sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Harvoin tarjolla


Hevoskyyti on yllättävän harvoin tarjolla vaikka Torpan tiluksilla asustaakin kaksi hevoseläintä.
Yleensä tyydyn lähinnä rapsuttelemaan niitä ja kiireeseen vedoten kipaisen muihin hommiin. Ja onhan mulla ollut ihan lääkärin määräämä ehdoton kielto ratsautumiseen, lonkankoukistajaa on turha härnätä niin pitkään kun lihaskunto on kehno ja kroppa kiero kuin vieteri.

Tänään en kuitenkaan pystynyt vastustamaan kiusausta vaan jahtasimme Tössen kiinni ja tälläsimme suitset päähän. Satulaa en halunnut, persus viihtyy paremmin lämpimän, yhden hevosvoiman patterin päällä. Istunnan korrektiudesta viis, pääasia on, ettei bärsse jäädy. Yksi talviratsastuksen viheliäisimmistä puolista on reisien ja varpaiden jäätyminen. Oi niitä aikoja kun sai ratsastaa maneesin suojissa ilman kasvoja halvauttavaa viimaa.


Eikä ihan vähän ollutkaan säädöt hakusessa. Hevoselta puuttui tasapaino ja tuntuma, samat vammat itsellä. Yritin hakea jonkinlaista mukavaa ja rentoa olotilaa mutta hakemiseksi se jäi. Sanoin tammalle, että nyt on kaksi tumpeloa asialla, koetetaan käydä mahdollisimman vähän toistemme hermoille.

Olihan se kuitenkin pitkän tauon jälkeen mukavaa. Vähän niinkuin olisi kotiinsa palannut kun sai taas hevosen ahterinsa alle. Näin kaamoksen kaamentuessa valoisat tunnit ovat vähäiset joten aika tavalla saa päivänsä tekemisiä säätää mikäli mielii maastolenkille hevosen kanssa. Se kun ei ole hätäisen ihmisen hommaa, varsinkaan tämän Tössen kanssa. Neitihevonen on tuulella käypä. Alemman kuvan kohdalla tultiin takaperin, viima kävi hevosen ahteriin ja sekös tammaa v-tutti. Kirjaimellisesti.

Nämä ovat kuitenkin niitä asioita joissa hevonen ei tee kulkusuunnasta eikä vauhdista omia hiihtoja. Sinne mennään minne kuski käskee ja se on Neitihevosenkin tajuttava.
Minä tajusin sen, että meillä on paljon tekemistä ennenkuin laulamme samalla nuotilla. Tai tanssimme samassa tahdissa.


Mukava tuokio meillä kuitenkin oli, vaikka viima saikin pään punaiseksi, korvat sinisiksi ja ilmeen kiukkuiseksi.

Ratsastuksen jälkeen karautin toisenlaisilla hevosvoimilla kaupunkiin ja rääkkäsin kroppaa vielä pikkuisen lisää. En tiedä miten viisas veto se oli, nyt jo aristaa vasemman lapaluun tienoilla.

Perhe on kuitenkin nyt koolla, ikkunalla palaa kaksi adventtikynttilää ja naapurin pappa toi jouluomenoita. Ahneena syön ne itse, hevosille annan yhden puoliksi, ehkä. Jos ovat kiltisti.

Tämä oli kaikenkaikkiaan oikein hyvä päivä, ylitin itse tietyn rajan. Minulle hevosen selkään nousu oli oikeastaan aika iso saavutus. Menneiden harrastuvuosien jättämät jäljet ja osin myös painolastit lähtevät nyt askel askeleelta pois, onneksi ne askeleet kanssani ottaa tämä Luojan mieliharmi, vitsaus nimeltä Tösse.

Kohti ääretöntä ja sen yli!
Mukavaa adventin iltaa, missä lienetkin. Minä lähden kohta saunaan!

PeeÄäs: kameraa käytti urhea Perilliseni, neiti M. Näpit ja varpaat jäässä laulatti canuunaa. Täytyy teroittaa lapsoselle että aina pitää ottaa kuvia mallille edullisimmasta kuvakulmasta, ei noita örkkinaamakuvia ensinkään :D

14 kommenttia:

  1. Se reisien ja varpaiden jäätyminen on ihan k a m a l a a! Pahinta siinä lienee tietoisuus siitä, että kylmä lisää/edistää selluliitin kehittymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hemmetti, sekin vielä! Tuon luontaisedun olinkin jo unohtanut :((((

      Poista
  2. Hahaaa!! Samat hommat/vaivat/jäätyvät selluliitit/siniset korvat minullakin tänään! JA postaus samasta aiheesta! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kanaemo, kiitos Salla.
    Tänään on ilmeisesti ollut virallinen Suomenhevosten liikutuspäivä :D

    Sää lauhtui ja nyt sitten ihan yhdenäkin yllättäin, pyytämättä, sataa lunta! *huok*

    VastaaPoista
  4. No hieno juttu, kuvat olivat komeata katsottavaa. Varmasti tuntui hienolta vaikka ilme (kiitos nykytekniikan ja zoomauksen) olikin yhdessä kuvassa hieman lempeästä poikkeava :D
    Komea emäntä Torpalla on, sitä ei käy kieltäminen ja toivottavasti saamme näitä ratsastuskuvia nähdä enemmänkin nyt kun vauhtiin pääsit!
    Terveisiä koko orkesterille.

    VastaaPoista
  5. Mä oon aika kade sun ratsastustuokiosta. Ja kyllä se siitä, yhteinen sävel löytyy vielä. :)

    VastaaPoista
  6. No mutta ratsastushan on oikein mukavaa! Se on vaan todellisen hevosihmisen merkki, jos kykenee "harrastamaan" säästä riippumatta!

    Milloinkas olet edellisen kerran ollut hevosen selässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, olen minä käynyt siellä silloin tällöin istuksimassa mutta nyt puhutaan kuitenkin vuosien tauosta.

      S, kiitos, toivottavasti löytyy. Tässä aloitetaan palikkatornin rakentaminen ihan pohjalta. Tammaakin ovat muut ihmiset ratsastaneet joten minulle se on tuosta perspektiivistä ihan uusi tuttavuus.

      Peppone, komia on aina komia :D Kiitos.

      Poista
    2. *Polvistuu nöyränä* Rakas Hirnakka, anna anteeksi moukkamaisuuteni ja tahattomat sanani. Tarkoitukseni oli sanoa että Torpalla on KAUNIS emäntä.

      Poista
    3. Voi sinä pöljä :D
      Komia hevonen kaunistaa kuihtuneemmankin emännän! Voit luottaa huumoriini, en tuommoista edes huomannut. Saati että moisesta olisin mieleni pahoittanut.

      Poista
  7. Katoin, että katseesi on viimeistä kuvaa lukuun ottamatta oikealle alas. Onhan hevonen aina asetettuna oikealle, joten sikäli liikkeen suuntaan.

    Aikoinaan ihmettelin hevosen herkkää kykyä tuntea mahdottoman pienet muutokset selässään. Pelkkä pään kääntäminen johonkin suuntaan sai välittömästi vastaavan muutoksen hevosessa. Hevonen tunsi myös minun hengitykseni selkänsä (ja lännensatulan läpi). Puolipidätteeksi riitti kun veti henkeä sisään aavistuksen ryhdistäen omaa ryhtiä, hevonen vastasi heti terästäytymällä, kokoamalla itsensä ja valmistautuen pieneen vinkkiin seuraavasta manööveristä.

    On hevonen, metka otus, herkkä kuin mikä ja... sanat loppuu. Ratsu on ratsastajansa peili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, se "oikealle alas" on muuten metka juttu joka näköjään toistuu vieläkin. Olen jotenkin niin tottunut istumaan enemmän oikealla istuinluulla, johtuen selästäni. Siksi hevoseni ovat käyristyneet banaaneiksi :(

      Totta joka sana mitä turiset hevosen herkkyydestä. Nyt minun pitää opetella istumaan tasan ja keskellä, keskivartalon tukikorsetin eteen on hikoiltu salilla ja homma jatkuu varmaankin lopun elämääni. Silti, vaikka sisäinen tuki jo vähän onkin apuna, hevosen selässä asetun itse oikealle. Pitää laittaa parinkymmenen kilon punnus vasempaan taskuun :D

      Poista
  8. Vielä vinkkinä Hirnakalle kissanpentujen varpaiden laskemiseen - suokissalla on kuin lapasen peukalo sen normaalistikin ylempänä olevan kynnettömän polkukäsnän lisäksi. Siinä "peukalossa" voi olla 1-3 kynttä.

    Teille on taas luvassa lisempää lunta. Me mennään noin 7 sentin lumikerroksella vasta.

    VastaaPoista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!