torstai 10. tammikuuta 2019

Stand by - tai sitten ei


Talviuntaan nukkuvaa puutarhaa kierrellessä mieleen nousi Perikunnan päiväkodissaan (ihana Leikkis Espoonlahdessa) oppima rallatus, pakkohan se on jakaa täälläkin.



Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu,
kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi,
pikku lanttu naurista potkaisi. 
Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,
porkkana paineli perässä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti. 
Kaali se suuttui ja punaseksi muuttui,
punajuuri punoitti muuten vaan.
Sipuli se itkeä pillitti,
peruna se sipulia lohdutti. 
Suut meni tukkoon kun avain kävi lukkoon,
tarhuri kurkisti ovesta,
– ”ollaan me kaikki kiltisti”,
vihannekset yhdessä vakuutti.”


Puutarhan stand-by -tila jatkuu vielä tovin. Lumipeite vahvistuu vielä roimasti, minun puolestani tosin jo riittäisi.
Mieli on talvelle uhmakkaasti kieltä näyttänyt ja kääntynyt jo kevääseen ja uuteen kasvukauteen. Ensimmäiset siemenluettelot ovat jo kolahtaneet sähköpostiin ja ensimmäinen tilaus on tekeillä. Ihan vaan klikkailusormeani vetristääkseni olen harjoitusklikkaillut harjoitusostoskoriin harjoitusostokset. Kyllä se ostoslista siitä hioutuu ja jalostuu. Kävin myös ihmettelemässä Rosen Tantaun sivustolla ruusuvalikoimaa. Melkein sekosin. 
Pitää mennä varmaan seisomaan paljain jaloin lumihankeen jotta tämä keväthuuma vielä tovin pysyisi aisoissaan eikä lähtisi heti keulimalla laukalle.



Tammikuun sää on toistaiseksi ollut melkoisen lempeä. Pakkasella on toki oltu, taisi yhtenä päivänä olla nollassa. Hirmuisia tulipalopakkasia ei ole onneksi ollut. Pakkasennätys on hädin tuskin -20°:n kylmemmällä puolella. Ja jos minulta kysytään, enempää pakkasia en kaipaakaan. Talvi talvena, mutta kohtuullisuus kaikessa, kiitos.



Tykkylunta näyttäisi kertyvän vähän kaikkialle. Vielä en ole käynyt kopistelemassa puutarhan herkkiksiltä lumitaakkaa kevyemmäksi ja edellisten kuvien angervot eivät ole milläskään vaikka maata myöten lumilasti heidät pistäisi niiaamaan.
Puiden lumitaakkaa katselen sen sijaan vähän tarkemmin, sähkölinjoille syvään kumartavat tykkylumiset puut tietävät töitä sähköyhtiön korjausporukoille. Nykyisin niillä on sentään mönkkärit ja lumikelkat apunaan, ei tarvitse ihan munaskujaan myöten kahlata hangessa.
Tämä seuraavan kuvan kulkija ei arvatenkaan ole kahlannut mahaansa myöten, aika pitkillä askelilla on mennyt tämä yön hiippari. Ja vaikka Torpan mäeltä kuva onkin, kyseessä ei ole Ottoponi. 
Pistäisin vähäiset roponi herra Hirven puolesta;
Paha mennä tuolta askeleen pohjalta sorkan jälkeä hakemaan todistusaineistoksi,  joten arveluksi jää tällä kertaa.
Hauskaa tässä on se, että jäljet päättyivät suoraan aurattuun pihapolkuun jota kuljetaan päivittäin. Tarina ei kerro mihin suuntaan öinen kulkija on mennyt, ihan on takapihalla kuitenkin käyskennellyt. On tämä villi pohjola, on.
Tuvan puolella eletään rauhaisaa sydäntalven aikaa. Kissoillakaan ei ole isompaa hinkua ulos, Elmolla ei ensinkään. Felix joskus harhautuu oven väärälle puolelle ja aloittaa oitis kauhean paniikkikarjunnan, sisälle on päästävä ja HETI !

Historiaan ovat jääneet ne seikkailujen täyttämät päivät Felixin elämässä jolloin ulkona oli kivaa ja elämä silkkaa seikkailua. Jostain kai tuli vieras kolli joka pätki Felixiä ns. turpasaunassa pataan. Tai sitten se oli keski-ikä joka iski äkisti ja yllättäen.

Toteemieläimellä on jännää, jakkaralla

















Lellu sai joululahjaksi trimmauskoneen ja trimmauspöydän. Niinpä looginen jatkumo onkin uusi kampaus ja pesu. Hieman kolhittua spanielin egoa voi pehmenellä aitoon äitinpojan tyyliin omimalla hartiashaalin ja kaivautumalla sen alle.

Seuraava hankinta lienee tehokas kuivatusfööni ja sitten olenkin valmis hankkimaan Lellun kaveriksi puudelin. Peetu kun on niin kovis, että käy kelpo terrierin tyyliin nypittävänä kasvistädillä. Eihän Peetu moisen mameron kanssa jaksa. Muuttaa varmaankin Perikunnan vanhimman mukana heti, kun seuraava opiskelupaikkakunta selviää.

Perikunnan vanhin sai tänään todella mieluisan lahjan. Haettiin joulupukin jälkitoimituksena postikaupalta sekä uudet ratsastushousut että superhienot pitkät villasukat. Ne todeksi teki ihana -S- jolla on todellisena ässänä hihassaan kadehdittava neulomistaito. Hirnakan salongissa kun ei onnistu kaulaliinan kutomista kummempi käsityö -ja sekin kaulaliina muistuttaisi enemmän hirttosilmukkaa -jos edes valmistuisi.

Kelta-musta-punaraidallinen kuosi on ainakin ratsastusväelle tuttu, newmarket -kuosinakin tunnettu enkkuvilttikuosi. Hienosti Ässä toiveet toteutti vaikka tehtävänanto olikin kai aika hatara, pari kuvaa meidän loimista.

Nyt pysyy ainakin yksi napero lämpimänä sekä tallissa että tuvassa. Ja lapasetkin vielä ! Olemme kiitolliset, taitava Ässä.
Päivä pitenee ja askel kevenee, kivaa perjantaita sinulle, missä lienetkin! Pidä ittes lämpimänä.




8 kommenttia:

  1. Olet varmaan saanut ruusunpiikistä pistokset Titalta, sitä yritän vastustaa ja en edes yritä mennä ruususivuille, tunnen herkän luonteeni. Kolahtaneet siemenluettelot ovat vieneet minua kuin pässiä narussa, yritän olla maltillinen - mitä se sitten koskaan tarkoittaneekaan.

    Lunta on mukavasti, hiihtäisin mielelläni - mulla on tosi hyvät skinit, mutta viime pyhänä menin pyrstölleni, kun laskussa yhtä tätiä väistin ja nyt siis saikulla perä mustana. Tänään uudelleen lääkäriin jatkoaikaa hakemaan, istuminen tuottaa ongelmaa ja kumartelu ja se hiukan hankaloittaa montaa asiaa.

    Upeat on villasukat ja nuo polkkarit ovat vieneet minut ihan täysin, vallankin ohuesta langasta kudotut. Suvun nuorilla neidoilla kaikilla ne jo onkin ja parit menossa ensi jouluksi pakettiin.

    Kannattaisi varmaan mennä hankeen seisomaan, jos hiukan tuo keväthurma siitä heikkenisi, mutta oikeastaan tarviikokaan, kevät menee eteenpäin muutenkin niin ihanasti ja valoisasti!

    Iloa ja valoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ruusukuumeen tartuttaja on Tita ja hänen ihanat ruusukuvansa ja -tarinansa. Sinusta on hyvää vauhtia tulossa tomaattikuumeen tartuttaja. Klikkailin eilen linkkejäsi auki ja löysin muutaman 'pakko saada' -lajikkeen.

      Lunta on ja lisää tulee, minulle jo riittäisi kun tärkeimmät ruusutkin ovat nätisti lumipeiton alla. Hiihtämään olisi kiva lähteä, naapuri on ajanut tilusten ympärille ladut ja yhteispituutta on varmaan kolmatta kilometriä, eikä yhtään pahaa laskumäkeä eikä väisteltäviä tätejä, jollei minua lasketa.
      Toivottavasti pyrstösi paranee ja pääset sinäkin takaisin ladulle.

      Villasukat ovat kieltämättä upeammat kuin osasin haaveillakaan. Seiskaveikka on lankana näissä. Semmoiset ohuet pitsivillasukat olisivat huikean ihanat !

      Vielä jos viikon, pari malttaisi ennen ruusu- ja pionitilaukseen ryhtymistä ;-) Tomaatinsiemeniä voi pari pussukkaa varmaan tilata jo nyt.

      Kivaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  2. No niin, Saila sen jo sanoikin, mitä itsekin epäilin eli Titalta on ruusukuume sinuun tarttunut. Meillä on sen verran vähän lunta, ettei taida hangessa seisominen kevätkuumetta helpottaa. Vaan johan tässä vaiheessa tammikuuta pitää siemeniä ja multaa kaivatakin. Ja kaivaa. Harjoitusostosten tekeminen netissä on suositeltavaa. Ennen viimeistä klikkausta kun vilkaisee loppusummaa, alkaa vimmattu harventaminen. Tai ainakin niin kävi minulle. Kovia hintoja pyytävät siemenpusseista.
    Ihanat sukat. Väri-iloitteluidea, joka tuli tarpeeseen. Puikot kyllä suihkivat, kunhan jostain tulee uusia ideoita hataraan päähäni.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja pesueellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoin kuume ikinä :D

      Minä kun unohdin mennä sinne hankeen seistä tönöttämään niin sitten tulikin tilattua kahdesta eri puljusta tomaatinsiemeniä... Puolasta ja Ruotsista nyt aluksi. Nytpä kuulenkin jo kuinka julmettu naurunrähäkkä kajahtaa Titan suunnasta. Minä kun olen ehkä Suomen surkein siemenistäkasvattaja. No, aina voi olla optimistinen.

      Harjoitusostoskori oli todella tarpeellinen, mainitsemiasi harvennustoimia piti tehdä todella paljon, että harjoitusostosten hinta painui sietokyvyllisiin kymppeihin. Siellä se nyt harvennettuna odottaa lopullista klikkausta.

      Sukat ovat äärimmäisen tyylikkäät, etenkin on tuommoinen rimppakinttu tuo Perikunnan vanhin. Hänelle ne passaavat kuin nenä päähän.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin !

      Poista
    2. ...en minä nauranut yhtään - kohottelin kulmiani, että on se optimismi korkeella :D

      Minä olen jo vannonut, etten siemenkasvata yhtään mitään. Koska niistä nyt vain ei tule minun käsissäni yhtään mitään. Katsotaan kantaako kunnon pessimismi minkälaiseen maaliin - vai horjahdanko taas tutulle optimistin uralle :D

      Poista
    3. Tässä on kuule kuoma viimeisetkin itsekritiikin rippeet karisteltu ja nyt voi ihan estoitta heittäytyä tuhonkylväjäksi eli siis siemenkasvattajaksi. Ihan hirveän suurta taloudellista vahinkoa tuskin saadaan aikaan, vaikka joka kevät tuhlataankin multaa ja siemeniä :D Ja voi jeebus kun täällä jodlataan mikäli yksikin taimi satoikäiseksi elää !

      Sekaan vaan, mieles tekee kuitenkin.

      Poista
  3. Teillä on paljon lunta. Täälläkin oli ihan postikorttimaisema päivän, sitten tuli tuuli ja plussakeli, ja kaikki lähti puista. Maassa sentään on vielä ja hyvä niin kun alkuviikosta pitäisi olla Suomen cupin hiihtokisat tuossa naapurissa.

    Mä olen niin iloinen, että sukista tuli passelit ja mieleiset. Ja mitä tulee ohuella langalla neulomiseen niin minulla ei kyllä hermo siihen riitä. Novitan Nalle-lanka on ohuinta, josta kykenen sukkia tekemään. :D Mutta kunnioitan kaikkia, jotka ohuilla puikoilla pipertävät elämää ohuemmasta langasta. Tästä pajasta tulee vaan robustia ja paksumpaa sukkaa & lapasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtökohtaisesti meillä on aina talvisin lunta, enemmän kuin tarpeeksi. Niin nytkin ja lisää sataa.

      Muistan hyvin ne etelän talvet ja loskan sekä mustan maan. Tämmöistä puhdasta valkeaa ei ollut kuin hetkittäin. Kyllä minä tästä kuitenkin enemmän tykkään ja aina ovat juhannukseksi sulaneet.

      Sukat ovat näemmä päivittäin käytössä ja etenkin tallihommissa kun on pitkät kumpparit, sukat tuovat tarpeellisen välilämpökerroksen.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com