sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kuka sammutti valot?

Kuvia ei ole, koska joku sammutti valot ulkoa.
Saimme kuitenkin hevoset talvitarhaan. Pika-aitaratkaisulla mennään ainakin niin kauan, että talvi ottaa takapakkia ja maa sulaa, sitten vaihdetaan vielä muutama pystypaalu ja vedetään lankulla kentän ympärys. Plus sähköt kaikkiin osiin.

Nyt sähköistettynä on vain kentän puoleiset kaksi sivua, älkää kertoko hevosille.
Talvitarhalle jäi vielä ruhtinaallisen kokoinen ala, L-kirjaimen muotoinen iso alue jossa mahtuu pukittelemaan ja piehtaroimaan oikein mainiosti.

Huomenna haen syyslaitumelta nauhat ja kepit. Keppejä tarvitaan seuraavaksi sodassa rusakoita vastaan. Rakennamme tänä vuonna eräänlaiset tiipiit suojattavien puskien ympärille. Laidunkepeistä siis pystysalot ja varastoon kertyneistä verkoista seinät. Rumiahan ne ovat, mutta toivottavasti pitävät jänekset loitolla. Myyrille ei voi mitään. Olen koiranpökäleitä nakellut kirsikkapuiden juurille, ehkä edes vähän aikaa myyrääkin tympii lihansyöjän köntsän haju.

---

Eiliseen postaukseeni viitaten, nettipoliisi on ottanut asiaan kantaa. Pikkuisen minua tökkäsi asenne, joka hänen vastauksestaan huokui. On kuulema vanha vitsi tuo tyyppi, ei pitäisi ottaa vakavasti eikä huomioida mitenkään.

Ei pitäisi ei. Mutta jos jo vuosi sitten on samanlaisista jutuista tätä hyypiötä ilmiannettu, eikö se kerro mitään? Kukaan tervejärkinen ihminen ei suolla moista saastaa (tänään monta uutta postausta) ja fantasioi koirien tassujen katkomiselta, elävältä hautaamiselta ja nylkemiseltä.

Jonain päivänä se tyyppi feikkiprofiilin takana haluaa vähän isommat kicksit ja tekee ... niin, ties mitä. En haluaisi ajatella.

Ja niin kauan, kun minun kuviani käytetään noin iljettävässä yhteydessä, aion pitää meteliä asiasta.
Kiitos siis vielä kerran Roosa joka laitoit meiliä asiasta.

---

Viime yönä lunta oli tullut vajaat kymmenen senttiä lisää. Tänä aamuna kävi auramies.
Ulkona on kaunista ja hiljaista. Olisi melko houkuttelevaa hautautua talviunille, mutta nyt on vähän vielä hommaa rästissä, ei pysty uinailemaan.

Iso-J lähtee aamulla reissuun useammaksi päiväksi ja kalenterissa on yhtä sun toista. Vauhdikas viikko edessä, tankkasin tänään auton valmiiksi viikon koitoksiin.

Antoisaa viikkoa, missä lienetkin!





6 kommenttia:

  1. Laitoin meiliä sulle. Tuo hullu riipoo monen muunkin oikeustajua hyvästä mausta tai tyylitajusta puhumattakaan. Olisi syytä saada kiinni ja hoitoon. Ei täysjärkinen tuollaisia kirjoittele. Entä jos tuo idiootti saa päähänsä kokeilla oikeasti jotain käytännössä? Hoitoon ja lääkitys kohdilleen!

    Hitsit kun hipiä on herkkä - näin nauroin kolmen pakkasasteen ja pienen viiman kourissa toppatakki päällä. Karaistumista odotellessa... Muistissa on ihan hyvästi -25 tai -30 asteen lauhtuminen -10:een. Sehän on ihan hellettä sitten. Hanskojen ja pipon riisumista mahottomassa kuumuudessa.

    Sitä minä vain mietin, että mitenkä ne etelän maahanmuuttajat selviää Suomen talvesta? Ei hitto ole helppoa suomalaisillakaan, mutta jos koko geeniperimä on lähempää päiväntasaajaa eikä pitkät kalsarit ole tuttuja... niin on haastetta kerrakseen. Me suomalaiset emme voi mitään sille, että luonto ja säät on täällä tämmöiset. Olemme vain sopeutuneet ja siitäkös syystä olemme tämmöisiä hiljaisia murjottajia... sosiaalisesti eristyneitä ja puheen puolesta hiljaisen sorttisia? Paitsi tietenkin iloiset karjalaiset :D Me pohjanmaalla pidetään kiinni jäyhästä jöpötyksestä kaukana muista ihmisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se hyypiö hiertää ja paljon. Nyt on jo etsintäkuulutus ja palkkio luvattu sille, joka saa tuon nimenomaisen ääliön oikean henkilöllisyyden selville.

      Mutta nuo ovat kuin torakat, yhden kun tapat, kaksikymmentä syntyy tilalle. Siis noita sivupersoonia.

      Tämän keissin myötä olen valitettavasti nähnyt FB:n pimeämmän puolen, siellä on niin sairaita ryhmiä jotka 'huumorimielellä' julkaisevat niin kuvottavia juttuja, ettei mitään järkeä.

      En todellakaan halua edes tietää mitä aineistoa netin pimeillä leveleillä liikkuu, sieltähän saa ostettua (ja myytyä) ihan kaikkea pimeestä viinasta ja pikkusuolaisesta sisäelimiin ja lapsivaimoihin.

      Minun oli pakko äsken kaivella varastosta tallikenkien talviversiot, ei enää pärjääkään crocseilla tai reikäisillä huntereilla.
      Nyt on Ponimies saanut talvikengät jalkaan ja pito parani kerrasta. Huomenna pääsee narun jatkoksi juoksemaan ympyrää, sitten useampi verryttelevä ratsastuskerta.

      Pääteltiin nimittäin niin, että parempi se on hevosenkin pitää muutama pekkaspäivä putkeen kuin pitää muutama kuukausi jännevammajalkaa saikulla.

      Nyt kelpaa taas kipsutella. Seuraava kengitys on sydäntalvella, tammikuussa. Ja sitä seuraava onkin jo kevättä, maaliskuuta. Voi kun olisi kristallipallo josta kurkata vähä ennakkonäkymiä kevääseen...

      Ei taida olla helppoa kaamosaika tulijoille kun ei se ole helppoa meille kanta-astujillekaan :P Hätäisimmät ovat jo pakanneet laukkunsa ja palanneet takaisin lähtömaihin, ei ole tämä maanpäällinen paratiisi ollenkaan.

      Poista
  2. Sen sijaan, että olisin töitä, olen ihastellut lumista maisemaa, joka aukeaa työpöytäni edessa olevasta ikkunasta.
    Itse otan vähitellen litorat koko fb:stä, poistin viikonloppuna ihmisystävät, tykkään ja seuraan koirasivuja ja knalli ja sateenvarjo -ryhmää toistaiseksi. Sen sijaan lähetän kortteja ja meilejä ihan henk. koht. ihmisille. Twitterin suljin aikoja sitten.
    Minusta tuntuu, etten osaa kävellä talvikengillä, olen kuin joku kokovartalojäykistetty zombie.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luminen maisema peittoaa 6-0 mustan ja märän marrasmaiseman.
      FB on nykyisin monen seuran, kerhon ja yhteisön virallinen tiedotuskanava joten koen, että jään monesta tiedosta paitsi jos sieltä poistun kokonaan.

      Kokovartalojäykistetty zombie, loistava ilmaus !

      Poista
  3. Viikko on käynnistynyt Nemppalassa, tänään olin jo keskiviikossa ja palasin Kimblen tavoin takaisin tiistaihin, huoh! Bokserineitojen Emäntä piipahti ja vietimme laatuaikaa, sekä näyttelyssä että parantaen Maailmaa. Oli todella mukavaa ja Nasse sai erityisterveisiä jälleen. Bortsu kun voisi olla hänelläkin joskus tulevaisuudessa. Löysin itseni sekä poliisikoiranäytöksestä, joka oli hieno, kultsien ja westien ja tappijalkojen kehien ääreltä. Poliisikoira Tito voisi käydä tervehtimässä sitä viikonlopun p..kal...ää! Tito näyttäisi mistä kana pissii, oli varsin tyly kaveri. Nyt pitäisi ahertaa vielä hetkinen ja huomenna Isolle Kirkolle! tsemppiä Torpalle koko Poppoolle ja Heidille toivotus että susihukkaset pysyvät pois pois hus metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun oli vaihtelua viikonloppuna sinullakin. Bordereita voi kyllä suositella, suuri koira pienessä koossa. Ja kunnon kasvattajakin on tiedossa.

      Terkuista kiitellen, mukavaa viikkoa toivotamme sinulle <3

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com