maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kukkuluuruu...

Ihana auringonlaskun hetki ja kuten kuvasta näkyy, omenatarhaan pääsee aivan pian käppäilemään suht kuivin käpälin.

Pitkästä perjantaista vähän venähti päivitysväli mutta kaikki on oikein hienosti, elkää ystävät hätääntykö. Ja ootte kyllä tosi ihania *hali*

Lauantaiaamuun sekä minä että vanhempi perillisistä herättiin aika huonossa hapessa. Junnulla kuumetta ja piikkilankakerä kurkussa, minulla vain lämpöä ja kaktuksen poikanen. Olo oli kuitenkin sen verran kehno, että päätettiin näyttää edes perillistä terveydenhuollon ammattilaisille. Ja kuten jo aiemmin olen ylistänyt, kyllä täällä saa veroroposilleen vastinetta. Vajaassa tunnissa selvittiin jonotuksista sun muista toimenpiteistä mitä nieluviljelyn ja pikatestin ottamiseen päivystyspolilla tarvitaan. Aika hyvin, Pääsiäisruuhkaksi ;-)

Siitä se idea sitten lähti, laiskanlomasta ja nettivapaasta. Nykäisin piuhat irti ja keskityin perhe-elämään ja puolikuntoiseen elpymiseen. Välillä toki kävin opastamassa *hehheeheh* isompiani mitä pihalla kantsii tehdä. Minut tuijotettiin takaisin sisään. Aika niuhottajia.

Iso-J on löytänyt jo 9 rottapirulaista, vainajina. Ja se on hyvä se. Ihan kaikkiahan ei toki löydetäkään. Katsotaan nyt loppuun saakka, täällä ei rotat hillu.

Mukava asia on se, että Iso-J ilmoitti lampolan muutostöiden talliksi (ja kanalaksi) alkavan mahdollisimman pian. Ei ehkä tarvitse kertoa, että nuorempi perillinen piirtää tallipiirustuksia täyttä höyryä, versio 86.4 tai jotain vastaavaa.

Hyvin suunniteltu on arjessakin toimiva joten antaapa pikkulikankin pistää ajatuksia paperille. Me sitten aikuisten kesken jalostamme kaiken täydelliseksi kotitalliksi *eheh-ehe*
Tänään saatiin Satu T ja Olli visiitille, ei ole helppoa viritellä Äitikultaa nettimaailmaan. Siinä pitää saada parametrit just millilleen kohdalleen että linkit pelaa.Ei oo helppoo ei. Ikuisena optimistina uskon, että kohta meillä on torpan mäellä semmoinen verkko että kyläkin pimenee ;-)

Kuten kuvista hyvin ilmenee, kevät edistyy huimaa vauhtia. Sulamisvedet jäävät seisomaan autotallin ajotielle koskapa ojat ovat tuhannen täynnä. Ja ne ovat kunnan ojat, ojanperkuuta luvassa ensi kesänä.

Titalle pitää vielä erikseen ihan etusivulla nyt sanoa, semmoinen sininen olisi kyllä valtavan ihana!!!

Nyt pitäisi jotenkin asennoitua siihen viiltävään faktaan, että arki alkaa tiistaista, Iso-J häipyy etelään ja minulle jää myös rottasodan etulinjan taistelut. Kiireinen viikko... onneksi se on jo maanantain osalta melkein valmis.

Palataan taas, kiva kun kävit, nähdään taas.

14 kommenttia:

  1. Heh... olipa helppo konsti houkutella Hirnakka koneen äärelle...

    * kierii naurusta *

    VastaaPoista
  2. Varo kieriessäsi, kopsahtaa omaan polveen ;-)
    Aika hyvä ajoitus, kieltämättä. Ehdinkö ajoissa tekemään oman varaukseni???

    VastaaPoista
  3. Ja mitämitä on fyllissä tapahtunut? Hakkeri iskenyt? Eikö niille retkuille ole mikään pyhää? Luulisi fyllin olevan mahdollisimman epäjännittävä hakkerointikohde *rolleyes*

    VastaaPoista
  4. Minäpä koitan puhua Matille. Hän on hyvin omintakeinen vanhapoika. Etten sanoisi erikoinen persoonallisuus, luottokaivurikuskini joka on mm. tullut kaivurin kanssa hautaamaan molemmat edesmenneet hevoseni.

    Matilla on Periaatteita. Kissojen pitää saada olla vapaana. Sisäkissaksi ei anna. Ja lisääntyäkin pitäis saada. Sitä tosin ei jälkikäteen tarkisteta. Matti tykkää, että kissansa ovat rotukissoja. Tai oikeammin rotukissojen aatelia. Sinisiä, pitkävillaisia ja monet monivarpaisia. Joskus hännättömiäkin, mutta harvemmin.

    Voisin tiedustella varaustilannetta. Sininen sais mielellään olla, puolipitkäkarvainen häntäpurjeellinen ja mielellään uros vai natu? Vai onko sillä merkitystä?

    Näin se pääsiäinenkin on sitten vietetty. Meillä onneksi terveenä ja vatsat täynnä. Lunta meillä on kyllä paljonkin enempi kuin Hammaslahdessa. Mutta vuorokauden ympäri plussalla, joten mekin edistymme.

    Eka västäräkkikin on bongattu. Aamuisin kuunnellaan mustarastaiden, peippojen, tinttien ja lukuisten muidenkin tirppojen konserttia. Joutsenetkin on nähty kiivaasti pohjoiseen suuntaan viuhtomassa.

    VastaaPoista
  5. Minäkin koitin miettiä kiivaasti, että mitä hakkeroinnin väärtiä vois olla julkisella keskustelupalstalla? Ainoastaan rekisteröityneiden sähköpostiosoitteet spammauksen tarpeisiin. En millään keksinyt mitään muuta mielenkiintoista.

    Toisaalta Älypää pelisaitin tunnukset ja salasanat oli netissä viime viikolla.

    Yksi varoitus - koskaan ei saisi pitää samoja salasanoja eri saiteilla. Ja vaihtaa pitäis aika ajoin. Dilemma: kuinka muistat hillittömän määrän salasanoja ei suuntiin... vanha kikka "muistilappu-näppiksen-alla"... ja perheellä on hauskaa seurata äiteen/isän surffailuja. Heh. Minä meinaa seuraan jatkuvasti lasten käyttämiä saitteja. Niillä on näppiksen alla lista salasanoistaan. Kyllä ne joskus oppii vähän salaisemmiksi.

    VastaaPoista
  6. Matin sinisten sukupuolella ei ole minkään valtakunnan väliä (kun ne kastroidaan kummiskin), lieneekö sukupuolieroja metsästysviettiinkään??

    Häntäpurje pitää olla ja pussihousut ;-) Ja nätti naama. Ymmärrät ehkä tarpeeni, jos et, kelaa taakse päin, siellon meidän nykysistä killeistä kuvia. Ei karvoja, ei järkeä, ei jarrua...

    Pitääpä laittaa vaihtoon omat salasanat vähän sinne sun tänne. Eihän sitä ikinä tiedä milloin joku lähestyy ns. pahat mielessä.

    Pääsiäisen pyhät on nyt sitten tältä vuodelta tässä. Tulipa ainakin levättyä. Ja luettua. Ja syötyä luvattoman monta pasha-annosta.

    Satu T:lle tiedoksi, se piirakka oli hyvää. Paitsi pohja. Oliiviöljyllä olisi tullut ehkä parempi. Tai valmistaikinasta. Täyte oli täytellinen.

    VastaaPoista
  7. Titan tekemä työ kissan saamiseksi kesti vain kaksi viikkoa ja olet jo valmis varaamaan ... varmaan suurin syy on ne riivatun rotat. Maalle kuuluu kissat! Osoittiko sormeni, eihän siitä ole kauaakaan kun joku kokkolalainen melkein varasi sheltin Oulusta (harmittaa etten kyennyt just silloin kipeenä mihinkään).
    Tita, onko Welhon emä Aholan Matin kissa?
    Jos on ... niin kokeile saatko annettua halaamalla minulta terveiset. :D)
    Matti tuumaa siihen:'viimeksi olen ollut naista yhtä lähellä koulussa kun istuttiin vierekkäin samassa pulpetissa'.

    VastaaPoista
  8. Tuula, kyllä kyllä. Maalaispiha ilman pihalla häärivää kissaa on ... öööh.... vajaa. Ja kyllä niitä tänne muutama mahtuu. Uuninpankolle mahtuu monta taljaa ja sinne miukuja, toki järkevissä määrin.

    Rottapirulaiset alkavat käydä vähiin. Ja se on hyvä se. On niitä kuulema aina tällä mäellä ollut, kun on lampaita ja kanoja pidetty.

    Päivä lähtee käyntiin käheä-äänisen pikkuihmisen seurana. Tästä tulikin toipilasviikko.

    VastaaPoista
  9. Jos vain saat niin ota kaksi kissaa heti kättelyssä! Molemmille tenaville omansa.

    Olen varovasti ehdottanut ... 'Majakarille kuuluisi ehdottomasti kanojen kotkotus!'

    VastaaPoista
  10. Piti kommentoimani tuota kuvaa, omenapuun edessä on vanhoja kattotiiliä tiiliskiviä vasten pystyssä. Ne on hauskasti laitettu!

    Olenkin funtsinut miten kattotiiliä voisi käyttää. Hylätyllä minkkitarhalla kattotiiliä olisi vaikka laittaisi muutamaan uuteen omakotitaloon katot, harjatiiliäkin vaikka kuinka paljon. Niitä on maassa ja lyhistyneiden häkkien päällä. Monet ovat hakeneet niitä pihaansa. Vielä kun löytäisi paikan missä olisi vanhoja tiiliskiviä ... idea muhii!
    Jossain näin kuvan, jossa niitä oli vain kasattu päällekkäin pieneksi muuriksi. Sekin kaipaa hiukka kehittelyä.

    VastaaPoista
  11. Ei Ahola kun Honka. Mutta voinen toimittaa terveisesi perille kyllä tässä kevään mittaan, Tuula :)

    Ja niitä kanoja olen minäkin ehdotellut varmaan sen seitsemän vuotta. Mutta kanalan rakentaja ei innostu. Talliin en niitä ota. Pitäisi saada ensin kanala, sitten aidot maatiaiskanat. Eiköhän sekin unelma tässä joskus toteudu. Kun jaksaa odottaa ja painostaa. Kasvihuoneen pystytyksen priorisoisin kevään tärkeimmäksi must-työksi. Vermeet on tontilla, pystyttäjä pitäisi motivoida.

    Aivan kamala meteli ulkona. Paljon lintuja täydessä kilpalaulannassa...

    VastaaPoista
  12. Tita, mikäli me hommataan ikioma hautomakone, voin kyllä järkätä sulle sen oman maatiaislauman. Pahaääninen kukko ja pontevat rouvat ;-)

    Tuula, meillä on aitassa torpan vanhan katon tiilet. Niitä joku ehkä tahtoisi ostaakin mutta käytetään ensin kukkapenkeissä reunuksina. Säilyy torpan historia niissäkin pienissä palasissa.

    Muurikiviä minäkin kaipaan... tällä mäellä ei montakaan joutilasta kiveä ole. Hyvin ovat edelliset sukupolvet kivet jemmailleet. Mäki on sileä kuin persposki.

    VastaaPoista
  13. Haa, lopultakin sain aikaan ja tekniikkakin salli lueskella Hirnakan kuulumisia kaikessa rauhassa. Jykylässäkin lumi sulaa, kuitenkin valitettavan hitaasti. Kevättä kohti anyway päivä päivältä, hieno juttu että kanalan leidit pääsivät nauttimaan raittiista ilmasta. Terassin avajaisia odotellessa.

    VastaaPoista
  14. Hahahahhaa, tervetuloa Yztäwä Nemi!!!
    Laitanko sulle ihan oman skumppabaarin kanatarhaan vai käykö hönömpi seurapiiri ;-)

    Toisaalta, kyllä meidän kanalassa on paremmat bileet ja isommilla munilla pelataan kuin Areenan takkabaarissa Hihs:in aikaan konsanaan. Gluubenissahan oli viinibaarit kiinni taukojen aikana -ja auki kun radalla tapahtui. Swedish non-logic.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com