torstai 17. helmikuuta 2011

Häiriöitä kuvayhteydessä

Herra Pakkanen panee niin ponnekkaasti, että kuvatkin jäätyvät bitteinä jonnekin adapterin ja tikkuaseman väliin. Ollaanpa sitten ilman.

Talvi kättelee riuskalla otteella. Päästäisi jo irti ja menisi matkoihinsa. En minä vielä ole henkisesti valmis hellekesään mutta kevätkelit ottaisin jo vastaan. Lämpimät päivät, hankiaisen ja aina vaan lisääntyvän valon. Ja päivä päivältä vajuvat kinokset.

Katselin eilen Titan kuvia ja siellä pohjan perukoilla näyttää olevan päivä pidempi kuin meillä. Onko näin?
Pakkaslukemat lienevät tasaisen huimat kaikkialla. Viimeyönä nurkkahirret napsuivat -28 lukemissa ja lienee ollut kylmempikin, en jäänyt ihmettelemään vaan loikin takaisin vällyihin. Täällä itäosissa on nyt kylmintä, setä raadiossa kertoi juuri asiasta. No kiitti ihan älyttömästi. Helteisin ja kylmin. Ei käy tylsäksi.

Kissarykmenttiä ei saa torpasta pihalle kuin kantamalla. Ja silloinkin pitää olla tarkkana etteivät samoin tein sujahda längistä läpi takaisin tupaan. Energiaa riittää sisätila-akrobatiaan ja viime yönä oli eräänlainen kyllästymispiste senkin suhteen. Nukuin viattoman pienyrittäjän unta kun havahduin tavallista kovempaan tassujen kopinaan. Seuraavassa hetkessä pimeästä mätkähti jokin pieni, painava ja pahuksen vikkelä olio, suoraan naamalleni. Nytpä on minun poskipäätäni käytetty u-käännösalustana, onneksi ei ollut kynsiapina. Silmäkulma ei ole mustana, voin siis sonnustautua piakkoin työmaavetimiin ilman pancake-meikkejä.

Ennen töihinlähtöä on syytä viettää hetki häikäisevässä auringonpaisteessa, saisikohan sieltä jotain kuvia? Viikonloppuna aion kahlata peltojen poikki metsänrajaan, siellä on varmasti paljon eläinten jälkiä. Papanoita ja ties mitä jännää. Löytyi sieltä viime kesänä muuten ketun retuuttama puutarhahanskakin. Päättelin ketun tekosiksi, kukapa muukaan?

Pihatietä pitkin torpan mäelle näyttää jälkien perusteella nousevan niin rusakkoja, metsäjäniksiä, supisakki kuin naapurin kissakin. Yövieraita riittää. Tuvan ikkunan alla kasvavan ruusupensaan kiulukat on nyt syöty ja papanat jätetty kinokselle. Kettu kiertää jälkien perusteella öisin riiheä (ja kanalaa) ja  pöllö on saalistanut pientä saalista, löytyi siivensipaisun jälkiä hangelta.

Kanalassa on muuten havaitavissa massiivista mammakuumeilua. Parhaillaan kolmekin kanarouvaa (niitä pieniä) lojuu lättänämallisena pesässä. Jopa se hörhöistä hörhöin valkoinen silkkikana tekee hautomisasentoharjoitteita. Tässä saa olla tarkkana että tulee kerättyä liiat munukat pesästä pois, niitä alkuperäisiä haudottavaksi jätettyjä munia on käsittääkseni 4 jäljellä, yksi löytyi lattialta kylmettyneenä.

Kesällä on syytä tullata kanatarhan pusikot huolella, harrastavat salapesiä nuo chabokanaset.

Tämmöisiä kuvattomia havaintoja hämärästä luonnosta ja talviselta pihalta. Enää pitäisi motivoida itsensä luopumaan villasukista ja sonnustautumaan niihin kaupunkivehkeisiin.  Tänään onkin pitkä päivä edessä, kello käy iltakymmentä kun pääsen kotiin. Onneksi vapaa viikonloppu kompensoi tämmöisen kiireemmän viikon melko tehokkaasti. Lisäksi pääsen buustaamaan itseäni hevosvoimilla. Yksikin riittää kun on riittävän tehokas.

Heippa!

Peeäääs: riehakasta ja hauskaa penkkaripäivää abeille!

10 kommenttia:

  1. On niitten elukoittenkaa kaikellaist puuhaa. Sikshäniit otetaa.

    VastaaPoista
  2. Forecan täsmäsää antaa vuorokauden pituudeksi Joensuussa 9 h 2 min, Raahen vastaavat lukemat ovat 8 h 43 minuuttia. Joensuu johtaa. Vielä...

    Tiukan tuntuista pakkasta on täällä vieläkin. Yön -30 asteen fiilikset on lauhtuneet mukavaan -22 asteeseen. Ja on tuuletonta ynnä aurinkoista!

    Päivän hoitotyöt on tehty, olin tälle päivälle varannut vain yhden - tosi haasteellisen - tapauksen. Lopun aikaa lämmitän pirttiä. Illalla voisin raahata kroppani joogaan. Siinäpä päivän agenda tällä kertaa.

    Nyt leivinuunipuut odottavat noutajaansa...

    VastaaPoista
  3. Olisipa elämä tylsää ja tapahtumaköyhää ilman eläinystävien tempauksia. Karvainen kissannaama hyrrittämässä poskea vasten on suuri ystävyyden osoitus niinkin itsenäiseltä eläjältä kuin kissa.

    Tupaterrieri on piimälakossa. Ennemmin jättää aamumuronsa syömättä kuin latkii piimää. Se relapiimä jäi vähän päälle taannoisen antibioottikuurin jäljiltä ja nyt näköjään riitti koirankin mielestä.

    Että vartilla johdetaan Raahea päivän pituuden suhteen. No se ei ole paljoa ja kohta jäädään taakse.

    Mie jäin iltavuoroon ja pientä arktista hysteriaa on havaittavissa Joensuun katukuvassakin. Avantouintikisat meinaavat tyssätä avannottomuuteen, abit tuovat oman hilpeän lisänsä tähän tuikitavalliseen torstaihin ja kaikki jaksavat henki höyryten paasata pakkasista. Paljon kaikenlaisia ennusmerkkejäkin olen oppinut. Jos pakkasta silloin on hellettä tuolloin jne jne.

    Mitähän jos ennustaisin että helmikuinen ruuhka lintulaudalla tietää ruuhkaa uimarannalle heinäkuussa?

    VastaaPoista
  4. MOnipuolisesti nähty eteläistä maatamme tänään. Aamupala Loviisassa, päivällä treffit ison miehen kanssa Tampereella, kahvit Hämeenlinnassa oikein hyvän ystävän kanssa ja nyt illalla taas lettuja Loviisassa. Vaan kelihän on prikulleen sama joka kaupungissa. Pakkasta se rapsakat parikymmentä ja aurinko paistoi. Vähempikin riittäis, kiitos vaan. Siis pakkasta.
    Pienempi koirista inhoaa talvitakkiaan ja palelee tassuista viiden minuutin lenkin jälkeen. Kultainen ei tunnu olevan moksiskaan - mutta mistäpä tuo moksis oliskaan. Ei yhtään mistään. Onnellinen tapaus :-)

    Ennustele hyvät kevätkelit ja mielellään alkamaan pikaisesti, kun nyt kerran ennustelemaan aloit, joohan?

    VastaaPoista
  5. Sosiaalisen pakon puutteessa (kaveri kuumeessa) ja pyroteknisten haasteiden (lämmitys kesken) takia jätin joogan välistä. On se vain niin helppoa kusta itseään silmään ja valita laiska linja...

    Viihdyttäkää itseänne http://www.anttiheikkila.com/
    Tää lekuri puhuu ruokavalion merkityksestä terveyden ja sairauksien hoidossa, vastustaa medikaalisaatiota ja on muutenkin tosi mielenkiintoinen vastarannan kiiski. Lääkäriksi.

    Pakkasta tutut -29,1 - taitaa jäädä revontulet kuvaamatta... tuolla ei tahdo kärvistellä kovinkaan pitkään. Eikä niitä reposia ole kyllä vielä näkynytkään...

    VastaaPoista
  6. Nemppa istuu jäätymässä Ison Kirkon erään varsin tunnetun hotellin aulabaarissa jäätymässä. On se kumma että hotellin (tunnetun, vieläpä b...sellainen) aulassa pitää istua huopa harteilla... on aikoihin..Siperian aikaan varmaankin eletty. Huoh!Milloin tämä talvi LOPPUU????

    VastaaPoista
  7. Nemppa - onneksi sulla on eduskunnan tapaan kunnon torkkupeitto! Seuraavalla reissulle kunnon pitkävartiset villasukat kans. Niitä tuskin on eduskunnan budjetissa vielä... Siis ota sisäistä lämmikettä. Irish coffee tai kunnon konjakkimoukku. Tuplana. Siitä se taas lähtee - verenkierto rulettamaan.

    Pirtissä on lähes +18 lämmintä - ulkona -30,8. Silleen... mutta päivänpaistetta piisaa päivisin. Ei sitten kannata ajatella lämpötiloja...

    Taidan hakea lisää puita liiteristä... revontulia ei vain näy. Just kun olen virittänyt kameraan manuaaliasetukset. Epistä!

    VastaaPoista
  8. Hui, Nemi tarkista äkkiä lukeeko katukylteissä kyrillisiä kirjaimia. Ei olisi eka kerta kun sinivalkoisin siivin ihmispoloa lennätetään kuin leijaa ;-)
    Ja jos oot oikeasti Sibeeriassa, lähetä kortti ennenkuin alat kiljumaan I want my lawyer here -taisteluhuutoa.

    Minu manuaaliasetukset eivät millään riitä revontulihommiin. Nyt on niin tattis. Ja telkusta tulee Hjallis... I´ll be back.

    VastaaPoista
  9. No niin. Taattua laatua, Hjallis ja Alex. Ja kiteytettynä, meidän on kiittäminen Tuksua että Nuori Herra Stubb toimii ulkoministerinä. Tutkimattomat ovat... jne jne...

    Pakkanen paukuttaa semmoiset lukemat mittariin, että kanaliaan jäi lämpölamppu yöksi päälle. Parempi yksi huonommin nukuttu yö rouwana kuin pakastekanana aamulla.

    Uteliaana käyn vielä kuikkimassa pihalla kuutamoa ja muita valosäätöjä. Ja sitten kipaisen vällyihin. Kamerakin hyytyy tuonne pakkaseen.

    VastaaPoista
  10. Ei näy kyyrillisiä kirjaimia onneksi, joten en huuda vielä...kiitos Tita vinkistä, taidan kokeilla sitten huomenna kotona. Ihanaa, huomenna on perjantai ja mikä parasta Poliisiauto on autopesulassa päivähoidossa ja lämmittelee hallissa näillä huippupakkasilla. Huomenna kiidän lentokentälle hyvissä ajoin... ja sitten omaan kotiin. Mukavaa viikonloppua! P.S miten pieni Hevosenpoika pärjää pihatossa tällä pakkasella? isolla kirkolla on kylmä kuin...Siperiassa!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com