Hevonkusimunat

Ei tullut meille silkkitipuja, ei ainakaan vielä.
Hattarapään uuttera ja perusteellinen haudonta tuotti viisi tuhatvuotiseksi munaksikin luonnehdittavaa tummanpuhuvaa munaa, ei tipuja eikä pikkujalkojen piiperrystä. TiuTiu saa mellastaa pikkuväen osaston juniorina vielä hyvän tovin.

Vanha kunnon silkkikukkomme, Gaddafi taitaa olla hommansa hoitanut. Mutta ei silti saa mennä, kyllä meille yksi joutomies mahtuu. Olkoon niin kauan kuin henki kulkee, otetaan sitten jostain tuore kukko ja odotellaan Olgan ja TiuTiun hautomisvietin syttymistä.

Pikkuisen googlettelin tuhatvuotisia munia ja niitä ilmeisen osuvasti nimitetään myös otsikon mukaisesti hevonkusimuniksi. Haju on juuri niin hirveä kuin kuvitella saattaa. Eilen keräsin munaset pois ja aiheutin pikkuisen heltantutinaa Hattarapääparalle. Poopotti aikansa ja unohti sitten kun hoksasi kaurakipon. Siinä meillä varsinainen kanaemo.

Sehän oli sama Hattarapää joka toissakesänä hautoi tarmokkaasti ja alta löytyi tipun sijaan kivi.
Ei ole penaalin terävin kynä meidän Hattarapäämme, ei ollenkaan.

Tänään isojen kanojen osastolta löytyi taas yksi vanhan liiton tehotyttö hengettömänä. Osaisin jo odotella, muninta on loppunut aikaa sitten ja vielä niitä viisi taitaa kanalassa pyöriä. Yleensä henki lähtee luonnostaan kun muninta loppuu. Vainaita saa kiikuttaa ketunpolulle ennen kesää vielä useampaan kertaan.

Iso-J kiikutti samassa kuormassa kanasen kanssa luonnon kiertokulkuun Hattaran hautomat munat. Ja yksi muna posahti atomeiksi kuljetuksen aikana. Käry oli ollut silmiäkirveltävän mätäinen.
On todella kiinalainen juttu millä niistä saadaan aikaan suuri kulinaristinen makuelämys. Noh, kiinalaista viisautta olen tottunut ihmettelemään monessa muussakin asiassa enkä tohdi tätäkään asiaa enempää arvostella. Kun en tarkemmin asiaa tiedä.

Pahalta haisee ja maistamatta jää.

Isojen puolella on enemmän tiputoiveita. Siellä on nyt yksi kiuruveteläistyttö lyyhistynyt pesään hyvin pontevan näköisenä, meinaa istua seuraavat kolme viikkoa. Alta löytyi tänään 5 munaa, seassa yksi valkoisen kanan muna ja loput näyttivät olevan pikavilkaisulla maatiaisen munia. Koska meillä on vetreä savolaiskukko isäntänä, toiveet omista puhdasrotuisista tipuloista ovat tämän haudonnan suhteen korkealla.

Huomenna pitää merkata valitut munat ja jossain vaiheessa tiirata niitä magliten valon avulla, pitäisi näkyä alkio jos on hedelmöittynyt muna.

Pientä jännää siis kanalassakin. Toivoa sopii, etteivät kaikki kiuruveteläisnuorikot ryhdy yhtä aikaa haudontapuuhiin, tässä olisi munukoillekin tarvista. Minä kun taidan olla niin hellämielinen, etten tohdi toisten pesänrakennuspuuhia ja mammavaistoja ryhtyä estelemään. Kana on luotu munimaan. Ja hautomaan.

Jossain vaiheessa on kuitenkin syytä kovettaa luontonsa ja yksinkertaisesti kerätä munaset pois kanojen alta. Eihän niitä tipuja ylenmäärin tarvita ja kukkopoikien poislaitto on aina niin häijyä puuhaa.

Muilta osin päivä oli tavallinen tiistai.
Tuntuu niin kummalliselta kun lämpöasteita on +2° ja vasta oli pakkanen, oikein kunnon pakkanen. Onneksi lumi ei näytä heti sulavan pois, eihän sitä kuraa ja rapaa kestäisi millään.

Ei tämmöisessä talvessa ole kyllä mitään järkeä. Olkoon seuraava taas kunnon talvi, lumineen ja pakkasineen. Tämä eurooppalainen versio on jotenkin niin laimea ja mitäänsanomaton.

Sairauslomat on nyt näiltä osin istuttu ja vähitellen saisi palailla arkirutiineihin. Hissukseen olen vielä ottanut, isoimmat kantohommat hoitaa Iso-J edelleen, en viitsi rassata keuhko-osastoani turhaan. Antibioottikuuri loppui ja nyt vähän jännätään palautuuko vastustuskyky ennalleen vai vieläkö kohtalolla on joku moukari valmiina meikäläisen vähäistä ilmestystä varten.

Ei olisi väliksi. Näin on aivan hyvä.

Keskiviikkoa kohti, missä lienetkin.
Jos olet maistanut otsikon herkkua, jaa toki kokemuksesi kanssani. Olisi mielenkiintoista tietää millaista se on.