. Harmistuneena, mutta ymmärtäväisenä lapsi antoi äidille osan. Tämän jälkeen ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös työntekijästä pakolliset sivukulut kuten eläke-, työttömyys-, ja tapaturmavakuutus sekä lomarahat ja muut kulut, jotka ovat noin 60 % äidin palkasta, joten otin häneltä vielä 3 pääsiäismunaa. Jäljelle jäi vielä 12 pääsiäismunaa.

Kun hän oli juuri avaamassa ensimmäistä tinakääröä, ilmoitin, että hänen pitää maksaa myös yrittäjän lakisääteiset yrittäjäneläke- sekä sairas- ja tapaturmavakuutusmaksut, joten otin häneltä pois vielä 2 pääsiäismunaa. Itku silmäkulmassa hän tyytyi kohtaloonsa.

Nyt kun jäljellä oli enää 10 munaa kerroin, että Suomessa pitää yrittäjän maksaa yhteisöveroa, joka on 20 % voitosta, joten otin häneltä pois 2 pääsiäismunaa.

Jäljellä oli enää 8 munaa ja kun hän oli ottamassa ensimmäistä haukkua suklaamunasta, sanoin, että ei hän voi syödä munia, sillä ne ovat vielä yrityksen omaisuutta, ei hänen henkilökohtaista suklaata.  Neuvoin, että hänen pitää maksaa itselleen palkkaa tai nostaa osinkoja. Jos hän aikoo ottaa kaikki suklaamunat palkkana, pitää hänen maksaa progressiivisen verotuksen mukaan 60 % veroa, koska hän on se, joka saa eniten suklaata. Vaihtoehtoisesti hän voisi nostaa osinkoja, joista tarvitsee maksaa pääomaveroa ”vain” 30 %, joka olisi 3 munaa.

Itkien ja kiukutellen lapsi päätti nostaa osinkoja ja maksaa pääomaveroa, mutta sanoi, että ei ymmärrä miksi häneltä otetaan koko ajan vain lisää ja lisää. Minä lohdutin häntä, että en minäkään ymmärrä, mutta näin suomalainen yhteiskunta vain toimii ja verottomia osinkoja ei enää ole! Suurten krokotiilin kyyneleiden jälkeen lapsi osasi hienosti laskea, että 20 munasta hänellä olisi jäljellä enää 5 suklaamunaa.

Sitten lapsi kysyi, saako hän nyt syödä loput 5 suklaamunaa? Sanoin että kyllä saa, mutta kysyin aikooko hän todella olla niin ahne, että ei anna pikkusiskolle yhtään? Pikkusisko on se yhteiskunnan heikko-osainen, joka ei pysty itse hankkimaan elantoansa. On vähintäänkin kohtuullista, että hän antaa pikkusiskolle osan suklaasta.

Lapsi katsoi hölmistyneenä ja ihmetteli miksi pikkusiskolle pitää antaa suklaata, vaikka hän ei ole tehnyt yhtään mitään. Kerroin hänelle, että Suomessa ei välttämättä tarvitse tehdä töitä ja on silti oikeutettu etuisuuksiin. Kerroin hänelle myös, kuinka suomessa ”rikkaat” yrittäjät rahoittavat mm. lastensairaaloita ja lahjoittavat paljon hyväntekeväisyyteen. Lapsi ei voinut käsittää, miksi joku saa suklaata, vaikka ei ole tehnyt yhtään mitään sen eteen, mutta ymmärsi, että hyvää pitää tehdä, joten hän päätti antaa pikkusiskollensa 2 suklaamunaa.

Lapsi katsoi koriinsa ja laski, että jäljellä oli enää 3 suklaamunaa. Hän totesi, että yrittämisessä ei tunnu olevan mitään järkeä. Vastasin hänelle, että ”Niimpä, mutta näin Suomessa kannustetaan yrittäjyyteen!”

Hyvä näin

Pääsiäisviikko on tuiskahtanut jo tiistaille, enkä minä onneton kurja ole saanut mitään aikaiseksi. No, olen toki edistynyt eräässä nettipelissä ja lataillut laiskuuteni huipentuman todistamiseksi valmiita kuvia netistä. Oma kamera odottaa edelleen, että saisin akut ladattua (oi mikä urakka). Ja löytäisin kauan kadoksissa olleen inspiraation.

En jaksa kuvata koiria. En kissoja. En hevosia. En kanoja. En lampaita. Enkä hitto vie enää yhtään lumitutkielmaa.

Täytyy myöntää, kevät on ottanut Tiikelin loikan eteenpäin tässä männäpäivinä. Aamuisin ollaan pikkuisen pakkasella ja päivällä aurinko loimottaa niin, että kohina kuuluu kun hanget hupenevat. Ja paljastavat Peetun tehtailemat sikariyllätykset.

Samalla tavoin hevosten tarhassa paljastuu päivä päivältä enemmän uusia ja vanhempia läjiä, kekoja ja muita muodostelmia mitä hevosen sontiessa nyt ikinä voi tekeytyäkään. Paljon erilaisia variaatioita. Pitäisikö kuvata ns. paskatutkielma? Maalaisidyllin toinen poski.

Pääsiäisen kunniaksi pitäisi varmaan kaivella luutakin esiin ja lähteä vähän liihottelemaan. Mustat kissat olisi omasta takaa mutta koska tämänpäivän uutisissa mainittiin painavien matkustajien läskiverosta (hyihyi), joudun jättämään mustat pojat pois kyydistä. Sitten tietysti joku tulee ja sanoo, että sorran kun ovat mustia. Ei, ne ovat vain pulskia. Ehkä tyydyn temppuilemaan luudalla ihan muita juttuja:

Normaali arki sujuu juuri niin tasaisesti kuin sen pitääkin mennä. Ei suuria upseja, ei surkeita downseja. Ihan tasaista kyytiä tässä mennään ja se on kyllä oikein kivaa. Sopii tähän keski-ikäisen elämään kuin nenä päähän.

Monena iltana olen miettinyt viimeisenä älyllisenä ajatuksenani ennen nukahtamista sitä, miten hyvää tämä elämä tällä haavaa on. Tottahan toki tähän aikaan kuuluu teiniangstia ja muuta pimahtelua mutta pääsääntöisesti elämä on hyvää. Tasaista, tuttua ja turvallista arkea.

Varmaan kohta putoaa taivaasta kuuma murikka päähän kun näin sanon. Sanon silti.
Eilen kävin jolkottelemassa iltalenkin ja kotiinpäin tullessa kuun mollukka näytti suuntaa. Ei se näyttänyt siltä, että nakkaisi kurjan kulkijan niskaan yhtään mitään.

Yllättäen olen muutenkin pohtinut tätä aikaa ja omaa osuuttani koko kuviossa. Jostain 'toistaiseksi tuntemattomasta syystä' minulla on sellainen tunne, että valmistaudun, tietämättä vielä mihin, johonkin tulevaan jossa tarvitaan voimia, kuntoa ja tyyntä mieltä. Onko se murrosikä joka ujuttautuu koko ajan peremmälle torpan ilmatilaan, onko se vähitellen höpertyvä Äitikulta vai onko se jotain muuta? Vai onko tämä nyt sitä paljon hehkutettua ihmisenä kasvamista? Jos on, niin kiva. Olo on hyvä ja terveys kohdillaan. Se ei ole itsestään selvää ollenkaan. Eikä se, että ylipäätään huomisen auringon näkee.

Pessimisti ei pety,  joten tulevia ankeita aikoja odotellessa hölkätään, juostaan, pumpataan salitreenejä ja yritetään saada kroppa kuntoon. Eletään ihmisiksi eikä olla pienille pahoja.

Ja on ehdottomasti ihanaa saada oma, ainoa sisareni tänne edes muutamaksi päiväksi. Niin hyviä ja ihania ystäviä kuin minulla onkin, parasta on kuitenkin se, että on Siskolikka. Ikäerosta huolimatta me olemme samasta puusta ja samoilla koodeilla säädettyjä.

Elämä on kuljettanut kumpaakin, välillä seilasimme aivan eri ulapoilla, eri maissa, eri sfääreissä. Tapasimme lähinnä lastemme ristiäisissä ja sukulaisten hautajaisissa. Yhteydenpito jäi vähälle.

Torppa yhdisti meidät uudelleen. Tänne he tulevat lomalle, rentotumaan ja heitä odotetaan. Äitikulta paahtaa kahdessa vuorossa piirakoita, pullia, rahkatorttuja ja ties mitä vielä. Minä saan kaipaamaani seuraa ja siskonpojat saavat äijämeininkiä Iso-J:n tyylillä.

Paljosta saa olla kiitollinen. Paljoa pitää tavoitella, suunnitella suuria ja iloita käsillä olevista onnenhetkistä.

Näin on hyvä.

Lähipäivät mennään jos jonkinlaisella hölkällä ja yritetään osuttautua ruokamarkettiinkin haalimaan muutaman päivän eväät. Vähän niinkuin joulunseutuun mutta onneksi vähän pienemmässä mittakaavassa.

Joulusta tulee mieleen lahjat ja lahjatoiveet. Tämä sopisi kivasti torpan värimaailmaan ja olisi hyödyllinen. Äitienpäivä lähestyy, mulle tämä!

Näillä mennään, eikä edes vielä sivuluisussa. Pysy pinnalla sinäkin, missä lienetkin.

Tykkään ja kuuntelen:

Pink: Just give me a reason

Lauantai-iltana saunan jälkeen

Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus...

Kyllä tuli sauna ansaittuun saumaan.
Päivä ei itsessään ole ollut mitenkään rasittava saati aherrusta vaativa. Mainetekoihinkaan en yltänyt. No kyllä minä FB:ssä vähän kuumotin kansaa kertomalla kuluttaneeni lenkillä 353 Kcal ja siitä johtunutta energiavajetta pitää nyt kiireesti hörppiä valkoviinillä sille tasolle missä nettilaskuri laulaa helskyttää ilosäveliä, hymnejä ja pasuunat raikaen julistaa tavoitteiden täyttymisen (tältä päivältä).

Aamupäivällä totesin tarvitsevani kipeästi omaa ilmaa ja omaa aikaa, luikahdin tuvasta imurin ujelluksen säestämänä tallia siivoamaan. Just kun sieltä tulin, ansaitulle aamun välipalalle, naapurin isäntä karautti pihaan ja maanitteli heinänhakuun. Sinne siis. Tällä kertaa haettiin yhden koepaalin perusteella kelvolliseksi havaittua muoviin kääräistyä kuivaheinää. Niitä mollukoita mahtuu kärryyn tasan yksi. Mutta siinä onkin sitten lähemmäs 500 kiloa heinää. Saattapi olla enemmänkin.

Sitten käväistiin kaupungissa, Nuorimman poniopiston tunnin aikana ehdittiin sopivasti toimittaa kauppa-asioita.

Pahin lauantairyysis oli ohi ja käytävillä ihanasti tilaa. Ei voitu vastustaa marokosta asti rahdattuja varhaisperunoita 1,99 €/kg. Unohdin vaan keittää niitä tarjolle. Huomenna armo uus, toivottavasti muistan huomenna tyrkätä potut kattilaan ja siitä pöytään. Jo alkoi suut napsaa kun kukin muisteli miten makoisilta oman maan ekat potut maistuvatkaan.

Iltatallissa odottikin yllätys. Iso-J oli hölkännyt saunanlämmityksen ohessa talliin, tehnyt hevosille oikeaoppiset pellavarouhepuurot lisukkeineen ja kiidättänyt hevosetkin sisään. Siellä ne molemmat pitkänaamat ihmettelivät tapahtumien äkkinäisiä käänteitä kun me Nuorimmaisen kanssa pelmahdettiin ovesta ihmettelemään hevosten teleporttausta tarhasta talliin. Iso-J tyrski hihaansa, kiva källi!

Karvanlähtö on mitä kauhein.
Tötsä ei malttanut heiniinsä koskea vaan kääntyili ylähuuli tötteröllä ja tarjosi milloin kylkeä, milloin lapaa metallisen hikiviilan rouhittavaksi. Sillä lähtee hyvin irtokarvatkin. Jostain syystä ne karvat päätyvät harjaajan suuhun, takahampaiden taakse ja korviinkin.

Soosilta löytyi jo silkosileää kesäkarvaa, lavassa on jo merkkejä kesästä.
Unohdin mainita, että tänään oli viikon ensimmäinen keväinen päivä. Tuuli oli kääntynyt tundratuulesta leppeään lounaistuuleen ja sieltä hönkii kevättä. Totisesti!

On sitä kyllä odotettukin. Yleensä tähän aikaan vuodesta lapaset ja pipot alkavat olla pyykkinarulla kuivamassa ja odottamassa kesävarastoon pakkaamista. Nyt ne saavat painaa kahta vuoroa, välillä tarvitaan kaksikin pipoa päällekäin kun on niin jäätävän kylmä.

Tallin jälkeen vaihdoin karvakuorrutetut tallikamat juoksurytkyihin ja jolkottelin pimeyteen. Se oli minun versioni Earth Hourista. Juoksu kulki, vähän turhankin hyvin. Piti himmailla vähän ja viimeistään maanantai on pakko kuitata lepopäiväksi. Muuten ei hyvä heilu.

Sen jälkeen tallissa yösoitto ja saunaan. Tuli niin tarpeeseen. Ja nyt en voi enää vastustaa Nukku-Matin viekoittelua.

Huomenna jos Luoja suo ja tuulet ovat suotuisat, varustamme Nuoremman kanssa ratsut ja kahlaamme peltolenkille. Sen tiedän, että hiki tulee kaikille. Saavatpahan hevoset vähän lihastreeniä. Esikoinen ja Peetu menevät agilityharkkoihin ja minulle aukeaa parin tunnin aikaikkuna, ei liene vaikea arvata missä sen vietän. Sinne on tullut neljä uutta vekotinta, Luojan kiitos ne eivät kuulu vielä ohjelmaani. Kauhean näköisiä koneita.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, missä lienetkin!

PeeÄääs, tervetuloa lukijakuntaan arvoisa Rouva B. Onhan teitä muitakin uusia ilmestynyt, kiitos kaikille. Pitäisi itsekin ryhdistäytyä ja linkittää monta uutta blogia tuohon Lisää luettavaa -listaani. Ehkä minä sen teenkin, heti kun on aikaa keskittyä ja syventyä.

Pisteet kissalle ja pari muuta outoa tapausta

Well played Milton, well played...

Veli Milton vei pisteet omaan laariinsa. Onnistui säikäyttämään minulta melkein hapet (ja hapot) pihalle. Minä mykistyin -ja se on paljon se. Täyttelin kaikessa rauhassa ikealaisia heinän annostelumittoja ja kun kiepsahdin 180° ottaakseni toisesta paalista, paalin sisältä katselivat keltaiset silmät. Hyi hiivatti minkä sätkyn sain. Kun sitten vihdoin sain koottua itseni, tajusin, että vanha kunnon Veli Milton oli majoittautunut heinäpaalin sisälle. Siellä se roisto siis aina piileksii.

Olenkin muutaman kerran ollut satavarma, että näin mustan kissan paksut persposket vilahtamassa ohitseni mutta en silti löytänyt kissaa. Se konna on kytistänyt paalin sisällä, löysin kulkureitinkin.

Onneksi se ei ole arkistoinut hiirisaaliitaan heinien sekaan.
Sinänsä fiksu veto, paalin sisällä on lämmintä ja rauhallista ja eturivin paikat seurata koirien pöljäilyjä.
Kuten edellisen postauksen kuvasarja kertoi, sitä pöljäilyä riittää päivästä toiseen.

Viikko on mennyt itseltäkin sellaista haipakkaa, että näin perjantai iltana päässä kolisee sata ajatusta eikä yhdestäkään saa otetta. Samanlainen mysteeri kuin tämä Perillisen kuvaama koristepallero. En tiedä mitä tekniikkaa tai tyylisuuntaa tämä koristepallo edustaa mutta tykkään siitä niin paljon, että se roikuu tuvan ikkunalla vieläkin. Sain sen naapurilta joulukukaksi.

Kirjataan muistiin sääkatsaus. Koko viikko on ollut viheliäisen tuulen säestämä. Pakkaslukemat ovat sinänsä olleet aivan siedettävät, alle kymmenen. Mutta kun tuuli lisää pakkasen purevuutta, sitä on välillä todennut elävänsä ikiroudan, ikijään ja ikitalven maassa. Aamulla tuntui, että naama tipahtaa jäätyneenä maahan. Pipoa vaan syvemmälle päähän, untuvatoppiksen vetskari ylös asti ja kaulukset pystyyn. Kevättä ilmassa? Not.

Aurinko on sentään jaksanut paistaa ja kyllä se on jo hieman uudelleenmuotoillut lumikinoksia. Ne ovat selvästi pehmentyneet ja ehkä aavistuksen verran vajuneetkin.

Tänään saatiin iltapäivällä muistutus talven täälläolosta, lunta tuli todella sakeasti pariinkin otteeseen.

Eilen oli hevosten kynsihuoltopäivä ja kumpainenkin sai sievästi muotoillut kipsuttimet. Tösse olisi varmasti ilahtunut kavionkiillokelakasta, kenties sinne olisi voinut värkätä jotain somia siirtokuviakin. Ja Soosille tietysti vauhtiraidat. Masentaahan se hevostakin kun kevät ei tule, karva irtoaa ja päivä päivältä paleltaa siperian tuulissa pahemmin.

Jos minulla joskus ei ole mitään järkevää tekemistä, voi olla, että ryhdyn kehittelemään tätä ajatusta tekojen asteelle. Mikäli Torpan päiväkirjaan ilmestyy hilekavioita ja muita outouksia, voitte kilauttaa kylän arvauskeskuksen lääkärille ja kertoa, että nyt se Torpan Armo kajahti lopullisesti. Pelastakaa edes hevoset.

Perillisen näkemys valosta ja varjosta

Tänään jatkui neuvonpito tilitoimiston kanssa. Nyt, vihdoin, päästiin asioiden ytimeen ja yhteinen sävel saattoi vihdoin löytyä. Iso-J vietti eilen useamman tunnin samaisessa paikassa ja minä osallistuin tänään. Puolen tunnin pikatapaamiseksi ajateltu juttu venyi parituntiseksi. Tämä saattoi olla hyvän ystävyyden alku.

Ainakin minulla on nyt paljon luottavaisempi mieli ja se on yrittäjälle iso asia, outo kerrassaan. Osakeyhtiön paperit ovat allekirjoitusta ja tarvittavia liitteitä vaille valmiit.

Toisaalta oli hyvä, että rypistin aamulla ennen tapaamista salitreenin. Runttasin sen tunnissa ja uskon, että gluteus maximus ja pari muuta lihasryhmää kinnaa huomenna kireinä kuin viulun kielet. Olinpa ainakin rento ja tyyni.

Huono juttu oli se, että naukuva nälkä alkoi haitata keskittymistäni palaverin puolivälin tienoilla. Pitää yrittää varautua seuraavalla kerralla vähän paremmin, litra vettä tyhjään vatsaan tekee ällöttävän olon.

Joka tapauksessa, viikonlopuksi tuli vähän kotiläksyjä ja miettimistä.

Viikonlopuksi ei ole isompia ohjelmanumeroita luvassa. Saattaapa hyvinkin löytyä jokunen joutilas hetki jolloin voin ehkä rojahtaa olohuoneen soffalle ja katsoa vihdoin jonkun leffan.

Oi, se olisi luksusta. Nykyisin katson tv:n ohjelmatarjonnan päivälehden tv-sivulta.

Ja lopuksi vielä kanalan terveiset. Pääsiäisviikko odottaa jo ja kanalassakin on täysi tohina päällä.
Luulen ratkaisseeni pääsiäispupun munimismysteerin.

Mikä muu värkkää tämmöisen monsterimunan kuin kaikkialle ehtivä Pääsiäispuppeli?

Leppoisaa perjantai-iltaa, missä lienetkin!

Salavasta maanuoliaisiin

Torpan pihalle on joskus vuosikymmeniä sitten istutettu useita Terijoen salavia. Kyseiset puut saavat monet pihanomistajat raivon partaalle. Näin ollen he käyttävät lukemattomia raivon siivittämiä työtunteja hankkiutuakseen näistä puista eroon. Kannonräjäyttäjillä riittää puuhaa kun pihan uudistajat kilvan hajottavat salavia tulitikkuakin pienempiin säleisiin.

Minulle nuo puut olivat yksi niistä syistä joiden ansiosta ihastuin tähän torppaan ja sitä ympäröivään pieneen maatilkkuun.

Terijoen salavia on kolmessa paikassa, etupihalla autohallille kulkevan tien reunassa, torpan takapuolella ja vielä kolmas rykelmä astetta kauempana takapihalla, kanalan ulkotarhan laidalla.

Puu on kesällä ihana. Sen pehmeän pallomainen kasvutapa saa minut aina hyvälle tuulelle, niiden varjossa on hellepäivänä lähes välimerellinen tunnelma ja talvella, häikäisevän lumen kuorruttaessa oksia ne ovat kuin valkeat sormet kurkottamassa kohti sinistä taivasta.

Ainoastaan syksyisin, lehtien pudotessa kiroan salavia. Ja useamman kerran talven ja kevään aikana sadattelen ärräpäitä kun ne karistavat oksansa. Sen roskaisempaa puuta ei ole. Lehdet eivät maadu talven aikana, eivät kahdenkaan. Joten niitä on aivan turha jättää maahan ja ajaa leikkurilla yli, eivät ne siitä mihinkään silti katoa. Haravoida saa lähemmäs kymmenen kertaa syksyssä sillä lehtiähän piisaa kuin kiinalaisia eivätkä ne kaikki voi tietenkään tipahtaa samalla tavoin kuin muut lehtipuut tapaavat tehdä. Ei, sitä lehtiryönää tulee alas parin kuukauden ajan. Loput löytyvät maasta keväällä lumien sulettua.

Roskaa tulee kaikilla navakkaa kovemmilla tuulilla alas niin, että koko piha näyttää isolta harakan pesältä. Risua ja tikkua sakeanaan.

Ja näin kevättalvella se vasta ankea tonttikumppani onkin. Hangella on läjäpäin isompia ja pienempiä oksia.

Eikä tässä vielä kaikki

Rappioromantiikkaan tuo viimeisen silauksensa tuulen kuskaama ikealainen heinäannostelumitta. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun tuon sinisen muovihirviön näin juhannusruusuun takertuneena. Se samainen ruusu söpöilee muuten blogin bannerissa. Nykytila on häpeäksi.

Ankeutta lisäävät kevätauringon valossa loimottavat koirapoikien kusiläntit. Peetulla on tapana käydä väkertämässä sikarinsa puhtaalle hangelle, korkealle nietokselle joten pökäleet täplittävät maisemaa siellä minne ei uppolumen aikana pääse ilman lumikenkiä tai suksia. Näinä aikoina on syytä tyytyä selaamaan kuva-arkistojen kesäkuvia ja hammasta purren sulkea silmänsä tympeältä pihanäkymältä.

Eihän sieltä puutu kuin pitkinpoikin viskottuja tupakanstumppeja. Niitä sentään ei ole eikä tule.

Nytkin ulkona tuulee niin, että roskat ropisevat tuvan ikkunoihin. Vietämme hissuttelupäivää Perillisten kanssa. Nuorimmainen jäi kotiin pitämään kuumeetonta päivää ja Esikoinen räkii minkä ehtii. Niiskutiniiskuti.

Vaan eräitä ei huolet ja maalliset murheet paina. Harmi, etten jaksa pelata videokameran kanssa, olisin saanut teille aidot ja autenttiset terrieriterveiset. Se metakka tosin kuuluu varmasti Kanadaan saakka ilman videotakin, kuvia katsoessa voi varmasti hyvin uskoa mikä viheliäinen meteli tällä mäellä raikaa kun kaksi terrieriä päästelee aamu päivä iltapäivä ilta ... noh, energiahöyryjä ilmoille.

Onko elämäsi tylsää ja hiljaista hissuttelua? Kaipaatko puuhaa ja askaretta? Hanki oitis pari terrieriä ja istuta tontillesi vähintään kymmenen salavaa!

Huomatkaa Nassen 'virtaviivainen' ulkomuoto. Eilinen trimmaus paljasti valtavat niskaläskimakkarat. Se tietää nyt ns. kovennettua Nasselle seuraavien viikkojen ajan. Iso-J:n harjoittama koirien salasyöttö ja makupaloilla lahjonta pitää saada kuriin.

Onneksi Nasse ei ole perso oluelle. Kaikki edelliset koirani ovat olleet ärsyttävän hanakoita oluen perään ja keinoja kaihtamatta anastaneet oman osuutensa. Joko viekkaudella tai vääryydellä. Luvatta kumminkin. Nasse sen sijaan on raittiusväkeä. Irvistelee ja paheksuu koko vähäisen olemuksensa voimin. Edes joululahjaksi saamansa koiraoluet (maltaalla maustettu lihaliemilitku) se totesi koiralle kelpaamattomaksi. Pitäisi muistaa kierrättää ne pois. Tiedän kyllä ainakin yhden Remon joka ne lipoo mielellään.

Peetu on huolestuttavasti entisten koirieni kaltainen. Latkii tyytyväisenä jokaisen tipan joka tölkistä heruu. Peetulla ylimääräinen energia menee kuitenkin kasvamiseen joten niskaläskejä ei ole aivan heti odotettavissa.

Päätän inhorealistisen pihakatsaukseni tähän.
Mukavaa päivänjatkoa, missä lienetkin!

PeeÄääs: 

Herranpieksut sentään miten minä ilahduin tämän kuullessani. 

Minä  niin tykkään näistä vekkuleista. 

Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana -Julkinen sana

Tasa-arvon päivä

Peetun palkintokeksi

Tänään on saamani tiedon mukaan sekä tasa-arvon että Minna Canthin päivä. Pieleen menee heti. Miksi Minna ei saa omaa päiväänsä ja miksi tasa-arvo piti survoa samaan päivään? Siksi, että huoltomiehet ja talonmiehet ja muut isäntämiehet eivät rasittuisi liiallisen liputtamisen takia. Akkain takia saa alvariinsa lipputangolla rampata, vähempikin riittää. Niinpä liputuspäivistä vastaava miesryhmä päätti yhdistää nämä kaksi.

Ei vaiskaan. Tasa-arvo on liputuksensa ansainnut ja Minna Canth myös. Varmaan Rouva (?) Canthin huumorintajuun olisi hyvin passannut tämä yhteisliputus.

Sitä paitsi, moni mies kituu katalassa pinteessä pirttihirmun haukankatseen alaisena joten näille anonyymeille kotikiusatuille pitää edes yhtenä päivänä vuodessa suoda vähän omaa ilmaa. Jooko?
Nyt pitäisi tasa-arvon nimissä tietysti suoda ajatus ja toinenkin alistetuille naisille... eikä pelkästään täällä kotimaassa. Muualla maailmalla se naisen osa vasta ankea onkin. Paljon pelkoa ja ahdistusta burkhan alla. No nyt tämä menee jo niin isoksi, että minä lopetan justiinsa tähän. Tästä päivästä valistuneet kirjoittavat varmasti paljon hyviä ja viisaita kirjoituksia. Lukekaa niitä.

Olkaa kaikki kilttejä toisillenne, älkää olko pienille pahoja ja muistakaa olla iloisia jos teillä on edes yksi  iloa tuottava olento lähellänne.

Etsin kevättä, ei vielä hajuakaan

Ulkona on taas kerran oikein raikas ja aurinkoinen talvipäivä. Miksi talvi? Miksei kevät? Tuuli on jäätävä, suoraan etelänapamantereelta eikä todellakaan tunnu tuovan kevättä tullessaan. Päivällä tietysti aurinko vähän lämmittää, mutta yöllä pakkasen myötä elohopea tipahtaa parinkymmenen miinusasteen jäätävämmälle puolelle, joten aurinkoparka saa tehdä paljon töitä.  Onneksi huomenna on kevätpäivän tasaus joten siitä se sitten varmaan lähtee. Toivottavasti. Aurinkokin siirtyy ylityöhön ja pitkään vuoroon. Ehkä sitä tulosta sitten näkyy? Jos on kesäkuussa hevosenpaskaa jäällä, tulee kylmä kesä.

Kissakuva, eivätkä nämä seuraavatkaan ole omia otoksiani, ihan olen härskisti niitä lataillut netistä, lähinnä FB:n ehtymättömästä kuvavirrasta.

Tänään, juuri tällä kellonlyömällä pihassa pitäisi seistä hevosten pedikyristin auto. Ilmoitti onneksi hyvissä ajoin, että siirretään aikaa torstaille. Passaa minullekin oikein hyvin. Nuorimmainen on kuumeisena kotona. Iso-J lähti etelä-Savon kierrokselle ja minä tässä arvailen mitä kaikkea meinaan saada tämän päivän To do -listasta ruksittua.

Ensin olisi syytä kursia itsensä semmoiseen kuosiin, että tohtii lähteä kaupunkiin. Ja kun sinne asti kerran menen, olisi suoranaista bensan tuhlausta jättää salikäynti väliin. Tällä hetkellä ulkomuoto on enemmän tuon sulkasatoisen kakadun kaltainen joten hartiavoimin saa taas hommia paiskia peilin edessä.

Tasa-arvon nimissä totean, että ihan vaan lähimmäisenrakkaudesta siellä peilin edessä kamppailen. Tule sellaisena kuin olet -hommat eivät ole mun juttujani.

Ja sulkasatoisesta kakadusta tuli mieleen kanat. Jokunen viikko sitten eräs kiuruveteläinen kananen linnoittautui munintapesään, aivan selkeästi hautomisasentoon. Muutaman päivän päästä kanan heltta otti pesäkopin kattoon kiinni koska munavuori kanan alla kohosi järjettömiin määriin. Muut kanat kävivät auttamassa kaveria ja värkkäsivät samaan pesään omat tuotoksensa.

Lopulta siinä piti tehdä radikaali ratkaisu ja puuttua kanojen hommiin. Keräsin ämpärillisen munia pois ja kana lähti huomattavasti helpottuneen näköisenä pesästä, takaisin sinkkuelämään.

Eihän niistä munista ottanut selvää mitä oli haudottu viikko, mitä kaksi ja mikä oli päivän tuore. Joten kaikki pois. Ei tule pääsiäistipuja meille tänä keväänä. Hautokoot kesällä, sitten kun pääsevät taas ulkotarhaan ja väljempiin tiloihin.

Jos ei ole kana luomakunnan nerokkain otus, en siihen porukkaan kuulu minäkään. Nimittäin tämä versio rubikin kuutiosta näyttää niin kuumottavan hirveältä. Se joka tuon päivitysversion kehitti on sekä kiero, että mieleltään ilkiö ja tunne-elämältään vakavasti ihmisvihaaja.

Käsi pystyyn, kuka saa ratkaistua yhdeltä istumalta edes tuon perinteisen version?

Minä saan hädin tuskin veivattua yhden sivun ja jos meinaan saada kaikki sivut valmiiksi, joudun purkamaan koko hässäkän ja kasaamaan sitten oikeinpäin.

Ei kertakaikkiaan riitä kärsivällisyys moiseen näpertämiseen.

Onneksi niitäkin fiksuja on, jotka pystyvät tekemään tuon silmät ummessa ja jaloillaan. Toivottavasti käyttävät muun aikansa hyödyllisesti, esimerkiksi ratkaisemalla maailman tasa-arvon ja ihmisoikeuksien epäkohtia. Joutoaikanaan räpeltäkööt noita narisevia kuutioita ihan vapaasti.

Kuulolla

Tösse on ollut rauhan asialla. Sunnuntain ratsastelut ja seurustelut tekivät hevoselle hyvää. Eilen illalla se kuitenkin päätti vähän kavahtaa suihkepulloa jonka toin jouhien selvittelyn takia hevosen kotikoppiin. Taas se pöljä käänsi naamansa nurkkaan ja tekeytyi hyvin pieneksi. Aika kauan sain pitää puolustuspuhetta suihkepullon puolesta ennen kuin tamma kääntyi ja jatkoi iltaheiniensä mutustamista.

Tiukassa ne istuvat, huonot kokemukset ja pahat muistot hevosenkin mielessä. Pelätköön jatkossakin, en minä voi niitä poistaa kokonaan. Minulle riittää, että sietää välttämättömimmän. Ei hevosen tarvitsekaan julistaa suihkepulluja ja lääkeruiskuja uusiksi parhaiksi kavereikseen.

Asialliset hommat hoidetaan ja muuten saa elää miten parhaaksi näkee. Kunhan pysyy ihmisen kaverina. Meidän ihmisten kontolle jää se, että emme prässää hevosta tai vedä sen mielenrauhan säätönappia kireämmälle ja enempää kuin mihin sen sietokyky riittää.

Siitä iloitsen, että Soosilla on edelleen sama ilme kuin ensimmäistä kertaa kohdatessamme. Semmoinen lempeä, utelias ja vähän ilkikurinen varsan ilme. Ei se ainakaan hullummaksi ole meillä ollessaan tullut. Tössekin on paljon luottavaisempi ja rennompi nyt ja jos tämä tilanne saadaan pidetyksi, on syytä onnitella itseään. Särkynyttä ei voi uudenveroiseksi saada, mutta palaset voi kursia kasaan. Hyvällä tuurilla lopputulos muistuttaa rentoa ja luottavaista hevosta.

Jahas, trimmaajalta tuli viestiä, että Nasselle olisi vapautunut tänään aika karvanpoistoon. No sehän passaa hyvin. Nakkelen treenikamat kaupunkivarusteet läjään ja nappaan pultsarin näköisen, mutta jalorotuisen terrierini autoon ja karautan baanalle. Onneksi on mummola samassa pihassa, Nuorimmainen menee mielellään sinne parantelemaan. Mummo paistaa lettuja ja aina on keksijemmassa jotain kivaa tarjolla.

Aurinkoista tiistaita sinulle, missä lienetkin!

Sorry, oli ihan pakko laittaa tämä...

Huilipäivän hulinaa

Kuten kuvasta näkyy, vietin vauhdikkaita aamupäivän tunnelmia koirien parissa. Hulluja nuo koiravetoiset hiihtäjät. Ja mikä riemu siellä vaihtoaluemontussa olikaan! Koirat olivat aivan intona ja hiihtäjät saivat kyllä tehdä hartiavoimin töitä. Tapahtuma oli SM-tason kisat, tuossa lajina oli viesti. Eilen on hiihdetty yksilökisoja.

Match Show´ssa oli huomattavasti vaisumpi tunnelma -ja hiivatin paljon kylmemmät oltavat. Mätsärit pidettiin hallissa josta tultiin ulos aurinkoon lämmittelemään. Mutta voi miten hauskaa Peetulla oli. Pentuja oli yhteensä 13 ja Peetu sai alun pariarvostelussa punaisen nauhan. Sitten punaisen nauhan saaneet pantiin riviin ja Peetu pääsi nelospallille. Eli sijoittui ihan hienosti, mokoma keikari. Heilutteli huolettomana häntäänsä ja viihtyi ilmeisen mainiosti ollessaan huomion kohteena. Siinä meillä on koira(npentu) josta kehkeytyy kyllä vielä massahurmaaja.

Kotiintuomisina oli pussillinen leluja, pipo (händlerille) ja jotain makupaloja. Ja taas yksi arvokas hyvä kokemus molemmille.

Kokovartalokohmetus suli pienen huilin jälkeen ja sitten Nuorempi jo kainosti ehdottikin, että voitaisko tänään vähän humputella hevosten kanssa. No totta mooses! Pyhäpäivän kunniaksi vetäisin ihan viralliset ratsastushousut jalkaan ja kaivelin kaapista upouudet ratsastussaappaat, vain pari vuotta vanhat. Ne perhanat olivat väljät!!! Ensimmäistä kertaa elämässäni totean, että kaapissa vaatteet ja kengät laajentuvat, jotkut kutistuvat mutta näemmä laatukama laajenee. Nice.

Pikkuisen jännäsin, mitä Tösse tykkää uusista kuolain-suitsiviritelmistä ja tykkäsihän se. Ainakin se edellisillä varusteilla ajoittain ilmennyt päänravistelu ja vatkaaminen oli tiessään. Tuntui, että alla oli oikein tyytyväinen ja työmoraaliltaan kelpo hevonen. Ilmeisesti en onnistunut pahoittamaan tamman mieltä millään tavalla, niin tyytyväisenä se tarpoi umpihangessa ja pärskähteli tohkeissaan.

Kaikista vaikeinta oli päättää milloin riittää. Silloinhan se lysti pitää lopettaa kun molemmilla on hauskaa. Etenkin näiden monesti mielensäpahoittaneiden kanssa.

Soosi kurkki kaihoisasti heinäkulmaan ja ihmetteli, kuinka me kehtaamme viivyttää iltapäiväheiniä kokonaiset puoli tuntia yliaikaa. Hyvin kehtasimme. Ja loppujen lopuksi ilmeisen tyytyväiset hevoset jäivät nauttimaan iltapäiväauringon lämpimistä säteistä turvat tanakasti heinäkasassa.

Seuraavaksi siirrymmekin aitojen ulkopuolelle, katsotaan nyt sopiva päivä ja sopiva keli. Ehkä se on jo huomenna, ehkä tiistaina, Luoja tietää vaan ei kerro, vielä.

Noiden kuvien ratsastuksellinen anti on vähäinen, muodosta ei tietoakaan (eikä vielä tarvistakaan) sillä tavoitteena oli vain saada hyvää fiilistä aikaan satulan molemmin puolin.

O sole mio!

Iso-J heilui kameramiehenä ja joutui myös välillä siirtämään Soosia oikeille raiteille. Jolloin kadotti kenkänsä hankeen. Sen koommin miestä ei aitauksessa näkynytkään.

Hän muuten eilen ehdotti, että laitetaan lampaat vakuumiin ja hommataan joku pikkuinen poninretale niiden paikalle. Vannomatta paras, mutta yritin kyllä kertoa miten kamalia huligaaneja shettikset osaavat olla. Minusta Soosin metkuissa on jo aivan riittämiin ennakoitavaa, paikattavaa ja korjattavaa joten ehkä nyt kuitenkin pidetään Orvokki, Wappu ja Veera. Ovat ne kuitenkin enimmäkseen ihan harmittomia kavereita.

Voin hyvin kuvitella mikä kauhukaksikko Soosista ja Shettiksestä voisi tulla, kanuunankuularalli kahdella hevosvoimalla ja ponivaihteistolla. No thanks.

Yöksi kylmenee ja siksi näimme parhaimmaksi tuikata tuvan iso uuni tulille. Päivän puuhasteluissa jäätyi sielukin, joten lämmitetään kun kerran riihi on puolillaan pitkää puuta.

Alkuviikolle on luvassa hevosten pedikyyri, tiistaiaamulle sen muistaakseni tulin varanneeksi. Pitää tarkistaa jottei tule ylibuukkauksia. Ne ovat hankalia selvitellä sitten kun on jo ns. tilanne päällä.

Tähän loppuun vielä kiitos Nempalle juttutuokioistamme ja tsemppiä kevään työvääntöihin.

Nyt kipaisen talliin iltaloitsuille ja sitten teen Veli Miltonit ja heittäydyn vapaalle.
Mukavaa maanantaita, missä lienetkin!

PeeÄääs... kun miehen päästää kamerankantajaksi, tässä on nyt sitten se, minkä mies näkee tärkeimmäksi kuvaamiskohteeksi: