Puupää

Älkääs nyt huolestuko, en ole melkein perinteiseksi muodostuneella sunnuntaivisiitilläni paikallisessa sairaanhoitopalvelujen keskittymässä. Ihan kotosalla ja ihmeen käypäisessä kunnossakin.

Eilisen päivitykset jäivät tekemättä ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että en saanut sen vertaa läppärin syrjästä kiinni, että olisin päiväkirjamerkinnän tehnyt. Koska Perilliset…

Aamulla olin Iso-J:n aputyttönä tallissa, sain ihan itse loimittaa ponistimet ja taluttaakin Töttiksen pihalle. Sieltä luikahdinkin tunniksi takaisin vällyihin, se on nimittäin vähintään tunnin huili lääkkeiden otosta joka tarvitaan elpymiseen, tuhteja troppeja kun ovat. Pää on ihan purua ja pölyä, poikkeuksellisen tiiviisti pakattuna ja kuivana.

Yleensähän minulla tuppaa korvien välys olemaan joko homeessa tai umpijäässä. Tai ainakin hölskyy.
Siinä mielessä mielenkiintoisia nämä kemialliset ihmiskokeet joissa ihan itse voin todeta eri antibioottien ja särkylääkkeiden hassunhauskat yhdistelmät ja niiden vaikutukset.

Reilun tunnin huilin jälkeen (nukuin kuin possu) muuntauduin kaupunkikelpoiseksi ja karautin ihmisten ilmoille. Oli mukava tavata kuntoryhmän tiimiläiset ja kuulla muiden kuulumisia. Omat kuulumiseni kuittasin, että kaksi hienoa juttua on odotettavissa, Islannin reissu ja huhtikuussa se huoltohomma.

Pikkuisen kaihoten kuikuilin salin vempeleitä ja vitkastelin lähtöni kanssa. Olisi niin kovasti tehnyt mieli jäädä… ja edes vähän puristella levytankoa. Ei, minä kovetin mieleni.

Ensi viikolla aloitan, varovasti!

Edellisessä postauksessa taisin mainostaa niitä fine dining -yritelmiäni. Kuvankin lupasin. Ja kuten kuvasta näkyy, eipä ole maailma minussa food stylisistiä menettänyt. Hyviä ne kuitenkin olivat ja ilmeisen rujosta ulkomuodostaan huolimatta (tai juuri siitä johtuen) ne katosivat pöydästä salamana.

Esikoisen taiteilemasta kakkukääryleestä ei kuvia sittenkään otettu, stupid me!

Tänään on ollut rauhallinen villasukkapäivä. Hevoset pääsivät hankihumpille, minä tosin pakenin yrjövadin kanssa yläkerran pimeyteen lepyttelemään ohimoja kolkuttelevaa migreeniä. Mistähän sekin ärtyi? Onneksi ei iskenyt päälle vaan sain lääkkeen pidettyä sisälläni niin kauan, että se ehti vaikuttaa.

Sen mitä toivuttuani ikkunasta katselin, oli komeaa katsottavaa. Sörsselsson askelsi niin upeasti ja reippaasti, että olin kerrankin mykistynyt. Oli kuulema pikkuisen turhan paljon nojannut kuolaimeen, mutta vauhti pysyi aisoissa ja Nuorimmainen kyydissä. Siinä vaiheessa kun maakellarin takaa pomppivan kypärän pomppu muuttui rullaavaksi, tiesin heti askellajin vaihtuneen laukaksi. Ja kyllä, Poni Sörsselsson laukkasi, Nuorimmaisen hymy valaisi naapuripitäjänkin.

Lumi pöllysi ja Dynaaminen Duomme humputteli iloissaan. Töttis kävi tallustelemassa pelloilla, välillä etelässä välillä pohjoisen puolella. On ihan huippumahtavaa, että naapurimme on yhtä innoissaan hevosteluista kuin hevosetkin ja Töttis tykkää talsia kiireettömässä tahdissa. Näytti siltä, että molemmilla oli rentouttavaa.

Ja tämänkin muistin. Kuva ei ole aiemmin julkaistua kummempi mutta tämä linkki vie teosten alkulähteille.

Pikaisella selauksella löysin yhden teoksen 'vanha tamma hunningolla' ja se puhutteli. Kuin myös pari muutakin teosta. Yllättäen monen kuvan edessä joku tietty ihminen nousi mieleeni. Joten nyt taitavat merkkipäivälahjat olla hankkimista vaille valmiita.
Kiitos vielä kerran Jukka & Katariina käynnistänne ja muistamisesta.

Alkava viikko tuo mukanaan leudommat kelit ja tämän hetkisen tiedon mukaan vain maltillisesti lumisateita. Kalenteri näyttää vielä mukavan tyhjältä, toki otan nyt toivuttuani Perillisten kuljetukset vastuulleni. Torstaina olisi taas ratsastustunti Keski-Karjalan kunnailla.

Lauantaina muuten satoi ihan vimmatusti, kaupungista ajelin kotiin jonon jatkona huimaa 60 km/h ja yritin nähdä valkoisen muurin takaa edellä ajelelevien takavaloja sekä lukea muiden tielläkulkijoiden ajatuksia. Mitähän sekin pönttö meinasi kun moottoritien päättymismerkkien jälkeen päätti lähteä sokkona ohituskaistalle kuittailemaan meitä jonossa ajavia? Onneksi moni älysi hiljentää vauhtia vielä entisestään ja se pösilökin pääsi ilman kolhuja takaisin jonoon, siellä kun oli vastaantulijoita ihan samanlainen jono.

Pari kertaa sain minäkin painaa jarrut pohjaan ja toivoa, että pito löytyy ennenkuin kolahtaa. Onneksi löytyi.

Monta peltikolaria ja tieltäsuistumista oli kuitenkin päivän aikana tapahtunut mutta onneksi vahingot rajoittuivat lähinnä peltiin ja muovipuskureihin.

Tälle illalle ei tämän kummempia. Lötkyilen edelleen puupäänä tuvan soffalla ja yritän vajuttaa luettavien lehtien pinoa matalammaksi.

Huomisesta se sitten lähtee, arkinen tallustus kohti kevättä.

Mukavaa illanjatkoa ja viikon alkua, missä lienetkin!

PeeÄäs:
Ihminen ei ikinä opi. Niin monta kertaa kun olen jo tähän saakka raportoinut chilin kirvellyttävistä vaikutuksista, kaipaan näemmä kuitenkin vielä lisäoppia. Käsiä ei voi pestä kylliksi tarkoin, olisi syytä käyttää hanskoja noita kotikasvatettuja pippureita käsitellessä. Nytkin vasen silmä punoittaa ja kirveltää. Ja minä vain äkkiä hipaisin...