torstai 23. marraskuuta 2017

Piuhat irti


Otolla jatketaan kun on vielä julkaisemattomia kuvia.

Tänään oli puolen päivän jälkeen se riemukas hetki kun sain repiä Holterin piuhat irti rinnastani. Ai että kun olikin kutittanut makeasti. Eivät ole yhtään kivoja semmoiset piuhat ja tarrat ihmisen kehossa. Nyt se kapistus on  pakattu nätisti palautuspussukkaan ja huolella täytetty päiväkirjakin on mukana, huomenna meinasin viedä sen analysoitavaksi tuonne meidän Piäterveysasemalle. Meinaan samalla reissulla kysellä laboratoriokokeista, mitä meinaavat ottaa ja milloin. Ja että kai ne minun rauta-arvoni syynätään huolella.

Tämä vaivaisen elämä alkaa olla jo aika työlästä, kauheasti olisi kaikkea muistettavaa.
Mieluummin olisin ihan tylsästi terve ja tekisin töitä.


Muita asioitakin on tehty, nyt on tallin heinävarastossa kaikki lavapaikat täynnä avaamattomia heinäkääröjä. Justiinsa hyvän sään aikana ehdittiin kuormat purkaa. Tuoksuu kesältä ja näyttää ihanalta, hevoset nyökyttelivät tyytyväisinä sisään tullessaan, yksi paalinjämä on varastoitu talliin ja siitähän ne ryökäleet sitten nyhtävät suullisia ohikulkiessaan. Onneksi on leveä käytävä joten mahtuu olemaan ja mahtuu kulkemaan.

Otolle soviteltiin uutta satulaa, ihan hyvältä vaikuttaa. Täytyy nyt toivoa, että entinen menee kaupaksi sukkelaan.

Iso-J tuli just kotiin ja toi myrskyn tullessaan. Kauhea tuuli ja pyry. Hyi.


PeeÄääs:
tähän myrskyyn vähän lämpöä ja tunnetta:


6 kommenttia:

  1. Täällä alkoi kunnon myteri ensin hiutailemalla puolen päivän jälkeen. Viideltä olikin jo toinen ääni kellossa - nurkat natisivat ja tuiskua on piisannut. Varmaan 15 senttiä tuli lisää lunta jo tähän laskuun. Vielä jatkuu luonnonvoimien näytös. Aamulla katsotaan minkä näköinen maailma on.

    Holter on aika pirullinen kannettava, mutta nyt se on nauhoituksensa hoitanut. Well Done. Ehkä siitä jotain selviää, joten tulevaisuuden tanssiaskeleet ehkä selviävät niiltä osin.

    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei uutta lunta vielä, ketun jäljet näkyy vielä.

      Poista
  2. Tyrkkäsin sulle pienen haasteen blogiini :)

    VastaaPoista
  3. Heippa Hirnakka!
    Toivon että kaikki on ok, palailin tässä Blogspheren aavikolle ja täytyy taas muistella miten toimii eikä koko lukulistan lukeminen käy hetkessä mutta halusin tulla toivottamaan sulle jaksamista ♥ ja palaan huomenissa tutkimaan noita sun vanhempia postauksia jotta en olis näin pihalla kuin olen nyt.

    Muksaa sunnuntai - illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta morjens!
      Ihan kaikki ei ole ok, mutta kyllä tässä sätkitään eteenpäin.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com