Vihreän vetovoima

Kuono maahan mars, askel eteen mars. Orvokko rouva komensi Veeran ja Wapun totiseen syöntiin. Wappu villitsi kuitenkin koko lössin hirmuiseen lampaanpolskaan, tanner tömisi ja sorkat kopisivat kun kolme talven ajan hyvin syönyttä lammastyttöä päästeli kevään villissä.

Joo, ulkona ovat ja pysyvät elokuun loppuun asti. Vähintään.
Keritseminen on aiheellista ja aivan pian ajankohtaistakin. Hyvä ja nätti talvivilla, ainakin minun silmääni melko puhdastakin.

Josta tulikin mieleen: muista kysyä missä viipyvät kehräämöön marraskuussa lähettämäni villat!

Tänään oli kohtuullisen puuhakas päivä. Aamusta karautin Taikanäpin vatkattavaksi ja kas, taas yksi askel kohti elastisempaa elämää on otettu. Minähän olen kohta notkea kuin ... ööh puuma? *köhköh* No ainakin notkeampi kuin yksikään noista lambibäbättimistä! Hiipivä tiikeri ei irtoa, korkeintaan se kuuluisa Paha Kurki. Notkeus ja elastisuus ovat kuitenkin jollain tasolla vieläkin tavoitettavissa, selän alueen pahimmat jumit napsahtelevat vähitellen auki ja olo helpottuu aina piirun verran enemmän.

Tötsältä pääsi helpotuksen huokaus ja ilopissat päästessään vihdoin tuoreelle. Eikä näyttänyt kumpaakaan harmittavan vaikka vihreän sijasta olikin keltainen kattaus. Ja tottahan toki minä aitaan naapurin puolelle kun kerran sitä pyydetään. Kasvakoon omat laitumet vielä tovin, tuossa on hyvä ala touhuttavaksi. Arvelen, että Kesäkuu on jo pitkällä kun tältä lohkolta siirrytään seuraavalle.

Taikanäppi rusikoi muuten ne pahalle antamani pikkusormetkin. Kumpaisenkin olen nimittäin saattanut vauriotilaan, kiitos näiden kahden pitkänaaman. Oikea pikkusormi varsinkin oli vääränvänkyrä, mutta oikeni helposti. Pari niveltä jäkitti hassusti. Ne nivelet jäävät jäkitysasentoon kun käsistä lähtee salamannopeasti 500 kg vikkelää lihaa. Eikä se ollut kuin 10 metrin pomppu suoraan eteenpäin. Poni liikkui, minä jäin paikoilleni. Sormi venyi.

Aitaushommiin tärvääntyi pari tuntia, onneksi on Äitikulta joka jaksaa tarpoa nauhakela sylissä vaikka maailman ääriin.

Taalainmaankoivu

Tänään oli myös niiskutuspäivä. Koivu on vanha juttu ja niin nähty. Mutta koulun kevätjuhla ja Suvivirsi, eihän siitä pääse ikinä kuivin silmin. Allergisia, niiskuttavia äitejä oli paikalla muutama muukin joten hukuin massaan.

Esitykset olivat taas kerran taattua laatua. Iso kiitos opettajille ja koulun henkilökunnalle ja vielä suurempi kiitos esiintyjille, hauskaa oli. Alakoululaiset ovat vielä niin innosta täräjäviä. Kaikki pienet prinsessat, kissat, hiiret ja puppeliinit ja kalamiehet, suloisia kaikki tyynni.

Takaisin torpalle, talliryysyt päälle ja takaisin hommiin. Tuuppasin naapurin isännän kanssa vielä yhden rullaheinäpaalin sisään heinävarastoon. Ihan vaan pahan päivän varalle ja yöheiniksi, sillä hevoset saavat vielä toistaiseksi yöpyä tallissa.

Kanalassa iloitaan täysillä kesäkaudesta ja ulkoilmaelämästä. Vanha kehno Gaddafi ei malta millään asettua mökkiin yöksi, silkkitupsu tutisten se tepastelee vielä nytkin ja rääkyy kiekuu serenadejaan. Toisella osastolla Kullervo The Kukko hupenevan rouwaparvensa kanssa yrittää työntää nokkaa siipensä suojaan ja ottaa vähän unta, asianmukaisesti sisätiloissa orrella koko sakki. Gaddafin parven elämä on ihan holtitonta, elävät kuin Ellun kanat *vitsivitsivitsi*

Huonosti nukuttu yö, lyhyeksi jääneet unet ja pitkä päivä alkavat vaatia jo kuittausta. Mikäs siinä, kyllä mulle ansaitut yöunet kelpaisivat. Paljon jää hommaa huomisellekin, valitettavasti jouduin taas kerran lykkäämään paperitöitä. Ulkoilma-aktiviteetit ovat nyt tähdellisempiä kuin paperien pyörittely.

Perjantaina olisi syytä suunnata auton nokka kohti etelää, lakkiaiset Keravalla on niin tärkeä tapaus, että täältä lähdetään neljän naisen voimin. Iso-J jääköön tallipojaksi ja kanalanvartijaksi.
Reissu sivistyksen pariin edellyttää myös ahtautumista sukkahousuihin ja muihin puistattavan ahdistaviin juhlahepeniin. Ei ole mun laji enää ollenkaan se parempi pukeutuminen. Mutta kyllä sekin kestetään, ovathan ne tärkeät juhlat!

Tähän loppuun vielä kuva ei-niin-huonosta kirpparilöydöstä. Saanko esitellä; kukkapytty mallia Arabia. Hintaa 15,50 ja pysyy kasassa vaikka onkin joskus saanut kipeää:

Tuo on muuten tosi iso pytty, halkaisija liki 20 cm. Kelpaa hyvin ahkeraliisan suojaruukuksi  *virn*

Peräänhuuto: huomaan, että matkamittari ei runksuttele mitään. Nyt muuten ärsyttää, siellä oli jo aika hyvä lukema menossa ja nyt on mittari kaput. Olisko iso huijaus huitaista siihen uusi versio ja aloittaa lukema 45 000:sta? Jotain sellaistahan se oli ja ehkä tilastoista selviää tarkemmat kävijämäärät. Huoh, ihan turhaa jumppaa taas tuokin, miksei nuo sovellukset voi toimia kunnolla??

Tervaa ja höyheniä

Ihan ensimmäiseksi se tervaosasto. Ei täällä ole villin lännen tyyliin korttihuijareita pyöritelty tervapadassa, eihän tässä ole aikaa edes sököä pelata.

Hevoset sen sijaan, ne kyllä kiilsivät hetken kuin väärä raha. Tötsätamma on kuvassa suoraan pyykkisoikosta nostettu, poninpersaus yönyli nuhjaantunut, silti hämmentävän siisti.

Olihan se omanlaisensa souvi saada nuo kaksi peltosikaa siivon näköisiksi. Tamma etenkin on hitaamman kautta siedättyvä tapaus. Loppujen lopuksi seisoi tattina (räjähdysalttiina tattina) paikoillaan ja antoi suihkusumun osua myös kasvoilleen.

Riesaponista tuli elävästi mieleen eräs pieni poika joka sanoi haluavansa isona poliisiksi. Ai miksi? No kun poliisit ei pese hampaita eikä käy suihkussa!

Jepjep, poliisiainesta meidän ponikin.

Tervaa tarvittiin eilen. Päätin pyöräyttää (turhan) pitkästä aikaa hevosten kaviotkin tervassa. Tervamönjällä niitä on hölvätty jo pitkän aikaa, lentävät piinaajat ovat täällä taas! Sääskien, kärpästen, polttiaisten ja muiden pikkupikkupistiäisten häätämisessä kaikki keinot ovat sallittuja.

Tervauksen tiimellyksessä tulin tietoiseksi siitä, että crocsit eivät missään nimessä ole järkevät jalkineet hevosten kanssa touhutessa. Muistona tervaamisesta minulla oli takkuinen ja tervainen hiuspehko sekä sininen varvas.

Siinä olikin oiva hajuste äiti-ihmiselle joka lähtee perillisensä kanssa terveyskeskuspäivystykseen... ilmeisesti hajun takia selvisimme reissusta reilussa tunnissa. Meidät yksinkertaisesti haluttiin sieltä pois haisemasta.

Tenava voi hyvin, koivun siitepöly yhdistettynä äärimmäisenä tulvivaan limaisuuteen tarkoittaa erittäin tuskastunutta lasta, hengitysvaikeuksia ja huolta ynnä pelkoa. Joten käytiin tsekkaamassa tilanne, keuhkojen rohinat ja poskiontelot. Puhdasta kaikkialla ja lääkityskin on käypäinen.

Parasta lääkettä on kuitenkin tunti sitten alkanut sade.
On sitä kaivattu! Maa pölisee kuivuuttaan, kylvökset lentelevät tuulen mukana ja penkeistä punnertavat kevätkukkijat nääntyvät niille sijoilleen. Viimeksi satoi pari tuntia lauantain vastaisena yönä. Eikä siitä sateesta ollut ensiavuksikaan.

Jos oli ylempänä tervasta puhe, tässä kuvassa höyhenet. Ihan on höyhenpensas tämä puska nimeltään. Toin matkamuistona äskettäiseltä Raahen reissultani kun puoliväkisin möivät. On se oikeasti aika söpö tupsukkainen. Maahanpanijaisissaan tämä pääsi takapihan pionipenkin ja pihakaivon väliin. Siinä hällä on kasvurauha ja käsittääkseni melko mukava suojaisa asuinpaikka. Lunta sataa niskaan eikä päälle kolata isoa kinosta. Rauhassa saa olla ja kasvaa.

Takapihan pionipenkki on ollut toistaiseksi rahallisesti suurimpia panostuksia mitä tälle pihalle on tehty. Koska rikos on lähinnä talousrahojen holtiton syytäminen nettitilauksiin, rohkenen sen nyt tässä tunnustaa jopa Iso-J:n kaltaiselle kasvikriittiselle ihmiselle.

Sieltä pungertaa voimallisesti esiin viisi valioyksilöä. Seitsemän niitä alunperin oli mutta myyränpirulaiset tuhosivat ilmeisesti kaksi juurakkoa. Minne lie onkaloihinsa imeyttivät nimisäleineen kaikkineen. Enkä todellakaan ole kiinnostunut tietämään menikö sinne se kaikkein kallein juurakko...

Mutta katsokaas tätä, onko punakampaa, tanakampaa ja hanakampaa nähty? Hän on Siegfried.

Täytyy tarkistaa muistiinpanoista ja kasvilistoista mikä tämä Herra Siegfried loppujen lopuksi olikaan. Olisin ehkä aavistuksen verran pettynyt jos kukka olisikin pliisu pinkki. Hinta oli hirveä ja odotukseni menestymisen suhteen vähäiset. Mutta varjele millä voimalla hän tuossa nyt töhöttää.

Neljä muuta ilmeisen hyvin talvehtinutta juurakkoa ovat tuossa tuntumalla. Nimiä en lähde muistelemaan, palataan asiaan sitten jos ja kun niistä joku värkkää itselleen kukinnon.

Tämä alakuvan kaunokki sen sijaan kukkii jo nyt. Nimisäleen mukaan kyseessä on prunus tenella. Tuttavallisemmin Kääpiömanteli. Tita korjatkoon jos meni taas nimiarvaus pöhheikön puolelle. Pikkuinen risuhan se vielä on, ihan piti kyykistellä kontillaan, että sain kuvan.

Mietin kuvakulmaa etsiessäni, että on tämä ihan hullun touhua. Tuommoinen vähäpätöinen risu ja siinä pari pinkkiä hyönteisen näköistä kukkaa ja kuvaajalla hymy korvissa. Joskus näitä puutarhan iloja vain ei voi järjellä selittää.

Viikonloppu oli, kuten jo aiemmin totesin, kiva, hyvätöinen ja nättisäinen. Lauantaina meillä oli saunavieraita ja mukava ilta. Kyhäsin elämäni ensimmäisen lohea sisältävän salaatin ja pahus vie kun siitä tuli oikeasti hyvää.

Onhan se vähän riskaabelia lähteä vieraille tarjoamaan lohta ja munaa sisältävää salaattia lämpimänä päivänä, mutta kukaan ei ole ainakaan vielä ole valittanut vatsantoimintojensa äkillistä liikatoimintaa.
Lämminsavulohi, keitetyt munat ja savujuusto, lyömätön yhdistelmä raikkaalla vihreällä ja pikkutomaateilla ynnä yrteillä yhteensovitettuna. Täydellisyyttä hipova kombo.

Se omakehusta. Oli valtavan mukavaa rupatella kerrankin rauhassa ja ajan kanssa. Sitä saa kummasti uutta näkökulmaa kun toinen ihminen sanoo ääneen sen mitä ei itse uskalla välttämättä edes ajatella. Tämä siis koskee lähinnä näitä minun mitä hemmettiä minä teen isona -pähkäilyjäni.

Se, että olen pitänyt itseäni joissakin asioissa suorastaan ahdasmielisenä ja vähintään pikkumaisena nurkkapatrioottina ei välttämättä olekaan sitä. Se on mahdollista tulkita myös terveeksi itsesuojeluvaistoksi ja kahden sekunnin intuition antamaksi signaaliksi. Joidenkin ihmisten seurassa sitä vaan on enemmän kotonaan kuin toisten.

Harmi vain, että usein monet ihmissuhteet jäävät ohivilahtaviksi hetkiksi, aikaa ystävystymiselle ja yhteiselle ajalle ei kalenterista välttämättä löydykään. On kuitenkin kiva tietää, että maailmassa on vielä paljon hyvääkin.

Vaistoahan sitä seurattiin silloinkin kun tämän kotitorpan kuva ensimmäistä kertaa lävähti tietokoneen näytöltä verkkokalvoille. Ensin minun, sitten Iso-J:n. Tovin kesti ennenkuin älyttiin, että tässä se nyt taitaa olla, etsintä päättynyt, koti löytynyt. Vaisto on hyvä elämänopas.

Nyt vaisto käskee seuraamaan luonnon kutsua, ulkona on ihana raikas ja puhdas ilma. Sinne siis, sateeseen seisomaan!

Tilannetiedotus

Torpalla kaikki hyvin. On vain ollut niin hyväsäinen ja mukava viikonloppu, etten ole perjantain jälkeen läppäriä avannut. Ihan olen pihalla ollut.

Palataan uuden viikon myötä asiaan, nyt ylenpalttisesti nautittu ulkoilma, aurinko ja iltasauna vaativat veronsa eli akka nurin ja unta nuburaan.

Kuka laulaa?

Muutamana iltana olen milloin mistäkin syystä valvonut vähän myöhempään. Yleensä valvominen johtuu siitä, että Hullut Veljekset lipsuvat kotiintuloajoistaan. Jätkien kotiinpaluun valvominen on periaatteessa Iso-J:n hommia, hän kukkuu hereillä aina liian myöhään.

Ja mistä minä olenkaan jäänyt paitsi?! Hillitön lintujen yökonsertti. Laulamisen rintaapakahduttava riemu ja tänä keväänä joku aivan uusi solisti. Vetää semmoiset sävelet että volyymistä päätellen on vähintään pulun kokoinen. Jostain pellonlaidan koivusta se päästelee säveliään eikä todellakaan säästele äänialaansa.

Yritin eilen vähän haeskella netistä yölintuja, simosilmua tarjosi. Pitää kaivella jostain erilaisten yölaulajien ääninäytteitä ja koetaa selvittää sitä kautta.

Ei ole ainakaan mustarastas, sen huilun liverryksen minäkin tunnistan.

Muilta osin päiväkirjaan ei tämän ihmeempiä merkintöjä tulekaan. Iso-J palautui eilen torpalle ja lähti aamulla uudelle reissulle. Kuopijjoon avautui tänään Ikea, ehkä sinne joskus syyskuulla tohtii mennä, pahin tunku lienee silloin huilitauolla, ennen joulumyynnin alkua.

Riesaponi ryömi tänään lankkujen ali koemaistelemaan laidunta. Alan olla kohta virtuoosimainen ruuvinvääntimen käytössä. Millähän vain saisin verenpaineeni pidettyä kurissa? En voi iloita hevosen omatoimisesta laiduntamisesta pätkän vertaa jos sinne laitumelle on luikerreltu viekkaudella ja vääryydellä. Tötsä yrittää pitää jätkää kurissa mutta minkäs sekään reppana tekee.

Tänään vedetään joka tapauksessa sähköt päälle ja aidataan laidun valmiiksi.

Nyt on syytä rientää kaupunkiin, Inkooseen lähtee örkkimyrkkyä ja pari muutakin asiaa täytyy hoitaa. Naapurin Minna katsoo omien lastensa lisäksi Riesan perään ja palauttaa jätkän koppiarestiin.
Jos kaikki aikataulut natsaavat kerrankin kohdalleen, tänään voitais aloitella hevosten kesäpesua. Yksin en siihen urakkaan ryhdy joten hevosten entinen omistaja tarvitaan apukäsiksi.

Tästä kuvasta muuten näkyy hyvin Tötsän kesäkuosi, valkeita päistärkarvoja tulee mahdottomasti.

Yölaulajiin perehtyneemmät lukijat saisivat nyt antaa parhaat veikkauksensa, katsotaan kuka osuu oikeaan. Saa kennollisen munia jos joskus törmätään. Ne munat muuten ovat kaupoista loppu ja kakkusesonki alussa. Paha homma.

Nyt on ihan pakko rientää.

Peeääs: tuossa viimeisessä kuvassa merkillepantavaa on koira. Katsoo äärimmäisen kateellisena miten isosta saavista hevonen soppansa vetää, hänellä vain ihan pieni kipponen, mopen osa...

Säihkettä ja loistetta

Kukkapenkeistä punnertaa esiin koko ajan uutta. On näköjään syksyisin lähtenyt ns. mopo käsistä, ainakin narsisseja on tungettu multiin reilulla otteella. Kirkuvan keltaiset torvikukat näkyvät kaivolta kotiin saakka ja hyvä niin. Kevään torvi toitottaa :D

Tulppaanit ja pari pionia *voimasana* ovat imeytyneet jonnekin myyräpahalaisten tunneleihin. Pioneista on huomaavaisesti jätetty maan pinnalle nimisäle, tiedänpä minkä lajikkeen laitan hävikkilistaan (eli uushankintoihin).

Näitä kaunokkeja kevätkukkijoita jaksaa tutkiskella kauan. Ja sää suosii kasvitutkimusta. Aurinko paistaa täysin pilvettömältä taivaalta ja ilma on viileän raikas. Ei sellainen keskikesän hautova lehmänhönkäys vaan tuoreen rapsakka ja raikas. Eli ihana.

Radiossa kehuivat, että Eurovision laulukilpailut alkavat tänään jossain kaukana Azerbaidzan nimisessä lähi-idän maassa. Eurooppa on laajentunut sitten minun maantiedon tuntieni jälkeen.  Patavanhoillisuus minussa nostaa harmaata päätään ja tuohtumus pyrkii pintaan. Vai onko se kulttuuriero joka nyt närästää?

Jo viime vuonna kontrasti viisukisoissa oli kaamea. Itä-Euroopan äärilaidoilta tulevien kimallebeibien tanssirytkeiden jälkeen länsi-Eurooppalaiset tyylikkään eleettömät laulut vaikuttivat pyhäkouluvirsiltä. Paradise Oskarilla oli ihana, vaatimaton ja kaunis laulu. Ja sitten lavalle nousee idän ihme paljetteineen ja talloo herkän tunnelman hetkessä mauttomalla jumputuksella esiintymislavan kiiltävän lattian pienimpään rakoon.

Nuttura tutisten vaadin, että kisojen nimi muutetaan heti Itä-Länsi -otteluksi. Moldovat ja Montenegrot äänestävät toisiaan ja vähäinen Norja antaa säälipisteet Suomelle ja Tanskalle.

Hohhoijaa, kivat vaan sulle, Pernilla. Nätti laulu ja nätti tyttö mutta ei mitään jakoa siellä idän mailla. Tee parhaasi ja nauti viisureissusta.

Tiistain ohjelmassa lukee pikapiipahdus koululla, kaupunkireissu ja jokunen hoidettava virallinen asia. Huoh, minä olen yliherkkä ja ääriallerginen virallisille lomakkeille.

Josta tulikin mieleen allergia. Tämä kevät on kuulema ennätyspaha koivunpölinän suhteen. Ja ensimmäinen kevät noin kahteentoista vuoteen kun minä pärjään loistavasti ilman lääkitystä.
Ei voi ymmärtää, ihme!

Nuorimmainen aloitti jo maaliskuulla Histecillä ja siirtyi reseptilääkkeisiin viikko sitten. Minä ja esikoinen pärjäämme nykyisin ilman eikä Iso-J:kään ryystä eikä räi tavanomaista enempää.

Voisiko tässä nyt vihdoin näkyä jotain siedättymistä tai jotain keuhkojen puhdistumista? Ei kaupunkipölyä, ei Länsiväylän pienhiukkasia eikä lietelantaa (hehhehee) lukuunottamatta muitakaan käryjä hengityselimissä. Ei herneitä nenässä.

Nuorimmainen on pienestä saakka ollut keväisin nuhainen. Kelvoton äiti ei ole vienyt lasta testeihin, luotan omaan päättelykykyyni ja osaan yhdistää koivun kukinnan ja lapsen nenänvuotamisen ja helpottaa oireita lääkkeillä.

Hänelläkin oireet helpottavat heti koivun kukinnan jälkeen eikä pujokaan aiheuta satunnaista aivastusta pahempia oireita. Tästä on syytä iloita!

Ja sitten läks, moido!

Men Härregud, melkein unohdin. Tänään saa juhlallisin ja virallisin menoin nimensä Ruotsin suloinen pikkuinen prinsessa, Estelle. Toivottavasti hänenkin maallista taivaltaan vartioivat hyvät haltijattaret.

Ehdin pikaisesti kurkkaamaan televiissorin kautta juhlallisuuksia, kunhan ensin saan tuon perhanan vekottimen auki. Tämän siitä saa kun telkkaria katsoo niin harvoin. En enää tule juttuun kaikkien kaukosäätimien kanssa eikä kanavatulvasta löydy oikeaa kanavaa.

Näitä päiviä

Elämälle kiitos, tämmöisillä päivillä sitä jaksaa!
Aamu valkeni niin kirkkaana, että mietin pihalla tovin haenko autosta pleksit päähän vai vienkö ensin hevoset ulos. Oli kirkasta ja oli kaunista. Aurinkolasien asemasta hain tuvasta kameran. Noh, valo oli sitten minun taidoilleni liian kirkas. Sadasta kuvasta noin neljä oli säilyttämisen arvoisia. Tämä narsissikuva on yksi niistä harvoista.

Ja tämä vuokkokuva toinen onnistuminen.  Maria Veikontytär  löysi valkovuokkojensa seasta punasävyisiä kukkia. Niitä samoja vuokkoja ne ovat, punaisia vain. Hämärä luonto ja sen ihmeet. Niin on tämäkin kerrottu valkovuokko. Kaunis kuin koru.

Tänään oli Kanaliassakin onnenpäivä. Koppihoidossa kärvistelleet pikkukanaset, Gaddafin haaremi, muutti tänään kesäresidenssiinsä. Keskeneräinenhän se mökki vielä on, nikkarimestari Iso-J joutui siirtymään kuutostielle kesken timpuroinnin ja pyyhkii parhaillaan kohti etelää.

Kovalla metakalla Gaddafi messusi kun häntä ja parveaan kannettiin sisäkanalasta ulos päivän kirkkauteen, valoa kohti, valoa kohti kävi kanan tie!

Suurimman metakan pitivät chabot, ne pienet tyhmyrit jotka eivät edes muista munia. Rääkyivät suoraa huutoa lyhyen sylimatkan aikana, pelkäsin jo, että herkeävät hengettömiksi. Toivottavasti munintatahti nyt löytyy ja munukkaa heruu enemmän kuin muna per kana per viikko. Vaikka ei niillä munilla nyt niin väliä ole, hirmuisen pieniä palleroita. Toki oikein passeleita aamiaismuniksi ja eväsleipien väliin.

Kivahan tuommoisia koristekanoja on katsella. Hiiteen hyötynäkökohdat.

Sieviähän nuo pienet penteleet ovat ja on niitä mahdottoman hauska seurailla. Pihakeinussa on oikein hyvät tarkkailuasemat ulkotarhoihin. Kullervo The Kukko polki omia kanojaan riuskoin ottein. Siinä ei paljon aikailla eikä tunteista puhuta kun kukko hoitaa hommiaan. Ajatuksia herättävää toimintaa... Iso-J on ainakin avoimen kateellinen. Kukolle.

Illan tullen Kullervo marssitti omat rouvansa sisäkanalaan, mutta nämä onnettomat pihankoristeet kuopivat ja kylpevät vieläkin. Vaikka Gaddafi nostettiin mökkiin ja kaksi rouvaa perään, ne ovat taas ulkona. Olkoot. Kyllä ne jossain vaiheessa hoksaavat sisämökin orren ja pehkupesän.

Ulkoasumuksesta julkaistaan kuvia sitten kun on valmista. Minulta saa tarvittaessa suuntaa-antavat teko-ohjeetkin jos joku intoutuu oman kesäkopin laittamaan.

Kun Iso-J oli poistunut torpan mailta, oli syytä ryhtyä ruohonleikkuuseen. Kaksi ekologista ja kohtuullisen vähäpäästöistä leikkuria ryhtyi ponnella toimeen.

Äitikullan ikkunoissa oli tänään soma näky, kaksi laiduntavaa hevosta. Hevoset ulkoilevat nykyisin myös jatkoajalla, iltapuurot syödään nykyään ulkona ja sitten saavat jatkaa heinien parissa vielä tunnin, vähän toista. Miksi niitä seisottaisi sisällä kun voivat olla hyvin valoisassa illassa ulkonakin?

Puoli yhdeksän pintaan viedään yöksi talliin.

Ja kohtahan alkaa laidunkausi. Sitten ovat ulkona 24/7, toki riippuen paarma- ja örppiäistilanteesta. Pahimpina aikoina voivat tulla talliin huilaamaan päivisin ja mennä ulos illalla.

Tervamönjät on jo otettu käyttöön, haisee kamalalta mutta toimii hyvin. Lentävät pirulaiset eivät piinaa ja puremakohdat parantuvat ilman infektioita. Suosittelen muillekin Kietäväisen tuotteita, ne ovat oikeasti toimivia. Minä en niitä myy mutta voin antaa varmat vinkit ostopaikoista :D

Hieno päivä oli. Jääkiekossa nyt ei ollut mikään varsinainen menestyspäivä mutta semmoistahan se urheilu ja kilvanpelaaminen on. Vain yksi voittaa.

Toukokuu alkaa kääntyä kiireimmälle puolelleen. Se tarkoittaa normaalia ahtaampia aikatauluja, etukäteissuunnittelua (pahapaha) ja vähän hyvää tuuriakin, että osutaan oikeaan paikkaan suunnilleen oikeaan aikaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että säät pysyvät mukavina ja että kasvukausi pääsee oikein kunnolla vauhtiin. Lupaavaltahan tämä näyttää. Ja vihreältä.

Ettei maanantaiaamu olisi ankea, olisi syytä hinata päivän riennoissa tomuttuneet kuljettimet pesuun ja kipaista sänkyyn. Iso-J taittaa vielä taivalta parisen tuntia. Onneksi on myötämäki.

Kivat sulle, missä lienetkin.

Vastaan saamaani haasteeseen...

Nollavaimon ansiokkaassa blogissa oli meikäläisellekin terveisiä. Kiitti vaan vi... isosti, tässä sitä nyt sitten ollaan elämäni ensimmäisen blogihaasteen äärellä. "Tääl me ollaan ihan tupit suussa" sanoi Raffe E., takavuosien työkaverini. Hänellä meni vissiin pari suomalaista sanontaa sekaisin, mutta affenanmaalta lähtöisin oleva suku ei välttämättä ole perillä kaikista mannersuomalaisten sanonnoista. Se Raffesta, hauska mies. Insinööriksi.

Ja näin sitä sitten mennään, vastaamaan Nollavaimon viekkaisiin kysymyksiin.  Kuten tapani on, vastaan yleensä sen, mitä ensiksi päähän pälähtää. Kun syvennyn ajattelemaan, mieleen tulee monta tähdellisempää (ja kirjoittajasta fiksumman kuvan antavaa) asiaa, mutta menköön näin.

Minkä yhden... ottaisit mukaasi autiolle saarelle ja miksi ? 

1. ...äänilevyn ? Heti alkuun ärsyttävän vaikea. Antaakseni itsestäni fiksumman vaikutelman, vastaus olisi varmaankin jotain tiedostavan ja kokeellisen fuusiojazzin ja riipivän raastavan rakkauden sanomaa itkevän fadolaulun tapaista. Vastaan Buddha Bar. Ihan mikä kokoelma tahansa. Se musiikki ei ärsytä eikä siihen kyllästy. Loungemusiikki sopii tämmöisen simppelin ihmisen simppeliin makuun. Kuin myös Viikate, Volbeat, Paleface, Deadmau5, italoiskelmät ja ruotsipoppi. Muiden suosikkieni lisäksi. Kaikki käy paitsi M.A.Nummisen tulkinnat. Ja Mamba. Yöstäkään en tykkää ja Laura Voutilainen on nolo. 


oho, taas lähti mopo keulimaan. Seuraava:
2. ...kirjan ? Helppo: Kyra Kyrklund-Jytte Lemkow: Kyra ja ratsastuksen taito. Siinä on kaikki. Toinen ikiaikaisen toimiva opas on Soini Talaskiven Suomalainen Hevoskirja. Olettaisin, että autiolla saarella olisi aikaa lukea ja sisäistää lukemansa. Ja tilaa temmeltää mielikuvaharjoituksien nosteessa. Kookospalmu keppihevoseksi ja koppitikop, rantaa pitkin laukanvaihtoja ykkösillä. Hophop. Pidemmän saarireissun aikana voisi olla aika perehtyä myös Suomi-joku-uusi-kieli-Suomi sanakirjaan. Salakuljettaisin mukana lisälukemiseksi Raamatun. Eiku Kalevalan eiku... ääh.

3. ...elokuvan ? Juu ei Fellinin tuotantoa. Eikä Chaplinia. Eikä Woody Allenia. Sen sijaan valinta on Pulp Fiction, se on hyvä elokuva. No nyt muistin Kill Billit... ja pari muuta. Mutta PF on valinta.

4. ...julkisuuden henkilön (käyttötarkoitus vapaa) ? Jassoo... ensimmäisenä mieleeni nousee Tommi Liimataisen naama, hän on puumamiehiä. Vastaan kuitenkin Marco Hietala (Nightwish). Opettaisi minut a) laulamaan hevisti b) tiluttamaan kitaralla niin, että valoisaan vanhuuteeni kuuluisivat loppuunmyydyt stadionkeikat. Edellyttäen, että sieltä saarelta pääsee poiskin. Marcolla olisi varmasti enemmän vaikutusvaltaa poispääsynkin suhteen. Ja saariuskottava parta!

5. ...syötävän herkun ? Ruisleipää. Ei mitätahansa puikuloita vaan Porokylän leipomon Aito Ruisleipä. Se pitkä limppu. Tai kotikylän leipomon pitkä ruis. Molempi parempi. 

6. ...juotavan herkun (vettä on saarella) ? Sangriaa, ehtymätön saavillinen. Viisaampi vastaus olisi varmastikin perunavelli. Gatorade on kyllä myös hyvää. Ilman kahvia voin ehkä olla. Ilman viiniä näivetyn. Sangriassa on bonuksena hedelmät (= lounas).

7. ...harraste-asian ? Sukelluskamat, selvä se. Ei siellä autiolla saarella kukaan kyselisi (vanhentuneen) lisenssini perään. Olisi vihdoin aikaa perehtyä vedenalaiseen maailmaan. Ellei saari olisi jossain ankeassa sellutehtaan liemialtaassa. 

8. ...telkkarisarjan ? Emmerdale ei käsittääkseni lopu koskaan? Kakkostilalla kärkkyvät Sons of Anarchy, Deadwood, Desperate Housewifes, Six feet under, Northern Exposure ja kaunarit.
Vastaan... argh... mikämikämikä... Muumilaakson tarinoita!

9. ...pelin ? Pip-Peli?? Super Mario on kuningas! Backgammon toimii aina, sähköäkään ei tarvita. Marcon kans pelattais vuoron perään Känni-Unoa ja backgammonia. Juu, se.

10. ...urheiluvälineen ? Höh... jolla? Joku ostostv:n ihmevempain! Abdoer Twist. Palaisin saarelta timminä ja piukeana.

11. ...minkä vaan ? Tämä onkin se kaikkein vaikein. Ottaisinko mukaan tekemättömiä töitä, hoitamattomia asioita, järjestelemistä odottavat valokuvat, unohtuneet ystävät, lukemattomat kirjat ja koko sitku-elämäni? Siellä saarellahan olisi aikaa laittaa kaikki kondikseen. Ei, kyllä mukaan pitää saada oma kamera. Ja siihen joku aurinkokennoakkulaturisysteemi. Opettelisin kuvaamaan.


---


Ja haastan vastaamaan ainakin Amerikan Sirkun, Kaikki Kotona Sirkun, Maria Veikontyttären, Vihreän Kanan ja kommenttiboksiin kaikki ne Blogistanian kulkijat jotka poikkesivat Hirnakan torpalle.

Tässä 11 uutta kysymystä:

1. B niinkuin ... ? Perustele.

2. L niinkuin ... ? Perustele.

3. O niinkuin ... ? Perustele.

4. G niinkuin ... ? Perustele.

5. I niinkuin ... ? Perustele.

6. S niinkuin ... ? Perustele.

7. T niinkuin ... ? Perustele.

8. A niinkuin ... ? Perustele.

9. N niinkuin ... ? Perustele.
10. I niinkuin ... ? Perustele. 
11. A niinkuin ... ? Perustele.


Huomaa, että kohdat 10 ja 11 ovat bonuksia, sain pystyriville järjellisen sanan :D

Nonnih, tehty mikä tehty. Pitäisiköhän nyt hävetä vai painaa julkaisunappulaa?

Kadonneen jäljillä 1-3

Korppikotka korkeuksissa

Vaikka eläinkunnan edustajat tuovat ihmiskurjan elämään niin paljon iloa, valoa ja hyvää mieltä, niin ainahan niiden kanssa on ns. apina selässä. Pikkuinen mörkö olalla suputtamassa että tämä ei kestä, kohta se loppuu ja itku tulee vähintään. Huoli, huoli ja huoli. Siinä on eläinten omistajan kolme tunnetta.

Tässä kolme esimerkkiä. Satunnaisessa järjestyksessä, koska en nyt aamukoomassani jaksa pohtia jännittävää draaman kaarta saati juonta tähän päiväkirjamerkintääni.

1 - Elli

Hönö-Elli poistui toissapäivänä. Jo tuttua ja vakiintunutta reittiään. Angstisen teinikissaäidin tyyliin sopiva draamaattinen loikka vapauteen, toisen kerroksen ikkunasta, hyttysverkon reiästä. Ellin poistuminen on meille nykyisin lähinnä tiedotusluontoinen asia. "Elli lähti" "Aha".

Ei sillä ettemmekö välittäisi. Mutta Elli pärjää. Kaikki tietävät että katti kyykkii aitan alla ja juoksee välillä häntä pörheänä riiheen. Ja takaisin aitan alle. Elli on sitä paitsi selviytyjien sukua. Toista ovat Pupunaamat, ne kiltit kiteeläiset kotipojat (engl. Homeboy) jotka ottavat turpiinsa naapurin kollilta ja joilla on visut kotiintuloajat.

Elli näyttelee meille kuvaannollisesti keskisormea niin kauan kunnes jahtimakkaran kutsu on vapaana liikkumisen halua vahvempi. Ja sitten Elli tulee kotiin. Marssii tassut tömisten ruokakupille ja painuu hiekkavessan kautta nukkumaan. Häpeämättä, mielistelemättä, kissatyyliin. Elli on puuma.

2 - Maija

Kolme viikkoa sitten musta Maijakissa lähti naapurista hatkaan. Maija on leikattu tyttökissa, pidetty, rakastettu kotikissa.  Samanlainen iso oma tontti kuin meilläkin, ei isoa autotietä edes niin lähellä kuin meillä.

Reilu viikko sitten perillisten koululle, vajaan kolmen kilometrin päähän ilmestyi sievä musta kissa. Tuli sisään kouluun, puski syliin ja oli lasten välituntikaveri. Sai nimen Nappi ja asettui läheisen maalaistalon pihaan koska siellä kinkkutarjoilu oli -kiitos talon lasten- mallia nonstop. Kun Veli Milton harhaantui omilla poluillaan, saimme tietää, että mustia kissoja olikin kulun päällä yhden sijasta kaksi. Veli M. saapui pikaisesti kotiin, mutta koulun maskotti pysyi.

Vihdoin, oi vihdoin minunkin päässäni syttyi älyn valo ja tajusin pyytää lapsia kuvaamaan koululla hoivaamansa kissa. Ilmoitus naapuriin että kantsis ehkä vilkaista kuvasta onko Nappi sittenkin Maija. Ja eilen illalla sitten vihdoin iloinen ihme tapahtui. Nappi olikin Maija ja perhe sai rakkaan kissansa kotiin.

Minultakin meinasi tirahtaa tippa silmäkulmasta kun perheen äiti, toistaiseksi tuntematon naisihminen, kapsahti kaulaan ja rutisti tunteella. Helpotus oli silminnähtävä. Jopa minulle, puusilmälle.

3 - Tötsä ja Riesa

Rakkaat hevosemme. Pienet ja pyylevät kotiharmimme. Tänään tulin taas tietoiseksi siitä, että veräjä pitää sulkea yhtä hyvin itsekin kuin mitä vaadin muita tekemään. Aamukahvi törskähti nenästä kun tajusin, että pihatiellä vedetään kunniakierrosta, hevosten kesken. Veräjä yhtä auki kuin oma suuni.

Nopeastihan ne penteleet kuulivat kaurakipon kutsun ja olivat takaisin veräjän toisella puolella.
Kävivät vain muistuttamassa, että jo valtoimenaan pihalla kirmailevat hevoset ovat sydämenpysähdyttävä näky, asteikolla ykkösestä kymppiin täysin pistein, 11.

Missä muruseni veljeni on?

Nyt voisi tietysti piehtaroida häpeässä ja soimata itseään. Mitäs päästät kissasi ulos. Mitäs et pidä hevosia kannellisessa rautahäkissä. Mitäs oot niin hyväuskoinen. Ei jakseta. Kaikki kotona ja kaikki hyvin.

Nyt päivän muihin hommiin. Poniopistolle, kirpputoria täydentämään, hevostarvikekauppaan...
Ja iltapäivällä pelataan lätkää! Harasoo!

Arkipyhä on iloinen asia

Poistumistiet pidettävä vapaina

Kuvassa Veli Milton toimittaa tärkeitä tarkastustehtäviään, tällä kertaa tarkastuksen kohteena oli telkkahuoneen ikkuna ja poistumistien koeponnistus. Tapahtui harmillinen työtapaturma, läpiveto läimäisi tarkastajaa ikkunalasilla ahteriin ja tarkastaja päätyi pihalle.

Monta kertaa olen iloinnut näistä arkipyhistä. Mitäs niitä nyt onkaan tämän helatorstain lisäksi? Tähän elämäntilanteeseen (kaikkiin tähänastisiin) ne ovat sopineet kuin nenä päähän. Yritän pysyä kärryillä mikä pyhä ja miksi vietetään, valitettavasti muilta osin näiden pyhien uskonnollinen merkitys jää vuosi vuodelta vähäisemmäksi. Arkipyhien edut sen sijaan nousevat aina vain asteikolla ylemmäs.

Etenkin nämä torstait riemastuttavat. Koko päivä aikaa tehdä kaikenlaisia kotihommeleita jotka muuten ehkä jäävät roikkumaan viikosta toiseen. Sitten on enää perjantai arkista aherrusta ja tralalaa, viikonloppu edessä.

Totuuden nimissä, eiväthän läheskään kaikki pääse nauttimaan arkipyhän eduista. Suuri joukko ahertaa töissä nytkin. Että sorry vaan sinne ja tuotteliasta työpäivää.

Paikallinen Mahtimies, ikuinen Kakkonen antoi männäviikolla kitkeriä lausuntoja arkipyhistä ja suomalaisten työmoraalista. Kyllä siellä vissi totuuden siemen piileskeli, viisaita sanoja. Mutta ei joulua pidä mennä siirtelemään mihinkään. Aatto on 24.12. ja sen faktan kanssa kauppiaidenkin on elettävä. Se, miksi suomalaiset sairastuvat kummallisesti arkipyhien jälkeiseksi työpäiväksi on merkki lusmuilusta, valitettavan usein.

Noh, se siitä. Arkipyhä nimeltä Helatorstai valkeni kuulaana, luvaten lämmintä päivää. Seitsemältä taivas roiskaisi puhdistavan sadekuuron ja nyt aurinko hautoo kosteaa ilmaa lähes trooppisiin lukemiin.

Ulkoistaessani hevosia idästä löyhähti lämmintä lehmänhöngän lempeää ilmaa. Laitumelta kuuluu kasvun kohinaa ja kohta olisi syytä aloittaa aitaamiset. Suuri Vihreä hyökyy päälle voimallisesti.

Aitaamisista puheen ollen, tämä kuva äitienpäivältä jolloin Ketterä Keltainen poistui aidan vihreämmälle puolelle. Pieniä poikia kiinnostavat usein kaikki työkalut ja vempeleet, eikä varsa ole poikkeus. Ruuvinväännin on huippujännä ja työtä pitää änkeytyä seuraamaan ihan tuntumalle.

Poni osaisi korjata jo itsekin särkemänsä aidat, jokusen kerran on eturivin paikoilta korjaushommia seurannut.

Huomatkaa Iso-J:n asianmukainen vaatetus... ei tunnista samaksi tyypiksi joka arkisin häärii asiakkaissa naisia naurattamassa. Lande looks, upea asia. Maastohousut, virttynyt tuulitakki ja työliivi, asianmukaista ja mukavaa. Tyylipisteitä toimivuudesta täydet kymmenen!

Aitaaminen jatkuu tänäänkin, kanalan aitahommeli on viittä vaille valmis. Nyt pitää rakentaa Gaddafin laumalle kesäresidenssi ja sitten se seurakunta voikin muuttaa ulos nauttimaan kesästä. Ja kyllä, säännökset kanalintujen ulkoilusta on huomioitu, ulkotarhassa on verkkokatos! En minä kyllä ymmärrä miten se verkko estää lintuinfluenssan leviämisen mutta en rohkene kyseenalaistaa virkamiesten päätöksiä. Niissä asuu viisaus (<--- sarkasmia).

Oma urakkani on sekin ulkosalla. Pihalla odottaa vielä aimo lasti pohojammaan tuliaasia. Eilen aloittelin maahanpanijaisia, muutama ns. täsmäistutus oli nopeasti tehty. Onneksi jokaisen istutuskuopan pohjalle on runsain mitoin hyväksi palanutta pollenpapanaa ja agrissa hyvä tarjous pussimullasta. Iso-J:n eilen tuomat 500 litraa eivät riitä iltapäivään, mutta saahan sitä huomenna lisää.

Ja kokonainen kuorma-auton lavallinen multaa on tilaamista vaille pihassa.

Tänään minun pitäisi päättää sijaintipaikat mm. Höyhenpensaalle, japanin siipipähkinälle, kanadanseljalle ja ihan muutamalle muullekin. Irlanninkataja, Rohtokataja, Karhunjuuret, Trilliumit ja punainen sinivuokko (!) on siirretty jo tuleville asuinsijoilleen, ruukkuineen. Kaivelen alueen kunhan iso multalasti on käytössä.

Toveri Tita saisi nyt sanoa mikä se oli se ruukutta talvehtinut iso sötkös, se vihreä? Mihin minä sen laitan?

Aamiaislukemiseksi joudun hakemaan kirjakaapista kotipihan perennat ja pensaat -kirjan, en minä muuten muista kaikkien hankintojeni kasvupaikkavaatimuksia.

Tähän loppuun vielä juuri äsken kuulemani mehevä paljastus Iso-J:n työpöydältä. Isolla macilla on kuulema Bubble Witch Saga -niminen peli kesken, omalla kannettavalla sähköpostit ja työkannettavalla pasianssi. Kaikki kolme näyttöä auki yhtä aikaa. Lapseni kertoi eikä minulla ole syytä epäillä, hahhaa!

Iso-J on työteliäs mies ja minulle on ihan sama vaikka pelaisi bubblebitciä, kunhan kauppa käy. Ja se käy.

Vielä vähän saisi kyllä sataa, että katala siitepöly huuhtoutuisi pois silmiä kirvelemästä. Nuorimmaiselle haettiin eilen lääkäriltä stydimmät lääkkeet, ei pärjää tätä kevättä käsikauppalääkkeillä, reppana. Sen verran hänelläkin olo korjaantui iltaan mennessä, että jaksoi heilua pomona trampoliinin asennuksessa, pomppufiilis on huipussaan. Minäkin aion kokeilla, sitten kun kukaan ei näe.

Nyt on aika kajauttaa torpalla Hyvät huomenet vielä nukkuville asukkaille ja siirtyä päivän työlistan pariin. Toimeliasta torstaita, missä lienetkin!

Ajokoira

Vaikka en aivan eskoriihelämäiseen tienposkessa narisemiseen ryhdykään, on silti syytä merkitä muistiin muutamia huomioita matkaltani Sinne ja Takaisin. Nuorempia lukijoita kehotan vaikka googlettamaan tai youtubettamaan hakusanat Esko Riihelä. Hän on (oli) legendaarinen toimittaja jolla on aivan erinomaisen tunnistettava ääni.

Muistan eräänkin kuuman aurinkoisen ihanan päivän Helsingin edustalla kököttävän Sirpalesaaren ravintolan terassilta. Vuosia, vuosia sitten. Ihana rauha, lokkien rääkynä ja tasainen puheensorina. Ja sitten äänimaiseman rikkoo tuo radiosta (tuskallisen) tuttu ääni. Joku terassin asiakkaista karjaisi pahuksen kuuluvalla äänellä: "radio kiinni tai vaihda kanavaa". Mutta kas, sehän olikin livelähetys, herra Riihelä istui itse siellä terassilla.

No niin, takaisin tien päälle.
Torpan pihatien sorat ropisten kurvasin maanantaina reissuun. Kartturin virkaa toimittivat kaksi silkkikanaa joiden uusi koti oli löytyvä illan etapistani, Limingasta.

Kaunis keväinen iltapäivä vaihtui illaksi ja mitä syvemmälle savon sydänmaille pääsin, sitä tukalammaksi kävi niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen.

Ilma oli suoraan sanoen sakeana paskankärystä. Lietetankkeja vyöryi edessä ja takana ja kaikilla pelloilla oli joko justiinsa menossa ankara lannanlevitys tai se oli juuri tehty.

Reitti oli hauska, siellä Tahkovuoren maisemissa, Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella on kiva kurvailla. Ei liikaa liikennettä, vaihtelevan mäkinen ja mutkainen reitti ja ah niin kaunis kevät. Ja se pahuksen lannankärtsä.

Iisalmessa on loistava puolimatkan krouvi Rouva Kauppiaan kahvipöydän muodossa.  Kiitti taas kerran. Tauko tuli tarpeeseen.

Matkan maisemallisesti tylsin osuus alkaa heti Vieremän jälkeen. Suoraa tietä, suoraa tietä, sitä piisaa silmän kantamattomiin. Ja toki jo aiemmin mainitsemani maanläheinen kevään tuoksu haju.

Ja todettava oli, sitä saa ajaa koko maan halki ja poikki ja sen saa tehdä pääsääntöisesti aivan yksin. Ei ollut liikennettä, mainittuja lietetankkitraktoireita lukuunottamatta. Pari hassua rekkaa ja jokunen myyntitykki Huikkanen. Ja minä.

Majapaikkani löytyi ongelmitta, kiitos nykyisten ärsyttävyyteen asti näppärien puhelinten ansiosta. Seurasin puhelimen näytöltä karttaa ja päädyin kohteeseen ns. heittämällä.
Kanat pääsivät matkalaatikostaan ja köllähtivät tyytyväisen näköisinä uuden kotinsa puhtaille puruille. Kenellä tie vie Kukka- ja eläinpuisto Escurialiin, voipi hän ehkä bongata valkoisen silkkikanan ja -kukon. Ne ovat torpalta maailmalle ponnistaneet. Ja noin pitkälle päässeet!

Aamulla matka jatkui Raaheen.
Päivä oli aurinkoinen, kaunis ja lämmin. Kuulema ennenkuulumattoman lämmin kevätpäivä niille säänpieksämille rantamaille. Toveri Tita piti vapaapäivän ja toimi ansiokkaana paikallisoppaana. Voi veljet sitä kasvun kohinaa ja naisenergian pulputusta.

Kiesi sai lisää kasvilastia Särkän perennataimistolta, sangen ihastuttavia hankintoja, priimoja taimia eikä hintakaan päätä huimannut. Ja koska Toveri Titalla on varsin joustava käsitys vapaapäivästä, hän sai tahtonsa läpi ja pääsi ropeloimaan meikäläisen nikamia ja koputtelemaan selkärankaa. Muutama lihaskin löytyi. Ja hermot, voi elämä kuinka mun hermojani rassattiin, hyvällä tavalla.

Ennen kotiinlähtöä tulimme tietäviksi millaiset ovat jymyannokset kebappia. Varjele mikä annos! Minäkin, hyväsyömäiseksi tunnettu ihminen pystyin vain hiljaa huokumaan annokseni äärellä. Noin 2/3 jäi lautaselle. Hyvää se oli mutta sitä oli aivan liikaa.

Kotimatka sujui luonnikkaasti jo tutussa lietteenkäryssä. Iisalmessa oli taas tarjolla kahvia ja pullaa. Lopputaipaleen jännittävin osio oli piipahdus luontoäidin vessassa. Eihän siellä ei-minkään-keskellä ole ilta yhdeksän jälkeen mitään huoltsikoita auki, ei edes syvästi inhoamiani osuuskaupan abc-asemia. Auto sai toki automaatista menovettä mutta vessanovea ei löytynyt.

Toveri Tita mainitsi viisaasti, "ei sua pyllystä kukaan tunnista, senkus kyykkäät vaan". No, oltiin jo niin lähellä kotikarjalaa ettei tuohonkaan voinut aivan täysin luottaa. Siispä sopivalla syrjäisellä tienpätkällä parkkeerasin metsäautotien alkuun ja kipaisin pöpelikköön. Mäntymetsässä on raikas tuoksu ja metsäkonemiehet uurastavat myös öisin. Puskapissa toi nuoruusmuistoja mieleen... *köhhhöh*

Torpan pihaan kurvasin paria minuuttia vaille kl. 23 ja ajettuja kilometrejä kertyi rapsakat 850, ajassa 32 tuntia tai jotain sen tapaista.

Kotisaunan lämmin syli odotti väsynyttä ajokoiraa ja oma peti oli kuin kotipesä. Lämmin ja turvallinen.
Kiva reissu ja erittäin tervetullutta vaihtelua. Vaikka ajomatka oli pitkä, ei se ollut missään vaiheessa stressaava saati tympivä. Siihenkin sonnanhajuun tottuu. Eihän se piparkakkusille tuoksahda mutta kyllä siitä selviää. On syytä muistaa, että siellä traktorin kopissa on ns. asian ytimessä ja hajut sitä myöten. Ei käy kateeksi maanviljelijää, odöörit lisäävät työhön vaikeuskerronta ja lisähaastetta melkoisesti.

Kamera oli mukana ja se viihtyi turhan hyvin auton etupenkillä koko reissun. Ei kuvia, sorry.

xxx

Jälkihöngät:

Tässä se taas nähtiin, kirjoitettu huumori, sarkasmi ja ylipäätään itsensä ilmaisu on taitolaji. Minä hukkaan aina niin punaisen kuin sinisenkin langan eikä loppujen lopuksi ole hajuakaan (!) mitä piti sanoa. 

Hajusta vielä. Se, että minä tuossa ylläolevassa tajunnanvirrassa mainitsen usein lietelannan ja sen hajun, ei ole ruikuttamista eikä valittamista. Ei, minä olen maalaislikka ja iloitsen tästä toukokuun töhinästä pelloilla ja kunnahilla. Toukotyöt ovat kiivaimmillaan ja se tietää sitä traktorirallia. Eivät ne maaseudun miehet (ja naiset) kenenkään kiusalla yleisillä teillä jurnuttele, he siirtyvät työmaalta toiselle ihan niinkuin se takana köröttelevä työsuhdeautossaan hidasta kulkijaa sadatteleva valkokaulustyöläinenkin.

Hemmetin hyvä, että täällä maallakin vielä asuu ja elää ja yrittää niitä sitkeitä sissejä jotka repivät elantonsa pelloiltaan ja navetoistaan. Säistä ja muista vastuksista huolimatta. Maajussien aktivoitumisen näkee, kuulee ja haistaa. Ei löydy cityvihreiden leseisiin jyviä jos suomalainen maajussi iskee kintaat kanveesiin.

Uusi kasvukausi on iloinen asia, homma toimii ja henki haisee. Näin on hyvä. 

Kukkia kaikille

Aurinkoista sunnuntaita!
Kukat kukkivat kaikille ja toivottavasti kaikilla on edes teoreettinen mahdollisuus istahtaa hetki huilaten ja antaa äidille ajatuksen verran aikaa.

Ihana perheeni antoi minun nukkua puoli yhdeksään, sitten rymistelivät makuuhuoneeseen kahvitarjottimineen hoilaten onnittelulaulua. Eikä muuten tehnyt tiukkaakaan nukkua, minä en tiennyt maailmanmenosta mitään.

Aamujumpan järjesti retkuponi. Se kurkotti vihreän vetämänä vielä vähäsen ja kräks, lankkuaita petti ponin paineessa ja poni kiisi aidan alitse karkuun, vihreämmälle puolelle. Naapuri soitti hälytyksen; keltainen kaveri kirmailee vihreällä niityllä. Onneksi karkulainen oli niin perso kauran perään että seistä jöpötti odottamassa kun pääsin kaurakipon kanssa viereen ja sain päitset kiinni. Sitten marssittiin hyvässä järjestyksessä takaisin tarhaan. Kumpikin puhkui, poni intoa, minä pidäteltyä kiukkua.

Vihreällä on vetovoimaa!
Iso-J lähtee aivan juuri aidan tarkistukseen ja minä yritän hankkiutua ulos paisteeseen myös. Mutta tänään käyn vähän hitaammalla. Tarkoituksella.

Tänään voidaan väräjävällä äänellä veisata Karjalan kunnailla lehtii puu, koivussa on nimittäin nyt lehti. Ja käkikin on kukutellut monena iltana.

Kukkeaa sunnuntaita kaikille, naisille, äideille, rakkaille!

Ottiatuota

Keikarinkukka tuoksahtaa vienosti, kevään kunniaksi.
Liete on pysynyt vielä tankissa, pellot ovat vettyneet liian märkään kuntoon? Tähän nerokkaaseen päätelmään pääsin ihan itse. Nytkin sataa ja ropisee ja ärsytyskäyrä alkaa lähennellä saturaatiopistettä. Kohta ehkä posahtaa.

En minä nyt niin hingulla lietteen katkua kaipaa, torpan tiluksien kahta puolta sitä herkkua kohta töhötetään kummiskin. Jos olisin yhtä äveriäs kuin tahtoisin, ostaisin nuo pellot takaisin kantatilaan ja päättäisin ihan itse mitä niille levitetään. Vaan kun en ole niin siedän sen mitä peltoja vuokraava isäntä niille tekee.
Leivän tuo, leivän tuo, leivän tuo liete isännän luo (Posti-Paten sävelin).

Päivän ohjelmaan kuuluu molempien perillisten vienti ratsastustunnille. Poniopistolle kertausharjoituksiin. Tähän kohtaan tulee tuo maailman typerin sanonta; ottiatuota.

Minä vein aamulla kaksi hevosta tarhaan ja siivosin niiden öky-yksiöt. Lakaisin ja puunasin. Ja sitten lähden viemään lapsosia kaupunkiin ratsastustunnille. Ja maksan siitä aimo nivaskan euroja.
Hullua, niin hullua. Mutta totuuden nimissä, tarpeeseen ne kertaustunnit tulevat.

Minä en ole ratsastuksenopettaja. En ohjaaja. En edes osaava harrastaja. Pedagogisilta taidoiltani olen huonoa surkeampi. Siksi tarvitaan ulkopuolista ohjausta. Tähän tarpeeseen tulee poniopisto.

Jollain tasolla ymmärrän hevosten kanssa pelaamista. Siksi meillä on kotona kaksi hevosta. Täällä opetellaan olemaan niiden kanssa -läsnä- ja toimimaan oikein kaikissa tilanteissa. Ratsastuksellinen oppi haetaan muualta.

Ainakin toistaiseksi mennään näin ja toivottavasti tulevaisuudessa pärjätään enimmäkseen omillaan.

Viikonlopun muita suunnitelmia vielä veivataan. Ulkoilma-aktiviteetit riippuvat hyvin pitkälti säistä. Kalkinlevitys on ainakin mennyt ns. nappiin. Iso-J on seissyt sateessa jo kahtena iltana ja nakannut pari sataa kiloa kalkkia tantereeseen. Sinne se hulahtaa maaperään siististi ja kauniisti. Ei kantaudu kissantassuissa tuvan pitkälle pöydälle.

Multalasti pitäisi nyt ainakin tilata pihaan. Parilla säkillä en selviä suuruudenhulluista suunnitelmistani. Enkä välty lapiotyöltäkään. Mitenköhän kiltti sitä pitäisi oikeasti olla, että saisin sen ikioman pikkuisen Bobcatin äitienpäivälahjaksi?? Se olisi todellinen hyötylahja.

Nyt olisi syytä sonnustautua kaupunkikuosiin, moido!

Vihreys tuli

Kyllä, vihreä on uusi musta. Nyt sitä on kaikissa mahdollisissa sävyissä ja päivittäin tulee uusia versioita. Ja versoja. Sateisen tuhnuinen, mutta hautovan lämmin sää ei ärsytä tavanomaisella tasollaan. Joku voima on vihreällä, sateesta huolimatta olen ihan kohtuullisen hyvällä tuulella.

Paljon voi panna perjantain piikkiin, kaksi päivää väljemmillä aikatauluilla passar bra. Perjantaina pieni vesisadekin on positiivinen juttu. Etenkin kun ilma ulkona on helppoa hengittää, siitepölyt ja muut ilman pikku partikkelipaholaiset pysyvät aisoissa.

Sunnuntaina on luvassa Paras Äiti -päivän merkeissä kakkua ja kukkia. Mutta joo, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa kahvitippa äitiparan kielelle. Sitä ennen allekirjoittaneen käämi ehtii kärähtää moneen kertaan.

Yhtään en ihmettelisi jos perhe tulisi toisiin ajatuksiin äidin parhauden  suhteen. Onhan tässä välillä ollut vähän synkeitäkin päiviä. Viikkoja.

Mutta luotan, että tsemppaavat yhden päivän. Eivät ne uskalla antaa minun pettyä, rouvan pelkohan tunnetusti on viisauden alku.

Vasemmalla vanha tuomi. Uskokaa tai älkää, lähempää katsottuna silläkin rohjakkeella on jo vihreä hento huntu.

Joka puolella näkyy vihreyden lisäksi myös tekemättömiä töitä. Yksi jos toinen ryteikkö odottaa harventajaa, moni kivi kääntäjää. Pitäisi kaivaa uusi istutusalue torpan takaseinälle ja miettiä kasvihankintoja.

Kanatarhan uusi aitahommeli valmistuu vähitellen ja siinä seinustalla olisi varsin houkutteleva paikka köynnöksille. Viiniköynnös? Hmmm.... olisi etelään ja olisi ravinteita. Olisi tuulensuojaa ja .... voi veljet, löytyisköhän siinä optimaalinen sijainti viiniviljelyksille?

Yrttimaakin odottaa laittajaa. Äitikulta pitää vielä viikon silmäleikkauksen jälkeistä pölykarenssia, sitten häntä ei kyllä pidättele pienet pirutkaan. Pellolle vie seniorikansalaisen mieli ja mikäpä minä olen häntä estämään. Menköön, tehköön, kuokkikoon.

Niin että täällä torpalla on kaikki suunnilleen fine. Hyvin ja kivasti. Vanhempi perillinen tosin on kaksi päivää väistellyt kouluvelvoitteita, kuume on kyllä ihan pätevä syy jäädä pois. Mikälie kevätkuume. Nuoremmalle koivun kukinta tekee kiusaa mutta kuten sanoin, sadepäivä on aina helpompi päivä. Ja apteekista löytyy yhtä sun toista elämää helpottavaa troppia.

Lampaat odottavat jo kovasti ulospääsyä, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Vaikka vihreää jo onkin, ei sitä ole lampaitten syötäväksi saakka. Talvivillatkin pitäisi keritä pois ja jos minä ne pörriäiset päästän nyt ulos, voidaan sanoa heihei puhtaalle villalle.

Hevoset venyttelevät kaulojaan talvitarhan aitojen ali vihreämmälle puolelle. Ruoho todellakin on vihreämpää aidan toisella puolella.

Mukavaa kun vihdoin alkaa tämä vihreä vuodenaika, on sitä odotettukin.
Ihan niinkuin on odotettu viikonloppuakin. Käytä se viisaasti, missä lienetkin.

Muista: Suomi-Kanada kl. 20.15!
Ja tässä vielä perjantain kunniaksi musalinkki, keski-ikää lähestyvän maalaismaamon musiikkimaku on joskus vähän erilainen:

Paleface: Muista! Feat. Redrama & T.Lindgren

Toukokuun kymmenes

Kevät on kaunein vuoden aika. Osaa se olla myös kauhein. Ainakin hajujensa puolesta, eikä siitepölyallergisillakaan liene mieli taivaissa.

Naapurin karjatilalla on jo raoteltu lietesäiliön luukkuja, tuuli tuo muikeat aromit suoraan takaovelle. Ei pääse unohtumaan, että asuu keskellä viljavaa maatalouspitäjää. Niinsanotusti tuntumalla ollaan.

Kyseinen karjatilallinen on tänä keväänä vaivojensa vanki eikä perinteinen vappuyllätys lietteenajon merkeissä häneltä onnistunut. Ilmeisesti seuraavaksi paras työpäivä on Äitienpäivä. No antaa tulla vaan paskaa peltoon, kyllä se kestetään.

Kevään lämpöennätykset ovat nekin kuitattu, tänään on ollut aika harvinainen hautovan lämmin päivä. Ja riuska tuuli etelästä. En minä jaksa uskoa, että mitään iltasanomien vouhottamaan viistoräntää tulee, liian lämmintä on. Mutta jotain saisi oikeastaan vähän sataa. Sittenhän se vihreys ryöpsähtää valloilleen.

Ja yleensähän sade on poishuuhtonut myös niitä kirottuja siitepölypilviä.

Piipahdin aamusta Herra Taikanäpin vanutettavana ja kyllähän sitä raihnas kroppa vertyy kun miesvoimalla vatkataan. Mitä pienempiä lihaksia, sitä pahemmassa jumissa. Ja kun ne pienet penteleet ovat selkärangan nikamien välissä, selkävaivat ja krampit ovat taatusti jokapäivän tuttuja kumppaneita. Löytyi ihan uusiakin vinkaisun arvoisia paikkoja, ahteripuolelta. Lonkan ulkokiertäjä (tai joku semmoinen) oli oikealla puolella aika äksy. Mutta ei ole enää. Kesyyntyi sekin.

Luojalle kiitos näistä käsilläparantajista! Jos en olisi ihmissuhdetaidoiltani näin rajoittunut, harkitsisin itsekin hoitotyöstä uutta ammattia. Mutta taitaa olla parempi, että jätän sen ammattikunnan maineen pilaamatta ja keskityn vain olemaan kiitollinen asiakas.

Tänään on tärkeä päivä. Äitikullan synttäripäivä. Torpan väki siirtyy pihan laidalle, Äitikullan residenssiin päivälliselle. Se on meillekin juhlaa, saan istua valmiiseen pöytään.

Ensi vuonna onkin sitten vuorossa isommat partyt, Äitikulta täyttää uudet kymmenluvut käyntiin. Olkoot vuodet hälle suotuisat ja olkoon niitä edessä vielä paljolti.

Suurin lahja hänelle olisi tänäkin vuonna se, että ainoa poikansa ottaisi jollain tavalla yhteyttä. Mutta jos ei niin ei sitten, samperin sarvikuono ja itsekäs raukkamainen pässi.

Vuosi vuodelta tuntuu tympeämmältä koettaa selitellä aikuisen miehen valintoja ja koettaa piristää asiaa murehtivaa äitiä. Toinen nyt vaan sattuu olemaan niin raukkamainen, ettei vaivaudu edes tekstiviestiä lähettämään.  Saati että selittäisi mistä sandaali puristaa. Ajaa kyllä tuosta puolen kilometrin päästä ohi muttei vahingossakaan voi pysähtyä tervehtimään. Minä sen vielä jollain tasolla kestän, mutta että vanhaa ihmistä noin nöyryyttää, se ei ole miehen teko.

P-skan maku suussa, eikä se ole liete. Ikävä sivumaku syntymäpäivään. Ja samaa luvassa äitienpäivänä. Pyörtyisin varmaan suorilta sangen tukevilta sääriltäni siihen paikkaan jos laatikossa olisi äidille kortti kyseiseltä lurkilta.

Tämmöistä tänään. Sori.

PeeÄs:
jos joku kysyy mitä olen yrittänyt itse tehdä asian eteen niin voin kertoa: yrittänyt olen. Puheluihin ei vastata, sähköposteihin ei vastata. Sukujuhlissa kättelee hätäisesti ja luikkii jonnekin tätimuurin keskelle piiloon ettei vain vahingossakaan joutuisi hyvääpäivää vaativampaa sanomaan.