Lumia tuli

Hähhää, taas kiusaan ja ainakin harhautan googleuskovaisia. Joku reppana saattaa hyvinkin googletella nokialaisten uutuusluurien perään ja kas, tuo onneton voi puhelinesittelyn toivossa päätyä Torpalle. Sori, väärä osoite. Puhelimia myydään jossain muualla.

Lumia on tänään kuitenkin katseltu, kummasteltu ja vähän työnnelty syrjäänkin. Aamu kirjaimellisesti valkeni. Sakea ja yhä vain sakenevampi pyry tuprutti aina vain lisää.

Kanat jäivät sovulla sisään, Vanha Gaddafi olisi varmasti oikaissut koipensa viimeisen kerran jos olisin sen viskannut hankeen. Oli nimittäin eilisestä hankiurheilusta varsin vaisua poikaa. Se mykkä silkkikanarouvansa ei pihahtanutkaan, jupotti vain hangessa. Mulle tulee jotenkin mieleen siitä silkkikanasta sellainen pikkuisen simppeli fiini frouva joka ei ole tottunut sanomaan ääneen yhtään ajatusta, tokkopa niitä hällä edes on. Mutta kampaus on toki aina hieno ja kuohkea.

Itse asiassa, tulee mieleen yksi entinen työkaveri, hieno kuin suhupieru ja sisältöäkin ihmisessä suunnilleen saman verran.

Höh, miten tähän nyt päädyttiin. Lumesta piti kirjoittaa.

Älli ja Tälli ottivat lumesta ilon irti. Peetu tietysti koki pienoisen järkytyksen loikatessaan portailta alas ja upotessaan köliä myöten pettävän pehmoiseen puuteriin. Pieni tappijalka ylitti nostella koipiaan kuin hirvi mutta eihän siitä mitään tullut. Joten terrieripoika otti kunnon puskutraktorityylin käyttöön ja aurasi itselleen tietä hangessa.

Nassellehan ensilumi on jo moneen kertaan nähty juttu. Perillisetkin iloitsivat ja minä koetin peitellä irvistykseni kahvimukin taakse. Ainoa hyvä puoli jonka minä runsaasta lumentulosta nykyisin löydän, on puhtaus, hiljaisuus ja valkoisuus. Se tuo valoa tähän kaamoksenkurittamaan maahan.

Niin paljon otti päähän, että katsoin parhaaksi kurvata kaupunkiin. Oli sinne vähän asiaakin ja pääsin samalla luikahtamaan salillekin. Siellä sattuikin olemaan jonkinlainen keskipäivän senioriruuhka, mutta melko rauhassa sain touhuta oman ohjelmani kimpussa. Kerrankin minä kuuluin nuorimpiin treenaajiin.

Salilla käy porukkaa laidasta laitaan. Kauhukseni totesin, että ne salskeat nuoret miehet saattavat hyvinkin olla vaikkapa entisten koulukavereideni lapsia... joten parasta keskittyä vain siihen omaan tekemiseen ja karkottaa harhailevat ajatukset tiukasti vain liikuteltaviin painoihin. En minä sillä, että vielä vanha kurppa olisin, mutta en nyt mikään puumakaan, herranjestas sentään. Joku koulukaveri kuitenkin aloitti lastenteon nuorena.

On oikeasti aika hupaisaa arvuutella mitä kukin työkseen tekee. Poliisimiehet uskon tunnistavani ihan sillä perusteella, että vertailumateriaalia löytyy lähipiiristä. Pari lääkäriäkin olen bongannut ja ainakin yksi kiinteistövälittäjä siellä käy melko säännöllisesti. Ei taida kauppa käydä.

Edelleen minä ihmettelen niitä tuuheatukkaisia pimatsuja jotka vähän vemputtavat siellä ja täällä eikä niille tule ikinä edes hiki. Edes naama ei punoita. On niillä jo kova kunto. Koskakohan minä pääsen siihen pisteeseen, että en hikoa, hengästy enkä punoita kuin hummeri treenin aikana tai sen jälkeen?

Satanut lumi tuo väliaikaisia pikkurajoitteita juoksuharrastukseeni. Adidaksilla lipsuu kuin sandaali eräällä ristinkantajalla ammoisina aikoina öljymäellä. Totesin asian tänään sipsutellessani autolta portaille. Vain satumainen tuuri piti minut tolpillani enkä rojahtanut kantamuksineni pitkin pihatietä.

Täytyy odotella lumien sulamista tai hommata vihdoin jotkut supergrippipohjaiset tossut.

Säätiedotus onneksi lupasi moneen otteeseen, että tästä vielä lämpiää ja lumet sulavat. Tulkoon vaan loska ja paljas maa, meillä olisi vielä puutarhahommiakin tehtäväksi.

Kissat, nuo pulskat juuttaat loikkivat heti aamusta suoraan mummolaan. Eivät ne hiirijahtiin vaivaudu tämmöisellä kelillä. Mummolassa ropisee kermaa ja tähtimisseä kippoon vähemmällä vaivalla.
Paitsi Elli. Se luikahtaa riiheen, hakee hiiren ja palaa illalla kotiin. Ihme, yleensä se lumpustelee pihalla monta päivää ja pari yötä päälle ennenkuin kotilieden lämpö houkuttaa naapurin (pallitonta) kollia enemmän.

Nyt on syytä pelastaa hevoset hangesta, ovat taatusti tuulenraikkaita ja puhtoisia. Mutta vain hetken. Pellavapuuro tekee siististäkin hevosesta hetkessä likalassen.
Tässä alakuvassa vielä ne katokset, uusi vasemmalla puolella.

Takaisin sateeseen, sitten pääsee saunaan!

Kolikon kääntöpuoli

Eilen kuvassa söpöstelivät ah niin puhtaat ja nätit hevosemme, tässä kolikon toinen puoli. Soosi iltapuuron jäljiltä. Pellavalimaröppöä on välillä korvissakin. Ja tuo heinänsyönti! Mikä ihme se on, että mahdollisimman iso tuppo heinää pitää ensin ahmia suuhun ja tulla sitten oven päälle sitä mutustamaan. Lopputulos on se, että suurin osa heinästä on ripoteltuna karsinan oven etupuolelle.

Kun käyn sammuttamassa tallin valot ja lisäämässä yövedet ja yöheinät, joudun lakaisemaan koko käytävänleveyden jotta nuori herra saa heinää syödäkseen. Karsinan puolella ei luonnollisesti ole korttakaan.

Huomatkaa myös kuinka glamoröösitssä roiskeessa valkoiset ovet ovat, vain hetki sitten ne hohtivat pestyinä ja putsattuina.

Tässä tallinkäytävä sen ainoan siistin hetken aikana jolloin heinät on jaettu ja hevoset ovat ulkona.

Totesin tämän päivän uutisvirtaa seurattuani, että aika vähästä tässä valitetaan. Ison veden toisella rannalla miljoonat ihmiset ovat enemmän tai vähemmän motissa, jumissa ja ainakin pahassa pinteessä. Ei sähköä, ei lämmitystä.

Luonto näytti taas kerran kuka käskee ja kuka komentaa.

Näitäkin kurjia kunnaita on tuuli tänään riepottanut. Ei onneksi mitään suurta tragediaa. Tallin oven ulkopuolelle parkkeeratut sontakärryt keikahtivat kumoon ja tuuli lennätti sinisen pesuvadin päin Orvokkilampaan ahteria. Siitäkään ei isoa vahinkoa syntynyt.

Syysmyrskyt ovat joskus aika pahoja, mutta ameriikassa näyttää kaikki olevan aina vähän isompaa. Myös tuhot.

Päivä kuitataan menneeksi sille kuuluisalle pelastusarmeijalle. Tunnin välein saa hypätä kiesiin ja kurvata hakemaan tai viemään jotain jonnekin jostakin. Tiistaisin tunnen itseni aina niin tarpeelliseksi, pidän pyörät pyörimässä, kirjaimellisesti.

Eilen kiittelin koirapoikien sopuisaa yhteiseloa. Eivätpä hevosetkaan ole milläskään vaikka ajoittain karsinoissa on pientä ruuhkanpoikasta.

Tamma ryystää iltapuuroaan, Peetu yrittää lipoa melassisiirapin jämiä astian reunalta ja Tallimestari Nasse, melkein evp, katsoo ns. päältä. Kukaan ei kusaissut kenenkään päälle eikä heiniin joten rauhallinen yhteiselo jatkuu.

Tösse yrittää kovasti varoa, ettei tallo pientä valkoista hyrrää. Soosista en olisi ihan niin varma. Sillä on vuonohevosmaisen ilkikurinen pilke silmässä aina kun koiranhahmo ilmestyy maisemaan.

No, ei meillä hevosta jätetä koiranvahdiksi ja muutenkin yritetään olla varovaisia ja välttää turhia vahinkoja. Koirat pyörivät mukana tallilla ja muissakin hommissa, eipähän tarvitse päivän päätteeksi enää lähteä remmilenkille. Normipäivänä remuavat ulkona useamman tunnin ja siihen mahtuu useampikin intervallipyrähdys, painia ja muita koiramaisen kymmenottelun lajeja. Näkyy väsyttävän, sekä ruoka että uni maistuu kumpaisellekin paremmin kuin hyvin.

Tänään ei taida tämän kummoisempaa herua. Harmittaa jos ja kun joudun skippaamaan tänään kuntosalikeikan mutta toisaalta, eilinen juoksulenkki vaatii vähän palauttelua.

Ottakaahan tekin ihan rauhallisesti, missä lienettekin!

Kuin kana hangessa

Aamulla maahan satoi ensilumi. Että semmoinen maanantai tällä kertaa. Eihän se lumi mikään yllätys ole, eikä siitä juuri nyt mitään riesaakaan ole. Muistelen vain sitä kolmen vuoden takaista ensilumiaamua, mikä ilo, mikä riemu!  Kirmasin pyjamanlahkeet liehuen kameran kanssa hankeen ja kuvasin torppaa ja puutarhaa kaikista mahdollisista kulmista. Oli niin kaunista, että rintaa pakotti. Siis muukin kuin äkkinäinen hangessatemmeltäminen.

Tarvinnee taustoittaa. Olimme muuttaneet tänne elokuussa ja entisen kotikaupungin rantakaistaleella ei runsaslumisia talvia niinä vuosina nähty. Loskaa ja räntää lokakuusta maaliskuuhun. Siksi iloitsin puhtaasta ja valkoisesta lumesta aivan tohkeissani.

No, kolme suhteellisen tavanomaista (=runsaslumista) talvea on jo asettanut ensilumiriemun aikuismaisiin mittoihin. Ideaalitalvihan olisi -5°C, kuivaa, kirkasta ja tyyntä, lunta maksimissaan 20 cm.
Ideaalitalvi alkaisi heti ruskan jälkeen, yhdessä yössä naps vain pakkaselle. Sopisi sulaa heti maaliskuun puolenvälin jälkeen, yhdessä yössä naps vain plussalle ja krookukset kukkaan.

*pim, olen hereillä*
Joo, ainahan saa unelmoida.
Iso-J selaa himosta tärisevin käsin lumilinkomainoksia, kova hytinä olisi moisen hankintaan. Minä luulen kuvanneeni lumen kaikki olomuodot niin moneen kertaan, että uusia näkökulmia lumen suhteen on vaikea enää löytää. Eikä paljoa kiinnostakaan.

Kanarouvat nauttivat tyynesti aamiaisensa vaikka kinttujen alla olikin uusi aine. Ennenkuin kukaan ehtii hälyyttää kananpelastuspartiot tänne torpalle, saanen kertoa, että rouvilla on vapaa pääsy sisätiloihin. Ei niitä hankeen väkisin ajeta. Ja kun kerran hengailivat ulkona, niin tarjoilin aamiaisen sinne missä kanatkin sitä odottelivat.

Hupaisa näkyhän se on kun silkkikukko seisoo mahahöyheniään myöten lumessa ja huutaa rinta kaarella aamuserenadiaan. Uusi kukko, se silokinttu, kajautti kerran korkeemman kaiun ja keskittyi sen jälkeen aamiaistarjottimen antiin.

Peetupoloinen istui tovin ja ihmetteli pikavalkaistua maisemaa. Sitten tuli koirapojalle kiirus aamuhommiin ja lumi unohtui. Kätevästi tuommoinen valkoinen pikkuinen otus maastoutuu, monet kerrat tähyilin horisonttiin mutta ihan jaloissahan se piski lopulta pyörikin.

Nasse sensijaan maastoutuu kuloruohikkoon hyvin, Peetun värikartta on ehdottomasti talvisempi. Pääasia, että jompikumpi näkyy kaivolta kotiin saakka, sillä kimpassahan ne kuitenkin pyörivät eikä vuodenajasta riippuen Näkymätön Viänänenkään kaukana voi olla. Hyvinhän koerapoejjaat ovat kimppautuneet, Nassekin on silminnähden puuhakkaampi nykyisin. Seura tekee kaltaisekseen ja ha-ha-hauskahan se on niiden kahden huiman touhuja seurailla. Paitsi silloin kun yllätän jätkät hotkimasta lampaanpapanoita tai kissojen kuiviinimemää hiirennahkaa länkyttämästä.

Tulevat näyttämötähdet, Wappu, Weera ja Orvokki viettävät vielä leppoisia lomapäiviä. Kohta joutuvat hommiin kun joulukuvaelman harjoituskausi alkaa. En tosiaankaan tiedä mitä siitäkin sopasta syntyy, ehkä lammaspataa? Nyt olisikin aika lyödä lukkoon sekä keritsemispäivä että mahdollinen pässiherran vierailu. Iso-J paljastui lihanhimoiseksi luolamieheksi ja päätti, että ensi vuonna meillä ei syödä Uusi-Seelantilaista karitsaa kun lähiruokaankin on mahdollisuus.

Huoh. Pitää kai se kovettaa luontonsa ja myöntää lähiruuan hyödyt. Vegaaniksikaan en ymmärrä ryhtyä.

Viime viikolla oli puhetta (pulinaa kommenttiosastolla) hevosenlihasta ja hevosen jatkokäytöstä sen jälkeen kun henki on pollesta poistunut. Onhan se tosiaan kummaa, että hevosenlihaa kyllä haluttaisiin lihatukkuihin ja sitämyötä liinapöytiin, mutta sen sinne saanti on tehty lainsäädännöllä lähes mahdottomaksi.

Olisi syytä keskustella itsensä kanssa tämäkin asia selväksi, valitettavasti jonain päivänä on päätös tehtävä. Jokaisen hevosenomistajan. Enkä nyt tohdi härnätä kohtaloa, kunhan pohdiskelen vain, tämä tiedoksi kohtalolle, turha paiskoa niitä kuumia kiviä meikäläisen suuntaan. Tämänhetkisen tietämykseni valossa toivon, että omat hummat voidaan saatella vihreille laitumille nätisti ja tuskatta. Haudataan tontin alalaitaan tuomen alle. Kaikki 500 kg hyvää lihaa. Minulta nimittäin jäisi oma hevonen syömättä.

Tiedän, ajatteluni on tekopyhää ja ties mitä. Ei se kuitenkaan auta ensimmäistäkään afrikkalaislasta vaikka miten söisin omat elukkani. Jos joudun hevoset kuoppaamaan, lupaan lähettää SPR:n kautta satasen per heppa nälkäänäkevien lasten hyväksi. Satanen lienee lähellä sitä hintaa jonka hevosenruhosta maksetaan.

Se on kuitenkin ehdottomasti huutava epäkohta, että hevosenlihaa ei saa markkinoille koska teurastamot eivät niitä huoli. En ole perehtynyt asiaan enkä tiedä perusteita. Vähän sama juttu sen lannanpolton suhteen. Ennemmin viedään lanta ongelmajätteen kanssa poltettavaksi kuin annetaan hyötykäyttää tilojen omassa lämmitysjärjestelmässä.

Nämä pitkänaamat torkkuivat päiväunillaan autuaan tietämättöminä ajatuksistani. Saivat nutut niskaansa kun aamulla ei tiennyt millainen päivän säästä kehkeytyy. Sateinen ja tuulinen päivä on meilläkin loimipäivä. Nyt tosin paistaa aurinko joten loimet voi nakata narikkaan.

Pitkää ikää ja terveitä työvuosia, niitä toivon omille ja kaikille muillekin hevosille.

Pari sanaa sunnuntaista.
Paljon pientä puuhaa ja askaretta ja vähän työntynkääkin on kuitattu päätökseen. Ulkovalaistusta on lisätty, hiipparit ja hipinluikut eivät nurkissa notku, täällä on valoa kuin tivolissa. Autohallin katos tuli valmiiksi ja monta muutakin rojektia.

Takalaitumen tolpat ja nauhat ovat vielä paikoillaan mutta esimerkiksi kukkaistutusten ruukut on nyt kannettu aittaan ja torpankulman vesisaavi tyhjennetty ja viety talviteloille. Kuin myös grillit. Siirryttiin sisämakkarakauteen. Eipä sillä, kyllä saunatuvan takassa kärvennetty kabanossi ajoittain maistuukin. Peräti makoisalle.

Tallin heinävarastokin on putsattu uusia suurpaaleja varten. Pikkupaaleja ei luojan kiitos ole enempää, noiden viimeisten paalien laatuluokitukseen tarvitaan runsain mitoin mielikuvitusta ja vaaleanpunaisia laseja, hitunen arvostelukyvyttömyyttäkin auttaa. Kymmenen pahiten pölyävää paalia kärräsin sovulla ulkolatoon, pannaan niitä vaikka valkosipulipenkkien katteeksi.

Suurpaaleissa on onneksi superhyvää heinää jota hevoset syövät enemmän kuin mielellään. Ja jota kehtaa hevosen eteen kantaa. Tuossa kuvan etualalla näkyy kaksi ikeakassillista täyteentungettuna heinää. Tuommoinen kassillinen per pitkänaama on hyvä satsi, kerta-annokseksi. Joku puhuu porvoonmitasta, meillä on ikeamitta.

Pitäisi hommata talliin vaaka ja punnita päiväannokset. Toisaalta, puutarhatonttuhevosten ruokinta ei ole ihan niin pilkuntarkkaa puuhaa kuin aktiivikäytössä olevien.

Hyvässä lihassa ja tyytyväisiä ovat eivätkä hypi tasakäpälää nälissään. Harva asia nimittäin harmittaa niin paljon kuin tallin seiniä ruoka-aikana hakkaavat hevoset. Jukoliste mikä metakka, pauke ja räminä voi syntyä kun nälkäiset hevoset vaativat annoksiaan.

Miten tämä aina kääntyykin noihin lihajuttuihin??

Alkanut viikko vaikuttaa toistaiseksi pahaenteisen rauhalliselta, saapa nähdä mitä päivät tuovat tullessaan. Posti voisi tuoda verottajalta anteeksipyyntökirjeen sen viimeviikkoisen mätkypostin vuoksi. Ja Madde voisi postittaa mulle hääkutsun, olenhan tämän kylän ainoa rojalisti, prinsessa lähes itsekin. Tai kana hangessa.

Loppuviikosta käännetään kalenterista esiin Marraskuu, voi jestas sentään! Taas.
Toimeliasta viikkoa, missä sen vietätkin!

Lauantaina saunan jälkeen

Joku meni saunaan, pisti hatun naulaan

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, sellainen on työmiehen lauantai. Irwinkös se tuommoisia lauleli?
No meillä ei päästy viideltä saunaan koska torpan maaorjien työpäivä oli vielä vinhasti vaiheessa.
Harriserkku tuli heti aamusta, eikä päässyt yllättämään meitä nukkumasta tällä kertaa. Hän on early bird, oikeasti.

Miehet jäivät värkkäämään autohallin sivuoven ylle katosta. On nähkääs jo kolmena talvena parikin kertaa joutunut lapiohommiin ennenkuin pääsee peruuttelemaan kiesejä ulos hallista. Lumet tulee alas iiiisolta alalta ja ainahan ne suurimmat lumimassat pakkautuvat siihen oven eteen. Selventävää kuvaa ei ole, en minä päivällä joutanut kameran kanssa pelaaman. Ehkä huomenna?

Katos sopii just yhteen Äitikullan katoksen kanssa ja nyt koko pitkä sivu niin sanotusti pesi kasvonsa. Nyt tietysti toisen pään remontoimattomuus erottuu kuin syylä nokasta. Hissuksiin kuitenkin edetään julkisivukorjauksessa ja seuraava haaste on tallin ja varaston pääty. Se korkea osa. Jonka maalaukseen ja korjauslaudoitukseen tarvitaan joku järjetön nostokurki. Siinä on katto korkealla ja seinät leveällä vaikkei lakeuksilla ollakaan.

Hauskaa oli myös se, että torpan tontilla juoksi kolme terrieriä eikä haukkuräkytystä kuulunut vaikka miten hiljentyi kuulostelemaan. Vain tassujen kopinaa jäisellä pihalla, ähinää ja pientä ärristelyä. Ei louskutusta eikä räkytystä. Iloitsin vilpittömästi. Terrierikin osaa olla hyväkäytöksinen.

Sotarkirves jota ei ole haudattu

Ajalta ennen Wilhelm Telliä

Sillä välin kun miehet nikkaroivat ja näpertelivät hartaasti suunnitellun katoksen kimpussa, me naisväki karautimme nastat renkaista ropisten kaupunkireissulle. Monta asiaa kananruuasta kookosöljyyn tuli hankituksi ja perilliset saivat viikottaisen shoppailutuntinsa kaupungin keskustassa. Pitkäkilpisiä ökymaastureita ja itämaan kansalaisia sai taas väistellä oikein urakalla, kyllä niitä ostosmatkailijoita näköjään riittää ruuhkaksi asti. Lidlissäkin kauheat jonot eikä juuri suomen sanaa kuulunut. En edes vilkaissut osuuskaupan tontille, siellä se vasta ryysis onkin.

Olin ihan hel-ve-tin iloinen kun sain töhöttää Pesoliton nokan kohti kotia ja jättää kaupungin valot taakse. Ovat sitten laittaneet jo talvinopeusrajoitukset, en tiedä monessako tolpassa välähti ennenkuin huomasin... tuleehan sieltä postia aikanaan jos rötös tapahtui.

Jättiämpärillinen makkarasoppaa á la Hirnakka kelpasi pakkasessa ahertaville jonka jälkeen olikin ns. iltavuoron aika. Talli kuntoon yötä vasten, kaikenlaista edestakas ramppaamista ämpäreiden, heinäkassien, kanojen, lampaiden pehkujen ja muiden kanssa.

Heti kun kaksi- ja nelijalkainen väki oli syötetty, sauna tulilla ja kaikki suunnilleen siellä missä pitikin, minä sonnustauduin elämää nähneisiin hurmoshousuihini ja kipaisin otavan suuntaan. Siis sen tähdistön.

Tänään olikin kymmenennen juoksukouluviikon yhteenveto, 23 minuuttia reipasta juoksua suuntaan x ja sieltä kotiin. Tein uukkarin kotia kohti 16 minuutin kohdalla koska kylmyys oli suoraan sanoen jäätävä, räkä jäätyi nenään ja hikihelmet ohimolle. Sain kuitenkin melkein 5 kilometriä rivakkaa liikehdintää aikaan ja hyvän hien pintaan. Henkikin kulki, vaikka pakkasilma ei mitenkään herkkua ole.

Poppamiehen rumpu

Ajoitin kotiinpaluun oivallisesti, Äitikulta taapersi juuri pihasaunalta pois. Sinne siis. Löylyt ovat lempeät ja saunan hämärässä suomalainen mieli ja sielu saavat juuri sitä hiljentymishoitoa mitä tämmöisen päivän jälkeen kaipaakin. Erakko minussa nautti suunnattomasti.

Kylmä, kuiva valkoviini tuntui ansaitulta. Sitä se olikin.
Olisin voinut istua takkatuvalla vaikka kuinka kauan ja tuijotella tulta, elävässä tulessa on oma taikansa.
Mieli ja kroppa rentoina oli hyvä astella jäätyneellä pihanurmella kotiin, Iso-J oli taas virittänyt tulia ja tuikkuja pihapuihin ja pihakiville. Kovin oli kaunista.

Ei yhtään hullumpi lauantai-ilta. En vaivaudu tarkistamaan lottokuponkia enkä jaksa perehtyä muihinkaan perinteisiin lauantai-iltojen aktiviteetteihin. Nappaan Peetureppanan kainaloon ja könyän petiin. Huomenna on virallisesti Talviaika. Ja päivä tuntia pidempi.

Näihin takkatulen tunnelmiin, lokoisaa lauantain jatkoa, missä lienetkin.

PeeÄäs:
Takkatuvan "sisustus" on Iso-J:n kokoelmista. Kaikenlaista vanhan villin lännen tarpeistoa olisi myytäväksi asti, mutta kun mistään ei saa luopua niin ei sitten. Ovathan ne oikeasti upeita, käsityötä perinteitä kunnioittaen. Jotenkin ne sopivat hirsitupaan.

Rahtia Pohojammaalta

Tällä viikolla eteläinen taivas on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Kaikenlaisia pilvenmölleröitä siellä on elämäänsä pitänyt. Totuuden nimissä on syytä mainita, että nuo pilvet valitettavasti kulkivat ylitsemme ja jättivät jälkeensä ah niin märän maan.

Ei puhettakaan, että sitä lillimärkää maata olisi tehnyt mieli kuokalla kopaista. Ehei, pelkäsin jo, että hyvinsyöneet/huonostiliikkuneet hevosemmekin imeytyvät ikiajoiksi maaemon syliin.

Tänään oli oikein reipas pakkaspäivä. Ihan koko päivän taisi olla nollilla, ehkä hätäisesti kävi +2 lukemissa ja nyt ollaan taas pakkasella. Jees. Parempi pakkanen kuin pskaloska.

Sain sitten rahtipussin pohojammaalta. Jumaleissöni että osaavat olla komian kokoisia valakolöökejä.
Eläissäni en ole semmoisia murikoita nähnyt. No nyt on omissa kätösissäkin moisia mollukoita pyöritelty.

Lähettäjä Tita, toverini monessa hulluudessa, lähetti vielä kirjalliset ohjeet maahanpanijaisia varten.
Väitää, että satoa tulee kun pari niksiä tietää. Pari päivää hiljennyin massiivisten sipulinmurikoiden äärellä ja vain vaivoin onnistuin hillitsemään itseni (toistaiseksi) etten riipaissut maistiaisiksi yhtään.

Yllättäen mittatikuksi osui viinipullon korkki,
miten lie sopivasti olikin hollilla?

Tänään selvisin päivän pakollisista kuvioista sen verran sukkelaan, että aikarako leveni ja pääsin mylläämään tarkkaanvalikoitua kolkkaa ryytimaastamme sipulipenkiksi.

Hiljennyin toviksi, kertasin saamani ohjeet ja tartuin lapioon. Tee hyvä vako. Minä tein. Levitä pohjalle palanutta hevosenpskakompostia. Minä levitin. Ripottele tuhkaa. Minä ripotin.

Sitten kello kalahti kyökkivuoroon ja tuli pimeä. Huomenna mittaan tarkalla vaaksalla istutusvälit, tuikkaan juhlallisesti muhkeat kynnet istumaan ja peittelen parhaat loitsuni ladellen sipulinkynnet maamamman hellään huomaan. Kasvakaa niin että surina kuuluu! Meillä on pyrkimys valkosipuliomavaraisuuteen!

Jos sato menee jostain syystä ns. reisille, en todellakaan tohdi syyttää siemensipuleita. Tuommoisia isoja, pulskia jötkäleitä. Vähän toista kuin ne agrin laarista kaivelemani alamittaiset nysät. Joista ei sitten kovin kummoista satoa saatu. Olisko ollut neljä kokonaista sipulia ja kourallinen itämättömiä siemensipuleita?

Nyt on kovat paineet ja odotukset. Parhaani teen ja katsotaan mihin se riittää!

Meidän lampaat, ne alatikaikestamäkättävät märehtijät on sitten buukattu töihin. Ihan oikeisiin töihin.
Tämänhetkisen tiedon mukaan ne osallistuvat joulukuvaelmaan, arvatkaa mihin rooliin? Aivan oikein, kolme lammasta tarvitaan ja meillä on kolme täysin joutilaana toljailevaa lammasta.

Bäbättimet muuttavat keikkansa ajaksi reissukämppään. Harjoitusjakso alkaa jo marraskuun alussa ja siitä eteenpäin ovatkin sitten sisäistämässä roolejaan poissa kotoa. Jouluksi tulevat kotiin. Enää pitäisi päättää tulevatko omin jaloin vai vakuumiin pakattuna. No vitsivitsi.

Samassa paikassa asustaa muuten meidän Soosipossun sukulainen, ettei peräti veli. En kiireessäni joutanut ponin kanssa enempää seurustelemaan, jotain tuttua siinä oli.

Iltahommat joutuivat sujuvasti ja kun olin koko ajan aikataulujani sen puolisen tuntia edellä, päätin kipaista lenkille. Otavan tähdistö oli niin kirkas ja kaunis katseltava menomatkalla, kotiinpäin kirmailin kuun suuntaan.

Huomasin, että kerta kerralta on kevyempi juosta, johtuu ehkä osittain siitä, että aina vähemmän löysää laardia hytkyy mukana. Tai sitten se on vain tunne. En tiedä, mutta olen aika pahuksen ylpeä itsestäni.

Huomenna onkin taas perjantai, nopea viikko tämä on ollut. Tiedän, että mätkyjen maksupäivä lähestyy huimaa vauhtia, aika suorastaan rientää siihen hetkeen kun pitää hyvästellä jumalattoman iso määrä euroja. Ei silti purskahdeta kyyneliin.

Nyt läppään iKoneen kannet kiinni ja korjaan iPeetun kainaloon ja siirryn hyvin ansaituille tarpeellisille kauneusunille.

Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: ilolla ja kolminkertaisella Heja! -huudolla vastaanotin terveiset Kungahusetista (ollaan fb-kamuja). Prinsessan Madeleine on kihlattu. Toivottavasti tällä kertaa osui amorin nuoli oikeaan, se edellinen kihlattuhan oli ihan kauhea mul luikku.
Eikä näytä sormuskaan ahtaalta, oli riittävän iso kivi. All you need is love taddatadadaa...

Kommenttilootassa viitataan Kuninkaallisiin Hovitalleihin, käykeehän katsomassa! Mulle kelpaisi oikeastaan mitkä vaan vaunut tuolta, mitkä vaan valjaat ja kylläpä voisin ihan nelivaljakonkin ottaa tänne torpalle. Olisi päheä kipsutella pyhäkirkkoon valjakolla ja siitä äässimarketille hedelmäpeliä pelaamaan :D

Postia

Näin on saatu uusi kukko kuvattua, lähetän lukijalleni Tuulalle nämä samat räpsyt. Anteeksi vaan että olen vitkastellut asian kanssa. Minä, kamera ja vallitseva valo etsimme aina toisiamme.
Nyt osuimme paikalle samanaikaisesti. Kukkokin tepasteli komeana ja itsetietoisena. Kanarouvat ovat ihastuksesta sekaisin, jokainen tahtoo nyppiä ja hoitaa uutta uljasta isäntää. Enää ne eivät kaakata, ne kujertavat.

Mitä tulee niihin irtiliihottaviin kanoihin, olemme vähitellen tottuneet ajatukseen, että meillä on aina muutama kana aidan väärällä puolella. Jos ne eivät kökkelehdi maassa, ne istuvat kuin korppikotkat kanalan viereisten salavien oksilla.

Ja kohtahan tämä ulkoilukausi kuitenkin loppuu ja koppikausi alkaa. Pitkä talvi kanasillakin edessä. Ennen seuraavaa ulkoilukautta kanalan tarha on kokonaan katettu, ainakin näiden villisielujen osastolla.

Koirat ja ilmeisesti myös kissat, ovat tajunneet, että lintuja ei jahdata. Näinpä myös harakat saavat edelleen temmeltää pihalla vapaasti. Tintit hakkaavat nokka hiessä kynttilälyhtyjen sisuksia, ilmeisesti niiden mielestä olisi syytä avata talven terassikausi ja äkkiä.

Maa on ollut nyt kahtena aamuna jäässä, auton ikkunat raaputettavissa ja muutenkin pahuksen tiukka talvenhönkä päällä.

Maanantai oli ja meni. Mieluummin jo unohtaisin eilisen kokonaan. Mutta eipä onnistu niin vain helposti. Posti toi nähkääs vuotuisen rahankerjuukirjeen, verottajalta. Sinne valtion kirstun pohjattomaan kitaan tarvitaan kuulema minultakin vielä huomattavaa panostusta. Haikeana hyvästelen niin uuden auton käsirahat, kamerarahat ja monta muutakin varovaisesti haaveiltua asiaa. Niihin ei nyt ole varaa, vaan jostain pitää riipiä reilut viisi tonnia.

Juu, eipä ole jäänyt sukanvarteen edellisvuodelta tuota veroista "säästynyttä" rahaa. Olisikin helppoa kolistella jemmapurkista tarvittavat eurot.

Huoh. Ainoa lohtu on se, että eka erä maksetaan joulukuussa ja toinen helmikuussa. Kaikkea ei tarvita kerralla.

Kieltämättä vähän sylettää, vaikka asia olisi kohtuullisen helposti ollut ennakoitavissa. Ihan kaikkea vaan ei tule aina huomioineeksi. Onneksi summa on kuitenkin tuota luokkaa, voisi olla tuplaten suurempikin, kiitos tilitoimiston ja verosuunnittelun.

Saanen kieriä vielä tovin itsesäälissä?

Peetu postitti eilen vähemmän kivan yllätyksen. Se ei sitten ole malttanut olla maistamatta kissavessan antimia. Ja eilen Peetupienoinen päätti oksentaa makunäytteet suoraan Iso-J:n paidalle. Ja tuvan sohvalle. 

Tarvitseeko kertoa, että haju oli kaamea?
Koiran vatsassa käynyt kissanpökäle?

Tuvan sohva on ollut murheellinen näky jo pidemmän aikaa, kissat ovat käyttäneet sitä kynsienhionta-alustana. Uusi sohva on jo valittu, ikeassa on oikein passeli ja jollain tavoin tyyliin sopiva sohvasänky. Olisihan se somaa ostaa aitoa talonpoikaisantiikkia mutta tietyistä syistä nyt ei ole järkevää ajella huutokauppoja tai antiikkiliikkeitä ihmettelemään.

Sohva sai perusteellisen pesun ja Peetukin luikki ties minne nolostelemaan. Henki haisi kuin vappukulkueellisella työväkeä.

Raikas on kaunis. Tämä myös Peetulle on tietoonsaatettu.
Niin oli eilisaamun valossa kirkastunut taalainmaankoivukin. Se ei ymmärrä luopua lehdistään eikä oikein lehtivihreästäkään.

Talvi on lähettänyt meille näytteensä, sieltä se tulee. Lunta on luvattu ihan etelää myöten, tuskinpa mekään säästymme. Onhan tämä kuiva ja kylmä keli sata kertaa mukavampi kuin vesisade, se on selvää.

Hevoset ovat ihmetelleet jäätyneitä lätäköitä ja kovana kopisevaa maata. Soosipossulla etenkin on suunnattoman vaikea hillitä itseään talutettaessa tallista tarhaan. Pienen tekisi niin kovasti mieli vähän loikata, lennähtää ja ainakin kokeilla ilmapiruettia.

Elämäniloinen hevonen on ihana.
Ja hyväkäytöksinen hevonen vielä ihanampi. Se tekee jumppaliikkeensä vasta kun on irti tarhassa. Loikkalaukkaa ja pörinää riittää. On ehkä liikaa toivottu, että minulla olisi kamera ja suotuisa valo käytettävissäni juuri oikealla hetkellä, loikkatreenien alkaessa.

Tälle tiistaille kalenterissa ei ole isompia projekteja. Silti päivä menee kelloa vahtiessa, koulukyyti, kieliopinnot ja kuljetukset pitävät huolen siitä, että mitään isompaa en pysty edes aloittamaan, keskenhän se jäisi kuitenkin monta kertaa.

Toivottavasti posti tuo tänään vähän mukavampaa luettavaa.... kirje veikkauksen suurvoitto-osastolta olisi kiva. Ja hyvin tarpeellinen.

En silti aio tervehtiä postiljoonia kansainvälisin käsimerkein. Älä sinäkään.
Parempaa tiistaita, missä lienetkin!

Kumisika ja tekniikan ihmeitä

Vaaleanpunainen kumiporsas pääsi koirien kiistakapulaksi ja kyllä siitä riemua riittikin. Olen monesti miettinyt, että ihan oikeasti joku ihminen jossain maailmankolkassa menee joka aamu töihin, suunnittelemaan koirien kumileluja. Olisi kiva tavata se tyyppi. Nähdä minkäläinen ingenjööri ne kaikki psykedeeliset kumikanat suunnittelee. Itsellä ei mielikuvitus riittäisi kaikkiin niihin variaatioihin, ei millään.

Masentavia minusta ovat lemmikkitarvikekauppoihin päätyneet karvalelut, yliajetut pesukarhut ja muut litteät lätyskäelukat.

Yleensä näihin leluihin on asennettu pilli. Mitä kimakampi ääni, sitä enemmän koira sitä rakastaa. Nasse tosin nitistää pillit heti ja hylkää lelun sen jälkeen. Peetu jaksaa ulisuttaa kauan ja hartaasti. Siksi kumileluilla leikitään pihalla.

Kukot, kaikki neljä (kyllä, luit oikein, niitä on neljä) kiekuivat tohkeissaan kun Peetu oikein vingutti tätä uusinta ystäväänsä. Alkukesästä kuoriutunut tipu päästi niin komean kiekaisun, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi mitä sorttia se lintu on. Selekeesti kukko. Pahus.

Pihalla oli aurinkoisen syyslauantain kunniaksi varsinainen konsertti. No, kauniita kirkkaankuulaita syyspäiviä on aivan liian vähän joten kyllä semmoisen kohdallesattuessa kelpaa vähän metakoidakin!

Enkä ole unohtanut lukijani Tuulan pyytämää kukkokuvaa. Tilaus on vielä ns. työn alla. Odotan, että sopiva valo ja ajankohta osuvat yksiin kameranulkoilutuksen kanssa. Eilen esteeksi nousi, taas kerran, tyhjänä piippaava kameran akku.

Nyt kaikki kaksi akkua on ladattu ja tarvitaan enää hyvä valo. Juuri nyt taivas on pilvessä ja ilma tympeä. Pakkasyön jälkeen olisi periaatteessa kaikki edellytykset kuulaaseen aamuvaloon mutta tänään ei sekään toteudu. 

Lauantai sujui suunnilleen perinteiseen malliin. Iso-J haki kaupungista hirmuisen lehtipuhaltimen. Juuri semmoisen hermojarepivän meluisan töhöttimen jolla kiinteistönhuoltomiehet ärsyttävät kaupunkilaisia syksyisin ja keväisin. Semmoisen kapistuksen joka kirvoittaa kansalaiset tulenpalavan kiukkuisiin mielipiteenilmaisuihin lehtien lukijan postia -palstoilla. Välillä naristaan koirankakasta, sitten parveketupakoinnista, lehtipuhaltimista ja lopuksi katujen kunnossapidosta. 

Tyynesti tukin korvani kun kone pärähti käyntiin. Tehokas se on ja työntää litimäräksi pakkautuneet salavanlehdet salamannopeasti sinne minne ne kuuluukin. Haravointiin menisi ikä ja terveys eikä meillä ole kumpaakaan tuhlattavaksi asti. Johan tässä on monta viikkoa haravoitukin. 

Nyt piha on siisti, loput lehdet saavat jäädä maanparannusaineeksi. 

Suunnatonta iloa minulle toi toinenkin edistyneen teknologian ihme, puhelimeen ladattava sovellus nimeltä Sports Tracker. Se ottaa yhteydet ties minne satelliittiin ja seuraa kartalta puhelimen liikkeitä. Ja kun puhelin on minun taskussani kipittäessäni tienvartta, isoveli valvoo herkeämättä.

Eilen kipaisin Siskolikan kanssa iltajuoksut. Ovathan ne meidän lauantai-iltamme aktiviteetit melko radikaalisti muuttuneet. Ennen pyntättiin iltapäivästä lähtien ja hilpaistiin baariin, nyt viritellään trikoota kinttuihin ja marssitaan räkähikilenkille.

Parasta oli juoksuseuran lisäksi mainitun sovelluksen suoltama fakta. Noin neljän kilometrin lenkiksi luulemani reissu olikin mahtavat 6,89 km pitkä. Kaloreita paloi 424 ja muutakin dataa olisi saatavilla jos osaisin tulkita.

Näin sitä satavuotinen torppa ja torpan Vanha Armo pysyy ajan hermolla ja elämänsykkeessä kiinni!

Sauna, tuo vanhin ja parhain palautumisväline hoiteli töitä tehneet lihakset vetreiksi ja kookosöljy voiteli hipiän pehmeäksi. Kyllä kelpasi kellahtaa petiin, pitkän ja mukavan päivän päätteeksi.

Tänään Siskolikka pesueineen liikahtaa takaisin etelän ruuhkiin mutta jouluksi tulevat taas!

Tähän päivään ei ole budjetoitu mitään ylimääräistä. Katsotaan mitä päivä antaa.
Mukavaa pyhäpäivää, missä lienetkin!