Tammikuun suurenmoisia saavutuksia

Suurenmoinen tammikuu ja sen suurenmoiset, osittain jopa ennennäkemättämät ansioni, ne on ehdottomasti vielä mainittava, ennenkuin kuukausi vaihtuu.

Torpan Armo on ollut vallan emäntäainesta, puikot kalisten ja villalanka suhisten islantilaisneule on edistynyt aivan uusiin ulottuvuuksiin. Vartalo-osuus on kainalomitassa, odottaa kahta hihaa ja sitten koko höskä jollain merkillisellä tavalla kootaan yksille puikoille ja niputetaan kaulukseen saakka komialla kirjoneuleosuudella. Pelottaa.

Semmoinen on riddari -niminen malli. Minä jo nyt rakastan tuota neuletta niin paljon, että suunnittelen jopa terapiaissikan hankkimista, pitäähän paitaa ulkoiluttaa.

No hei, ei kaikkea pidä tosissaan ottaa.

Yllätin perheen myös pullantuoksuisella pirtillä.
Se jos mikä on harvinaista herkkua tämän kurkihirren alla.

Perikunnan nuoremman kurinalaiseen elämään kuuluu vapaasyöntipäiviä. Edellisen piti joskus jouluna, tammikuun päivään tilasi laskiaispullaa ja tahmaista kanelipullaa.

Niin minä kaiveli keittokirjastosta Pienen pullakirjan ja ryhdyin värkkäämään. Minä olen ihan oikeasti niin kädetön pullanleipoja, että tarvitsen merivettä pitävät reseptit. Ei ole semmoista näppituntumaa päässyt kehittymään ollenkaan.

Niinpä jouduin ihan itse päättelemään milloin taikina oli sopivan kimmoisaa ja mikä on riittävästi 'irtoaa kulhon reunoista' -määritelmän kannalta.

Muistelen edellisten pullayritelmieni päätyneen kivikovina kalikoina lampaiden suihin, joskus vuonna 2010.

Se on nähkääs Äitikulta joka meidät ja vieraat on pullassa pitänyt.

Nyt kun sitten ihan ajan kanssa ja ajatuksella pulliani pyörittelin Torpan ikivanhan leivinlaudan päällä, niistä tulikin ihan mainioita -jopa paistamisen jälkeen.

Perikunnan nuorempi tuli koulusta ja ääneen ihasteli, että nyt on äidillä ihana tuoksukynttilä, ihan pullantuoksuinen...

Hyvin kelpasivat paistokset ja minä paistattelin suuressa suosiossa, jopa Äitikulta kiitteli makua ja rakennetta.

Seuraava yritys lienee karjalanpiirakat. Tosin meillä on niin valtavan hyvä kotileipomo naapurikunnassa, että on tosi korkea kynnys lähteä itse turaamaan alusta loppuun.

Lumitöitäkin on viikolla ehditty, samoin pakkasennätystä. Kolmosella alkava lukema maanantaiaamuna on kieltämättä aika raskasta katsottavaa.

Viidellä tikulla neulominenkin kuuluu viikon suurenmoisiin saavutuksiin. Pitihän sitä purkaa ja keriä jokusen kerran ja käytinpä kudinta  Äitikullan residenssissäkin ennenkuin sain siitä henkisen otteen ja ylivallan. Nyt jo sujuu, melkeinpä epäilyttävän helpon tuntuisesti. Onneksi tämä ensimmäinen islantilaisneule tulee ihan vaan omaan käyttöön, sen verran siellä on semmoisia hätäpäissään korjattuja stipluja ja varsin luovia ratkai

Itselleen kun tekee, ei se oo ihan niin justiinsa.

Veikkaanpa, että lopputulos on ainakin omissa silmissäni niin häikäisevä, että pienet kauneusvirheet ovat vain pikantti lisä kokonaisupeudessa.

Että näin sitä omakehu haisee hassulle.

Olkoon tämä nyt omanlaisensa ylistys tammikuulle. Uutispuolella onkin karumpaa tarinaa, tällä kertaa vanhuspalveluista.
Tosin ei kai kenellekään oikeasti tullut yllätyksenä viime päivien

 

uutisointi, joka alkoi Esperi (don´t) caresta?

Itse tunnen riittävän monta työssään täysin uupunutta hoiva-alan ihmistä. Ja tiedän valitettavan monta pienyrittäjää,  jotka olivat liian kalliita suuressa kilpailutuksessa, panivat pillit pussiin ja asiakkaat (vanhukset tai vammaiset) siirtyivät isomman ja halvemmalla tekevän palveluntarjoajan "asiakkaiksi".

Valtavan hyviä ja aidosti ihmisistä välittäviä hoivapalveluyrityksiä lopetti toimintansa. Kilpailutusten lopputuloksista saamme kuulla uutisista.

Ihan hyvä, että tämäkin mätäpaise on vihdoin puhkaistu, mitähän vielä ehditäänkään ennenkuin vaaleihin päästään?

Oikeasti, yllättyikö joku?

Suoraan sanoen, minä todellakin toivon, että eutanasia on

laillistettu jahka koittaa sen päivä, jolloin en enää kykene Torpan nurkissa edes syytinkimummona vänisemään, kanojani ruokkimaan ja elämään ihmisarvoista elämää.

Minusta tuntuu, aika vahvastikin, että kansan syvien rivien ääni alkaa voimistua. Tähän saakka on persuleiman pelossa puristeltu hiljaa kättä nyrkkiin taskun suojissa.

Nyt kun yhä useampi uskaltaa avata julkisesti sekä omia tuntojaan, että työntekijät kertomaan arkitodellisuudestaan, unelmahötön pintasilaus alkaa rapistua.

Tavallinen kansa, kirjaimellisesti vauvasta vaariin, ansaitsee parempaa.

Päätän suuren ja ihmeen aurinkoisen tammikuun 2019 katsaukseni tähän. Helmikuu, täältä tullaan!