keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kovan päivän ilta

Myöhäksi menee päiväkirjamerkintä... mutta kun valoisan tunnit lisääntyvät, lisääntyvät työtunnit pihan puolella samassa suhteessa.

Aurinkoinen päivä, vaihteeksi. Totuuden nimissä on myönnettävä, että toppaliivi fleecerotsin päällä oli varsin perusteltu asunlisä, kylmästi osaa kevättuuli puhkua.

Kyseenalaistan siipikarjasäännökset toden teolla. Eihän tässä ole mitään järkeä, että kanaressukat pitää säilöä kelpo keleilläkin sisätiloihin. Jos en olisi näin nynny, olisin jo vapauttanut kanaset kuopsutteluhommiin. Onneksi Iso-J ei ole ihan niin nynny... ;-)


Kuvien lisäämiseen on näköjään tullut joku uusi koukku jota en ainakaan vielä täysin oivalla... ei päästä oman koneen albumeista hakemaan vaan tarjoaa jo julkaistujen valikoimaa.... omituista. MUOKS: no nyt toimii kuvajuttu ihan normaalisti.

Päivään on taas kuulunut sitä sun tätä ja melko paljon  muutakin. Kiva ylläri oli saada kutsu ensi viikolla olevaan tapahtumaan raviradalle, siellä on äärimmäisen kiinnostava luento. Asiasta enemmän kun asia on ajankohtaisempi.
 Piipahdettiin koulun vanhempainillassa kuulemassa uusimmat. Syksyllä koulun oppilasmäärä lisääntyy huimasti kun säästösyistä eräs pieni paikalliskoulu lopetetaan ja oppivelvolliset tenavat tulevat "meidän kouluun".

Olipa muuten eka vanhempainilta jossa oli tarjolla loimulohta (puolikas file per nassu) ja vieläpä ilmaiseksi. Menen toistekin. Karaoketanssitkin olisi ollut tarjolla mutta pihahommat kutsuivat.

Nyt on pakko vääntää vähän koodia ja tonkia esiin jokin väylä kuvien lisäämiselle. Jos nämä basictoiminnot menevät näin vaikeiksi, en tohdi videoita edes ajatellakaan...

Käyn kuitenkin ensin kurkkimassa pari mahdollista osoitetta jonne Tita on lisännyt kuvia *uteliaisuus herää*

MUOKS: Oijoijoi mikä kissannaama Titan kuvastosta pilkistikään. Valtavan hieno. Ja sininen. Ja karvainen. Onneksi on furminaattori jolla pelastetaan paljon. Tänään ruoppasin Nassereppanastakin isot kasat villoja irti. Ja pikkulinnut säksättivät innoissaan kun pesänrakennusaineita oli tarjolla röykkiöittäin.

Alimmassa kuvassa perillinen imuttaa mahlaa suoraan puusta, vähän piti alimpia oksia siivota ja mahlaahan ryöppysi kuin rännistä. Ja se edeltävän kuvan punainen nupikka ei ole hyasintti vaan ruttojuuren kasvannainen. Aika huima.

Nyt iltapuuhiin, Iso-J:n reissukello kilkattaa taas ruokottoman aikaisin enkä minä saa enää sen kilinän jälkeen nukutuksi :-/

MUOKKIS: http://www.hevosjalostusliitot.fi/pohjoiskarjala/fi/tapahtumat.php laitan jo nyt kuitenkin tuon linkin, ihan itsellenikin muistii ;-)

9 kommenttia:

  1. Mikä tuo ekan kuvan kukka nyt olikaan? Posliinihyasintti?? Ihan lyö tyhjää *autsch*

    VastaaPoista
  2. Jep, sehän se (Puschkinia scilloides) kestää ja kukkii vuodesta toiseen. Jos kukinta taantuu, niin sitten tongi esille ja levittele muuallekin kasvamaan. Tekee myös siementä mahdottoman paljon. Eli kaikin tavoin leviää tosi kovasti.

    VastaaPoista
  3. Ooooo, solei solei! Ihana aurinkoinen aamu. Uutisissa tosin peloteltiin päivän muuttuvan räntäsateen liottamaksi ja harmaaksi. Mutta nyt ei siltä näytä.

    Onneksi on kiireetön aamu, lapset lähtevät kahden tunnin välein ja Iso-J on jo matkalla Jyväskylää kohti.

    Täytyy ottaa Titan vihjeestä vaarin ja siirrellä sekä lisähankinnoin levittää tuota Posliinihyasinttia tuonne salavien allekin. Sinne sopii levittäytymään.

    VastaaPoista
  4. NOT. So Solei : (

    Koko päivän satanut vettä, nyt pikkasen alkaa hellittää.

    Toivottaavsti hobuset ovat älynneet olla edes hetkisen sisällä ?

    Teillä on muuten älyttömän kiinnostavaa ja aktiivista toimintaa tuolla hevois-puolella. Ihan katteeksi käyp : )

    VastaaPoista
  5. Joku kaivelee täällä verta nenästään kaatamalla kaksi puuta. Sitten saha kesken karsimisen vain sammui. Eikä lähtenyt käyntiin millään ilveellä. Noloa... siellä mun työmaa retkottaa puolivalmisteena.

    Voipi olla että tuli tienattua vappufiilikset. Mutta sitä ennen ehdin rentoutua joogassa. Tämän kauden viimeinen vanutus tiedossa.

    VastaaPoista
  6. Posliiniihyasintti leviää kiitettävästi haravoimalla keväällä ja syksyllä,muuta et tarvitse!

    Nasse onkin aika turppaan näkönen tuossa kuvassa. Olis kiva saada kuva nyppimisen jälkeen, onnistuisko.

    Me oltiin eilen agilityssä, ekaa kertaa minä sain kehuja ... 'olet edistynyt huomattavasti!' :D)
    Vain kerran hiillyin, en kentällä vaan reunalla, Pönö ärhenteli murisevalle tyttökoiralle ja valmistautui tappeluun sen kanssa. Runttasin Pönön kenttään, sen jälkeen minua seurasi nöyrä koira.

    VastaaPoista
  7. Nita, yllättävää kyllä, täällä on hevosaktiviteettia tyrkyllä harva se viikko. Eikä ole kisakausikaan edes päällä. Toukokuussa on sekä Vepsä että Dominic B samaan aikaan, näyttelyitä, kantakirjauksia ja vaikka sun mitä. Ja sanotaan nyt alle sadan kilometrin säteellä kaikki. Siitä vähän yli ja ollaankin jo Kuopion, Lappeenrannan ja Mikkelin alueilla jolloin tapahtumamäärä nousee taas potenssiin n. Oikeasti tosi kiva homma.

    Ihan kiva, että hevosetonkin pääsee harrastamaan.

    Mua oikeasti kylmää välillä Titan tekoset. Vaikka sinä ansiokkaasti venytätkin kasvuvyöhykkeitä, katsoisin miehen pinnan olevan huomattavasti rajoittuneempi.

    Ole varovainen -ja päästä sisäinen savolaisesi vähän irti, pikkuisen venkuilemalla pääsee joskus nopsemmin ja kivuttomammin päämääräänsä kuin suoraan säntäämällä ;-) Ei pala sillatkaan ihan poroksi.

    Tuula, otan kyllä kuvat jahka tuo karva on suotuisampi nypinnälle. Onkohan se vanhan kuun hommia?? Jos meinaa saada pitkäksi aikaa siistin?

    Pönö on nyt niin tohkeissaan kun on lystiä luvassa, Esterikös se morsian oli?? Siksi tietysti rehentelee -äksyille nartuille ;-)

    VastaaPoista
  8. Pitääkin muuten laittaa joku linkkilista työkalu tohon alkupuolelle blogin etusivua. Sieltä on kätsä itsekin klikkailla hippolixet ja paikalliskalenterit auki, selaimen kirjanmerkeissä on jotain lasten moipal-sivustoja ja muita ihmeellisiä... *eitajuueitajuu*

    VastaaPoista
  9. Pesin tänään Pönön talvimantteli, siinä oli talven karvat kiinni joista saisi toisen bortsun. Ravistamalla niitä ei saa irtoamaan. Kokeilin kampaa ja ravistin, kehno tulos. Kokeilin teippiä ja ravistin, kehnoa kehnompi tulos.
    Talvimanttelin sisäosa on teddyä ja ohuempi mantteli on sisältä fliisiä. Millä saa karkeat karvat pois?

    Kysyy nimimerkki 'Epätoivoinen' Kokkolasta

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com