Menneitä merkintöjä

Puuhaasteeseen kuvia etsiessäni löysin taas kerran ihania kuvia vuosien varrelta. Päätin, että poimin blogin jokaiselta vuodelta tältä samalta viikolta päiväkirjamerkinnän ja siitä sellaisen kuvan jonka nostan esille tähän päivään. Alkuperäiset merkinnät pääset lukemaan linkin kautta.

Ja valkeus tuli 2009

10.11.2009

Virnuileva kurpitsa seipään nokassa, lumihuntu hattunaan. Oi noita aikoja. Silloin rakennettiin mummolaa ja tilattiin kaakeleita keittiöremonttiin. No onhan se kiva tietää, että tuolloin ostetut kaakelit ovat käypää kamaa vieläkin ja ehkäpä ne saadaan seinään seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Klassikko ei vanhene.

Muilta osin blogissa oli vielä varsin hiljaista, opettelin kuvien siirtoa ja ihmettelin bloggerin toimintaa.

Lunta oli saatu, talviruokinta aloitettu pihalinnuille ja kanalassa mellastivat ensimmäiset tupaantuliaiskanat. Silloin niillä oli nimetkin, nykyisin on vain Tuo ja Se.

Vuodenkierto 2010

9.11.2010

"Paljon on myös surua, murhetta ja erityisesti läheisiä ihmisiä koskevaa tuskaakin mahtunut tähän vuoteen. Välillä tuntui, että elämä oli yhtä luopumista, surua ja toivonkipinän hengissä pitämistä.

On vaikea tietää mistä kukakin toipumiseen ja surusta läpikahlaamiseen voimansa otti ja ammensi. Ihminen on sinnikäs otus. Räpistelee pintaan vaikka mistä alhosta.

Minun rauhani, voimani ja elämänhaluni nousee kotoa. Ensimmäistä kertaa aikuisen elämäni aikana voin rehellisesti sanoa, että nyt en ole mistään poissa. Nyt olen kotona."

---

Jahas, vuonna 2010 pihlaja on jälleen kerran päässyt kuvitukseen. Elämän isoja asioita on pohdittu tuolloinkin. Tuo vuosi oli luopumisten vuosi. Ajatukseni ovat juuri nyt Toveri Nempan luona, hän suree joukosta poistunutta äitiään, otan osaa suureen suruusi, Ystävä hyvä. Paljon voimia sinulle.

Kuvien kera 2011

6.11.2011

Ensimmäinen ilta omassa tallissa, omissa yksiöissään, voi rakkautta! Koko syksy on rakennettu tallia ja manattu märkää säätä. Silloinkin olen saanut todeta kuinka vuodet eivät todellakaan ole veljiä keskenään, sateinen ja sumuinen englantilaistalvi ei saanut kannatusta silloinkaan.

Hämäriä hommia oli puolestaan puuhannut jo edesmennyt kissamme Hönö-Elli, sen vatsassa myllersi ja möyri niin, että sokea otsallaankin tajusi pentujen olevan kyydissä. Ne olivatkin Ellille todelliset yllätyspennut, hämmästyi emo itsekin kun hännän alta ipanoita löysi.

Kuvasta muuten näkee hyvin kuinka pieni ja varsamainen Ponimies on ollut vielä silloin, vajaa parivuotias vekara, Ponipoika oikeastaan.

Sitä saa mitä tilaa 2012

Hovimestari on aina syyllinen, 7.11.2012

2012

"Lumi kurittaa kaikkia, niin mäkättimiä kuin pitkänaamojakin. Kanoista hönteimmät hyppelehtivät vieläkin ulkona, fiksuimmat touhuavat kananhommiaan sisätiloissa. Kukko, se Savolainen Silokinttu, kävi parkaisemassa kiekunsa kanalan rampilta ja luikahti takaisin sisään. Siellähän kanarouvat ovat kätevästi polkaistavissa, ei tarvitse heltta hiessä jahdata kanarouvaa ympäri isoa ulkotarhaa".

Seuraavana syksynä sitä onkin taas tallattu lumessa ja minä olen ohjeistanut torpalle tulevia tuttuja ja vieraita työntekoon, livistäen itse kaupungille. Semmoista se on kun oppii töitä karttelemaan.

Aina olen näköjään osannut ruikuttaa kuvaamismurheita, olisi niin kiva osata ottaa oikeasti kivoja kuvia ja taiteelliset ansiotkin olisivat plussaa. Vaan ei, näillä räpsyillä on menty jo useampi vuosi eikä taso ainakaan nouse. Nykyisin järkkäri ei säksätä läheskään entiseen talliin, puhelimella on niin helppo ja nopea läiskäistä kuva. Eipä sillä, hyvä kamerahan mun puhelimessa onkin.

Ja nuo kissakullat, Winston ja Milton, veljekset hulluudessa. Nyt kukkaispojat kirmailevat jossain taivaanpankon takana, yhteinen aika oli aivan liian lyhyt mutta sitäkin enemmän siitä muistoja sentään jäi. Ja paljon kuvia.

Isänpäivän iltapäivä 2013

10.11.2013

Kanalassa on mellastettu ennenkin. Isäinpäivänä 2013 on järjestelty kanoja ja kukkoja uusiin parviin ja vihlovasti rääkyvää Vappupilliäkin on kannettu tarhasta sisään. Siinä se ryökäle pönöttää rinta kaarella kuin isompikin tekijä. Nyt tuo kukon epeli on kiekumassa Nälkämaan lauluja Kainuussa.

Samalla viikolla on hierottu kanakauppoja raviradan parkkipaikalla ja päästetty hengestään yksi paha poika. Syksy tuli tuolloinkin vähän kitkuttelemalla.

Omaa rintaa röyhistän noille päiväkirjamerkintöjen otsikoille. On siellä vaikka mitä Köyhän ainoasta miljoonasta Viinakakkuun ja paljon muuta. Pitäisi joskus syventyä kahlaamaan vähän tarkemmin missä sitä oikein ollaan oltu ja etenkin mitähän sitä on tehty.

Köyhän ainoa miljoona on hyvä juttu, kas näin: pikkulapsilta kysyttiin mitä tekisi jos löytäisi kadulta lompakon jossa on kokonainen miljoona. Joku herranterttu vastasi palauttavansa sen koska sehän voi olla jonkun köyhän ainoa miljoona. Lapsissa on siis vieläkin toivoa.

Totta tai ei, minuun vetoaa tuommoinen huumori ihan täysillä.

Ajatusten Tonavan sivu-uomassa 2014

Sitä on uitu syvissä vesissä tuolloinkin. No, olihan vuosi 2014 kohtuullisen rankkaa elettävää monin tavoin, niin moni oli henkisesti karrella ja loppuvuosi mentiin jo melkoisen syvällä.

Onneksi tekstissä mainittu teini on nyttemmin saanut elämänsä melko hyvään järjestykseen eikä mitään isompaa murhetta käsittääkseni ehtinyt tapahtua kenellekään.

Tuo mitä kirjoitin ihmisten sietokyvystä, on aika pitkälle samaa mitä ajattelen nytkin. Ehkä voisin asetella sanojani fiksummin tai ottaa huomioon vähän enemmän elämän kirjoa. Mutta kun ei tämä tasaista ole kellään, koskaan. Ei sitä voi sileäksi taputella varmuuden varalta. Vaikka miten rakastaisi.

Kaamos näköjään vaatii veronsa, joka vuosi.

Isyyden iloja 2015

Isäinpäivänä 2015 meillä pantiin alulle uusia pikkurusseleita ja muisteltiin edesmennyttä Isävainaata. Siinäpä oli kelpo mies, mielelläni isäkseni mainitsen.

Säistä ei mitään mainittavaa, muistan kyllä kostean ja harmaan päivän varsin hyvin, ei tuntunut talvelta, pelkkää harmaata aamusta iltaan. Ihan pyh ja höh.

Alan vähitellen uskoa ilmastonmuutosmanauksiin, ei tästä enää kunnon talvia kehity. Muutama hätäinen pakkasviikko tammi-helmikuussa ja loput on loskaa.

Russelinpenskoja syntyi muuten useampi, hevosihmisille ne taisivat päätyä kaikki. On se mukava tietää, että ihan kaikilla talleilla ei hillu niitä hyperrasittavia säkättäjiä vaan siellä on ihan tassut maassa -tyyppejäkin. Ainakin koiraporukassa, ihmisistä en niinkään tiiä. Enkä sano.

Pojat 2016

Sitä on iloittu pakkaspäivästä, kirkkaasta kelistä ja ihmetelty amerikan pressanvaalien tulosta. 

Äkkiä sitä näköjään tottuu, Trumpin torvesta on törähtänyt twiitti ja kuitti jos toinenkin, nyt ollaan jännän äärellä kun Maailman virallinen Höppänä liikuskelee Rakettimiehen rajoilla.

Vuosi sitten elettiin jänniä aikoja, oli hevoskauppojen aika ja Töttistamman kasvattaja soitti ensimmäisen tunnustelupuhelun tänne. Nyt jo tiedetään, että homma päättyi hyvin, tasapeliin. Meille saatiin oivallinen Otto ja pohojammaan flikka päätyi takaisin Kauhajoelle kasvattajalleen. Näin se on hyvä.

Se minkä huomaan, luumutorttuja on perinteisesti näemmä isäinpäivän tienoolla paisteltu eikä ihmekään, että suu napsaa nytkin. Uutta torttuhilloakin näin kaupassa, puolukka-kirsikkacocktail.

---

Tässä Torpan päiväkirjojen pikakelaus näiltä vuosilta, suunnilleen samalta viikolta. Paljon jäi tarinaa ja tapahtumia muistelematta, iloa ja surua. Ihan tasasummin kaikkea. Eipä voi ainakaan sanoa, että elämä tylsää olisi.

Tämän vuoden 2017 tämän viikon ansioiksi voidaan ehkä lukea ensimmäisten amaryllisten tyrkkääminen lasipurkkiin sammalten sekaan. Kuvaa niistä ehkä joskus jos silloinkaan. 

Eiköhän myö jatketa tätä tarinaa vielä muutama vuodenkierto. Pysytkö mukana?