keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Tekniikka tökkää

Johan nyt on takkuinen, suorastaan tukkoinen tämä Telekarelian tarjoama nettiyhteys. Telekarelialla ei pääse itse asiassa mihinkään. Ihan yhtä jumissa kuin junat etelä-Suomessa. Onneksi on Soneran kämäinen simkortti jolla sentään pääsee nettiin, huimalla kännykkänopeudella ;-)
Kuvaa on aivan turha lähettää, siihen menee tunti.

Hieno aurinkoinen päivä tänäänkin. Tuuli kävi kylmän puolelta mutta auringossa ON jo lämpötehoja, huomattavastikin. Ehdin muiden kiireiden ohessa vetäisemään Raivaveitsellä (miniviikate) pari rusopajuangervoa matalaksi ja kuritin myös tiensuuntaista tontin rajaa, niitin joutavia vatunversoja pois näkymää rumentamasta. Ja tottakai äkkinäinen sai rakonalun kämmeneen *OMG* Ja en oikeastaan haluakaan tietää mitä koppakuoriaisia ja perhosen toukkia hiuspehkoon tänään takertui, saunassa tuntui kuin harakanpesää olisi selvitellyt.

Kanat ovat siirtyneet kesärytmiin. Aamulla marssivat ulos, käyvät munaamassa ja tulevat kiireesti takaisin ulos tonkimaan tarhaa. Se onkin nyt muutamassa päivässä myllistetty ja veivattu kertaalleen nurin. Kyllä kana on paras maanmöyhennin. Ja lannoittaa samalla. Illalla kiipeävät takaisin sisäkanalaan ja suoraan orsille. Koko lössi on orsilla ennen iltayhdeksää! Ilmeisesti raitis ulkoilma käy kanankin kunnon päälle :-)

Huomenna toivottavasti pelaa yhteydet sinne ja tänne, tänään jäi monta hommaa rästiin takkuavan netin ja sähköpostin takia. Äkkinäisempi ärsyyntyisi, minä en taida jaksaa. Väsyttää tämä raitis maalaisilma, taidan ottaa lehtipinkan mukaan ja siirtyä vaakaan.

3 kommenttia:

  1. Noni... meni jutut bittiavaruuteen... luovutan. Mun moka ja silleen... ei voi syyttää edes tekniikkaa. Pöh.

    VastaaPoista
  2. Ihan vaan häijyttäni kokeilen josko täällä linjat toimii...

    Eilen kävin haastelemassa 75 vuotta täyttäneen Lillanin kanssa. Se nainen jos kukaan on nähnyt tätä maailmaa ja myös sen varjopuolet. Tukka nousi pystyyn hänen tarinoitaan kuunnellessa : (

    Juteltiin myös yhteisestä edesmenenneestä ystävästämme, Umasta. Siinä oli kanssa nainen, josta tykkäsin kovasti. Lähti vaan aivan liian aikaisin seurastamme.

    Tänään melkoinen renkutuspäivä, joten ei muuta kuin aurinkoisia terveisiä täältä etelä rannikolta. Son moro.

    VastaaPoista
  3. Juu, ei wörki. Taitaa olla valokuitu roudan rouhima koska vain soneran simmillä pääsee (hemmetin hitaasti) nettiin.

    Muistaako kukaan sitä aikaa kun netissä nylkytettiin modeemien surinan säestyksellä ja vanha vitsi "saantoaika" oli kaikkea muuta kuin nautinnollinen kokemus :-)

    Kyllähän me nykyisen kaapeli/valokuitu/tiesminkä tekniikan avulla salamanlailla surffailuun tottuneet olemme oikeasti ihan poispilattuja. Tässä sitä sitten istutaan turpa kurtussa kun mozilla ei singahtele netissä totuttuun tahtiin.

    Noh, muutakin tekemistä ihmiskurjalle on aurinkoisena kevätpäivänä suotu kuin istua sisällä nettiä palvomassa.

    Vielä pari puhelua (sihteerikköbisnestä) ja sitten nauttimaan muka-takatalvisesta päivästä. Aamulla oli -3 pakkasella mutta nyt helottaa kirkkaasti ja lämpimästi. Kukko huutaa pihalla ja rastaat vetelee matoja maasta kuin spaghettia. Kyllä mulle tämmöinen takatalvi passaa ;-)

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com