Ilmaveivi

Walking in the air...

Tässä on Neiti Ellin version ajankohtaisesta asiasta: ilmaveivistä. Itse asiassa, ensinhän veivin heitti hiiri jonka kätevä emäntä Elli muunsi pelivälineeksi ja sitten pantiin jalalla koreasti. Termihän on meille lanseerattu lätkän mm-kisoista joissa Suomen uusi Selänne, Mikael Granlund kikkailee kiekolla ihan miten vaan. Ja kikkailee muuten ilahduttavan hienoja maaleja.

Hiirenkalmo on vähän jäykkis tanssikaveri

Tässä kuvien välissä piipahdin pihasaunan säpäköissä löylyissä ja saimme terveiset Kanadasta. Olenhan minä huomannut kävijämäärien Kanadasta päin lisääntyneen huimasti. Kiva kun käytte, Aune ja Fred.
Jäin muuten miettimään, onko minun käyttämäni yleiskieli ja runsaat murre/omakeksimät ilmaisut teille ulkosuomalaisille hetiselkeitä vai vaativatko aivotyötä auetakseen?

Iso-J väittää, että mulla on ihan oma kieli, ei ole muka ikinä missään kuullut kaikkia sanontojani. No, se kertoo ehkä enemmän hänen rajoittuneesta vastaanottokyvystään kuin minun ilmaisustani :-)

Selvänä olet symppis, hutikassa huippujätkä

Yllä oleva kuva kertoo lisää korunta faktaa torpan turmeltuneista eläimistä. Nythän se selvisi miksi Veljet Hulluudessa ovat nykyisin kovin unisia, raukeita ja rauhallisia. Ei yöhilluntaa, ei ketkupolkkaa portaissa. Vieno kissan kuorsaus vain... Jooo-o... pitihän se arvata. Jätkät vetää ns. perinteiset päiväkännit.

Kukkapenkin mikälieminttu näyttää olevan riittävän tuhti huimausaine meidän älypäille. Milton parkkeerasi hanurinsa hyvin tottuneesti auringon lämmittämälle vanhalle kattotiilelle (ne reunustavat paria kukkapenkkiä) ja alkoi imuttamaan mintunversoja.

Kauhulla odotan, mitä kivoja hippaheiniä hevoset mahtavatkaan löytää laiduntarhastaan...

Wanhan liiton rouwat iltaharhailulla

Eihän se viisaus näissäkään luojan luomissa asu. Mutta hyvin sätkii menemään Wanhan liiton rouwa kun Kukko Kullervo kävelyttää. Nämä muninta-automaateiksi jalostetut ISA Brownit ovat seurallisia, vikkeliä ja mukavia kanoja. Tuo musta Pataässä, aito maatiainen, on aivan liian umpimielinen minun makuuni. Kun otan askeleenkin kohti kanatarhaa, ruskeat rouwat tulevat hölkällä vastaan. Mutta Pataässä sätkii pakoon. Ja Kullervo pelkuri lymyää rouwien pyrstöjen suojissa.

Koristekanoina voin jokusen maatiaisen jatkossakin pitää. Ovat muuten kitsaita munimaan. Sirkku, edesmennyt suloinen kananen, oli poikkeus. Sirkun takia minulla onkin rima kovin korkealla maatiaisten kohdalla. Arkoja en huoli enää yhtään.

Lisää hönöjä. Nämä ovat hyvin ilmeisesti chabon munimia mutta silkkikukon hedelmöittämiä. Näyttävät variksenpojilta. Hurjan arkoja johtuen villiintyneestä emostaan. Näitten tipusten emokana oli yksi viimesyksynä puskista haavitettuja villikanoja. Ehkä seuraava sukupolvi on jo käsikesy?

On oikeasti mielenkiintoista nähdä, miten paljon kanaroduilla on eroja. Perinteinen häkkikanarotu on täysin vailla itsesuojeluvaistoa ja kesy kuin mikä. Mitä maatiaisempi, sitä enemmän on henkiinjäämisvaistot pinnassa. Hieno homma, että kanojenkin sielunelämää pääsee täällä landella kurkkaamaan näin läheltä.

Ainoa homma mikä minua hiertää on tuo ihmisarkuus. Yleensä olen saanut aina olla tyytyväinen, että kanssani kulkeneet eläimet ovat olleet ihmisystävällisiä, rauhallisia ja luotettavia, kissat, koirat ja hevoset. Kanojen kanssa on ihan omat kiemuransa. Onpahan opeteltavaa.

Toista se on tämän jätkän kanssa. Nasse on niin valmis Päällikkö ettei mitään rajaa. Retuutin rakkaan rautapenkin omalle paikalleen omenapuun alle. Nyt oli sen työn aika. Pitää vielä etsiä muhkeat istuintyynyt, eihän tuolla rautapenkillä persus kestä viileinä iltoina. Jäätyy hanuri kiinni takorautaan. Paitsi Nasselta jolla on vielä talven jäljiltä villahousut.

Tässä taustalla kahlataan läpi Eurovision laulukilpailujen antia. Suomen söpö Paradise Oskar oli omalla tontillaan Päällikkö. Ihana viisu! Toivottavasti Pikku-Peterin maailmanpelastuslaulu uppoaa eurooppalaisiin, on se minun mielestäni sata kertaa parempi kuin paljettipimujen rytkyttelyt. Ja suomipoika on nätein, sekä Paradise Oskar että Ilmaveivin ihmelapsi Mikke!

Kun tuolla aiemmin oli puhetta Kanadasta, tässä Aunelle ja Fredille terveiset. Vaahteran lehden talvipakkaus alkaa purkautua, tuosta tulee vielä hienot lehdet. Huomatkaa miten kirkas on Karjalan kunnailla taivaan sini.

Jos voin pyytää, kerätkää muutama paikallisen vaahteran siemen ja lähettäkää tänne. Kokeillaan löytyykö kasvuun tarvittavaa poweria Atlantin ylityksen jälkeen. Olisi ajatuksena ihan älyttömän hauska saada ehta Kanadan versio kotimaisten sukukalleuksien rinnalle.

Tässä vielä mun eka pulsatillani kukassa. En ole ikinä omasta penkistäni löytänyt kukkivaa kylmänkukkaa... paitsi nyt! Elämä on todellakin ihmisen parasta aikaa.

Mukavaa sunnuntaita, monelle se on tuskainen. Lätkän mm-finaali on jotain niin jäätävää että äly lähtee jo ajatellessakin. Hrrr... vuorokauden kuluttua on hyvin hikiset hetket!
Sitä odotellessa: Da Da Dam...