keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Kärsivällisyys, enimmäkseen kärsimystä

Varsinainen piinaviikko on vasta pääsiäisen aikaan, mutta kyllä tässä taivasosuutta ihn ansiokkaasti varmistelen. Kävi nimittäin niin, että rakas Macbookini otti hivenen osumaa ja näyttöön tuli jokunen turha särisevä viiva. Oikeastaan aika monta.

Iso-J nappasi laitteen mukaansa ja kysyi merkkihuollosta kustannusarvion. Minä jäin siten ilman laitetta. Hetihän se tarve puhelinta isommalle koneelle iski. Onneksi Perikunnalla on kummallakin Applen läppärit. Näin päiväsaikaan koneet ovat kuitenkin heillä mukanaan ja iltaisinkin lainauslupa heruu sangen nihkeästi.
Niinpä kipaisin Äitikullalta lainaksi hänelle taannoin hommatun tabletin.

Yhtään en enää ihmettele miksi vekotin on jäänyt hänellä varsin vähälle käytölle.

Harvoin jos koskaan olen näin tympeää laitetta käyttänyt!
Mikään ei toimi totutusti eikä varsinkaan niinkuin Applen laitteessa.

Kärsivällisyys ei koskaan ole ollut vahvin lajini ja tämä koetteleva aikajakso vain vahvistaa näkemystäni. On suoraan sanottuna silkkaa piinaa opetella taas uusi käyttöjärjestelmä, tajuta Androidin toimintaa ja etenkin tottua tämän vehkeen hitauteen ja kömpelyyteen. Vannoutuneet Androidin käyttäjät varmasti tykkäävät, minulle sopii paljon paremmin Applen idioottihelppo käyttäjäkokemus.

Kuviakin minun piti tähän laittaa, koska kamera on ihan tosi hyvä. Mutta se ei ainakaan kymmenellä ensimmäisellä yrityksellä onnistunut.

Huoh, ehkä minä vielä joskus tajuan miten tämä vehje toimii. Sitä ennen on syytä vähän selitellä Äitikullalle, ettei hän suinkaan ole liian vanha oppimaan uusia asioita, ei ole helppoa meillä nuoremmillakaan.


Oho ja hups, ainakin suoraan kuvaamalla saan kuvia.
Neule alkaa olla loppusuoralla ja minulle jo heräsi ankarat vieroitusoireet. Onneksi Iso-J oli Kauhavalla ja älysi heilahtaa Lankavan ovesta tuliaisostoksille. Onhan tässä vielä muutama pitkä kevättalvinen viikko ennenkuin piha on tonkimiskunnossa. Ne viikot voin mieluusti viettää neulomalla toisen islantilaisen.

Kärsivällisyys ei siis ole kuulunut hyveisiini. Voisi ehkä kuvitella, että Android ja kolmen värin kirjoneule kuuluisivat samaan sarjaan. Yllättäen neulominen on osoittautunut oikein mainioksi tarkkaavaisuusharjoitukseksi. Ärsyttävää se on vain silloin, kun kuvio ei menekään tasan ja joudun a) paikallistamaan virheen, b)  purkamaan virheeseen saakka jotta sen saa korjattua.

Minulle neulominen onkin oikein mainiota lääkkeetöntä terapiaa ja keskittymisarjoitusta. Vielä toistaiseksi Perikunta ei ole osoittanut mielenkiintoa saada omaa islantilaisneuletta joten minä teen niitä sitten varastoon. Eiköhän aika tavaran kaupitse.

Neuloessa on aikaa ajatella kaikenlaista, niinpä ajatus karkasi kanoista tipuihin. Ja nyt kerään muutaman päivän Orppirouvien munauksia, tyrkkään ne hautomakoneeseen ja teen testihaudonnan. Mikäli nuori kukko osaa muutakin kuin mölytä, koneessa piipittää kuukauden pääästä orppitipuja. Ne voin myydä jos kysyntää ilmenee.
Tämmöistä tänne, mukavaa viikon jatkoa !


14 kommenttia:

  1. Jos tuo islantilaisneuleiden tekemistarve jatkuu pakottavana, eikä lähipiiri innostu jakelun kohteena olemisesta, niin voin kyllä ostaa :) -Marra

    VastaaPoista
  2. Kyllä näihen laitteitten kanssa oon miekin aina ihmeissän.
    Hieno tulloo tuosta paijasta ja kyllä varmasti on lämminkin. Oon ihan kade kun ossoot tehä.
    Kävin tuossa puutarhalla kasvuturvetta hakemassa ja samalla Markun kanoja ihhailin, on ne muatiis kanat ja kukkopojat hienon värisiä suliltaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten olen kyllä hämmästynyt, en ole koskaan pitänyt käsityöihmisenä. Minua oikeasti viehättää islantilaisneuleiden tekotapa, aina oikein ja yhteen pötköön. Ei mitään kikkailuja. Vaan pistääpä minulle sukkaurakan, jää tekemättä.

      Minä näin viime kesänä ne kukot ja kanaset, kauniita olivat. Minun makuuni maatiaiset ovat turhan vilkkaita ja. säpäköitä, enemmän nuo paksut taapertajat tuntuvat omilta. Onneksi on rotuja joista valita.

      Tämä laite jolla just nyt kirjoitan, on aika työläs mutta tällä selaimella sentään pysyn sisäänkirjautuneena. Jotain positiivista !

      Poista
  3. Monen väristä ja kokoista munaa on kennossa. Joka päivä muistan sinua lämmöllä viimeistään kanojen pesistä munia kerätessä. On tää vain niin kätsyä, kun on omat munat.

    Minusta on ihme, että joku saa tehtyä villapuseron valmiiksi asti :D On siinä puikot saaneet kilkattaa tovin jos toisenkin. Kutominen on mielestäni meditaatiota, jolla on parantavia ulottuvuuksia (saa nauraa...) Pitäisi vain joskus tarttua itsekin puikkoihin. Luultavasti se on kuin pyörällä ajo, eli kerran opittu ei vain unohdu.

    Iloa ja valoa viikkoosi - vaikka lumipyryjen keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään tosi paljon noista mintunvihreistä munista, ovat söpöjä. Parta-Armin jengi on tasaisen tuottelias trio.

      Kyllähän se on kiva kerätä taatusti eettisesti kestäviä munia, kana saa munia omaan tahtiinsa jos muilta hommiltaan malttaa.

      Kuten tuossa jo Ullalle sanoin, islantilaisen neulominen on hauskaa ja joutuisaa. Jos minä osaan, kuka tahansa osaa.

      Aikamoisen hiivarin nosti tänne, tuiskuaa ja hormissa jylisee, olin kerrankin fiksu ja lämmitin jo aamupäivällä.
      Ponitkin otin ennen seitsemää sisään, Kasper hirnui kiukuissaan eikä Ottokaan näyttänyt järin onnelliselta.

      Poista
  4. Upealta näyttää neule! Siitäkään ei varmasti ole haittaa, vaikka tekisi itselleenkin useamman. Niin hyviä käyttöpuseroita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin olen varsin tyytyväinen ja hartaasti toivon, että koko on sopiva. Käyttöpaita sen pitäisi ollakin. Vielä kun saan vetoketjullisen villatakin...

      Poista
  5. Vau! Nyt on kyllä niin jäätävää viimaa, jotta on neule tarpeen, päälläkin eikä vain terapiamuotona :)
    Yleensä Android laitteita käyttäneenä, vois olla vaikeeta muita käyttää. Oppimisen iloa :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa totinen puhuri, meni luihin ja ytimiin untuvatakinkin läpi. Olisikin kiva kokeilla kuinka hyvin islanninvilla eristää, toivottavasti tein hyvän kokoisen.

      Ei minusta ja androidista ihan heti paria tule, puhutaan niin eri kieltä. Mutta kasvattava kokemus tämä kyllä on !

      Poista
  6. Kaunis neule, eiköhän joku perillisistä sen nähdessään omi käyttöönsä. Vähemmän tulee nykyisin villapuseroita kudottua, kun lämminverisenä en niitä pahemmin tarvitse. Vaan voisihan sellaisen kutoa jollekin toiselle. Olet oikeassa tuon kutomisen terapeuttisuuden suhteen. Puikkojen kanssa saa ajatuksensa järjestykseen ja itsensä rauhoittumaan. Toisinaan mietin, ovatko puikot kasvaneet käsiini ihan lopullisesti.
    Tabletti on minusta enemmän lukuväline. En tykkää sillä mitään muuta tehdä, sillä inhoan yhdensormen naputtelua. Ylipäätään laitteesta toiseen hyppiminen on välillä työlästä, kun siinä välissä pitää aina joko opetella uutta tai ainakin tapella erilaisuuksien kanssa.
    Söpöjä munia. Ihan tulee niistä pääsiäinen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluusti pitäisin paidan itse, jos vain koko on hyvä.Ja kyllä neulominen kehnon terapian voittaa. Siinä on jotain niin rauhoittavaa rentoutta.

      tabletti on kyllä hankala kirjoittaessa, minä käytän puhelimella aina peukaloita kun kirjoitan, läppärillä 5-sormisysteemiä ja pädillä olenkin sitten ihan hukassa.

      Poista
  7. Näkyikö tätä teillä?
    https://rikosuutiset.fi/pihoissa-kierrellyt-ilves-lopetettiin-joensuun-hammaslahdessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvinkin olla sama tyyppi, ei se ole hetkeen tässä pihassa ollut, rusakon jälkimäärästä päätellen.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com