maanantai 4. helmikuuta 2019

Helmeilevää helmikuuta !




Niin heilahti kalenterissa uusi sivu, helmikuussa ollaan.
Toistaiseksi talven pahin pakkaskausi on takana ja nyt nautitaan leudommista keleistä -ja lumisateista. Semmoinen sanonta kuin 'purku pakkasen perästä' tarkoittaa just eikä melkein lumipyryjä. Niinkuin tuota lunta ei tarpeeksi olisi.




Sympaattinen murmeliperinne Pennsylvaniasta kertoi aikaista kevättä, passaa hyvin joskin murmelinvarjosta ennustaminen on luotettavuudeltaan samaa luokkaa kuin sateen tilaaminen tanssimalla.

Toinen 'ennuste' tietää, että nyt on saatu puolet talven lumimäärästä. Hupsista s-tana, toivottavasti
ei nyt kuitenkaan tuplaannu, loppuu isommaltakin pihalta lumenkippauspaikat jos vielä paljon lisää tulee.

Tykkylunta on paljon ja onkin suoranainen ihme, ettei sähkökatkoksia ole vielä ollut. Ajelin lauantaina Tampereelle ja kyllähän se oli semmoinen pystyynjäätynyt taikamaisema koko matkan ajan. Isotkin kuuset olivat kovin nöyrinä kumarassa, muutama puu oli näemmä jo rojahtanut tienposkeen.

Sunnuntai-iltana takaisin ajellessa ei näkynyt juuri mitään, lunta pyrytti edestä ja takaa.



Ei tarvitse olla kummoinenkaan murmeli tahi meedio tietääkseen, että kesäkanalassa päästään raivaushakkuisiin jahka kevät joskus koittaa. Vanhat salavat ovat todella majesteetillisia, mutta rajansa niidenkin kantokyvyllä on. Ainakin yksi iso oksa rojahtaa alas, eikä tälle asialle juuri nyt voi tehdä mitään.

Onneksi Iso-J ahkeroi katoilla viikonloppuna, pahimmat riskinpaikat on nyt katsottu ja putsattu.

Pihapuita ei pääse juuri nyt pelastamaan millään, aiemmin suunnittelin hyödyntäväni Otto-ponia hankitarpomisessa. Nyt ei pääse kyllä Ottokaan eteen eikä taakse. Siitä toisesta hevosvoimasta ei kannata edes puhua.



Nimensä mukainen kesät talvet, lumipalloheisi

Näinä pysähtyneen talven päivinä on hyvä pitää halkolaatikot piripinnassa ja tulitikut tuntumalla, sähkökatkojen riski on todellinen.

Onneksi ei asuta niin ettäänperällä, että ihan pussiin jäätäisiin.

Syy, miksi maalailen kaikenlaisia uhkakuvia on ilmeinen. Iso-J lennähtää iltakoneella Hipsaanian vähälumiseen maisemaan ja silloinhan sitä kaikenlaista yllättävää täällä kotopuolessa sattuu ja tapahtuu. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan mitään ihan mahdotonta.

Tänään on kuvista poiketen pilvinen päivä ja lumisateen uhka on totinen. Siitä viis, minä lähden tonkimaan multapussukoita ja laitan chilien ja keijunmekon kylvösten myötä toiveen aikaisesta keväästä.

Kivaa viikkoa sinulle, missä lienetkin !







8 kommenttia:

  1. No on teillä lunta - paaaljon enempi, kuin täällä Merenrantakaupungissa! Lisempää nakkasi vajaat 20 senttiä vuorokaudessa. Lumityöt jäi vaiheeseen, kun tuli vieraita. No ei ne lumet pihalta karkaa. Ikävä kyllä Ursus on poissa pelistä, joten kola ja lumentyönnin on lanseerattu vuosien tauon jälkeen käyttöön. Voimaharjoittelua, koska kasauspaikat kohoavat omiin korkeuksiinsa.

    Kuvasi olivat upeat - puhdasta puuteria kuvan täydeltä. Tuo lumipalloheisi oli hilpeä! Kesäkanala näyttää hautautuvan hiljalleen aika syvälle. Matkaa on kanojen kevätjaloitteluun, mutta sieltä se tulee vielä!

    Toivottavasti siemenkylvökset starttaavat ansiokkaaseen kasvuun. Itse katalasti ajattelen vieväni tomaatit äidille kasvatettavaksi :D

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllähän tätä lunta on yllin ja kyllin, vähempäänkin olisin tyytynyt. Ei kuitenkaan ole mikään pakastekuivattava tappotalvi, toistaiseksi.

    Kiusaus nakata muutama aina höntyilevä kana hankeen jäähylle on kova. Mutta enhän minä nyt semmoista tee, edes kiusallani. Siinä voisi Parta-Armin heltta väpättää jos joutuisi jyväsensä kuopimaan tuolta kesäkanalan tienoilta. Ja ihan vastahan ne läähättivät kukin poterossaan helteitä paossa, on tämä hurjaa vuodenaikojen välistä nokittelua.

    Älähän mittään siemenkylvöistä, tässä on monta kompastuskiveä matkan varrelle viskeltynä, eiköhän me kumpikin ne jo tiedetä. Äidit ovat taitavia ja ihan sallittuja lisävarusteita taimikasvatuksessa. Käytä vaan valttisi kun voit.

    VastaaPoista
  3. Onneks ei niin paljon viikonloppuna satanu, kun ol luvassa. Piäkaupunkiseuvulla oltiin viikonloppuna ja siellä ne vasta ihmeissään lumen kanssa ovat.

    Samoilla siemenkylyvöillä meinasin alottoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no, nythän tuota lumisadetta eri intensiteeteillä näyttäisi viikoksi riittävän. Että se mikä jäi viikonloppuna satamatta, tulee nyt moninkertaisesti. Eihän meillä mikään hätä vielä ole lumen kippaamisen suhteen, penkat vaan kasvavat korkeutta. Mutta tosiaan siellä missä on tie tiessään kiinni, alkaa olla tekeminen mahduttaa lumet. Nyt niillä on Espoossa joku lumensulattajatöhötti jonka pitäisi sulattaa lunta oikein tehokkaasti.

      Jokos sulla on siemenet mullassa?

      Poista
    2. Loppuviikosta laitan ensimmäiset. Viimehetken tillausta vielä tässä luajin hetkenpiästä!

      Poista
    3. Minullakin venyy huomiseen, taimimulta olikin loppu. Näin muuten sitä onnenapilaa myös Joensuun Hankkijalla.

      Poista
  4. Kyllä nyt tosiaan saa nuota lumimassoja ihmetellä, tätä menoa meidänkin tupa muistuttaa kohta enemmän iglua.
    Edelliseen postaukseen viitaten, mulla on sama islantilaisneulepaitamalli hommattuna, enää uupuu ne langat ja Riddari pääsee puikoille täälläkin. Olis muuten hyvä syy hommata islanninehevonen, tuo paidan ulkoiluttaminen meinaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva uusi kommetoija! Lunta kyllä riittää ja koko ajan sataa lisää. Saa pukata kolaa ihan jumpan verran.

      Hah, tarkkana huomasit vihjauksen paidan ulkoiluttamisesta :D
      Siirsin tänään hihan pyöröille ja homma joutuu taas, se viidellä tikulla kilkuttaminen oli niiiiiin piinallisen hidasta. Kerrohan sitten mistä langoista ja väreistä Riddarisi teet.

      Bongasin muuten jostain nettikaupasta jonkin minulle uuden systeemin sukkapuikoiksi, kolmella puikolla pääsisi tekemään, onko tietoa?

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com