Pannaan pakettiin

Jep, gymin ovet pysyivät minun osaltani vielä viikonloppuna kiinni… oi tuskaa!

Oli niin mukava ja rento viikonloppu, että viimeaikaisten koettelemusten jälkeen minä vaan olla möllistelin ja nautin.

Lauantaina piipahdettiin vähän kaupoilla ja kuitattiin heinäkuorma kotiin. Ihan kesälle tuoksuvaa.
Sunnuntaina teimme koko lössi ryhtiliikkeen. Ensin minä ja Nuorimmainen karautettiin pyylev … tanakoilla…. uljaill… innokkailla ratsuillamme peltomaisemiin ja humputeltiin ihan hyvät lenkit. Pikkuisen minua äiti-ihmisenä hirvitti päästää Nuorimmainen Norjalaisen katapulttinsa kanssa aitojen ulkopuolelle, mutta into ja luottamus poniin näkyi olevan kova. Niinpä tallustelimme peltojen laitoja ja ihmeteltiin pupujussukoiden kevätkarkeloiden tamppausjälkiä.

Sen ainoan kerran kun Poni Sörsselson pääsi Töttiksen rinnalle, oli pientä kiihdyttelynhalua ilmassa. Se meni ohi kun komensin junnuosaston peränpitäjiksi.

Oli kivaa, oli hauskaa ja ehdottoman mukavaa pääkopan tuulettelua. Oli kypärät päässä, ihan varmasti oli.

Iltapäivällä pakkauduttiin koko porukka autoon ja lähdettiin vielmään Esikoinen ja Peetu agilitytreeneihin. Sillä välin kun nuoriso hioi taitojaan, me muut marssimme melko tasan tunnin lenkin Iso-J:n lapsuusmummolan kaupunginosassa.

Teki hyvää tuuletella keuhkojaan. Huomaa kyllä, että sairastaminen jättää jälkensä ja vie kunnon. Hapenottokyvyn soisin elpaantuvan ja vähän äkkiä.

Saunaankin pääsin, ekan kerran sitten Itsenäisyyspäivän. Eikä ollut muovipussivirityksiä käsissä.

Kaikenkaikkiaan, pakettiin pannaan hyvä ja antoisa viikonloppu.
Muutama rästitallennekin tuli kuitattua telkkarin boksista.

Veli Milton paketoi itsensä

Tämä viikko alkoi tehokkaasti. Iso-J karautti kutostietä etelän suuntaan ja minä hoidin koululaiset sinne minne pitikin. Piipahdin kirjanpitäjän luona toimittamassa nivaskan tositteita ja anelemassa armoa parin matkalaskun suhteen. Miten se voikin olla niin pirun vaikeaa hoitaa ne matkalaskut ajallaan? Ihan vaikka kerran viikossa pistäisi matkat pakettiin ja tositteet nippuun? Eihän se ole edes hankalaa kun ajopäiväkirjat ovat kuitenkin päiväntasalla. Ei pitäisi olla. Mutta kun on.

Kirjanpitäjältä kaasuttelin vihdoin sinne missä en ole reiluun kuukauteen käynyt. Voi onnea! Pikkuisen naama kieltämättä venähti kun taukoni aikana lähes kaikki laitteet oli myllistetty uusiin ryhmiin ja käänelty niin, etten meinannut omia suorituspaikkojani löytää.

Ja ruuhkaa, sitäkin siellä oli. Sitkeää sakkia taitavat olla ne jotka lupasivat jotain uuden elämän aloittamista vuodenvaihteessa. Sopu antoi sijaa ja sain värkkäillä varovaiset tunnustelutreenit ihan ajatuksen kanssa. Pikkuisen tunnustelin selkää, kuritin vähän niskaa ja hartiaseutua ja ryttäsin vatsapuolen kunnolla ruttuun. Saapa nähdä miten köpönä etenen tiistaina.

Harjoitukset jatkuvat huomennakin. Keskiviikon pidän ilmeisesti huilia, torstaina käyn heti aamusta vähän värkkäämässä ja heti perään on Piiskurin tapaaminen. Lauantaina veivataan ryhmätreeneissä Grit -jumppia, kaksi putkeen. Ja mahdollisuuksien mukaan pikkuisia kävelylenkkejä aamuin tai illoin.

Tästä tulee hyvä viikko!

Iltapäivän ohjelmassa oli vielä yhdet verikokeet, nivelsärkyjen syy ei ole selvinnyt vaikka olen hyvän määrän verta luovuttanut tutkittavaksi. Nyt tutkittiin jotain rautajuttuja ja jotain vielä mystisempiä kryo-arvoja.

Sää on ollut keväinen. Tirpat sirkuttavat ja lumi mätkähtelee katoilta alas märkinä lauttoina.
Viikonloppuna satoi muutama sentti uutta lunta, mutta nyt lumenkorkeus on taas siedettävä reinotohvelin varren mitallinen. Eipä taida tästä talvesta kummoisempaa tulla. Heti hiihtolomien jälkeen joutaisi sulaa pois mokoma huttu. Vaadin esikoita ja auringonpaistetta. Ja pisamia!

Näillä mennään kohti uutta viikkoa. Toivottavasti pysytään terveinä, täällä ja siellä, missä lienetkin!

PeeÄäs: mitäs mä sanoin niistä olympiamitaleista? Hyvähyvä Enni!