Joutavalla jotakin

Siirretty neurologin tapaaminen ja joutoaika on huono yhdistelmä. Kun siihen vielä lisää vähän uteliaisuutta ja tietokoneen, käsissä on nippu termejä ja testamentin teko mielessä.

Tiedän kyllä mitä on lähdekritiikki. Tiedän kyllä, ettei netistä löydy yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa vastausta. Luin Duodecimin julkaisuja aiheesta, kirjoittajana lähes poikkeuksetta kaikissa minua perjantaina puhuttava lääkäri. Silti pikkuisen hyytää.

On ihan ennenaikaista tässä kotona nyt yrittää tietää mitä hoitoa minulle tarjotellaan, ihan ennenaikaista arvailla kauanko mahtaa kestää toipuminen jos (ja kun) leikkaukseen päädytään ja onko toimintakyky kovin pitkän kuntoutuksen takana. Mutta silti. Koska ihminen.

Tämä tiistai siis muuttui ihan erilaiseksi päiväksi kuin mitä odotin. Aamulla on aina pikkuisen pimeämpää, päivä valkenee pikkuisen myöhemmin. Lunta on satanut lähes koko päivän, välillä sakeasti, välillä pilkahti jotain keltaisenkultaista etelätaivaalla. Ehkä se oli vanha kunnon aurinko.

Ponimiehen PT on kipeä joten valmennustunti jäi väliin. Eipä siitä olisi oikein mitään tullut muutenkaan, lumi nuoskaantuu inhottavasti tilsoiksi hevosen kavioihin ja tekee askeltamisesta epämukavaa. Niinpä Ponimies pyörähteli vähän aikaa ympyrällä narunjatkona.

Nuorimmainen ratsasteli Töttistä. Se hupakko oli ollut kauhean touhuissaan ja tohkeissaan. Sitten kun Ponimiehen massiivinen peräsin purjehti tallin oviaukosta sisään, tuli Töttikselle hätä. Silloin kun se elukka hätääntyy, se kulkee vain takaperin. Tai ei kulje ollenkaan.

Niinpä kävin sitten taluttamassa ratsukkoa muutaman kiekuran vielä lisää kentällä. Piti puhua sangen isoin kirjaimin, ei se luupää silti tajunnut, ettei hätää ole. Mutta mielestäni otin kuitenkin jonkinlaisen työvoiton koska tamma tuli talliin vasta kun me ihmiset sallimme sen tapahtua. Eikä taivas todellakaan pudonnut tammankaan niskaan vaikka se hyvin epäluuloisena mulkoilikin yläilmoihin.

Joutava kopukka. Myisin perhanan pois ja laittaisin järkevän ruunan sen tilalle. Mutta koska se on Töttis, ratkaisu ei ole niin yksinkertainen.

Ihmisen on pidettävä hevoselle antamansa sana. Siihen hevonen luottaa.

Aamuksi olin buukannut vähän salipullistelua ja yhden BodyVive -tunnin. Oikein hyvä kombo jossa tuli riittävän rento olo. Huomenna lisää.
Päivät kuluvat, huomenna voi jo puhua ylihuomisesta.

Mukavaa viikon jatkoa, missä lienetkin.