Kaikkeen tottuu

Kun en kehtaa säästä ruikuttaa jokaisessa päiväkirjamerkinnässä, tyydyn sen osalta kohtalooni. Toki kohtaloon tyytymistä helpottaa ihmeesti tehty check-in ja onnistuneesti suoritettu ikkunapaikan varaus. Huomenna ei tarvitse kentällä muuta tehdä kuin jättää laukku tiskille ja löntystellä portille.

Viikonloppu antoi esimakua siitä hiljaisuudesta, joka koittaa kun Perikunta aikanaan lähtee omille teilleen. Kyllä siihenkin varmaan tottuu. Eniten oudoksuttaa se, ettei nyt olekaan pestävää pyykkiä, tiskikone täyttyy hitaasti ja vessaan pääsee jonottamatta.

Felix on ollut erittäin seurallinen. Entinen nuorisorikollinen on aikuistuttuaan muuttunut rauhalliseksi ja lempeäksi setäkissaksi. Lähes päivittäin se on luikahtanut ulos ja eilen se sitten eksyi. Minä löysin sen naukumasta riihestä ja Äitikulta löysi sen myöhemmin pihan lumikäytävistä hortoilemasta. Onhan se varmasti kissan silmin katsottuna pelottava valkoinen, kylmä tunneli.  Kun vaan nyt ei hätääntyisi ja loikkisi ison tien suuntaan. Se on paha paikka.

Tuntuu oudolta kun nyt on Palmusunnuntai eikä ole vielä mitään pääsiäisen ruokasuunnitelmia laadinnassa. Kukkia ei koskaan voi olla liikaa ja ne ovatkin tänä vuonna ainoa pääsiäispanostukseni. Vaikka keltainen ei ole suosikkivärini, näin keväällä se on kuitenkin paikallaan. Keltaiset hyasintit ovat söpöjä ja perunanarsissin hennot värit kauniita. Siihen, että kukkapenkeistä pääsee bongailemaan näitä samoja piippoja, on vielä aikaa. Eihän toista metriä korkea kinos hetkessä vaju. 

Ensimmäisiä leskenlehtiäkään ei ihan heti näillä korkeuksilla löydy. Mutta joka vuosi ne ovat löytyneet ja aina se ensimmäinen leskenlehden bongaus ilahduttaa yhtä paljon. 

Iso-J teki aimo urakan ja pudotti aitan katolta lunta vähemmäksi. Olihan siellä semmoinen puolimetrinen kerros josta alin oli jäässä. Minun pitäisi nyt tarpoa samaiseen aittaan ja etsiä taimiruukkuja, tänään on taimikylvösteni kohtalon päivä, ne pitäisi siirtää isompiin ruukkuihinsa. Yleensä chilini heittävät tässä vaiheessa henkensä. Katsotaan nyt miten niiden käy tällä kertaa.

Lellu ilahtui lauantaina aivan hirmuisesti, vt. tallimestari tuli liikuttamaan hevoset.  On totinen onni, että hän pystyy hoitamaan hevoset ja pölhön spanielin  myös ensi viikolla. Jännä miten Lellu on niin valtavan ihastunut häneen, istui sylissä koko sen ajan kun hän oli tuvassa.

Sekin on ihan tosi kiva, että hevoset saavat ensi viikolla säännöllistä liikuntaa. Otto nimittäin lähtee kuun vaihteessa kevään treenileirille, eikä sinne ole ihan viisasta lähteä suoraan hangessa seisomasta.
Sijaisponin suhteen oli vähän jännää mutta onneksi kaverilta löytyi joutilas poni. Polle on nimi ja ihan sopuisan ruunan maineessa on. Saa nähdä miten Ponimies riemastuu uudesta kämppiksestään. Toivottavasti kumpainenkin tottuu vaivatta.

Nyt sitten niihin pakkaushommiin, yksi kassillinen Fazerin karkkeja on jo valmiina. Huomenna ostan naperon tilaamat ruisleivät ja ruissipsit, Peetun suosikkipuruluut ja huoltoreissu Hipsaaniaan voi alkaa.

Hasta pronto!

The Polle