Jopas valkeni

Usein helpoin apu pimeyteen on yhtä lähellä kuin lähin töpseli tai valokatkaisija. Kun pieni ihminen taapertaa yhä tummuvassa kaamoksessa, pienikin valotuikku valaisee polun ja mielen. Tulikärpäsiä ei nyt toinna haikailla.

Torpan puut ja pensaat alkavat nyt olla jo sen kokoisia, että niiden oksat kestävät sekä lumen, että valonauhat. Tässä kun kävi nähkääs niin, että tuulet kääntyivät, ilma kylmeni ja sateen olomuoto muuttui lumeksi. Samalla muuttui maisema. Eihän sitä lunta paljoa tarvita kun koko tienoo valaistuu kuin itsestään.

Sääprofetioita tutkiessa vaikuttaa siltä, että tämä lumi saattaa jopa pysyäkin ainakin viikon verran, tämmöistä nolla -1° -keliä olisi luvassa ja sateet tulevat lumena. Sopii minulle hyvin. Kaikki valo otetaan vastaan.

Koirapojatkin nauttivat omalla tavallaan lumesta. Peetu pätkäjaloillaan pungertaa heinikossa ja Lellu loikkii kuin rusakko vieressä, epäsuhtainen mutta hauska kaksikko. Nasse nyrpistelee nokkaansa kuten aina ennenkin ensilumien aikaan ja toimittaa asiansa kiireesti, sipsuttaa sitten takaisin nojatuoliinsa takan eteen. Tupaukko ei enää lähde heinikkoon ryskäämään kun ei kerran ole pakko. Niinpä se on kirjaimellisesti Leffen heiniä. Leffeä ei hirveesti mikään haittaa, tuskin se edes tietää mitä on olla ärtynyt tai muuten upset.

Paitsi silloin kun tulee kissankynttä persauksille. Eilen nimittäin tuli pitkästä aikaa  -ja huuto oli hirmuinen. Olin pihalla lataamassa lintulautaa siemenillä ja pähkinöillä kun kiljuminen alkoi yhtäkkiä ja tiesin heti, että nyt on hätäasia. Sisällä Leffe kyyristeli kauhuissaan ja kissat parveilivat ympärillä hännät pörheinä. Meni pitkään kunnes koiraparka rauhoittui.

Minä en voi käsittää mikä Leffessä ärsyttää kissoja. Se ei ikinä kiusaa tai härki niitä. Ja se on aina Oscar, Ossi pahakossi joka aloittaa hulinoinnin.

Voi Lellu, kotikiusattu mammanpoika.
Toivottavasti sillä pää kestää eikä hyökkää vastaiskuun.

Irlanninkataja on jo iso

Eilen vietin luvattoman paljon aikaa netissä, etsimässä sopivia ruokalautasia, ihan omaan käyttöön nykyisten rinnalle ja ehkä vähän paremmiksi astioiksi. Kauhean vaikea päättää, etenkin kun budjetti ei salli kaikkea sitä mitä mieli halajaisi. Keittiöremonttiinkin löysin vaikka mitä ideoita.

Tiedän, että tekemistä olisi paljon ja muutakin etsittävää kuin jotkut ruokalautaset, tämä on ilmeisesti jokin sijaistoiminto.

Nyt aion kuitenkin ottaa tiukan otteen lokakuun tositteista ja niputtaa ne asianmukaiseen järjestykseen. Pari muutakin pakollista juttua pitää jaksaa hoitaa, sitten saa taas pohtia lautastarjontaa.  Ja amarylliksiä pitää hakea pari lisää, ne mun sammaleeni ovat vieläkin metsässä lumipeitteen alla, toivottavasti tuttu kukkakauppias antaa varastoistaan pikkuisen nyssäkän. Ja ja ja... kynttilänjalkojakin voisi vähän kiillottaa, keksisin vaikka mitä muuta hommaa tähän, jopa Torpan vähäiset pöytähopeat voisin jynssätä jos vain muitaisin missä ne pari hiihtokilpailuista saatua alpakkalusikkaa kierivät. Väistelyä tämä taitaa olla.

Valoisaa viikkoa, ollaan jo puolessa!