tiistai 27. huhtikuuta 2010

Parga on my mind

Sen verran on ollut pilvinen päivä, että kansalaisvelvollisuuteni on lykätä blogiin vähän välimerellistä tunnelmaa. Kivasti meinaa kukkia Bougainvilleakin. Ja se varsinainen kukkanuppuhan on tuo pikkuinen papana punaisten suojalehtien keskellä.

Vielä en pääse kauan kaihoamani Kriekkulan auringon alle mutta Parga pysyy paikoillaan (jos mannerlaatat suo) ja sinne pääsee vielä joskus uudelleen. Onneksi on nuo kukkaset -ja kaupasta saa niin saganagia, kalamataoliiveja ja ouzoa. Tee se itse Kriekkula on aivan käden ulottuvilla, if needed.

Kanalasta löytyi tänään yksi rottapirulainen, kaatona. Kanat seisoivat rivissä sitä ihmettelemässä ja Kullervo panikoi yläorrella. On siinä kukoksi vielä työsarkaa mutta ilmeisen lahjakas ja gentlemanni kukkopoika. Kanalassa kuitenkin rauha maassa eikä Sirkunkaan halkinaisen nokankärjen takia tarvitse höntyillä. Pitää koettaa ottaa selville vislaako Sirkku nyt ns. poikkinokkataiteellisesti kotkotuksensa ;-) *eläinkokeita*

Voin myös kertoa kansallisen terveyden valvojille että Torpan kanat ovat lainkuuliaisesti viettäneet päivän sisätiloissa. Eihän täällä nyt ihan holtittomia olla vaikka ns. Ellun kanoja ovatkin.


Tuosta taitaa näkyä paremmin Bougainvillean varsinainen kukkakin.

Iso-J piipahti savonmualla ja kotiutui hyvissä ajoin. Kiva kun on tälläinen "päiväreissuviikko", ensi viikolla sitten taas tie vie Isolle Kirkolle.

On se vaan mainio homma tuo meidän Lepakkoluola (autotalli). Siellä on hyvä tehdä sisäputsit jopa kahteen autoon kerrallaan. Ällistyttävän määrän roskaa oli uuttera mies löytänyt autostani *tiluliii-viheltelyä* Jopa kauan kadonneena olleen huulipunankin! Oikeasti on hävettänyt auton siivottomuus, ei vain saa talvella aikaiseksi. Puolustuksekseni voin mainita, ettei autosta löydy yhtään tallikuraa, hevosenkarvoja eikä haisevia loimisäkkejä, paalinaruja tai räjähtäneitä rehusäkkejä. Toistaiseksi ;-) Eipä aikaakaan kun Skodzilla on ehta peltojyrä.
Ennakkotietona uskollisille lukijoilleni voin luvata Torpan blogin laajentavan kohta elävien kuvien saralle. Seuraavaksi laitan videokameran lataukseen ja koetan opiskella myös videodatan siirtoa koneelle/blogiin. Siinä on Oscar-raadilla yskitys päällä kun Sankari Kana lehahtaa nettiin. Hurja toiveeni on saada joskus Nassen ja Bobin sikajuoksutkin talletettua jälkipolville. Mutta näistä lisää tuonnempana -teitä on varoitettu ;-)

Kohtuullisen aktiviteettirikas päivä alkaa olla plakkarissa. Tästä on oikeastaan aika helppoa kellahtaa laiskottelun puolelle. Marsuilla on puhtaat purut ja iloinen mieli, auto säihkyy ja penskat marssivat juuri saunaan. Vain koira haisee... Eikä huomenna käsittääkseni tarvitse lähteä kaupunkiin *vieno toive*
Tässä iloksesi söpöilevät posliinikukan vasta-auenneet kukat. Aika herttaisia vai mitä?
Ei maailma voi olla läpeensä kurja loukko kun näitä pieniä -ja isompiakin ihmeitä löytyy.
Tää heittäis nyt silleen lojumisasentoon ja sanois heipat. Voi hyvin -ja huomenna vielä paremmin.

8 kommenttia:

  1. Voi veikkonen, västäräkki on nähty jo viikkoja sitten! Mikä lie eturintaman tiedustelija, täällä se vieläkin heiluttelee pyrstöään ja kaverikin näyttää tulleen sille. Eiköhän ne johonkin puupinon koloon taas tee pehmoisen pesän. Ainakin noita hevosenkarvatuppuja löytyy kosolti pehmustevärkiksi. Jos ei haju haittaa...

    Videoita...HAA! Voisin kyllä koittaa kieltää kanavideot, koska ne varmasti pahentavat täällä tautia. Koirien resuamiselle olen immuuni, päätöntä elämäniloa on hauska katsoa ilman henkilökohtaisia "wanna have" fiiliksiä.

    Säätieto lupaa viileää ja vähän sadettakin. Siis normia kevättä. Kunhan nyt juhannukseksi lämpiäis. Toisaalta pelkkä pukeutumiskysymyshän se lämpimyys on. Tympäsis vain juhannuksenakin kiskoa kalsareita jalkaan ja pipoa päähän.

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä västäräkit kaihtavat tätä mäkeä, rastaita on perusräksä, mustarastas ja punakylkirastas. Niitä on runsaasti. Ja peippoja. Ja tinttejä, erilaisia. Mutta en ole vielä pinnaa saanut västäräkistä.

    Kevät tulee keikkuen, vanha mutta osuva sanonta. Nyt tuulee klasin takana, tuvassa on lämmin kun monta pesällistä poltin. Ja saunan muuri säestää. Nykyisin riittää mainiosti n. 1 krt/vko, ison kiven lämmitystä. Hellassa polttelen klapeja ja paperiroskaa jos tuntuu kalsealta. Toi ilmalämpöpumppu on aika hyvä vempele.

    Pitää nyt pohtia missä olisi hyvä säilöä noloja kotivideoita ja parhaita kanapätkiä. Youtube ei ihan vakuuta.

    Entäs jos asennan kanalaan webcameran? Kohta täällä on hulluja japanialaisia faneja bussilasteittain palvomassa nettijulkkiskanoja. No thänx. Työstän asiaa ja ilmoittelen asiasta.

    Kanaterapiaa on saatavilla täältä torpalta toki ihan livenäki ;-)

    Mulla riittää ymmärrystä näille säille. Kunhan ei synttäriaamuna tarvitse toppahousuihin sonnustautua. Se olisi jo hieman härskiä.

    Fyllin kautta takaisin soffalle ja tallenteiden pariin *poistumus*

    VastaaPoista
  3. Ja sitten taas kevätkulta näyttää kauneintaan. Aivan ihana aurinkoinen ja tyyni aamu. Lämmintä on sekä tuvassa että ulkona. Olisi suuuuuuri houkutus päästää Kullervon tiimi virkistyspäivän merkeissä pihatalkoisiin mutta eihän sitä sovi lakia rikkoa *pälyilyä*.

    Sitä paitsi se Kuovipariskuntahan hengasi tuossa eteläpellolla ihan pari päivää sitten. Entäs jos niillä oli tuliaisina nuha?

    Päivän urakka on aloittamista vaille valmis. Nyt tarvitaan kuitenkin lisää kahvia.

    VastaaPoista
  4. Voi noita direktiivejä... kuppakin leviää tehokkaammin kuin lintulentsu. Kukaan ole aikoihin kuullut mitään lintuflunssasta. Ei tätä käsitä. Hevoset nauttivat ihan täysillä aurinkoisista päivistä ulkosalla. Aivan kaameeta olis pitää niitä koppihoidossa. Rouva Tuhti pyörii ja piehtaroi itsensä nautinnollisesti hieroen. Ja on sitten törkyisen näköinen. Olen ottanut illalla ja harjannut ne ulkona. Kamala pöläkkä käy muuten tallissa, ja mun naama on kuin neekerillä.

    Nyt kahffimotti kouraan ja ulos. Harava ja saha ynnä sekatöörit odottavat käyttövoimaansa.

    VastaaPoista
  5. Käsittämätöntä että sun kukat on noin hienoja! Sitten vielä 'tietämättömänä' kyselet ohjeita.

    Silkka KATEUTTA tunnen noista molemmista, Villestä ja Posliininkukasta.

    VastaaPoista
  6. Tuula, tuo posliinikukan kukinto on sitten ainoa. Toinen ei ole kukkinut yhdeksään vuoteen kertaakaan :-/

    Yleensä tapan Bougainvilleat ekana talvena. Tuo on ollut sitkeä ja viihtynyt hyvin torpan ikkunalla, verhon takana jemmassa. Ekaa kertaa mulla mokoma yrtti menee talven yli.

    Oleanterinkin tapoin kuivuuteen...
    Ja ison laventelin. Ja "urani" aikana muutama oliivipuukin on muumioitunut kuoliaaksi.

    Onhan se aivan syvältä soittimesta kanoja pitää ovien takana taudeilta suojassa. Kun ei ole edes tautiriskiä, kenties joku teoreettinen. Sairastuvat kohta mielipahaan :-(

    Vielä(kään) en jaksa päivämerkintää tehdä, ei ole kuvia ja on niin paljon muuta hommaa. Palataan myöhemmin. Kenties.

    VastaaPoista
  7. Joku tyrkkäs jonnekin jotakin kuvia...

    VastaaPoista
  8. OOOOOH!!!!! IIH ja AAAH, hän on niin hieno Fröken Katt *pusihymiö*

    Täällä loikkii eräs Justiinaruipelo, en oikein tiedä mitä primitiiviliikehdintää tuo on, ei normaalilta näytä ;-) -ei edes devonin toiminnaksi.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com