Lälläslää marraskuu, se on loppu nyt!

Leffe lähihoitaja

Maanantain aamuvuoro on kuitattu ja syyslukukauden espanjan opiskelut saatettu finaaliin. Äkkiä se aika kului, justiinsahan me aloittelimme espanjan ääntämisohjeilla ja nyt jo osataan (?) varata hotellihuoneita, tiedustella onko koira tervetullut hotelliin ja valittaa tukkeutuneesta wc:sta. Monta muutakin tarpeellista juttua on toivottavasti jossain muistilokerossa.

Kieliopissa päästiin akkusatiiviin ja epäsäännöllisiä verbejä on ulkoaopeteltavissa kauhea määrä. Kun en vielä kunnolla ole kärryillä säännöllisten verbien taivutuksestakaan. Ja sanasto, sitäkin on jo monta sataa sanaa. Huoh. Tiedänpä mitä teen mahdollisella sairauslomallani, ¡Fantastico! -kirja pääsee mukaan lukemistoon. (Oli ihan pakko kokeilla osaanko laittaa espanjalaiset kiemurat nurin ja oikein, melkein onnistui huutomerkki.)

Postissa oli nopea asioida ja Kanadan paketti lähti vihdoin matkaan. Saa nähdä milloin se on perillä ja tutkiiko tulli. Ei sen puoleen, ei siellä mitään hämärää ole mutta ahneempi tullikoira saattaa lotaista kitaansa pikkuiset jouluterveisemme. Mikäli kuoren laidassa on hampaan jäljet, tiedämme virkakoiran olleen hajulla.

Postin lakkojumitteluista ei meidän kaupungin pääpostissa ollut tietoakaan, sukkelasti ja sujuvasti hoitui hommat.

Sen verran olen varautunut postilakkoihin, että kaikki mahdollinen liikkuva tavara kulkekoon matkahuollon kautta. Laskut lähetämme sähköpostilla. Saapuvilla laskuilla ei nyt niin kiire olekaan ;-)

Oscar, Massa-Ossi sievisteli pöydän alla ja oikoi töppökoipiaan. Leffe pääsi lähihoitajaksi ja alennettiin verenpainetta porukalla.

Soittelin tänään Kuopion tietäjille, puhelu meni poikki mutta asia tuli selväksi. Lääke mitä ilmeisimmin vaihdetaan, odottelen takaisinsoittoa. Pikkuisen harmittaa, että siinä meni vajaa viisi kymppiä huittusen hukkaan, ei ole Lyrica halvin lääke. Mutta toisaalta sen mukana tulee bonuksena varsin jännittäviä sivuoireita ja kohtuullisen mielenkiintoinen unimaailma.

Oman kylän terkkari ylitti taas kerran kaikki odotukset. Jätin sinne soittopyynnön ja vajaan vartin päästä sairaanhoitaja jo langalla pelasi.

Kerroin verenpainelukemani ja muut murheet. Sen puhelun aikana sain ohjeet mitata vielä toisen viikon ajan paineita, ohjeet ja lähetteen laboratoriokokeisiin ja sydänfilmiin menoon, ajan lääkärille puolentoista viikon päähän ja käskyn ottaa rennosti. Totta mooses!

Heitin sohvalle levyksi ja Leffe röhki tyytyväisenä jalkopäässä.

Ulkona on jo ihan hämärää eikä kello ole vielä kolmea iltapäivällä. Hyytävän kylmä tuuli kolistelee kattopeltejä ja riuhtoo salavien latvustoja. Jospa se viuhtoisi matkaansa ärtsyt siniset koristevalot. Ne tosin ovat kasvihuoneen katossa, mutta äkkiäkös kattoluukun kautta yhdet valot lennähtävät taivaan tuuliin eikä koira perään hauku. Kiitos Salla tästä päivän parhaasta vinkistä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Viikolle on maltillinen määrä pakkojuttuja, Iso-J tosin lähtee monen päivän reissulle ja palaa Torpalle vasta perjantaina. Siihen saakka eletään kuin pellossa ollaan talonvahteina naisvoimin.

Huomenna on jo joulukuu ja tämä viheliäinen marraskuu jää historiaan. Voi kun minä niin mielelläni siirtäisin tämän marraskuu -nimisen turhakkeen vaikka lämpimäksi loppukesän kuukaudeksi tai suloiseksi alkukesän kuukaudeksi.

Tämmöistä tänne tänään, näytämme marraskuulle pitkää nenää ja toivotamme joulukuun tervetulleeksi!

Meinasin tähän loppuun yhtä hassunhauskaa videoklippiä mutta kun ei nyt passaa Bloggerille niin ei sitten. Verenpaineet kihahtaa tappiin jos pitää ruveta säätämään jotain giffejä.

Hellurei, missä lienetkin!

Joulusukka miun maun mukkaan 

Mitä mielen päällä viikonloppuna?

Olipahan taas viikonloppu, säiden puolesta eritoten.
Lumet ovat sulaneet ja vinha tuuli pöllytteli sekä kanojen sulkia, että salavien oksia. Onneksi lehdet on haravoitu ja kompostoitu, ei tarvinnut niiden kanssa enää telkuta.

Maatiaiset pääsivät jatkamaan väliaikaisesti katkolla ollutta ulkoiluaan ja pulinaa riitti. Nyt nimittäin aukenivat ovet sekä kääpiökochien että silkkien osastoillekin. Nuoret kukot tepastelivat terhakkoina ja pörhäkköinä ja pikkuisen mahtailivat pääkukolle (ylin kuva). Mutta toki viisaasti niin, että oli turvallinen välimatka sekä sen verran maltillisesti, ettei Pääkukko anna nuhteita ankarimman mukaan. Se kun on pitkä ja ikävä talvi koppihoidossa jos on pahasti sukset ristissä Pääkukon kanssa.

Sain purettua ja kerittyä kiepille viimeisen laitumenkin. Keväällä ei tarvitse muuta kuin ottaa kepit kainaloon ja nauhakela toiseen ja siirtyä aitaamaan ensilaidunta. Jahka se aika joskus koittaa. Toki toivon mahdollisimman aikaista kevättä ja lämmintä sellaista.

Lisäksi Iso-J ja Äitikulta ahersivat talvisuojausten parissa. Viime syksynä energiani ei riittänyt edes ajattelemaan puuvartisten talvisuojausta ja siitäpä syystä meillä on nyt runsain mitoin bonsaityylisiä hedelmä- ja koristepuita.

Eiväthän nämä varsinaista silmäkarkkia ole, mutta hankaloittavat toivottavasti jänesten ja rusakoiden elämää. Kyllä kai se niitäkin ketuttaa kun huuli jäätyy katiskaverkkoon kiinni.

Moneen kertaan jyrsitty kirsikka

Taisto Tammen panssari

Hevoskastanjan talvitakki

Vaahtera ja valkomarjapihlaja

Kas tässä oli katsaus Torpan puuvartisten talvimuotiin 2015. Toivottavasti lumi sataa pian ja peittää armeliaasti nämä hökötykset. Yhtä vihlovan näköisiä ovat hedelmäpuut huppuineen ja hattuineen.

Jopa Taalainmaankoivu sai verkon runkonsa ympärille, ei tarvitse rusakon ainakaan ihan tyvestä sitä tuhota. Latvaan ei enää yllä.

Voihan tässä käydä niinkin, että kasvava susikanta pitää tänä talvena jänekset poissa ja myyrät sen sijaan rellestävät juuristossa. Että keväällä on sitten liuta pystyynkuolleita puita.
Pidellään peukkuja ja toivotaaan parasta. Eikä niitä susiakaan tarvitse ihan pihapiiriin tulla norkoamaan.

Hevosvoimia katsellessa on mielessä pyörinyt montakin ajatusta Töttiksen suhteen.
Yhä useammin olen miettinyt, että sen voisi myydä/antaa ylläpitoon ihmiselle joka tajuaa juuri tämän yksilön korvien välisen tuulitunnelin pyörteet ja puhurit. Se hevonen olisi varmasti mahdottoman hoitava ja hyysäävä emätamma eikähän tuo rumakaan ole, nätti naama korvaa ehkä pienet rakennepuutteet? Ei mikään liitokavio, mutta ihan kiva ja yritteliäs tapaus. Vaatii ehdottomasti lauman ympärilleen ja selkeän johtajan ihmisekseen.

Kyllähän minä sen täällä pidän, sillä Ponimies tarvitsee kaverin. Yhä useammin on kuitenkin käynyt mielessä se, että minä olen Töttiksen kanssa polkuni kulkenut ja siitä hevosen tehnyt. Ehkä sen on aika mennä ja toteuttaa itseään hevosena ja ystävänä jonkun toisen kanssa.

Minulla on mielessä muutama henkilö jotka olisivat kuin tehtyjä Töttiksen ihmisiksi. En kuitenkaan lähde sitä ainakaan toistaiseksi tarjoamaan. Kyllä tässäkin asiassa ajopuu kolahtaa rantaan ja se oikea ihminen ilmaantuu näkyviin. Ponimiehen seuralaiseksi olen kaavaillut esimerkiksi issikkaa joka on varma peli maastossa.

Pallo on heitetty, saa nähdä kuka ottaa kopin!

Uusia näkökulmia 

Neiti Umpimieli

Kenttä marraskuun kunnossa, taustalla paskova hevonen

Ponimies on liikehtinyt hyvin viikonloppuna. Taas nähtiin se maailman totuus, että kun hevonen on hokkikengässä, pitoa ei tarvita. Töttiskin touhusi ratsuna ja oli taas kerran väläytellyt syvintä olemustaan, eli yritteliästä ja rehellistä hevosta.

Tänään on ensimmäinen adventti ja kynttilävati on valmiina. Pikkuhiljaa jotain jouluun liittyviä koristeita kuljetellaan varastosta esille. Adventtikranssi on jo portaikossa, kyntteliköt ikkunoilla. Iso-J on lisäksi koristellut kasvihuoneesta jouluhuoneen, siellä on kynttilälyhty ja olkipukki.

Arvaan myös, että eräs odottaa kynnet syyhyten jouluvalojen virittelyä pihapuihin. Jokavuotinen vääntö väreistä edessä, keskustelu alkanee tänään päivällispöydässä. Minä en kestä sinisiä tai vihreitä valoja maalaispihassa ja punainenkin menee läpi vain hammasta kiristellen perhesovun merkeissä.

Huomasin myös, että joulutervehdys Kanadaan on vielä täällä, se tulee sitten kun posti suvaitsee kuljettaa, toivottavasti ehtii jouluksi.

Muuten viikonloppu on sujunut tavalliseen tapaan. Poislukien se, että olen jokaisena iltana ollut nukkumassa heti kymmenen jälkeen ja juodut viinitkin mahtuvat yhteen desiin. Sen verran kieltä kostutin, että sain lauantain pizzan kyytipoikana huikan. Eipä tee tiukkaa ja onhan se ihan hyvä pitää pidempääkin viinipaastoa.

Lääkkeen sivuvaikutukset ovat lähinnä turtumus, ärtymys, väsymys ja ankarat biopäästöt. Että semmoinen kiva lääke se. Verenpaine on edelleen aivan liian korkea, huomenissa kyselen Savonmuan tietäjiltä toimintaohjeita. Tosin tällä kertaa en itse huomaa verenpaineen korkeutta, vaan joka mittauksella hämmästelen lukemia. Elämän Outoja Asioita.

Mukavaa pyhäiltaa, missä lienetkin!

PeeÄäääs: olipas vapauttavaa kirjoittaa auki ajatuksensa Töttiksestä. Itse taisin hämmästyä eniten omaa reaktiotani. Taisi olla niin valmiiksi ajateltu asia, ettei sen 'ääneen sanominen' tunnukaan enää yhtään pahalta. Alitajunta 6, minä 0.

Black Friday

Mustana 'valkeni' tämä perjantai, eilen illalla satanut ohut lumihuttu oli sulanut vedeksi. Takaovelta koiria aamurynnäkköpissille päästäessäni tossu lipesi yläportaalle ilmestyneellä jäällä ja tulin portaat alas persmäkeä, päätyen koko ahterin leveydeltä lätäkköön. Ei kiva. Onneksi näkyvät vauriot jäivät yhteen rispaantuneeseen kynsinauhaan, repeytyneeseen kynsilakkaan, märkiin pyjamanhousuihin ja pieneen rokamaan vasemman kyynärvarren sisäpuolella.

Korvien välissä kiehui, jopa niin, että unohdin hetkeksi päänsäryn. Se toki palasi samantien kun sain kuivat vaatteet päälleni.

Perhanan talvi kun ei osaa tulla ja syksy joka ei osaa lopettaa. Ohut, pikkuinen lumikerros ja kuiva -2° on oikein passeli keli.

Onneksi tänään oli kauan kaivattu kampaaja-aika, nyt on taas pikkuisen lyhyempi frisyyri (polkkapituus on just hyvä) ja tyvikasvu raidoitettu pois. Oikein hyvä.

Sitten pitikin jo palata kipinkapin sohvalle huilaamaan, meinasi nimittäin horisontti heittää ja olo oli todella kehno.

Nyt kun sain vähän huilattua, on lähdettävä uudelleen kaupunkiin. Onneksi on Äitikulta apukuskina joka kärppänä vahtii jokaista tilannetta. Oli siitä hänen silmäleikkauksesta näemmä todellista hyötyä. Villasukkatehdaskin pyörii lähes tauotta ja lapasiakin syntyy sivutuotteena pari per päivä.

Kivaa perjantaita, toivottavasti se ei ole musta missään muussa mielessä kuin maan värissä ja kauppojen aleilmoitusten sävyissä.

Älä tonttuile pikkujouluissa, missä lienetkin!

Lumipallona luokses pompin vain

Leffe oli ihmeissään kun Peetu heitti leijumisvaihteen päälle. On ollut liikuttavaa nähdä Leffen lumiriemu. Ei haittaa jalkakarvat, senkun vaan loikkii lumessa huoletta. Mikä mukavinta, piskit kuivavat samaan aikaan ja pääsevät tupaan ilman pitkää istumista penaltyboxissa eli kylpyhuoneessa.
Lattialämmitys on loistojuttu, etenkin koirataloudessa. Kissatkin sitä rakastavat, onhan saunan lattialla pehmeässä hämärässä kiva köllötellä vatsa valtoimenaan lämpimillä lattialaatoilla. Eikä se ikävä ole ihmisenkään jalalle.

Noh, koirat siis nauttivat lumikelistä ja tiistaihan olikin ihmeellinen päivä kun vanha rakas ystäväni aurinko näytti kultaisen naamansa. Pikkusen vilautti vain, mutta se riitti. Nyt minä jaksan taas raahustaa tätä kaamostunnelia eteenpäin.

En ole vielä laittanut puhelimeeni lomalaskuria, aamukamman aika on joskus ensi keväänä.

Tänään oli taas aikainen aamulähtö, pakkauduttiin koko Torpan naisväki Jebukkaan. Ensin vietiin Esikoinen koululle, raukka oli päntännyt kemian koealuetta vielä myöhään yöhön. Siitä sitten ajan tappamiseksi keskustan isoon markettiin pyörimään. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta ainahan sieltä jotain tarttuu mukaan. Tällä kertaa perunamuusijauhetta (kyllä, meillä syödään joskus mummonmuusia) ja kosmetiikkaosastolta Nuorimmaiselle pari juttua.

Seuraavaksi heitin keikan Sairaalanmäelle, sinne jäivät Äitikulta ja Nuorimmainen. Kummallakin omat käyntinsä. Minä livistin raukkamaisesti perheterapeutin tapaamisesta ja kurvailin aamujumpille. Nyt kun terapiakäynnit alkavat olla viimeisiä, voin vihdoin tunnustaa, etten ole kokenut perheterapeutin tapaamisia ainakaan voimaannuttavina. Bodycombat sen sijaan oli todella voimaannuttavaa ja kyllä minä taas yhden vastustajani pieksin maan rakoon.

Nuorimmainen hankkiutui tapaamisestaan kaupungille ja söi itsenäisen lounaan. Muu luokka tuli perästä bussilla ja koko ryhmä vietti museovierailupäivän. Hienoa, että saavat tutustua paikallisiin museoihin ja moniin paikallisiin kohteisiin jonne ei ikinä tule lähdetyksi. Ainakaan vapaa-ajalla.

Äitikulta sai myös käyntinsä valmiiksi ja koukkasin hänet kyytiin.

Skippasin muutaman näpyttelyä vaativan konehomman ja oikaisin soffaan. Se eilen aloittamani lääke on ihan kauhea. Meinasin nukahtaa noustessani portaita ylös. Ja aamulla olo oli kuin merisairaalla, keinutti ja jokaisen askeleen sai asetella varoen. I´m not drunk, I just try to walk like Jack Sparrow.

Iltapalalla lueskelin lääkkeen sivuvaikutusluetteloa ja se on todella karmaiseva. Joka kymmenes potilas voi saada mm. mielialanmuutoksia, väsymystä, agressiivisuutta, huimausta, päänsärkyä ja noin kaksikymmentä muuta oiretta.

Toivotaan nyt, että kolminumeroiseksi muuttuneet verenpaineet tasaantuvat ja tuo uusi lääke korjaa tilannetta edes vähän. Muuten pitää ottaa yhteys Savonmuan Tietäjiin ja kysellä uutta ohjeistusta. Tuo verenpainehomma on ihan turha yllätys. Jotenkin tuntuu, että ei enää sitä olisi tarvittu. Ja asia on hoidettava kuntoon ennen mahdollista leikkausta.

Kaikkea sitä.

Mutta vielä tuohon koirien liehuntaan. Peetu riehuu ja Leffe liehuu. Peetun huumori riittää mainiosti Leffen kanssa pelehtimiseen, Nassen kanssa Peetu ei voi leikkiä, terrierit ottavat asiat aina niin kauhean tosissaan. Aamuisin ne kaikki kolme ovat sulassa sovussa ulkona yhtä aikaa, kaikilla on niin kiire omien aamuhommiensa kanssa, että eivät ehdi toisiaan mulkoilemaan tai kinaamaan.

Nasse ja Leffe tulevat myös erittäin hyvin toimeen. Eli se on se terrierimiesten välinen kitka joka hiertää. Asia on onneksi järjestettävissä ja vuoroparein ulkoillaan.

Leffe on sairaan nopea. Se loikkii mennen tullen Peetun yli ja ohi, Peetu tosin on ketterämpi ja pomppaa korkeammalle. Onhan Leffellä tosin noita koipiakin vähän enemmän kuin tappijalkaärrierillä.

Leffen ns. pureminen on hupaisaa sekin. Sillähän ei ole terrierin saksipurentaa vaan semmoista avutonta klohmintaa on spanielin leukojen käyttö.

Kyllä se on tämän syksyn aikana toteennäytetty, että mitä Leffeen tulee, iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn. Ei ole koira järjellä raskautettu, mutta iloista mieltä ja paljonpaljon rakkautta mahtuu yhteen spanieliin kotitarpeiksi isommallekin porukalle.

Hassuinta on se, ettei Leffe tajua omaa kokoaan. Se hyppää sohvalta Nuorimmaisen syliin, itsehän tuo on tempun koiralleen opettanut ja Leffe hyppää. Ihan saman se tekee kun istun koneella nojatuolissa, yhtä äkkiä koko syli on täynnä keltaista äheltävää koiraa. Varjele siinä sitten hengentuotoksiasi kun spanielin tassu lävähtää näpppikselle tai koko hiton koira parkkeeraa ahterinsa näytön eteen.

Reipasta askellusta viikkoosi, marraskuu on ihan kohta ohi ja ekasta adventista voi aloittaa jouluun valmistautumisen. Tämän vuoden glögeissä on muuten vallan mainio vadelmaglögi. Tykkäsin tosi paljon. Muut tastingit on pakko sen lääkkeen takia jättää tuota tuonnemmaksi. Ehkä se on ihan hyväkin pitää pientä viinipaastoa.

Vi hörs, missä lienetkin!

Hyvis ja pahis

Felix the Fatso

Nyt on sen verran takkuisia ongelmia tämän tietotekniikan kanssa, että taidan vain länttäistä tänne muutamat kuvat ja klikata koneen kiinni jonka jälkeen kulautan kurkkuuni uuden hermosärkylääkkeen. Sitten se on herran haltuun ja hyvää yötä. 

Sivuvaikutusluettelo on vaikuttava, vähimpänä ehkä huimaus. Saa siis olla tarkkana, että osuu oikeista portaista alas, oikeinpäin ja hallitulla alastulolla (telemark?) jos yöllä tulee tarvetta liikehtiä. esimerkiksi vessan suuntaan.

Oli niistä Torpan kissoista puhetta. Osuivat kerrankin kameran linssin eteen ja tämmöisiä roikaleita ne nykyisin ovat. Puhdasverisiä laiskureita, tupakissojen aatelia. Myyrät ja hiiret mellastavat vapaasti riihen ja kanalan liepeillä. En oikein tiedä mitä tämän kissa-asian kanssa pitäisi oikein tehdä. Nämä kaksi pallinaamaa viihtyvät hyvin raksukuppinsa ääressä, toisaalla tarjoillaan myrkkyä rotille. Kun kuitenkin myrkytön vaihtoehto rotille olisi kissa. Mutta koska vilkas tie, meillä on kaksi ahnetta tupakattia ja myrkkysyötit jyrsijöille.

Näin se vaan menee.

Rinnakkain tai yhteiskuvaan en tällä kertaa saanut jätkiä ahdistettua, kokoero näillä kahdella on nimittäin valtava. Oscar on pieni tappijalka, Felix iso reteä roikale. Pikku-Pete ja Iso-Pat vai miten ne nyt oli?

Osama, Massa-Ossi Oscar

Oscar on se kiltti kissa. Hyppää aina olkapäälle tai selkään jos tilanne sallii. Sanoo purrrr ja tykkää silittelyistä. Viihtyy veljeään paremmin sylissä ja tulee jopa vapaaehtoisesti jalkojen päälle makaamaan jos joku laiskuri vetelehtii päiväsaikaan torkkupeiton alla.

Oscarilla on kopiseva varvas, se on juurikin tämä tassu joka kuvassa näkyy. Varvas on jotenkin rustottunut niin, että se osuu luu edellä lattiaan ja kopina kuuluu. Yhtään ei näytä kissaa haittaavan joten Oscar on prosenttijengiläinen, 1% invalidi.

Sitten se toinen kelmi, Felix keltainen. Siinä on viimeisen päälle kovanaama. Keikistelee ja yrittää söpöillä, yleensä ruokapöydällä. Sallii silloin silittelyt ja rapsuttelut mutta syliin otettuna on rento kuin rautakanki. Ihan outo kissa jolla on hyvin leijonamaiset keltaiset silmät. Oscarilla on tuommoiset animehahmon pyöretä mollukkasilmät.

Felix on ihan varmasti semmoinen kissa jonka nahkoissa asuu leijona. Tai joku muu kissapeto.

Hakusessa on edelleen mustavalkea kiltti kollipentu josta saa koulittua rennon sylikissan. Veljeksiä Hulluudessa (RIP) ei voi kukaan koskaan korvata, eikä tarvitse. Mutta Torpalla on selkeästi yhden mustavalkoisen peräkammarin poikakissan vajaus. Yritin sieltä etelän suunnalta saada, mutta ei ole vieläkään vastausta sähköpostikyselyyn kuulunut ja kun ei ollut numeroa johon soitella niin sitten jäi sekin kissa hakematta.

Mutta kyllä se vielä löytyy. Nyt ihmetellään näiden kahden huiman edesottamuksia. Felixhän ei voi kulkea ovista normaalisti, sen pitää aina ottaa kova vauhti ja ponkaista oven kautta, ihan siis kunnon parkourkimmokkeella. Räminä ja kolina on siis melkoinen.

Nyt sitten se iltapilleri ja petiä kohti. Toivottavasti näkyy edes mielenkiintoisia unia, se edellinen  "Kissanäyttelymatkalla Islannissa" uni oli vallan vinha. Mielelläni jatko-osan katselisin.

Huomenna viikko on jo puolessa ja Marraskuu melkein selätetty!

Kivaa viikonjatkoa, missä lienetkin.

Kuka sammutti valot?

Kuvia ei ole, koska joku sammutti valot ulkoa.
Saimme kuitenkin hevoset talvitarhaan. Pika-aitaratkaisulla mennään ainakin niin kauan, että talvi ottaa takapakkia ja maa sulaa, sitten vaihdetaan vielä muutama pystypaalu ja vedetään lankulla kentän ympärys. Plus sähköt kaikkiin osiin.

Nyt sähköistettynä on vain kentän puoleiset kaksi sivua, älkää kertoko hevosille.
Talvitarhalle jäi vielä ruhtinaallisen kokoinen ala, L-kirjaimen muotoinen iso alue jossa mahtuu pukittelemaan ja piehtaroimaan oikein mainiosti.

Huomenna haen syyslaitumelta nauhat ja kepit. Keppejä tarvitaan seuraavaksi sodassa rusakoita vastaan. Rakennamme tänä vuonna eräänlaiset tiipiit suojattavien puskien ympärille. Laidunkepeistä siis pystysalot ja varastoon kertyneistä verkoista seinät. Rumiahan ne ovat, mutta toivottavasti pitävät jänekset loitolla. Myyrille ei voi mitään. Olen koiranpökäleitä nakellut kirsikkapuiden juurille, ehkä edes vähän aikaa myyrääkin tympii lihansyöjän köntsän haju.

---

Eiliseen postaukseeni viitaten, nettipoliisi on ottanut asiaan kantaa. Pikkuisen minua tökkäsi asenne, joka hänen vastauksestaan huokui. On kuulema vanha vitsi tuo tyyppi, ei pitäisi ottaa vakavasti eikä huomioida mitenkään.

Ei pitäisi ei. Mutta jos jo vuosi sitten on samanlaisista jutuista tätä hyypiötä ilmiannettu, eikö se kerro mitään? Kukaan tervejärkinen ihminen ei suolla moista saastaa (tänään monta uutta postausta) ja fantasioi koirien tassujen katkomiselta, elävältä hautaamiselta ja nylkemiseltä.

Jonain päivänä se tyyppi feikkiprofiilin takana haluaa vähän isommat kicksit ja tekee ... niin, ties mitä. En haluaisi ajatella.

Ja niin kauan, kun minun kuviani käytetään noin iljettävässä yhteydessä, aion pitää meteliä asiasta.
Kiitos siis vielä kerran Roosa joka laitoit meiliä asiasta.

---

Viime yönä lunta oli tullut vajaat kymmenen senttiä lisää. Tänä aamuna kävi auramies.
Ulkona on kaunista ja hiljaista. Olisi melko houkuttelevaa hautautua talviunille, mutta nyt on vähän vielä hommaa rästissä, ei pysty uinailemaan.

Iso-J lähtee aamulla reissuun useammaksi päiväksi ja kalenterissa on yhtä sun toista. Vauhdikas viikko edessä, tankkasin tänään auton valmiiksi viikon koitoksiin.

Antoisaa viikkoa, missä lienetkin!

Jonkun lapsihan se tämäkin on...

Näin trollaa tosimies

Sain tänään sähköpostia liittyen blogini kuvaan. Kuva on liitetty sangen iljettävään yhteyteen facebookissa.

Siellä tämmöinen pskaläjä nimeltä Rankaisija Jarno Korhonen kehuu koiranmyrkyttämisillä, kissojen tappamisilla ja hevosen ampumisella.  Muutenkin tuon hyypiön profiili on enemmän kuin iljettävä, kuvia ja kommentteja lukiessa lähinnä oksettaa. Tämä hevos/jalkajousikuva on kesyimmästä päästä.

Olen raportoinut FB:n valvomoon, Siskolikka ilmoitti nettipoliisille.

Mitäänhän se ei varmaan auta, nuo trollit tapaavat luoda uuden profiilin ja jatkaa sairasta julkaisutoimintaansa.

Jos joku Torpan Päiväkirjan lukijoista tietää paremmat konstit edes tämän ihmissaastan suun tukkimiseen, kertokaa ystävällisesti tietonne.

Ihan itsehän minä olen kuvani tänne blogiin laittanut ja tiedän, että ne voidaan parilla klikkauksella ladata omalle koneelle. Ja sen jälkeen liittää aivan minkälaiseen julkaisuun tahansa.

Tässä on nyt oikein hieno esimerkki.

Lauantaipäivä on käytetty sisähommiin. Ulkona olen piipahtanut lähinnä sen verran, mitä heinien ja vesien tarjoilukierros hevosten luo ottaa aikaa. Lunta on satanut lisää, nyt sitä on pehmeä kymmensenttinen kerros. Maailma muuttui taas lumen myötä hiljaisemmaksi. Ja valoisaksi.

Lupaan pyhästi (edes yrittää) ulkoiluttaa oikeaa kameraa, huomenna.

Tänään ei muuta, leppoisaa lauantaita, missä lienetkin!

Kedon kaunein kukkanen

Savonmuan Tietäjä

Jättiravun pyrstöt

Kuopijon Tietäjän luona on käyty ja kotonakin olen jo useamman tovin saanut hissutella. Ajomatka oli aivan hirveä, lunta ja räntää, loskaa ja roiskeita. Onneksi oli valoisaa kun lähdin, sai edes toisen suunnan ajaa valoisassa.

Joku ihme etiäinen käski himmaamaan kaasua kun yksi paku kökkelehti edessä, onneksi himmasin, se nimittäin teki tulipalopunaisen jarrutuksen ja pakun edessä ajanut henkilöauto teki muutaman sivupiruetin ja kiepsahti tienvarren pusikkoon. Ihmeen nätisti puiden väliin ja nokka tielle päin.

Savonmuan sairaala on kyllä savolaesen kierouden kristallinkirkas ydin, ei juuri hankalampaa reittiä olisi voinut olla parkkitalosta oikealle osastolle. Meillä oli Iso-J:n kanssa treffit pääaulassa. Piti olla ilmoittautumassa 11.50, tasan kl. 12 hölkättiin Iso-J:n kanssa oikeassa kerroksessa oikealle luukulle. Ja sitten saatiin vajaa tunti odotella lääkäriä.

Vaan kyllä kannatti vartoa. Oli mukava, rauhallinen ja empaattinen mies, ilmeisen pätevä ja osasi esittää asiat niin, että potilaskin ymmärsi. Piirteli hienoja selventäviä kuvia ihmisen verisuonistosta. Tässä oli tapahtunut lääkärinvaihdos lennossa, minulle alunperin nimetty lääkäri oli poissa ja tämä heppu tuurasi. Tajusin hänet eri henkilöksi vasta kun katsoin lääkemääräystä. Joku savolaisten kiekaushan se tuokin oli mutta hyvän miehen laittoivat tuuraajaksi. Ei ollut edes valelääkäri, kysyin hoitajalta.

Sitten syynättiin magneettikuviani, siellä se Torpan Armon kovalevy oli kuvattu monesta kulmasta. Paljon harmaata mössöä, verisuonisto kuin purkillinen onkilieroja. Luutkin olivat aika symmetrisesti eli hyvin olin paikoillani pötkötellyt siinä oman kaupungin helvetinkoneessa jota paikalliset reteästi magneettikuvantamislaitteeksi sanovat. Savolaesilla on kuitenkin paremmat vehkeet joten minut on otettu nyt KYS:n neurokirurgian potilaaksi. Paikalliset hoitavat verikokeet sun muut.

Kana-vuohenjuustoburgeri

Semmoinen juttu tässä nyt on diagnoosina, että kaksi vikaa on päässä, kolmoishermon jumittuma yhden suonenmutkan takia ja sentin kokoinen aneurysma. Että saataisiin tarkempi tolkku aneurysman sijainnista ja laadusta ynnä suhteesta kolmoishermoon, pitää tehdä tarkempi varjoainekuvaus. Se tapahtuu samassa sairaalassa noin kuukauden kuluessa. Kuvauksen tulosten jälkeen neurotiimi päättää kokouksessaan hoidon, joka sangen todennäköisesti on leikkaus. Leikkauksessa aneurysmakohdalle survotaan jonkinlainen 'venttiili', suntti taisi olla oikeampi nimitys.

Naamanpuutumiseen ja muihin hermovaivoihin sain uuden lääkkeen, aloittelen sen vähitellen viikonlopun aikana. Tänään en, sillä iltatallin jälkeen aion lorottaa pidemmän kaadon punaviiniä ja huokaista hetkisen.

Elämä siis jatkuu ja nyt eletään Kuopijon keikka kerrallaan. Saan jatkaa liikuntaa, toimia oman vointini rajoissa ja levätä silloin kun päässä sirittää liikaa.

Sairaalalta lähdettiin Iso-J:n kanssa ihan hyvillä mielin. Kyllä tämä tästä. Koska olimme kahdella autolla liikenteessä, Hopianuoli vietiin osulan marketin parkkiin ja jatkettiin keskustaan.

Iso-J:n lapsuudenkaveri on töissä Soitinkaupassa ja siihen yläkertaan on tullut soittoruokala, Gastropub King's Crown, Kuninkaankatu 22.

Lämpimästi suosittelen, menkee ja syökee hyvin. Palvelu on rentoa ja hyvää eikä eväissä ole moittimista. 

Safkaa ja soittopelejä

Kotimatka olikin yhtä sohjorallia mutkaisilla metsäteillä. Onneksi oli jämäkkä auto alla, joten ihan rennolla asenteella kurvailin kotikaupunkia kohti. Ihan sopuisasti ajeltiin, minä Hopianuolella edellä ja Iso-J isolla mustalla perässä. Kumpikin sai ajatella omiaan ihan rauhassa, yhdessä pidettiin purkupalaveri burgereiden äärellä. Ja mikä parasta, ei tullut kinaa musasta. Mulla soi oma soittolista spotifystä ja Iso-J kuunteli tapansa mukaan jotain Aamulypsyn uusinnan uusintaa.

Perikunta sai kotiintuomisiksi pizzaa, me kun syötiin liinapöydässä niin hyvin, että seuraava eväs lienee aamiainen.

Äitikulta on nyt vastuutettu verenpaineen mittaajaksi ja sen viralliseksi valvojaksi, pitää olla vähintään parin viikon lukemat ennen seuraavaa käyntiä. Nythän ne lukemat olivat kolminumeroisia, mutta pannaan jännityksen piikkiin. Tupakointi pitäisi lopettaa viimeistään nyt, mutta sehän ei ole ongelma kun sekin pahe jäi jo vuonna 2009.

Josta teenkin päätelmän, että paheeni ovat vähäiset. Siispä teen nyt reilumman pituisen kaadon punaisia flavonoideja ja otan rennosti.

Päivän sää: lunta on satanut aamusta lähtien, nyt piti jo kolalla ottaa enimmät. Plussalla taitaa vieläkin olla mutta kuulema vähän selkenee ja kylmenee.

Rentoa iltaa sinulle, missä lienetkin!

Possusota

PeeÄäs: Peetu yritti näpistää Leffen terapiapossun ja siitähän tuli ihan vetokisa. Piti puhaltaa peli poikki, sillä possusta ei olisi Peetun suolistamisnäytöksen jälkeen jäljellä kuin pari riekaletta.

Joutavalla jotakin

Siirretty neurologin tapaaminen ja joutoaika on huono yhdistelmä. Kun siihen vielä lisää vähän uteliaisuutta ja tietokoneen, käsissä on nippu termejä ja testamentin teko mielessä.

Tiedän kyllä mitä on lähdekritiikki. Tiedän kyllä, ettei netistä löydy yhtä ainoaa absoluuttisen oikeaa vastausta. Luin Duodecimin julkaisuja aiheesta, kirjoittajana lähes poikkeuksetta kaikissa minua perjantaina puhuttava lääkäri. Silti pikkuisen hyytää.

On ihan ennenaikaista tässä kotona nyt yrittää tietää mitä hoitoa minulle tarjotellaan, ihan ennenaikaista arvailla kauanko mahtaa kestää toipuminen jos (ja kun) leikkaukseen päädytään ja onko toimintakyky kovin pitkän kuntoutuksen takana. Mutta silti. Koska ihminen.

Tämä tiistai siis muuttui ihan erilaiseksi päiväksi kuin mitä odotin. Aamulla on aina pikkuisen pimeämpää, päivä valkenee pikkuisen myöhemmin. Lunta on satanut lähes koko päivän, välillä sakeasti, välillä pilkahti jotain keltaisenkultaista etelätaivaalla. Ehkä se oli vanha kunnon aurinko.

Ponimiehen PT on kipeä joten valmennustunti jäi väliin. Eipä siitä olisi oikein mitään tullut muutenkaan, lumi nuoskaantuu inhottavasti tilsoiksi hevosen kavioihin ja tekee askeltamisesta epämukavaa. Niinpä Ponimies pyörähteli vähän aikaa ympyrällä narunjatkona.

Nuorimmainen ratsasteli Töttistä. Se hupakko oli ollut kauhean touhuissaan ja tohkeissaan. Sitten kun Ponimiehen massiivinen peräsin purjehti tallin oviaukosta sisään, tuli Töttikselle hätä. Silloin kun se elukka hätääntyy, se kulkee vain takaperin. Tai ei kulje ollenkaan.

Niinpä kävin sitten taluttamassa ratsukkoa muutaman kiekuran vielä lisää kentällä. Piti puhua sangen isoin kirjaimin, ei se luupää silti tajunnut, ettei hätää ole. Mutta mielestäni otin kuitenkin jonkinlaisen työvoiton koska tamma tuli talliin vasta kun me ihmiset sallimme sen tapahtua. Eikä taivas todellakaan pudonnut tammankaan niskaan vaikka se hyvin epäluuloisena mulkoilikin yläilmoihin.

Joutava kopukka. Myisin perhanan pois ja laittaisin järkevän ruunan sen tilalle. Mutta koska se on Töttis, ratkaisu ei ole niin yksinkertainen.

Ihmisen on pidettävä hevoselle antamansa sana. Siihen hevonen luottaa.

Aamuksi olin buukannut vähän salipullistelua ja yhden BodyVive -tunnin. Oikein hyvä kombo jossa tuli riittävän rento olo. Huomenna lisää.
Päivät kuluvat, huomenna voi jo puhua ylihuomisesta.

Mukavaa viikon jatkoa, missä lienetkin.

Hiilillä

Tuskanpunaiset hiilet

Huominen Savonmuan Tietäjien tapaaminen siirtyi perjantaiksi. Voin kertoa, että v-tuttaa niin, ettei veri kierrä. No onpahan heillä enemmän tutkimista kun se pahuksen aneurysma oikein kerää painetta.

Ensin tuli ihan tyhjä olo, olin niin psyykannut itseni olemaan turhia hötkyilemättä ja annoin vasta eilen itselleni luvan ajatella koko asiaa. Mitä sitä suotta etukäteen miettimään. No nyt meni koko viikko ihan uusiksi. Äsken varasin joka päivälle jotain liikunnallista aktiviteettia, lähinnä Bodypumppia ja combatia, nekin teen oman kunnon mukaan.

Se siitä tältä erää, homma jatkuu.

Hevoset saivat alivuokralaisiksi talliin kääpiökochkukon ja Vappupillin. Saas nähdä kummalla sirittää päässä enemmän kunhan sen räkäduon 'laulua' aamuyön tunneista alkaen kuuntelevat. Voi olla, että kumpainenkin kipittää häntä suorana tarhaan eivätkä uskalla sieltä pois ennenkuin ne räähkät on siivottu pois nurkista.

Huomenna on Ponimiehellä PT:n valmennustunti, kenttä on lumesta huolimatta superhyvässä kunnossa.

Näillä mennään, talvi pitää otteessaan ja minun puolesta pitäköön. Tuvassa on lämmin ja kaukana on paha maailma.

Kepeitä polkuja viikkoosi, missä lienetkin!

Maalissa

Pitkätukat riehumassa

Huh mikä viikonloppu!

Perjantaina päästiin Iso-J:n työkiireiden takia matkaan vain 1,5 h myöhässä suunnitellusta. Suunta oli Espooseen saakka. Perille päästyä ehdin hädintuskin juoksemaan suihkun alta, suoriutumaan vaatteisiin ja sutimaan meikkiä vähän sinne sun tänne. Ajattelin käytännöllisesti, että enimmäkseen pimeässä siellä ollaan, joten ei se ole just niin tarkkaa onko kulmakarvat nypitty (ei ole) ja menevätkö meikin häivytyksen pilkulleen symmetrisesti (ei mennyt). Vaatteet oli helppo homma, mustaa alaosaa, mustaa yläosaan.

Pikaisen hölkkälenkin (parkkipaikalta 1 km) jälkeen pääsimme kutsuvierasovelle ja tapasimme muun ryhmän. Siitä oitis baariin ja viihtymään. Alapermannon baarissa oli tarjolla vain panimotuotteita joten rymistelin portaat yläkerrokseen jossa myös viini virtasi ja näkymät lavalle olivat paremmat.

Hirveät oli riistohinnat baarissa, en ymmärrä kenen persaus kestää käydä viihteellä viikottain. Joku 5,40 oluesta ja 8 € viinistä on törkeää rosvousta. Pikkujoulujen piikkiin se kestitys nyt kuitenkin meni, harvoin me ulkona humpataan. Hipsaanian loman kulunkeja ei lasketa, siellä kaikki on niin paljon edullisempaa ja loma on vain kerran vuodessa.

Kovan luokan keikkahan se oli. Minulle aivan turhan monta uutta/ikivanhaa biisiä joita en edes tunnistanut, mutta visuaalisesti nautin suunnattomasti kaikista efekteistä.

Jostain syystä valot ja pyrot eivät käyneet ohimoon, välillä vain käänsin selän hetkeksi pois lavalta ja kovimmasta valotulituksesta.

Keikan jälkeen kirmasimme pienentyneellä porukalla Tapiolan yöelämään. Joku paikallinen baari sieltä löytyikin ja ilta jatkui vielä tovin.

Sitten mittaripirssillä Iso-J:n kotitalolle ja nukkumaan. Oli hauska ilta, kiitos osallisille.

Kaukana Pariisissa eräs toinen konsertti päättyi kaaokseen, sydäntä kylmääviä uutisia. Miten ihminen voi olla niin pahuksen paha? Mitä asiaa edistää viattomien, täysin ulkopuolisten pariisilaisnuorten teloittaminen?

Pessimisti minussa sanoo, että ei tämä vielä tähän lopu. On vain ajan kysymys milloin meillä Suomen lintukodossa posahtaa. Toivottavasti ihmeitä tapahtuu ja koko helkatin fanaatikkolauma seuraajineen ja sotureineen palaa helvetin tulessa. Mahdollisimman pian.

Maratoonari

Kellonsoittajana

Lauantaina kotimatkalle päästiin ihan hyvissä ajoin ja ensimmäinen etappi oli Paloheinässä. Siellä rakas Siskolikkani toi finaaliin kahdeksan kuukauden projektinsa, ensimmäinen täyspitkä maratooni on juostu maaliin saakka. Käsittämättömän hieno suoritus.

Maaliintuloa emme valitettavasti voineet jäädä todistamaan, tässä ensimmäisessä kuvassa hän tulee seitsemänneltä kierrokselta kääntöpaikalle, toisessa kuvassa kello jota sain hänelle kilkuttaa viimeisen kierroksen merkiksi. Ja kyllä kilkutin!

Arvostan valtavasti hänen saavutustaan. Työ, lapset, jääkiekko ja arjen yksin pyöritys vievät tehot. Mutta kun poika on jäällä eikä äidillä ole toimitsijavuoroa, silloin hän painuu kiertämään hallien lähimaastojen lenkkimaastoja. Ja juoksee muuten muulloinkin kuin lätkäiltoina, säällä kuin säällä, Haltialan peltolenkeillä askeltaa yksinäinen hahmo. Ihailtava sitkeys ja tahto, semmoinen on minun sisareni.

Kotona Torpalla olimme ihmisten aikaan lauantaina. Napattiin matkalta pizzat mukaan ja illan ruuanlaitto oli hoidettu.

Olin niin poikki, että saunan jälkeen rojahdin suunnilleen suorilta jaloilta sänkyyn. 

Oli kiva jutella Sudburyyn ja terveisten kerronnan jälkeen Perikunta ryhtyi tutkimaan netistä lentolippujen hintoja Torontoon. Kova olisi heillä into päästä näkemään pieni pala Kanadasta. Toivottavasti jonain päivänä onnistuu.

Kotimatkalla pysähdyttiin vaihtamaan kuskia jossain Juvan ja Savonlinnan välillä. Kurkkasin levähdyspaikan kaiteen yli ja näky oli tämä:

Järjen riemuvoitto

Juu, ei ole ihmisen järjenköyhyydellä mitään rajaa. Onhan se nyt varmaan ihan tosi helppoa ja kätevää kipata turhat roinat ja roskat autosta ulos levähdyspaikalla. Eikä tuo kasa ollut ainoa, koko rinne näytti samalta. Olisi kyllä mukava yllättää tämmöisen tekijä ns. rysän päältä kiinni ja kuulla perustelut miksi näin tekee.

Jotenkin on hirveän vaikea uskoa, että kaatopaikkamaksut olisivat niin huimat, ettei sitä pysty maksamaan. Itsekin jätemaksuja maksavana tiedän, ettei se summa nyt oikeasti ole kova ja ainakin täällä meillä on jäteasemia jossa voi ihan itse, vapaasti valitsemanaan aikana käydä ILMAISEKSI jättämässä roinansa laillisiin ja asiallisiin astioihin. Niitä jäteasemia on isojen markettien takapihoilla, kylien jätepisteissä ja monessa muussakin paikoissa. Ainoa tehtävä on etsiä paikka, ajaa sinne ja nakella roippeet oikeisiin paikkoihin.

Vaan taitaa olla ylivoimaisen vaikeaa rakettitiedettä sekin, aina on näitä pimeäpönttöisiä jotka katsovat olevansa oikeutettuja kippaamaan jätteensä luontoon.

Pimeäpönttöisistä ei tunnetusti ole pitkä matka Torpan koiriin. Tässä muutama puhelinräpsy Leffen ja Peetun tämän päivän lumileikeistä. Leffelle menee Nassen työrotsi mikä sinänsä on ihme. Mutta Nasse on iso borderiksi.

Tollo ja Hönö

Hönö ja saalislapanen

Lumipallo!!

Tänään otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kärräsin sipulipenkin äärelle valikoidut, pulskat valkosipulinkynnet ja nipun työkaluja. Kärryllinen hevosenlantaa ja ämpärillinen tuhkaa, siinä on kasvun takeet.

Iso-J jyryytti jyrsimellä mullan moneen kertaan nurin ja minä kuljin tekemässä vakoja. Kaksi L:n muotoista penkkiä tuli. Kuvanottohetkellä ne ovat vielä ilman katetta. Lunta tuli perinteiseen tyyliin kun Torpan valkosipulit istutetaan, mutta siellä ne nyt ovat. Ihan kaikkia en laittanut, ehkä kilo tai kaksi jäi laittamatta. Loppui valo ja voimat kesken.

Samaan aikaan toisaalla Nuorimmainen oppi juoksuttamaan Ponimiestä ja hienostihan se sujuikin. Ponimiehen liikunta on turvattu myös niinä päivinä kun päivä on lyhyimmillään. Hevosen ilme oli vähän vino kun tajusi, että nyt meitä juoksuttajia on kaksi eikä löhöpäiviä suoda enää huonoon säähän tai kentän puutteeseen vedoten. Nyt on kenttä missä juosta. Toki parasta liikuntaa on ratsastus kentällä tai maastossa, mutta joskus Ponikin joutuu liinan päähän ympyrälle.

Illalle ei ole muuta ohjelmaa, ihan perushommia vaan. 

Sain kuin sainkin täytettyä omakanta -palvelussa esitietolomakkeen Savonmuan tietäjien tapaamista varten. Tiistaista alkaa uusi ajanlasku.

Lunta on tullut koko päivän, nyt sitä on isommin valehtelematta viitisen senttiä. Ihmeesti maisema valaistuu kun on lunta. Lumentulon tajusin myös hevosten jalkoja vilkaisemalla, hirveät tilsat (lumikökkäreet kavioissa). Pakko soitella kengittäjälle heti huomenissa. Saattaa olla pari muutakin hokkikenkien kyselijää linjoilla.

Minun puolestani talvi saa tulla!

Kevyttä viikonalkua, missä lienetkin.

Maahanpanijaiset