Kärsivällisyys, enimmäkseen kärsimystä

Varsinainen piinaviikko on vasta pääsiäisen aikaan, mutta kyllä tässä taivasosuutta ihn ansiokkaasti varmistelen. Kävi nimittäin niin, että rakas Macbookini otti hivenen osumaa ja näyttöön tuli jokunen turha särisevä viiva. Oikeastaan aika monta.

Iso-J nappasi laitteen mukaansa ja kysyi merkkihuollosta kustannusarvion. Minä jäin siten ilman laitetta. Hetihän se tarve puhelinta isommalle koneelle iski. Onneksi Perikunnalla on kummallakin Applen läppärit. Näin päiväsaikaan koneet ovat kuitenkin heillä mukanaan ja iltaisinkin lainauslupa heruu sangen nihkeästi.
Niinpä kipaisin Äitikullalta lainaksi hänelle taannoin hommatun tabletin.

Yhtään en enää ihmettele miksi vekotin on jäänyt hänellä varsin vähälle käytölle.

Harvoin jos koskaan olen näin tympeää laitetta käyttänyt!
Mikään ei toimi totutusti eikä varsinkaan niinkuin Applen laitteessa.

Kärsivällisyys ei koskaan ole ollut vahvin lajini ja tämä koetteleva aikajakso vain vahvistaa näkemystäni. On suoraan sanottuna silkkaa piinaa opetella taas uusi käyttöjärjestelmä, tajuta Androidin toimintaa ja etenkin tottua tämän vehkeen hitauteen ja kömpelyyteen. Vannoutuneet Androidin käyttäjät varmasti tykkäävät, minulle sopii paljon paremmin Applen idioottihelppo käyttäjäkokemus.

Kuviakin minun piti tähän laittaa, koska kamera on ihan tosi hyvä. Mutta se ei ainakaan kymmenellä ensimmäisellä yrityksellä onnistunut.

Huoh, ehkä minä vielä joskus tajuan miten tämä vehje toimii. Sitä ennen on syytä vähän selitellä Äitikullalle, ettei hän suinkaan ole liian vanha oppimaan uusia asioita, ei ole helppoa meillä nuoremmillakaan.

Oho ja hups, ainakin suoraan kuvaamalla saan kuvia.
Neule alkaa olla loppusuoralla ja minulle jo heräsi ankarat vieroitusoireet. Onneksi Iso-J oli Kauhavalla ja älysi heilahtaa Lankavan ovesta tuliaisostoksille. Onhan tässä vielä muutama pitkä kevättalvinen viikko ennenkuin piha on tonkimiskunnossa. Ne viikot voin mieluusti viettää neulomalla toisen islantilaisen.

Kärsivällisyys ei siis ole kuulunut hyveisiini. Voisi ehkä kuvitella, että Android ja kolmen värin kirjoneule kuuluisivat samaan sarjaan. Yllättäen neulominen on osoittautunut oikein mainioksi tarkkaavaisuusharjoitukseksi. Ärsyttävää se on vain silloin, kun kuvio ei menekään tasan ja joudun a) paikallistamaan virheen, b)  purkamaan virheeseen saakka jotta sen saa korjattua.

Minulle neulominen onkin oikein mainiota lääkkeetöntä terapiaa ja keskittymisarjoitusta. Vielä toistaiseksi Perikunta ei ole osoittanut mielenkiintoa saada omaa islantilaisneuletta joten minä teen niitä sitten varastoon. Eiköhän aika tavaran kaupitse.

Neuloessa on aikaa ajatella kaikenlaista, niinpä ajatus karkasi kanoista tipuihin. Ja nyt kerään muutaman päivän Orppirouvien munauksia, tyrkkään ne hautomakoneeseen ja teen testihaudonnan. Mikäli nuori kukko osaa muutakin kuin mölytä, koneessa piipittää kuukauden pääästä orppitipuja. Ne voin myydä jos kysyntää ilmenee.
Tämmöistä tänne, mukavaa viikon jatkoa !