torstai 31. tammikuuta 2019

Tammikuun suurenmoisia saavutuksia

Suurenmoinen tammikuu ja sen suurenmoiset, osittain jopa ennennäkemättämät ansioni, ne on ehdottomasti vielä mainittava, ennenkuin kuukausi vaihtuu.

Torpan Armo on ollut vallan emäntäainesta, puikot kalisten ja villalanka suhisten islantilaisneule on edistynyt aivan uusiin ulottuvuuksiin. Vartalo-osuus on kainalomitassa, odottaa kahta hihaa ja sitten koko höskä jollain merkillisellä tavalla kootaan yksille puikoille ja niputetaan kaulukseen saakka komialla kirjoneuleosuudella. Pelottaa.

Semmoinen on riddari -niminen malli. Minä jo nyt rakastan tuota neuletta niin paljon, että suunnittelen jopa terapiaissikan hankkimista, pitäähän paitaa ulkoiluttaa.

No hei, ei kaikkea pidä tosissaan ottaa.

Yllätin perheen myös pullantuoksuisella pirtillä.
Se jos mikä on harvinaista herkkua tämän kurkihirren alla.

Perikunnan nuoremman kurinalaiseen elämään kuuluu vapaasyöntipäiviä. Edellisen piti joskus jouluna, tammikuun päivään tilasi laskiaispullaa ja tahmaista kanelipullaa.

Niin minä kaiveli keittokirjastosta Pienen pullakirjan ja ryhdyin värkkäämään. Minä olen ihan oikeasti niin kädetön pullanleipoja, että tarvitsen merivettä pitävät reseptit. Ei ole semmoista näppituntumaa päässyt kehittymään ollenkaan.

Niinpä jouduin ihan itse päättelemään milloin taikina oli sopivan kimmoisaa ja mikä on riittävästi 'irtoaa kulhon reunoista' -määritelmän kannalta.

Muistelen edellisten pullayritelmieni päätyneen kivikovina kalikoina lampaiden suihin, joskus vuonna 2010.

Se on nähkääs Äitikulta joka meidät ja vieraat on pullassa pitänyt.

Nyt kun sitten ihan ajan kanssa ja ajatuksella pulliani pyörittelin Torpan ikivanhan leivinlaudan päällä, niistä tulikin ihan mainioita -jopa paistamisen jälkeen.

Perikunnan nuorempi tuli koulusta ja ääneen ihasteli, että nyt on äidillä ihana tuoksukynttilä, ihan pullantuoksuinen...

Hyvin kelpasivat paistokset ja minä paistattelin suuressa suosiossa, jopa Äitikulta kiitteli makua ja rakennetta.

Seuraava yritys lienee karjalanpiirakat. Tosin meillä on niin valtavan hyvä kotileipomo naapurikunnassa, että on tosi korkea kynnys lähteä itse turaamaan alusta loppuun.

Lumitöitäkin on viikolla ehditty, samoin pakkasennätystä. Kolmosella alkava lukema maanantaiaamuna on kieltämättä aika raskasta katsottavaa.

Viidellä tikulla neulominenkin kuuluu viikon suurenmoisiin saavutuksiin. Pitihän sitä purkaa ja keriä jokusen kerran ja käytinpä kudinta  Äitikullan residenssissäkin ennenkuin sain siitä henkisen otteen ja ylivallan. Nyt jo sujuu, melkeinpä epäilyttävän helpon tuntuisesti. Onneksi tämä ensimmäinen islantilaisneule tulee ihan vaan omaan käyttöön, sen verran siellä on semmoisia hätäpäissään korjattuja stipluja ja varsin luovia ratkai

Itselleen kun tekee, ei se oo ihan niin justiinsa.

Veikkaanpa, että lopputulos on ainakin omissa silmissäni niin häikäisevä, että pienet kauneusvirheet ovat vain pikantti lisä kokonaisupeudessa.

Että näin sitä omakehu haisee hassulle.

Olkoon tämä nyt omanlaisensa ylistys tammikuulle. Uutispuolella onkin karumpaa tarinaa, tällä kertaa vanhuspalveluista.
Tosin ei kai kenellekään oikeasti tullut yllätyksenä viime päivien
uutisointi, joka alkoi Esperi (don´t) caresta?

Itse tunnen riittävän monta työssään täysin uupunutta hoiva-alan ihmistä. Ja tiedän valitettavan monta pienyrittäjää,  jotka olivat liian kalliita suuressa kilpailutuksessa, panivat pillit pussiin ja asiakkaat (vanhukset tai vammaiset) siirtyivät isomman ja halvemmalla tekevän palveluntarjoajan "asiakkaiksi".

Valtavan hyviä ja aidosti ihmisistä välittäviä hoivapalveluyrityksiä lopetti toimintansa. Kilpailutusten lopputuloksista saamme kuulla uutisista.

Ihan hyvä, että tämäkin mätäpaise on vihdoin puhkaistu, mitähän vielä ehditäänkään ennenkuin vaaleihin päästään?

Oikeasti, yllättyikö joku?

Suoraan sanoen, minä todellakin toivon, että eutanasia on
laillistettu jahka koittaa sen päivä, jolloin en enää kykene Torpan nurkissa edes syytinkimummona vänisemään, kanojani ruokkimaan ja elämään ihmisarvoista elämää.

Minusta tuntuu, aika vahvastikin, että kansan syvien rivien ääni alkaa voimistua. Tähän saakka on persuleiman pelossa puristeltu hiljaa kättä nyrkkiin taskun suojissa.

Nyt kun yhä useampi uskaltaa avata julkisesti sekä omia tuntojaan, että työntekijät kertomaan arkitodellisuudestaan, unelmahötön pintasilaus alkaa rapistua.

Tavallinen kansa, kirjaimellisesti vauvasta vaariin, ansaitsee parempaa.

Päätän suuren ja ihmeen aurinkoisen tammikuun 2019 katsaukseni tähän. Helmikuu, täältä tullaan!


8 kommenttia:

  1. wow, pullia ja villapaita! Mä oon ihan kade.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, ei kannata.
      Minulle nämä 'saavutukset' ovat ihan oikesti isoja, etenkin kun keskittymiskyky on talitintin luokkaa. Oikeasti ihailen nöyränä niitä emäntiä jotka pyöräyttävät pullat ja piirakat muun huushollaamisen sivussa, meitsimaniska ei moiseen pysty eikä kykene. Ihan pitää asiakseen ryhtyä tekemään.

      Poista
    2. siks just, että mullekin olisivat suuria saavutuksia. Ois niin upeeta leipoa ja neuloa..

      Poista
    3. No kumpainenkin on onneksi taito jonka oppii vain tekemällä! Tämän viisaan ajatuksen päähäni iskosti muuan minua viisaampi (nainen) ja sillä tiellä olen. Usein tekemisen esteenä todellakin on ihan itse. No okei, aikapulakin on iso este.

      Tsemmppiä yritykseen, vielä se pulla tuoksuu teidänkin pirtissä!

      Poista
  2. JKOE ei tällaista olis :))))
    Hienot nuo lyhenteet, ei vaan meikäläisen päässä pysy.
    Olis se kyllä pullakahvien paikka, varmasti teillä oli hyvät.
    Ei yllättänyt! Olen ollut 40 vuoden aikana hoitotyössä, ei voi kuin siunailla kaikkea mitä olen kokenut.
    Eihän tuo nyt hyvältä tunnu nuo uutiset mitä oon kuullut ja lukenut. Voi jos oisin ollut onnekas ei enää tarviis hoitotyöhön mennä, mutta en ollut. Mutta toisaalta kyllä on mielenkiintoista mennäkin katsomaan nyt missä mennään.
    Kyllä se vanhemisessa pelottaa, jos ei pysykkään terveenä loppuun asti ja joutuu tuommosiin "hoitamattomuus"laitoksiin virumaan.

    VastaaPoista
  3. No niinpä, vanha kunnon Kekkonen pistäisi herrat ja narrit kuriin vaikka nenästä vääntämällä.

    Pullaa ei pakastimeen riittänyt, pitää kai uusi setti leipoa.

    Silloin kun Äitikulta oli vielä työelämässä, kävin pari kertaa hänen viimeisessä työpaikassaan (vanhainkoti). Silloin vielä heillä oli aikaa kohdata potilas ja kysellä kuulumiset ja muutenkin rupatella mukavia hoitohommien ohessa.
    Siitä meni muutama vuosi ja mummoni oli samassa hoitokodissa, silloin tunnelma olikin jo astetta kiireisempi ja kireämpi. En tohdi ajatella mitä se mahtaa nyt olla.

    Voi kun saisi itse lähteä ns. saappaat jalassa.

    VastaaPoista
  4. Voin olla väärässä, mutta muistelin täällä olleen puhetta google+:san ongelmista tms. Eksyin tällaiseen ilmoitukseen ja ajattelin heittää linkin tännekin...

    https://blogger.googleblog.com/2019/01/an-update-on-google-and-blogger.html

    Mun lontoo ei hirveesti taivu, mut jos tästä vinkistä olisi jotain apua jollekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, et ole väärässä, täällä ON ongelmia kolmiolla Safari-Google+-Blogger. En tiedä missä hirttää ja mikä hirttää, mutta juuri nytkin (uusi päivitys Safarille asennettu) joudun taas vaihteeksi todistelemaan etten ole robotti ja klikkailemaan suttuisista kuvista milloin linja-autoja, suojateitä tai liikennevaloja, milloin mitäkin. Eli sisäänkirjautuminen onnistuu tasan siihen saakka, että pääsen ns. hallintasivulle ja sieltä voin klikata uuden tekstin. Mikäli pyrin näkemään blogini kirjautuneena, se toiminto ei ole mahdollista. Vähitellen ärsyttää, aika monta päivitystäkin jää tekemättä tämän paskuuden takia. Ja on todella monta blogia mihin ei pääse kommentoimaan ilman että on sisäänkirjautunut, eikä se ole toiminut aikoihin muutenkaan.

      Pitää tavailla tuo vinkki parempana ajankohtana, kiitos linkkauksesta!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com