Kissankehto

Elmolla on kieltämättä kadehdittavan hieno elämänasenne, pikkuisen toki näkyy olevan lepopaikkojen valinta hakusessa, ensin se valui tuolin selkänojan tyynyn taakse, mutta se ei kissakoltiaisen unta haitannut yhtään. Torpassa olisi tarjolla useampi pehmeä peti, lampaankarva, sohvia, tuoleja, sänkyjä mutta mitä tekee Elmo? Se menee ikkunalaudan kapealle ja kovalle päädylle nukkumaan. Usein sen löytää takaeteisen ahtaasta korista jossa on kaikenlaisia hanskoja ja lapasia tai sitten munakennosta, siinä on arvatenkin lämmin jos ei muuta.

Minäkin nukkuisin vaikka aidanseipäänä jos voisin, taidan todellakin tarvita talviunia tai valohoitoa.

Tänään lauantaina ulkoistin aamulla aikaisin hevoset ja luikahdin takaisin vällyihin. Kun heräsin seuraavan kerran, räikeän kirkas aurinko paistoi aivan täydellä teholla, se oli outoa!

Outoa, mutta ah, niin piristävää! Aurinko on tänä vuonna ollut harvinainen vieras joten jokainen näyttäytyminen noteerataan.

Ilahduin niin, että marssin metsään sammaljahtiin. Ne lumet sitten kuitenkin sulivat perjantai-illan plussa-asteiden ja sateiden myötä pois. Sammal oli vihreä ja sitä on paljon.

Runsaudesta huolimatta otin vain pikkuisen, vähän käpyjä, vähän liekoa ja pari puolukanvarpua. Nyt voi laitella kivat hyasintti-istutukset kun niiden aika koittaa.

Suoraan sanoen, teki mieli käydä pitkäkseen tuohon sammaleelle, niin tasaista ja pehmeää.

Metsässä oli kivaa, puhdasta ja rauhallista. En törmännyt karhuherraan enkä muihinkaan nelijalkaisiin naapureihimme, taitaa karhu olla jo kolossaan vetämässä sikeitä. Uusi nelijalkainen tyyppi on muuten ottanut pihamme reviirikseen, sievä ketun jälkien helminauha meni tallinkulmalta riihen taakse ja kiersi kanatarhat. Se on toisaalta ihan hyvä, pysyvätpä rusakot varuillaan ja toivottavasti muissa puuhissa. Ja jättävät uudet puuvartiseni rauhaan. Keväällä sopii ketun luikkia takaisin metsäänsä, ei tarvita mokomaa ryökälettä kanatarhan aidan sisäpuolella, sinnehän sillä kuitenkin mieli tekisi mennä.

Kanalassa vietetään edelleen sulkasatoa, nyt yksi kukoista on aivan tuhannen kurjan näköinen tussaus. Silverpaduankukko heitti reppana henkensä, joskus sulkasato ottaa liian koville. Siinä oli muuten sanalla sanoen niin tyhmä kukko, että olisi se pölkylle päätynyt kuitenkin. Se vain hyppi ja nokki, aivan kaheli.

Jokunen nuorikko on kuitenkin alkanut munaamaan ja munakenno näyttää jo varsin mukavalta. Poissa ovat ostomunat. Päivittäin tutkin rouvien helttojen punoituksen astetta, osa on vielä ihan kalpeina, osa jo hienosti helottaa ja munaa tulee. Pitäkööt ilman suorituspaineita taukonsa, ovat ne sen ansainneet. Kuin myös vitamiinikuurinsa.

Oma vointi on vähän mitä sattuu. Tänään huimauskohtaus kesken ruuanlaiton pakotti hetkeksi puhaltamaan. Iltatallissa laittelin vain heinät, en taluttanut kumpaakaan ruunaa sisään, better safe than sorry. Oikeasti kumpaakaan ei tarvitsisi edes taluttaa, suoraan ne marssivat kuitenkin omiin koppeihinsa koska siellä odottaa lämmin puuro, myslit, puhtaat purut ja isot kasat heinää.

Huomisen heiniä laitellessa tajusin, että kohta pitää ottaa sisään loppuvuoden heinät. Heinäntekijä on tosi tarkka tavarastaan, ei lähde edes kuljettamaan huonolla säällä eikä varsinkaan rapaisen tien aikaan. Ensi viikolle on lupailtu pakkasta joten kuivaahan se tietää, silloin on hyvä ajaa heinää.

Tuon viereisen kuvan Oscarista otin muuten lattialla istuessani, en uskaltanut kävellä tuvan poikki huimauksen takia ja Oscar kiinnostui uudesta istumapaikastani jopa tuon verran, että suvaitsi kohottaa päätään.

Lauantai illan saunan jätän ihan sovulla väliin, en oikein usko sen tekevän millään tasolla hyvää tälle omituiselle ololle. Vötkistelen vielä vähän aikaa tuvassa ja yöheinien jälkeen hiippailen vällyihin, ehkäpä huomenna olisi parempi päivä.

Tuikkujen kimmellystä kummempia värivaloja en iltaan kaipaa, kai tämä on sitä keski-ikäisen elämää. Näin on hyvä.