Heipat helmikuulle ja villaa ylle

Helmikuu pääsi päätökseensä ja islantilaisneulekin putosi puikoilta juuri sopivasti.

Tammikuun puolivälin jälkeen minä urakkani aloitin ja reilun kuukauden tikuttamisen jälkeen tuli valmista. Tahti ei siis ollut millään tavoin mitattuna huippusuoritus, pidin ihan surutta muutaman päivän taukoja ja pakkotauot siihen päälle.

Mielenkiinto tekemiseen säilyi koko ajan eikä työ tuntunut pakkopullalta missään vaiheessa.

Hetkittäin kyllä korpesi ja huolella, purkaminen on aina tympeää hommaa. Milloinkas ja kenelle omien virheiden korjaaminen hupia olisi?

Ohje on aivan idioottivarma ja islantilaisneuleen värkkää, vaikka ei olisi taustalla aiempia mainetekoja kylän tuottoisimpana neulojana. Suurinta päänvaivaa tuotti värien ja koon valinta.
Kumpikin pähkäily tuotti mieluisan lopputuloksen, sävyt sopivat mielestäni kauniisti ja kokokin on ihan passeli, tuli käyttöpaita. Välillä jo pelkäsin, että tulee ns. tavoitepaita.

Tavoitevaatteita minulla on kaapissa jo ihan riittämiin.

Kieltämättä on ollut hienoisia vieroitusoireita ja lankakopassa odottaakin jo soma keko Lettlopia. Perusvärit on jo selvillä (valkoista ja vaaleita sävyjä), tehosteväri puuttuu vielä. Yhtenä vaihtoehtona minulla on olemassa kanervanpunainen, mutta mietin vielä.
Mimosankeltainen houkuttaa ihan valtavasti.

Kaikenkaikkiaan, olipa oikein ihanan terapeuttinen käsityö. Hyvä mieli jäi. Erityisesti haluan kiittää Maijua joka omalla Riddari -postauksellaan nostatti neulomisvimman.

Riddari

Helmikuussa päättyi myös talvinen pysähtyneisyys.

Tirpat aloittivat luritustensa harjoittelun ja aurinkoon palasi vähitellen lämmitystehot. Hanget vajuivat niin, että suhina kuului. On meillä silti pihalla vielä ihan reilusti metrisiä (ja ylikin) penkkoja.

Nyt vaihteeksi tuulee ja tuiskuttaa, varsin ravakka tuuli onkin.

Taimikasvatus etenee, toistaiseksi. Tomaatit itivät heti, kun älysin parkkeerata kylvökseni pesuhuoneen lattialle. Siinä on sopivasti valoa ikkunasta ja lattialämmitys. Ensin näkyi pienet silmukat, niskalenkit ihan kirjaimellisesti. Nyt ne jo tököttävät enemmän ja vähemmän honteloina muutaman sentin korkuisina. Ihan kaikki lajikkeet itivät. Eloa näkyy myös onnenapilassa.

Vuoroaan odottamassa on kaksi postintuomaa pussukkaa narsissivuokkoa. 

Hyvää itämistä toivon myös hautomakoneeseen. Latasin sinne testierän Orpingtonin munia. Kun kone oli käynnistetty ja munat lastattu kyytiin, heitti valkoinen Kokki -kukko henkensä. Ihan yllättäen ja todellakin pyytämättä. Se oli oikein hyvä, nuori kukko, komeakin. Toivottavasti Kokin perintö ja perimä elää näissä munissa. Uusi kukko on jo varattu, joudun seuraavalla Tampereen reissulla kurvaamaan ylimääräisen lenkin Köyliöön. Sieltä meille tulee musta kukko.

Alkavalle maaliskuulle ajoittuu kaikenlaista. Tipuodotusten ja tomaatinkasvatuksen lisäksi elämään tuovat jännitystä mm.  kevään yo-kirjoitukset ja jatko-opintojen miettiminen ja niihin haku.

Niistä sitten tuonnenpana, muikeaa maaliskuuta !