Välimereltä Pyhäselän rannalle

Sinne jäi valkoinen talo mäennyppylälle, sinne jäivät raa'at sitruunat ja aivan pian kukkaanpuhkeavat vuorenrinteet. Mustarastaat viheltelivät kaihoisasti ja rantapaseon aratit jäivät rääkymään omia soidinkutsujaan.

Lähtöaamu valkeni kirkkaana ja vahvoin värein.
On niin ihanaa luksusta istuksia sarastavassa aamussa etuoven parvekkeella ja seurata auringonnousua. Mukillinen hyvää arabicakahvia ja mehevä appelsiini, eipä enempää tarvitsekaan.

Taksipoika oli aivan pyörällä päästään, ei tajunnut talojen numerointilogiikkaa. En tajua minäkään. Siellä alhaalla on numero 4, seuraava onkin 47 ja meidän numero 11 on vasta viimeisen neulansilmän jälkeen kadun loppupäässä. Onneksi saatiin taksi kiinni ja päästiin kentälle ihan aikataulussa.

Lento oli myöhässä, se oli tullut Helsingistä vastatuulen takia myöhässä, boarding oli hidasta kuin maalin kuivuminen ja sitten lennonjohto rajoitti lähtöjä. No lopulta oli meidän vuoro rullata tolpalle ja kohta jo irrottiin Hipsaanian maaperästä. Ikävä tuli.

Perikunnan vanhimman suhteen en edelleenkään osaa huolestua, hän on niin mahdottoman skarppi ja fiksu likka. Kyllä ne pärjää.

Läksiäislahjaksi pesin olohuoneen ikkunan Peetun vahtipaikan luota, se oli täynnä vahtihaukunnoissa irronnutta kuolaa ja terrierrin tuhinaräkää. Millään en ollut uskoa, että kaikki ne roiskeet todellakin irtoavat siististä pikkukoirasta, vastansitten kun näin vastapestyssä ikkunassa uudet roiskeet (naapuri lähti töihin -haukunnat), uskoin. Peetu on Räkä-Peetu.

Jääkaappiin jäi ruokaa, varastoon vettä ja muutenkin napero pärjää siellä ihan hyvin.

Ja heti kun Suomeen päästiin, alkoi pakkanen vaivata hengitystä ja nokka vuotamaan.

Mukava oli kuitenkin aamutallissa nähdä kaksi elämäänstä tyytyväistä ponia, ne olivat kyllä niin hyvissä käsissä, etten olisi itse parempaan kyennyt. Taivaanlahja tämä meidän vt. tallimestari, tarkka, huolellinen ja kiva. Mummo oli keitellyt päivittäin sapuskaa ja pysynyt näin hommissa mukana.

Ilman näitä turvaverkkoja tämmöinen reissaaminen ja irtiotot eivät olisi mahdollisia.

Lelluparka oli vähän ihmeissään kun ensin hävisi äiti, sitten hävisi uusi ihastus (vt. tallimestari) ja sitten äiti tulikin takaisin. Spanjelin korvien välissä luuttu rämisi ja panhuilu tilutti kun koiraparka yritti saada ajatuksistaan otetta. Nyt on kaikki taas ihan hyvin, paitsi että kissat ovat vallanneet parhaat paikat ja koira lojuu lattialla. Jonkinlainen vallankumous? 

Ja Elmo muuten pääsi ajelulle, päiväkänneille ja heräsi krapulaisena, ilman säpinäsäkkejään. Semmoisia ne miesten reissut on.

Nyt meinasin kurkata vähän Netflixin antia ja viikonloppuna varaan seuraavat lennot. Semmoista se on, rannalta toiselle pendelöinti. En tohdi valittaa, elän kahta kevättä, onko parempaa?

Kivaa viikonloppua sinulle, missä lienetkin.