Hiipparin arvoitus

Viime (tai toissa) viikolla ihmettelin tämän jälkivanan jättäjää. Veikkasin hirveä.

Tänään ihan tuossa kulmilla Iso-J:n ja Perikunnan vanhimman silmien edestä tien yli loikki iso ilves. Alta kilometrin päässä suunnilleen viiletti, eihän semmoinen matka ole yön kulkijalle kummoinenkaan taival. Joten täällähän se on myös hiippaillut. Pihasaunan nurkilla luuhannut.

Ja kun oikein asioita räknäilin ja yhdistelin, tajusin myös, ettei rusakon tai jäneksen jälkiä ole näkynyt aikoihin. Reiluun viikkoon suunnilleen.

Lunta on satanut joka yö eikä aamulla tallinpihaltakaan ole löytynyt yhtään jälkeä tai papanoita. Yleensä niitä on paljon, etenkin ponien heinäpaikan kohdalla. Ärsyttävän röyhkeästi ovat lähennelleet köynnösruusuni talvipoteroa ja käyneet kurvailemassa hortensiaistutusten liepeillä.

Nyt yölliset ristihuulten ruokaorgiat ovat loppu, kiitos vaan herra tai rouva ilves. Turha varmaan yrittää bongailla metsäpeurojakaan, eiköhän nuo samaan surmansuuhun ole päätyneet. Tai viisaana väistyneet.

Lunta on kyllä jo tarpeeksi. Peetupoloinen uppoaa päälakea myöten ja Lellukin saa tarpoa ihan kunnolla, mikäli asioilleen erehtyvät aurattujen alueiden ulkopuolelle. Täytyykin yrittää huomenna tähystellä kuinka Kasperponi pärjää. Onhan tuo toistaiseksi joka päivä löytynyt tarhasta heinänvientiaikaan ja iltaisin talliin. Ilmeisesti se tepastelee tyytyväisenä Oton tallaamia polkuja.

Herrasmiesponi Otto, se kulkee tarkasti entisiä reittejään ja äärimmäisen harvoin astuu poluiltaan sivuun tai oikaisee. Muistan mainiosti kuinka Ponimies porhalsi hanki pöllyten siitä mistä sattui lyhyin reitti olemaan.

Kanatarhan talviuni

Lisää lunta on luvassa, torstaille ovat oppineet povailleet ihan hurjaa sadetta ja lumikertymää. Sehän onkin ihan tyypillistä, Iso-J kun lähtee reissuun, putoaa katoilta lumet kulkureiteille ja heti perään sataa sen parikymmentä senttiä lisälunta. Että sinänsä en hirveän yllättyneenä sääennusteita tiiraile.

Hirmuisen innostuneena sen sijaan tiirailen siemenluetteloita ja kuvittelen taas kerran olevani taitavakin siemenkasvattaja. No en ole, mutta onhan se ihana haaveilla.

Viime kesänä kaikki kasvoi niin ylenpalttisesti, että aion minäkin taas taimikasvatusta yrittää. Kasvilavoja en tosin ehkä ihan niin täyteen kylvä, krassia varsinkaan ei ehkä kannata kovin avokätisesti sinne syytää. Tilattuna on myös muutamaa basilikaa ja niiden soisi saavan valoa ja mahtuvan samoihin lavoihin.

Paitsi että ne kanadan tomaatit on pakko saada satoisiksi saakka. Ehkä ihan sovulla kiikutan itäneet taimet Äitikullan hoiviin, ihan niinkuin ennenkin. Jos vaikka jotenkin saisin ne hengissä kitkuteltua, viimeistään halla panee tai kissa syö vihreän kaipuussaan taimenruippanat kitaansa. Turvaan ja asiantuntevaan hoivaan ne kuuluvat.

Vihreän kaipuussa iloitsen tulppaaneista. Niiden aika on juuri nyt. Ja suurten puutarhaunelmien.
Heippa taas seuraavaan kertaan.