torstai 12. toukokuuta 2011

Ei edes otsikkoa

Ei tätä Jouluruusun jaloutta voi ymmärtää muut kuin niitä itse omille tonteilleen haalineet. Voi elämä, tämähän on kuin Skånen joulukuu, helleborusta pukkaa ja ilma on lempeä.

Ei tarvita kuin kyläpoliisi nurkkiin hiippailemaan.
(Mikähän poliisifiksaatio mulle nyt on kehittynyt??)

Tulin oikeastaan vain kertomaan, että on perin perin pottumaista kun ikenien tikit kutisevat. Olisi silkkaa kamikazetouhua lähteä ronklailemaan niitä lankoja, puistattaa ajatuskin. Mutta ei se kutinakaan herkkua ole.

En tiennytkään mihin veikeisiin ilmeisiin naama vääntyy kun yrittää leukoja lonksuttamalla saada kutinaa vähemmäksi.

Ja nyt minulta riittää myötätuntoa pikkuvauveleille joiden ikeniä syyhyttää hampaiden puhkeaminen. Minulla on vahva visio nyt, että se on ärsyttävää ja tekee mieli kitistä. Parkua ja valittaa. Yhyyyyy!

Tai aitoon koiranpentujen tyyliin tahtoo järsiä kaikkea eteen osuvaa...


Kanalassa käy nyt se ennustamani kato. Eilen löytyi yksi lopen uupunut musta chabo pesästä, uinaili ikiunta ja liihotteli vapaana kanojen rajantakaisessa maailmassa. Viime viikolla väsyi yksi Wanhan Liiton rouwista. Onneksi Kukko Gaddafin laumassa varttuu uusi sukupolvi.

En kyllä lakkaa ihmettelemästä miten vanha Briney jaksaa aina vain. Pukkaa tunnolisesti munatuotoksiaan vaikka on jo laiha ruippana. Syö ja kylpee ja temmeltää muiden vanhojen haahkojen laumassa ihan täysillä. Valoisa vanhuus on kanan(kin) oikeus!

Olen nyt tullut sivistetyksi, kanasetkin pääsevät kirjoihin ja kansiin. Pitää marssia kunnan maataloussihteerin pakeille ja tehdä tiliä kanoista. Jonkinlainen rekisteröintihommeli, lomakepuuhia siis luvassa. Samalla hoituu Äitikullan lammasasiatkin.

Tässähän ne päivän "uutiset" nyt sitten taisivat olla. Onneksi vaihteeksi tämmöinen tasaisempi päivä. Uutisia ei riittänyt edes otsikon vertaa, loppukevennyksestä puhumattakaan.

Illalla pelataan lätkää... mahtaa titkit repeillä jos tulee tiukkoja pelitilanteita. Hokihoki!

3 kommenttia:

  1. Kuulin tänään uutisia. Naapurin takapihalle (ei mikään suuri takapiha...) tulee yhdeksän lammasta. Yhdeksän lammasta pienelle pläntille - ihmislle, joilla ei ole mitään tietämystä tai tajua eläintenpidosta... huokaus... Oikeat lampaat ei ole kiiltokuvia, joita on nostalgista katsella...

    Niin että pitänee aidata täällä yrttimaa... koristetarhan vahingot kasvavat piiloon, mutta yrttimaan sadossa on ison menetyksen maku.

    Sitten päivän vitutus... läppäri hajos taas.
    * tässä on liuta rumia sanoja *
    Vastahan se joulukuussa ostettiin. Että pitikin sattua se maanantaikappale... ärkkeles! P on stilisoitu pois, ettei kukaan kuvittele minun kiroilevan.

    VastaaPoista
  2. Lainaan Titaa: "ihmislle, joilla ei ole mitään tietämystä tai tajua eläintenpidosta"

    Taisit Tita saada kesäpestin lammaspaimenena. Onko niillä naapureilla minkäänlaista halua hankkia tietämystä eläintenpidosta? Se lampaitten kiiltokuvaefekti rapisee ekana päivänä kun "hupaisa" määkiminen raastaa korvia ja iltatuuli tuo lampaanpaskan hajuisia terveisiä kesäillan idylliin.

    Voi, toivottavasti kaikki menee hyvin eivätkä ne lambit joudu kalliisti maksamaan ihmisen kokeiluista. Lampaat tuovat paljon hupia ja iloakin ja ovat kiitollisia hoidettavia.

    Vannota heitä tekemään jämäkkä aitaus ja huolehtimaan, että elikot myös pysyvät aidan oikealla puolella.

    Miten voi oikeasti olla niin susi läppäriksi? Kylläpä nyt vastustaa Majakarilla. *olalletaputus*

    Ruukutin Hannalta eilen saamani kimppatilaustaimet. Kiikutin kaikki Äitikullan kasvilavaan vankistumaan. Osa tarvitsee kyllä monet loitsut tullakseen vankoiksi kasveiksi, edes hurjalla mielikuvituksella en kaikkia osannut tulkita eläviksi.

    Löysin kasvilavan laitamilta kolme purkillista valkeita kärhöjä... alkuperäisruukuissaan viimesyksyltä. Voi pylly, siinä taisi olla viimeinen niitti meitsin kärhökokeiluille. Tälläsin jokaisen ruukun täyteen multaa ja tungin kasvimytyt sekaan. Ihmeparantumisia ootellessa...

    Itsellä se vaan turvotus vaeltaa pitkin leuansyrjää, entistä häjympi näky peilissä *GNNNNH*

    VastaaPoista
  3. Aika ottaa siis Vilustus- yrttiuutteella kostutettu tuppo sinne hampaiden väliin. Tulehtuu se... mutta toi autaa. Kokeilehan. Pure tuppoa noin 10 minsaa ja tee sen 4-5 krt/vrk. Alkaa turvotus laskea.

    Hirnakka - en voi sanoin kuvailla naapureiden otetta eläimiin... kun sitä otetta ei ole edes kotikissan vertaa. Pidän silmällä ja puutun jos ruokaa/vettä/terveydenhoitoa puuttuu. Mutta etiäiset ei ole hyviä....

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com