Hui hai haipakkaa

Nasse sai Kennelliitolta postia. Tuli virallinen hieno kunniakirja ja saatekirjekin. Tuo laitetaan kehyksiin sen hienon ruusukkeen ja pokaalin viereen. Ja kuvataan rekku vielä kerran. Harvoin sitä voitetaan Pohjoismaiden Veteraanivoittajatitteleitä. Kylmiltään kehään ja heti tuli prenikkaa. Kelpo koira.

Postia on myös lähtenyt, Sudburyssa voidaan väijyä posteljoonia lähiviikkoina, maksikirjeenä lähti, mutta en tiedä miten se toimitetaan siellä perille.

Tänään kotikaupungissa on käynyt Herra Presidentti (tuli tuosta Nassen nimestä mieleen, nykyinen pressa hävisi silloin parilla prosentilla ja siksi Nassen nimeksi tuli VP, siskosta tuli Mrs President) ja otsikoihin pääsi sekä meijerivierailu (Polarjuustot tehdään täällä) että rivosuinen Botanian Juuso -kakadu. Oli sanonut ruman sanan niinkuin se on.

Viikko on kiitänyt jo tiistai-iltaan ja loppusuora häämöttää. Perjantaina pitäisi polkaista kiesi tulille ja liikahtaa etelän suuntaan. Perilliset ja Peetu lähtevät mukaan. Perilliset palaavat tiistaina kotiin junalla ja Peetu viettää hiihtolomaa hiihdellen Espoon tunnetusti runsaslumisissa maisemissa koko viikon. Minä sitten nappaan Islannista tultuani Peetun matkaan ja me tullaan porukalla kotiin.

Sen lupaan ja vannon, että meidän jäljiltämme ei löydy tämmöisiä laskuja, ainakin laskussa mainittu sirkuskääpiö hulavanteineen jääköön näkemättä.

Kyllä maassa nyt Paavoparkaa lyödään. Paljon hupia ja huulenheittoa irtoaa siitä kun suomalaisministeri simahtaa pitopöytään. Silloin kun minä olin lapsi, oli ihan perinne, että suomalaiset ministerit hoippuivat itänaapurista kuka paremmassa, kuka huonommassa hapessa. Se oli maan tapa silloin se.

Nykyisin pitää ministerien juosta joutoaikanaan kokousten välissä maratoni tai puolikas vähintään. Yön yli hillujaisista ei puhettakaan. Tai heti päätyy rääpittäväksi sosiaaliseen mediaan.


Islannin matka lähestyy huolestuttavaa vauhtia. Edelliset kappaleet eivät anna aihetta henkilökohtaiseen huoleen mutta rättisulkeiset kyllä…

Tänään hain matkahuollosta Nemppakuoman lähettämän vaatelähetyksen, pikkumustia, pidempää ja lyhempää tuli kokeiluun. Pari ihanuutta jäi kiristämään hartioista (!!!) ja joku oli muuten vaan nakinkuori. Mutta pari helmeä pakkaan mukaan ehdottomasti. Onneksi omasta vaatekaapista löytyy lisää luottomustia joita voi tuunata Nempan ehtymättömällä pashmina -valikoimalla illan teeman mukaisesti. Keskiviikon palkintoseremonia on ihan oma lukunsa, hiottaa jo etukäteen.

Kuvien(kin) suhteen kärsin jumalattomia tuskia, minulla kun ei ole valovoimaista laajakulmaobjektiivia revontulien kuvaamiseen. Eikä varsinkaan juuri nyt mistään budjetista löydy löysää pääomaa semmoisen hankkimiseen. Yksi hätähuuto FB:ssa ja kas, objektiivi löytyi. Vuokran maksan munilla ja ruislimpuilla. Kiitos vaan murunen siellä Päivölässä. Minkä värisen islanninhevosen valikoin sinulle toimitettavaksi??

Loppuviikolle on ohjelmaa jokaiselle päivälle -ja puhun nyt ke-to-pe -päivistä. Lauantaista en sano mittään ja sunnuntaina suuntaankin jo lentokenttähotelliin aikaista aamulentoa (ja takkabaaria) silmälläpitäen.

Jotenkin tälle viikolle pitäisi ahtaa vielä kolme salitreeniä, kaiken muun arjen säätämisen lisäksi. Tänään tuhosin takaolkapäät, joten ei mikään ihme, että juhlakoltut kiristivät harteista. Miltähän mahtaa tuntua kun huomenna otan tuntumaa sekä porraskoneeseen, että muihin jalkapäivän aktiviteetteihin? Hyvä päivä lähteä sovittelemaan korkkareita.

Hyvin menee mutta menköön. Teen sen mielelläni. Miellyttävää viikonjatkoa sinullekin, missä kuljetkin.

PeeÄäs: pitkästä aikaa, musalinkki: OneRepublic: Counting Stars

Kevään merkkejä ja muita havaintoja

Hyvinhän se meni. Pronssi aina voitetaan, hopea hävitään.
Hieno oli peli ja hienosti joukkue kokosi itsensä, nousten ottamaan sen joka heille pelillisten(kin) ansioiden puolesta kuului.

Kunniaa ja menestystä Kanadalle illan peliin, tre kronor tikahtukoon koppavuuteensa. Ja tahallani kirjoitin pienellä. Eihän tre kronor ole yhtä euroakaan, hädin tuskin yhtä Kanadan dollariakaan.

Nyt onkin hyvä jäädä odottelemaan mm-kisoja. Jännäksi menee miten sen maailmankolkan tilanteet kääntyvät.

Viikonloppu on sujunut kutakuinkin niin kuin perjantaina vähän haaveilin. Sopivasti urheilua, lepoa, ruokaa ja rentoilua. Ei mitään ylimääräistä pakollisten kuvioiden lisäksi.

Sää on ollut kauhea. Välillä satoi isoja räiskäleitä, välillä tihuutti vettä. Tänä aamuna tuli räntää. Nyt on vain harmaata ja lämmintä tuhrua. Lumi pysyy hädin tuskin läjässä, tuosta ei ole enää pitkä matka sohjoon. Eikä kevääseen.

Kevään merkkejähän tässä on ihmetelty koko talven. Lintujen kevätkarkeloinnit, kanojen hautomisvietit, koirapoikien uuttera postilaatikon penkan haistelu, jänisten temmellykset peltoaukeilla. Pikkuisen jos uskaltaisin kopaista kukkapenkkiä, sieltä varmaan ensimmäiset penkkipunnertajat jo löytyisivät. Varmaan jouluruusukin värkkää jo nuppujaan.

Sisällä pörrää pari kärpästä ja pelargonit värkkäävät nuppujaan. Kaikkein varmin kevään merkki toistaiseksi on tämä:

Kliivian poikanen värkkää kukkaa. Varsinainen emokukka murjottaa toisaalla, tämä poikanen päkistää esikoistaan.

Kärpäsistä nimittäin ei voi olla varma. Nasse on sellainen turaturkki pierupussi, että hällä varmaan asuu persvilloissa pari kärpästäkin alivuokralaisena, ympärivuotisesti.

Kevät tietää myös sitä, että koko nelijalkaisten kööri pitää madottaa ja tarkistaa rokotukset. Töttistä ainakin pitää ilahduttaa rokotuksella ihan lähiaikoina. Karvanlähtö hevosten kohdalla on 50/50, Sörsselson pudottelee villahousujaan, Töttis ei luovu yhdestäkään karvasta. Varmaan murjottaa vielä juhannuksenakin talvivällyissä.

Kevät etenee, myös kalenterissa. Ensi sunnuntai-iltanana pitäisi hinautua lentokenttähotelliin ja olla valmiina aamun aikaiseen lentoon. Ensimmäistäkään matkavalmistelua en ole vielä tehnyt ja nyt huomaan, että olisi pitänyt aloittaa ajoissa. Garderoobi on ulkoilma-akiviteettien osalta kunnossa, mutta iltatilaisuuksien osalta se on tyhjää täys. Yksillä ehjillä sukkahousuilla ja uudella pipolla ei vielä täytetä smart casual tai black suit dress codea. 

Uikkarit ja aurinkolasit sentään paikallistin, niitäkin siellä matkustusohjeen mukaan tarvitaan.

Jep, kiire tulee. Tänään on kuitenkin vielä ihan vaan löysäilypäivä, Peetu ja Esikoinen lähtevät agilitytreeneihin, me muut käymme sillä välin kävelylenkillä. Ihan tasamaalla tasatahtiin, ei mitään intervallirepäisyjä. Vieläkin nimittäin pistää (ajatustasolla) hiottamaan lauantainen jumppakattaus, parhaat palat sekä Grit Plyosta että Coresta. Viimeisissä kerähypyissä sain hädin tuskin tossunpohjat irti lattiasta, hyppypunnerruksissa ei ollut hypystä toivoakaan, hyvä kun sain viimeiset punnerrukset tehdyksi.

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa, missä lienetkin!

Tulossa ovat nämäkin

#Rumasana

Sanotaan se nyt tähän alkuun, hetkittäin harmitti. Olisin niin kovasti toivonut Teukka Selänteen saavan uralleen komeimman mahdollisen lopun. Hienosti pelasivat, mutta ruotsia vastaan se ei riitä.

Ja kun vielä Ruotsin hovi tiedotti uuden prinsselessan syntymästä, teki mieli upottaa otsa prinsessakakkuun vai mikä se vihreä torttu nyt onkaan viralliselta nimeltään. Niin imelää, niin pahuksen imelää. Kyllä taas maistuu ruotsalaisen elämä makealle.

Rumasanarumasanarumasana.

No, se siitä. Lauantaina katsotaan pronssimitalien kohtalo ja sitten odotellaan jo seuraavia MM-kisoja.

Tämä viikko on hurahtanut hurjan nopeasti, pikkuisen liiankin nopsaan. Illalla istuttiin Siskolikan kanssa saunassa ja mietittiin miten äkkiä viikko katosi. Tänään he lähtivät etelää kohti heti matsin päätyttyä.

Oli meillä kyllä ihan kiva viikko. Lenkillä ja salilla käytiin ja katsottiin leffoja ja vietettiin ihan vaan löhöaikaa. Meillä tietysti arki pyöri entiseen tahtiin, mutta mukavaa vaihtelua heidän vierailunsa arkeen toi. Vielä viikko ihan perusarkea ja sitten onkin meidän vuoromme lomailla.

Keskiviikkona juhlistettiin iltaa blineillä. Perillisistä ei ollut meille aikuisille vastusta, jokainen teini nieli pitkin hampain yhden blinin. Ehkä sekin on herkku, josta oppii aikuisempana tykkäämään. Tai sitten ei.

Kiva, mutta kohtuullisen tukeva iltapala.

Viikonlopuksi ei ole isompia urakoita tiedossa. Ei tietenkään pitäisi koskaan tuudittautua sen varaan. Onhan tässä jo nähty moneen kertaan kuinka suunnitelmat levähtävät ja muuttuvat koska elämässä on niin monta muuttujaa.

Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, käyn lauantaiaamun kunniaksi veivaamassa pikkuisen Grittiä ja toisen moisen Corea ja palajan Torpalle. Ilmeisesti lähden iltapäivällä Poni Sörselssonin kanssa peltolenkille, Esikoisen jumpatessa Töttistä aitojen sisäpuolella. Nuorimmainen röhii pikkuisen kipeänä ja pysyy sisätiloissa. Onneksi ei ole kuumetta ja olo sen verran pirteä, että jaksaa kinastella siskonsa kanssa.

Toivottavasti saan pidettyä Poni Sörsselsonin kurissa. Ainakin aamun jumppien jälkeen uskoisin olevani riittävän rento ja raskas lasti kannettavaksi. Niin, ettei ponin mieleen juolahda kokeilla vertikaalista kierretwistausta etukaviot maassa ja persaus kohti kuutamoa.

Tänään pidin totaalisen vaparin kaikesta liikunnasta, edes lenkille en lähtenyt. Hittojako sitä joka päivä riekkumaan kun lepoakin tarvitaan. Hevosetkin saivat hengailla ulkona ihan rauhassa, ei työvelvoitetta niilläkään tänään.

Leppoisaa perjantaita, missä lienetkin!

Ainahan se on mielessä...

Pientä juhlaa

Helmikuun kunniaksi ei nyt ole luonnonmuovaamia helmiä esiteltäväksi, käyköön tämä Perillisen muotoilema taide-esine helmimallista. Itse asiassa, minullahan on näitä taide-esineitä kaksi, täydellinen pari. Toinen vuodelta 2012 ja toinen vuodelta 2013.

Sumuisen tuhruinen päivä tänäänkin, vähän saattoi painua pakkasen puolelle niin, että taivaalta satanut aine ei ihan silkkaa vettä ollut.

Voi olla, että näin, ehkä, vilauksen siitä kultaisesta keltaisesta pallerosta joka tuolla pilvien takana piileskelee. Päivä on jo niin pitkä, että uskoni kultaisen palleron pikaiseen ilmiintymiseen vankistuu päivä päivältä. Ensi kuussahan siirrytään kesäaikaan, pienen juhlan paikka sekin. Sitten aikanaan.

Varsinaista juhlaa tälle tavalliselle keskiviikolle on tarjonnut murheilu ja mulkoilu urheilu ja ulkoilu jota tuolla Putinlandiassa monella rintamalla kisotaan. Suoraan sanoen en pätkän vertaa ollut kiinnostunut sen enempää naisten parisprinteistä kuin miestenkään vastaavasta. Minusta maastohiihto kaikkine ilmiöineen ryvettyi silloin taannoin niin pahoin, että mielenkiintoani se ei ole sen koommin herättänyt. Verkkokalvoille kärventyi tuskanpunaisena helottanut Herra Petäjä -parka, Suomihiihdon kasvot.

No tänään kuitenkin maastohiihto toi sekä hopeaa, että kultaa joten tervetullutta mannaahan se suomalaisen synkeille sieluille tarjosi.

Peetun vartiovuoro

Torpan Pojat ovat jakaneet hommat hyvin. Peetu, nuorempana vahtaa ja Nasse vanhempana johtajana turvaa selustan. Oheinen kuva kertoo kiistattomasti miten homma toimii. Siinä on toimiva työnjako jossa kumpikin on omalla vahvuusalueellaan.

Poikien yhteispeli sujuu nykyisin ilman suurempia kiistoja ja rähäköitä. Meiltä ihmisiltä se vaatii tiettyjä rutiineja, tarkkuutta ja johdonmukaisuutta päivittäin. Nasse kulkee ovesta ensin, Peetu syö eri huoneessa ja luita syödään eri tiloissa. 

Yhteispelillä se sujuu. Niinkuin moni muukin asia jossa osapuolia on enemmän kuin yksi. 

Ja voi hoki sentään mitä yhteispelin ilotulitusta kaukalosta tarjottiin! Pappa ja Poika pelasivat niin nättiä tiimityötä eikä muidenkaan Leijonien esityksiä tarvinnut hävetä. On joukkueita ja on yksilöitä. Se, miten joukosta yksilöitä tehdään yhteensopiva joukkue, on suomalaisten hokivalmentajien vahvuus. Ja venäläisille mahdottomuus. 1-3, kiitos. Arvostan.

Tälle illalle ei ole kummempia suunnitelmia. Vedetään vähän henkeä ja valmistaudutaan huomiseen. Aamuherätys on varhain ja päivästä tulee pitkä, sillä on se torstai jolloin Perilliset kuskataan ratsastustunnille eteläiseen naapurikaupunkiin. Joutohetkiä ei juurikaan tarjoudu. Aion kuitenkin livistää iltapäivällä toviksi kuntoiluparatiisiini Siskolikan kanssa. Jumpataan vähän käsiä ja olkapäitä, sitä iänikuista pulkannarujen turvottamista.

Siskolikka lupaili pientä blinitarjoilua Äitikullan residenssissä, tokkopa kuitenkaan voiton kunniaksi vodkasnapsitarjoilua. Jätetään vodka niille jotka sitä tänään kittaavat suureen suruunsa. Meillä on pienet juhlat ja näin on aivan hyvä.

Mukavaa keskiviikkoillan jatkoa, missä lienetkin!

Sir!

Piuhat kiinni

Uusi viikko on polkaistu käyntiin.
Kirjaimellisesti polkaisin, olin jo puoli yhdeksältä potkimassa kuntosalin crosstraineria lämmittelyn merkeissä. Sitä ennen oli toki hoidettu Torpan aamurituaalit, ruokittu koirat ja kissat, hevoset ulkoistettu ja Perilliset hoputettu kouluun. Iso-J kurvasi taipaleelle heti kuuden maissa ja on jo kaukana.

Ja kotiintultua oli pakko ottaa tuima tuijotus kameraan, kaapeleihin, käyttöohjeisiin ja asennuslevyihin. Sain kuin sainkin systeemit kukkumaan ja nyt siirrän kuvia hieman takaperoisesti piuhan avulla. En nimittäin lähde nyt ostamaan korttisovitinta ja uutta, siihen sopivaa korttia. Tässä kuussa verottajalle täytyi maksaa niin paljon, että jokaikinen ropo ja killinki pitää miettiä tarkkaan.

Tässä kuva 'työmaalta', huomatkaa etenkin tuolla tähtipeiton liepeillä kuorsaava teknisen neuvonantajan asento, ei näytä olevan minkäänlaista probleemaa hänellä. Minulla sen sijaan oli… mutta sisulla, kiukulla, lapsenuskolla ja hillittömän hyvällä tuurilla sain kuin sainkin kameran kortilla olleet kuvat siirtymään läppärille. Se, että ne tallentuivat ihan älyttömään kansioon, on loppujen lopuksi pikkuinen murhe, saanhan minä ne sieltä tongittua.

Tekninen tuki sen sijaan päästeli melkoisia taistelukaasuja joten jouduin häätämään hänet kokonaan muille mestoille.

Ilahduin onnistumisestani niin paljon, että otin pierunhajuisen teknisen neuvonantajan, Peetun ja kameran mukaani ja lähdimme joukolla viemään hevosille päiväheiniä. Pari kuvaakin sain napattua  maitomaisen utuisesta helmikuun päivästä. Ei helmeile muu kuin lumenkolaajalla tippa otsalla.

Kanalassa piti myös poiketa kuvaamassa, lupasin silkkikanojen Olgan ja TiuTiun kotipesään kuvia. Vanha silkkikana Hattarapää on ominut TiuTiun omakseen ja koska se haudontahommakin meni puihin, TiuTiu saa nyt mammakanan jakamattoman huomion. Olga hengailee mukana. Vanha silkkikukko Gaddafi taitaa olla elämänsä ehtoossa, nukkuu ja nuokkuu, vähän tepastelee ja sitten taas ottaa nokoset. Eräänä aamuna se ei sitten enää herää, olkoon sitten niin.

Uusi silkkikukko on jo tiedossa ja on kuulema uuttera poika polkemaan. Ehkä meillä uuden kukon myötä on jotain haudottavaakin ja keväämmällä tipuja. Mutta eläköön Gaddafi elämänsä rauhassa, ei päädy pölkylle kun ei näytä olevan vaivainen tai kivulloinen.

On kyllä myönnettävä, että tuo TiuTiu ei ole mikään kedon kaunein kukkanen tuossa kehitysvaiheessa. Mutta jospa se siitä, jos ei ihan joutseneksi niin ainakin tunnistettavaksi silkkikanaksi muuntuisi.

Nyt on muunnuttava itsekin päivän agendassa eteenpäin. Läppäri vaatii kiireellistä elvytyshoitoa laturinpiuhan kautta ja kello kiidättää eteenpäin. Illalla on ajettava vielä kerran kaupunkiin, vanhempainillassa puhutaan tulevasta leirikoulusta, ilmeisesti se on jossain maailmalla. Ja sellaiset ulkomaanreissut vaativat vanhemmiltakin osallistumista. Mitään muuta en uskalla luvata, mutta pari kakkua voin myyjäisiin tehdä jos niin tarvitaan.

Kyllä tästä vielä ihan hyvä viikko tulee kunhan päästään vauhtiin. Mukavaa maanantaita, missä lienetkin!

Kiitos, Sarika!

Leijun

Eilisen lauantain jälkeen leijun edelleen pienessä euforiassa.
Oli se Grit Challenge ja kyllä, minä kävelin omin jaloin salista ulos.
En tosin enää koskaan palaa ennalleni, oli niin täräyttävä kokemus.

Kaikki mahdolliset fyysisen ja henkisen jaksamisen rajat ylittyivät, mutta palkintofiilis kulkee mukanani aina.

Ei asiasta enempää, tänään on ollut puhtaasti lepopäivä. Pikkuisen aion oikoa koipiani kävelyllä.

Siskolikka ajoi tovi sitten pihaan hiihtoloman merkeissä ja saanen sekä lenkki, että saliseuraa useampana päivänä.

Ai niin, flunssakin jäi sinne jumppasaliin. Siinä rytkytyksessä irtosi kurkusta kröhät ja töhnät, pari urhoa kävi heittämässä pitkät syljet roskikseen, minä tyydyin vain räkimään putkistoani puhtaaksi.

Täällä leijuu myös lunta. Koko pitkän päivän on satanut uutta lunta, liki kymmenen senttiä tähän mennessä eikä taukoa sateelle näy. Eihän sitä lunta vielä ole viidesosaa normaalimäärästä mutta en minä enää tässä vaiheessa kaipaa sitä lisääkään.

Hevoset pääsivät naapurin Minnan ja Nuorimmaisen toimesta pitkälle peltolenkille, taas on uusia maisemia katsottu ja maailmankuvaa avarrettu.

Koska hevoset eivät ole kengässä, eikä hokkipitoa ole, ei noille auralla kiillotetuille teille ole mitään asiaa, pitää siis rämpiä hangessa ja samoilla metsiköissä. Sehän on kunnon jumppaa se, molemmille.

Eilen minä (jälkieuforiassa) käytin tamman maastolenkillä, Nuorimmainen kipsutteli Sörsselsonilla perässä. Mahdottoman hauskaa oli sekä meillä että hevosilla.

Eilisen ilonaiheisiin kuului myös ystävien visiitti Torpalla, kiireetön saunareissu ja pitkä puhelu Jypinkylään, Islannin reissu lähestyy ja pukukoodi aiheuttaa jo pientä painetta. Ulkoilukamppeita kyllä on mutta ne iltatilaisuuksien asut aiheuttavat pikkuisen tuskaa. Toivottavasti Nempan kunnioitusta herättävästä vaatekaapistosta löytyy jotain sopivaa päällepantavaa, Matkahuolto toimitaa lähetyksen ja Äitikulta ehtii tekemään pieniä räätälinpistoja jos tarvitsee muokata jotain.

Kamera ja tietokone eivät vieläkään keskustele… on siis otettava käyttöohje käteen ja ryhdyttävä asentelemaan erinäisiä ohjelmia.

Uusi viikko hyökyy päälle, kalenterissa on paljon tekemistä ja sehän tietää myös ajamista. Iso-J starttaa aamulla savonmualle ja me jäämme pyörimään tänne lähikulmille.

Leppoisaa pyhäillan jatkoa, missä lienetkin.

Ystäväni Töttis

Ystävänpäivän kunniaksi myös Tamma Töttis pääsee rustailemaan Ystäväni -kirjaan vastauksensa. Edellinen osa oli Poni Sörsselsonin, sinne pääset vaikka tästä linkistä.

Nimi:
Töttis, TeeTee, Tötsä, emmää tiiä. Virallisissa papereissa on ihan hirveesti suorituspaineita lataava nimi jota kukaan ei kehtaa ääneen sanoa. Oonksmä nyt Se Jonka Nimeä Ei Mainita?? SJNEM?Voldemort??

Ikä:
Synnyin 12.6.2005, ihmiset väittää että olisin jo yhdeksän. Emmää tiiä. Voi olla. Tai sit ei. Päätä sie.

Kansalaisuus:
Suomenhevonenhan mie. Piensellainen. Ihan pieni. Poni. Vaan.

Isä, Äiti, sisaruksia:
Isä on perussuomalainen, hevonen siis. Kuollut jo. Häneltä on tämä naamakuvio peritty, muuta perintöä en saanut kun isä ei palkinnoille juossut.

Äiti on kanssa perussuomalainen, hevonen. Kuollut pari vuotta sitten. Perintöjä ei jäänyt sieltäkään.

Sisaruksia on äidin puolelta 3 veljeä ja yksi sisko. Isän puolelta yksi (kuollut) veli. Tässä kun jään miettimään niin aika lyhytikäistä sakkia ovat. Sukurasitteena muutama maankuulu hankala hevonen. Vanhempi emäntäni väittää, että lyhytikäisyys ja sukulaisten luonne liittyisivät toisiinsa. Mitähän se tarkoittaa?

Minulla on yksi lapsi, rakkauten hetelmä. Isä on kämppikseni Poni Sörsselsonin isoveli. Tämä oli vähän semmoinen yllätysvauva mutta kun me elettiin vapaan rakkauden laumassa niin näin pääsi käymään.

Poika asuu samalla kylällä. Kävi täällä kerran, mutta minua ahdisti niin paljon, että viikoksi masennuin. Ei ollut kivaa.

Tuossa on sen pojan kuva. Emmää tiiä onkse komee.

Jouhien väri:
Liinakkohan minä. Pellavapää. Kesällä ihan blondi mutta kuulema talvella tummuva harjani on vaan tekoälyä. Mitä se tarkoittaa? Mä en tiiä noitten ihmisten juttuja. Ne on niin outoja.

Mistä pidän:
Rauhasta. Rauha ei ole ihminen vaan olotila. Täällä nykyisessä kodissa on rauhallista. Ruokakin on hyvä mutta olen minä ollut dieetillä. Silloin en saanut ruokaa enkä vettä ollenkaan. Se ei ollut kivaa. Emmää vaan tiiä miten niin kävi, ihmiset on niin outoja. Ainakin monet niistä joitten kanssa olen elänyt. Jotkut on olleet kivoja.

Mistä en pidä:
Nälästä. Hälinästä. Metelistä. Eläinlääkäristä. Työkään ei oikein maistu mutta pakkohan sitä on kuulema tehdä kun on hevoseksi syntynyt. Oikeesti oon Plinsessa. Ja Plinsessat ei tee töitä. Ne vaan on nättei.
Yksi juttu mistä en tykkää on sarkasmi. Mä olen kuulema nätti kunhan jalkoja ei kuvata. Ja pääkin on nätti vaikka onkin vaan tuulitunneli. Ihmisten huumori on ihan tosi vaikeeta.


Lempiruoka:
Laidunruoho. Ja omput. Ja heinä. Ja kaikki mitä voi syödä. Nykyisin on kivasti säännölliset ruoka-ajat.

Lempiväri:
PINKKI. Tietysti. Pinkki on just ihana Plinsessaväri.

Harrastukset:
No olisin kyllä balleriina, mutta omistaja väittää, että mulla on neljä vasenta jalkaa ja kaikki sätkii eri tahtiin. Eli vähän kai niinkuin rivitanssija? Emmietiiä. Tykkään peilailla vesisaavin pinnasta että ehkä ne sit on ne Plinsessaleikit.

Lempikouluaine:
Ai kauheeta, koulussa mie oon ihan huono. Just ja just oon oppinut pysymään pystyssä kolmessa eri askellajissa ja pari kertaa olen hypännyt. Ehkä sellainen samoilu ja tajunnanvirtailun kuuntelu on miun juttui kun mie oon tälleen aika henkinen tyyppi.
On kyllä ihan kiva lähteä silleen extremejuttuihin tonne maastoon, ihan huippujännää oli kävellä pellon toiseen päähän, ajattele, toiseen päähän asti. Melkeen kuolin kun jännitti mutta, sit mä kakkasin ja helpotti. Lähden uudestaan, oli tosi tosi kivaa.

Hohtohetki vuodelta 2013

Isona minusta tulee:
Emmietiiä kun en kuulema tämän isommaksi kasva. Kuulema mulle riittää se, että olen Ihmisen Kaveri. Kuulostaa aika hyvältä. Mut ennenkaikkea mie olen Plinsessa. Tiaraa olen toivonut, ehkä saan sen tai pienen kruunun suitsiini kymmenvuotissynttäreinä? Olis aika ihanaa.
Isompi omistaja puhuu jotain matkaratsastustreeneistä mutta emmä tiiä kun on noi neljä vasenta jalkaa, että miten ne saa silleen tahtiin menemään? Kauheen vaikeeta on liikuttaa niitä silleen ettei kompastu.

Parhaat kaverit:
Ei mulla oikeen ole muita kun toi kämppis, Poni Sörsselsson. Sillä vaan on sellasia tyhmiä poikien pieruhuumorijuttuja, ei yhtään leiki mun kaa Plinsessajuttuja. Mutta on mulla sitten mielikuvitusystäviä niinku keijukaisia ja muita mutta en kyllä varpisti kerro enempää. Miun sielunsisko on Helinä Keiju mutta käy tosi harvoin. Mie aina voimaannun kun se käy.
Aika kivoja noi ihmisetkin on. Tai silleen reiluja.

Motto:
Niinku mikä?? Motto? Onko se joku teema tai sellainen? Hitsin vaikee… emmie tiiä.

Ystäväni Poni Sörsselsson

Kiitos Jilla, haasteesta on otettu koppi. Ja koska tehtävänasettelu oli hivenen kryptinen, molemmat hevosystävät vastaavat haasteeseen. Ensiksi Poni.

Nimi:
Poni Sörsselsson aka Possu, Soosi, Soppa, Skogspojke, kultipuppehanipöö…

Ikä:
Näin päivänvalon 2009, joten äkkiä laskien viides synttäri on ihan kohta keväällä, toukokuun lopussa odottelen porkkanakakkua ja avokätistä ruisleipätarjoilua.

Kansalaisuus:
Passissa lukee Suomi, mutta uljaat juureni ja sukuni ovat lähtöisin Norjan vuonoista ja vuoristoista, viikinkien sukua. Huumorintaju tulee tanskalaisilta sukulaisiltani, hilpeitä veikkoja.

Isä, Äiti, Sisaruksia:
Isä on ollut vauhdikas käänteissään, lisäkseni hänellä on 9 jälkeläistä. Isäori on komea ja hieno, olen kuulema perinyt hänen lennokkaat liikkeensä.
Äiti on ollut maltillisempi, ei komeaa uraa, ei suuria saavutuksia, kotiäiti. Elämänsä ainoa rakkaus oli isäni ja minulla on vain yksi isoveli.

Perheeni eleli isäni johtamassa vapaan rakkauden laumassa, kunnes omistajaihmisten elämät mutkistuivat ja me hevoset päädyimme uusiin koteihin. Minä olin sukuni viimeinen joka lähti metsästä näiden nykyisen matkaan.

Jouhien väri:
Nämä meidän omat ihmiset puhuvat haisunäädän väreistä, mutta minusta mustavalkea on äärimmäisen tyylikäs. Meidän vuonohevosten hiustyyli on pystäri. Valitettavasti omistajani saksikäsi ei ole vielä harjaantunut dinosauruskuvioiden leikkaamiseen mutta elättelen toivoa.

Mistä pidän:
Helppo: ruuasta! Heinä käy, kaura käy, leipä käy, porkkanat käy, karkit käy, kaikki käy. Ikävästi vaan aika kitsaita ovat leipien ja porkkanoiden sekä karkkien suhteen. Eivät vaan tajua, että sokurilla se hevonen liikkuu. Oluesta tykkään myös. Se on miesten juoma. Iso hujoppi joka meitä joskus palvelee, tarjoaa joskus lauantaisin huikat. Aika harvoin täällä on lauantai.

Mistä en pidä:
Räntäsateesta. Vaikka ei sekään oikeasti haittaa kunhan vaan heinäkasa pysyy kuohkeana ja sitä riittää sateenkin ajaksi. En myöskään hirveästi pidä siitä pakkoliikehdinnästä jota sanotaan taivutteluksi ja jarrutteluksi ja kokoamiseksi ja mitä niitä ihmisten keksimiä hevosten tylsityttämisjuttuja nyt onkaan.
En pidä matolääkkeestä mutta palkkaporkkanan takia nielen senkin melkein huomaamatta. Vanhempi emäntä on aika viekas, täytyy myöntää. Hän työntää toisesta suupielestä porkkanaa ja tuuppaa toisesta sen matolääkkeen suuhuni.

Lempiruoka:
Arkiruokana ehdottomasti pellavarouheesta haudutettu iltapuuro ja sen päälle tarjoillut kaurat (liian vähän) ja porkkanat.
Syksyisin täällä tarjoillaan maukkaita omenoita. Olen päässyt syömään suoraan omenapuusta, se on hevosen maanpäällinen taivas. Oman maan porkkanatkin ovat superhyviä, niitä riittää suunnilleen jouluun saakka. Laajentakoot kasvimaata taas lisää, ostoporkkanat eivät ole niin maukkaita.

Lempiväri:
Mudan kaikki sävyt, ehdottomasti. Valitettavasti meillä on mutaa aika vähän, mutta olen aika hyvä löytämään parhaat kieriskelypaikat. Nuorempi omistajani on päättänyt, että viralliset värini ovat vaaleansinisen eri sävyt. Virka-asu (satula ja suitset) ovat mustat ja otsapanta työsuitsissa on sinisillä kivillä koristeltu. Aika hieno se on vaikka vanhempi omistaja puhuukin, että pitäisi vielä asentaa sininen läikkävalo suitsiin, on kuulema aina hälytystilanne päällä kun meitsi jumppaa. Ikävä ihminen joka ei ymmärrä tämmöistä hevosten huumoria yhtään.

Harrastukset:
Kepposet ja jekut. Hartain toiveeni olisi päästä joskus Duudsoneitten kanssa kiertueelle.
Tykkään myös pulmatehtävistä. Esimerkiksi kaikki näpertely lukkojen ja hakasten kanssa on terapeuttista. Opin myös twerkkaamaan viime kesänä, aitatolpat ovat tosi hyviä siihen tarkoitukseen mutta ikävät ihmiset toivat sähköt takaisin.

Lempikouluaine:
Onko kikkailu ja keppostelu kouluaineita? No jos ei ole niin sitten se on veisto. Tykkään nakerrella kuvioita puuosiin. Ja kuvis! Näkisittepä miten upeita taideteoksia teen talliyksiöni seinille! Ihmiset ovat kivoja ja maalaavat joka kesä yksiöni seinät valkoiseksi. Minulla ei todellakaan ole vaikeuksia tehdä tilataideteoksia.

Isona minusta tulee:
Isää minusta ei voi tulla, koska ihmiset tekivät jotain kun olin nuori. Olen kyllä kuullut, että minä olen mitä mainioin seurustelu-upseeri joten sen kaltainen sotilasura voisi olla kutsumukseni.
Totesin jo heti tänne saavuttuani, että kun annan ihmisten halailla ja kaulailla, suuhun ropisee leipää ja porkkanaa joten terapeutit ainakin syövät hyvin. Nuorempi omistajani kuuluu suunnittelevan minusta ratsua, maastoesteet kuulostavat hauskoilta.

Parhaat kaverit:
No eipä niitä nyt ole kuin toi kämppis, Tötsä. Se on kyllä aika outo, mutta ihan ookoo. Etenkin kun se ei enää niitä pikku-ukkoja pelkää. Eikä talikkoa. Eikä tallijakkaraa. Eikä ihmisiä. Ankea lapsuus nääs. Talossa on pari koiraa, ne on ihan ookoo ja kissat on Äijiä. Ihmisetkin on kivoja koska ruoka tulee ajallaan ja se on hyvää. Turhan kitsaita ovat heinän, leipien ja omppujen suhteen.

Motto:
Tekevälle sattuu! Kuka muu muka?

Ystävänpäivä

Hiphei ja kiitos kaikille saamistamme Ystävänpäivätervehdyksistä!
Yhtään korttia en postittanut (unohdin) ja vain yhden virallisen Ystävänpäiväpuhelun soitin (anopille). Muuten on menty ihan halimisilla, sekä virtuaalisesti että näppituntumalla.

Kameran ja läppärin välillä viestinviejänä toimiva (ei toimi) piuha on hieman hankala, joten sen ystävä en missään nimessä ole. Ainakaan vielä. Pitää etsiä ilmeisesti joku asennuslevy ja miettiä sitten miten saan kuvat nätisti läppärille.

Se kortinlukijahommakaan ei nyt oikein toimi (sekään). Että ihan tässä yritetään vaan toimeen tulla, ystäviä tai kavereita en näiden kapistusten kanssa nyt voi väittää olevani.

Kameralla olisi muutama ihan hauska kuva, mutta koska nämä realiteetit eivät nyt tue uusien kuvien jakamista, katsellaan vanhoja.

Muuten menee mukavasti, mutta kurkussa on yllättäen (kuka yllättyi??) pätkä piikkilankaa. Olen kurlannut sen verran ahkerasti Vilustustipoilla, että hädintuskin tohdin autoa ajaa pihalta talliin. Eivät ne minua varmaan puhalluta jos tuossa pihatiellä pikkuisen kurvailen.

Jatkan ehkä tuonnempana, nyt kipaisen hyssyttelemään hevosystävät yöpuulle ja aloitan henkisen valmistautumisen huomiseen jumppatuokioon. Ne jotka huomisesta jumputtelusta selviävät hengissä, pääsevät suorilta suljettuun GritMonsters -ryhmään. Haaste on heitetty ja kuitattu. Katsotaan kuka kiittelee huomenna ja ketä.

Mukavaa Ystävänpäivän iltaa kaikille, leppoisaa viikonloppua ja muuten vaan kaikkea kivaa kaikille teille.

Omakuva 2014

Kokeillaan

No nyt on haettu AppStoresta Bloggerin mobiiliversio ja kas kummaa, tämähän näyttää toimivan. Olisin kyllä halunnut kuvan ensin ja tekstin sen alle, mutta menköön nyt tämän kerran näin.

Kuva on tiistailta. Vähää vaille kahdeksan oli näin valoisaa, päivä pitenee ja tuntuu,että vuorokauteen olisi tullut lisää tunteja, tavallaan on tullutkin. 

Tänään on kotipäivä mutta koska Torpan nettiyhteys ei vieläkään toimi, joudun puuhaamaan ihan muita hommia kuin mihin olin varautunut. 

Näillä mennään, kiitos vielä kerran Arttoriuksrlle joka muistutti appseista. Olisikohan sellaista appsia joka kytkisi nettiyhteydet isseksein eikä mun tarvitse roikkua Elisan 'puhelinpalvelussa' tuntikausia.

Nämä nettiyhteysprobleemat alkoivat suunnilleen samantien kun muste oli kuivunut entisen operaattorimme kauppakirjoista Elisalle.... Ennen kaikki oli paremmin! 

Mukavaa pikkulauantaita, missä lienetkin.

Oi miksi ??

Taas pieni ihminen heristelee nyrkkiään yläilmoihin!
Oi miksi yöllä sataa kymmenen senttiä vetistä suvilunta? Oi miksi juuri silloin kun Torpan miesvoimat ovat matkojen päässä?

Oi miksi varaston katolta tippuu sohjoinen, märkä ja perhanan painava lumilaatta juuri silloin kun  edellämainittu miesvoima on reissussa ja jatkaa reissuaan ennakoitua pitempään?

Oi miksi nettiyhteys heittää volttia juuri kun pitäisi päästä sekä nettipankkiin että sähköpostiin? Puhelimen kautta voi sentään valittaa vastoinkäymisiään, muuhun ei nyt pysty!!

Oi miksi en osaa liittää kuvia puhelimen kautta tähän kurjaan blogiin?

Yhyy!

* WARNING! *

Roskaposti murtautuu läpi linjojen koittaen ilahduttaa Toveri Hirnakkaa ja salakuljettaa sivulle kuvan viime vapun päivästä - juuri kun oli tarkoitus aloittaa grillauskausi....

Luonnonvoimat ilahduttivat hervottomalla räntäsatella. Ja minä pirkule grillasin kuusten suojassa toppatakissa, pipo syvälle korvien suojaksi vedettynä. Hampaat kalisi valkoviinilasin laitaan, mutta periksi ei anneta! Kun kerran grillauskausi oli tarkoitus avata, niin räntäsateeseen ei luovuteta...

Kiitos ja Anteeksi!

Pannaan pakettiin

Jep, gymin ovet pysyivät minun osaltani vielä viikonloppuna kiinni… oi tuskaa!

Oli niin mukava ja rento viikonloppu, että viimeaikaisten koettelemusten jälkeen minä vaan olla möllistelin ja nautin.

Lauantaina piipahdettiin vähän kaupoilla ja kuitattiin heinäkuorma kotiin. Ihan kesälle tuoksuvaa.
Sunnuntaina teimme koko lössi ryhtiliikkeen. Ensin minä ja Nuorimmainen karautettiin pyylev … tanakoilla…. uljaill… innokkailla ratsuillamme peltomaisemiin ja humputeltiin ihan hyvät lenkit. Pikkuisen minua äiti-ihmisenä hirvitti päästää Nuorimmainen Norjalaisen katapulttinsa kanssa aitojen ulkopuolelle, mutta into ja luottamus poniin näkyi olevan kova. Niinpä tallustelimme peltojen laitoja ja ihmeteltiin pupujussukoiden kevätkarkeloiden tamppausjälkiä.

Sen ainoan kerran kun Poni Sörsselson pääsi Töttiksen rinnalle, oli pientä kiihdyttelynhalua ilmassa. Se meni ohi kun komensin junnuosaston peränpitäjiksi.

Oli kivaa, oli hauskaa ja ehdottoman mukavaa pääkopan tuulettelua. Oli kypärät päässä, ihan varmasti oli.

Iltapäivällä pakkauduttiin koko porukka autoon ja lähdettiin vielmään Esikoinen ja Peetu agilitytreeneihin. Sillä välin kun nuoriso hioi taitojaan, me muut marssimme melko tasan tunnin lenkin Iso-J:n lapsuusmummolan kaupunginosassa.

Teki hyvää tuuletella keuhkojaan. Huomaa kyllä, että sairastaminen jättää jälkensä ja vie kunnon. Hapenottokyvyn soisin elpaantuvan ja vähän äkkiä.

Saunaankin pääsin, ekan kerran sitten Itsenäisyyspäivän. Eikä ollut muovipussivirityksiä käsissä.

Kaikenkaikkiaan, pakettiin pannaan hyvä ja antoisa viikonloppu.
Muutama rästitallennekin tuli kuitattua telkkarin boksista.

Veli Milton paketoi itsensä

Tämä viikko alkoi tehokkaasti. Iso-J karautti kutostietä etelän suuntaan ja minä hoidin koululaiset sinne minne pitikin. Piipahdin kirjanpitäjän luona toimittamassa nivaskan tositteita ja anelemassa armoa parin matkalaskun suhteen. Miten se voikin olla niin pirun vaikeaa hoitaa ne matkalaskut ajallaan? Ihan vaikka kerran viikossa pistäisi matkat pakettiin ja tositteet nippuun? Eihän se ole edes hankalaa kun ajopäiväkirjat ovat kuitenkin päiväntasalla. Ei pitäisi olla. Mutta kun on.

Kirjanpitäjältä kaasuttelin vihdoin sinne missä en ole reiluun kuukauteen käynyt. Voi onnea! Pikkuisen naama kieltämättä venähti kun taukoni aikana lähes kaikki laitteet oli myllistetty uusiin ryhmiin ja käänelty niin, etten meinannut omia suorituspaikkojani löytää.

Ja ruuhkaa, sitäkin siellä oli. Sitkeää sakkia taitavat olla ne jotka lupasivat jotain uuden elämän aloittamista vuodenvaihteessa. Sopu antoi sijaa ja sain värkkäillä varovaiset tunnustelutreenit ihan ajatuksen kanssa. Pikkuisen tunnustelin selkää, kuritin vähän niskaa ja hartiaseutua ja ryttäsin vatsapuolen kunnolla ruttuun. Saapa nähdä miten köpönä etenen tiistaina.

Harjoitukset jatkuvat huomennakin. Keskiviikon pidän ilmeisesti huilia, torstaina käyn heti aamusta vähän värkkäämässä ja heti perään on Piiskurin tapaaminen. Lauantaina veivataan ryhmätreeneissä Grit -jumppia, kaksi putkeen. Ja mahdollisuuksien mukaan pikkuisia kävelylenkkejä aamuin tai illoin.

Tästä tulee hyvä viikko!

Iltapäivän ohjelmassa oli vielä yhdet verikokeet, nivelsärkyjen syy ei ole selvinnyt vaikka olen hyvän määrän verta luovuttanut tutkittavaksi. Nyt tutkittiin jotain rautajuttuja ja jotain vielä mystisempiä kryo-arvoja.

Sää on ollut keväinen. Tirpat sirkuttavat ja lumi mätkähtelee katoilta alas märkinä lauttoina.
Viikonloppuna satoi muutama sentti uutta lunta, mutta nyt lumenkorkeus on taas siedettävä reinotohvelin varren mitallinen. Eipä taida tästä talvesta kummoisempaa tulla. Heti hiihtolomien jälkeen joutaisi sulaa pois mokoma huttu. Vaadin esikoita ja auringonpaistetta. Ja pisamia!

Näillä mennään kohti uutta viikkoa. Toivottavasti pysytään terveinä, täällä ja siellä, missä lienetkin!

PeeÄäs: mitäs mä sanoin niistä olympiamitaleista? Hyvähyvä Enni!

TGIF

Talvella 2013

Thanks God it´s Friday… Ihan jonninjoutavaa puuroa koko viikko. Tämän Ärsytys Maximuksen sitä saa kun joutuu himmailemaan kotosalla toipilas -statuksella.
Tämän viikonlopun vielä hillitsen, mutta heti maanantaista alkaa liikunnallisen elämänrytmin liepeestä kiinniroikkuminen.

Monen viikon takapakkia ei hetkessä juosta kiinni, joten pitää nyt ihan maltilla yrittää, ettei itseään enempää särje.

Hetihän sen kropassaan tietää ja tuntee kun on joutilaana. Selkää jomottaa, niskat on jumissa ja mielentila, noh, jääköön sanomatta kun on lapsiakin lukijoina. Tiedätte kyllä, ettei mieli mettä keitä.
Otin tänään tästä sairastamisjaksosta viimeiset irti, vetäisin muutaman suklaakeksin, kaikki kahdeksan jotka paketissa oli. Hyviä olivat ja omatunto kirkui kauhuissaan. Oikein tässä vetäistään itseinho tappiin ja siitä sitten paluu takaisin kurinalaiseen arkeen.

Eipä sillä, on minun kurinalainen arkeni ennenkin sallinut suklaakeksin tai lakupalan jos siltä on tuntunut. Eihän se kunto romahda yhdestä keksistä tai kahdestakaan. Mutta ei niitä koko pakettia tarvitse kietaista käkättimeen. Ainakaan usein.

Veljekset Hulluudessa mässäilevät myös, niilläkin on ilmiselvä bulkkausvaihe päällä. Ostin eilen jätkien suursuosikkia, kuivattua kuoretta (jotain pientä kalaa) ja nyt sitä vedetään niin, että rouske kuuluu. Toki pari kalaa pitää vielä varmuuden vuoksi 'tappaa' uudelleen eli kalanpäitä löytyy myös sieltä missä niitä ei kuuluisi olla.

Sain kuin sainkin kameran muistikortin kaikki 802 kuvaa perkattua ja lajiteltua. Toivottavasti tallensin edes jotain.
Nyt on kortti tyhjä ja tilava, pitäisi riittää yhden Islannin reissun tarpeisiin.

Joku minulle vinkkasi, että pitäisi ostaa kameraan sovitin johon menisi normaali pikkukortti, nythän siinä on sellainen juuttaan iso kortti. Toisaalta, uusi muistikortti maksaa n. 80 € ja sovitin n. 50 € plus uusi pikkukortti n. 30 € joten se säästö on minun matematiikallani kohtuullisen pieni. Eli olematon. Pääasia, että kortti on nopea eikä hyydy sarjatulellakaan kuvattaessa.

Entäs hyöty? Pikkukortti tai iso kortti, pääasia kai se on, että kuvat saa talteen. Hittoako siinä hifistelemään.

Ilahduin suunnattomasti kun ihastelin uusimmassa Kamera -lehdessä ollutta henkilöjuttua Juha Metsosta. Hän lausui näin: minua eivät kiinnosta kameramerkit, eivät pätkääkään. Minua kiinnostaa, mitä etsimen läpi näkyy….. On ihan turha soitella minulle, että mikä kamera sinulla on ollut käytössä, mikä suljinaika, aukko tai ISO-luku. Ei voisi vähempää kiinnostaa. 

Ah, tuossa on kuvaaja minun makuuni.  Ja ne kuvat, voi pojat mitä kuvia!

Ja taas ajatus karkasi. Koska on perjantai, aion loikkia juuri näillä näppäimillä petiin. Aamulla nakkaan hevoset pihalle ja painelen takaisin petiin jos siltä tuntuu. Ja uskon, että tuntuu. Viikonlopun ohjelma näyttäisi olevan ilahduttavasti 'ei mitään'. Se on parhautta. Aion käydä parilla kävelylenkillä, juoksuaskeleita tuskin otan, ne suklaakeksit painavat kuin synti eikä jalka nouse, ei taatusti. Enkä ole varma jaksanko yrittää. Ensi viikolla sitten.

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!

Kuorma ja muuta keikkaa

Tällä viikolla pihassa on pyörähtänyt isompaa ja pienempää kuormaa ja huomenissa tulee vielä heinääkin pari isoa rullaa. Olisi tuommoinen hiabbi kyllä kätsä… tuosta noin heilahtaa 500 kg kuivikepellettiä maahan lavalle ja siitä lava pumppukärryllä tallivarastoon.

Edellinen kuski ajeli auton mäkeä alas, tallin parioville asti ja siitä hiabilla suoraan nyytti omalle lavapaikalleen varastoon. Tämä kuski oli nöösipoika ja vasta opetteli hommia. No hyvin osasi, kiitos siitä.

Heidi toimittanee lähiaikoina lammasta palana ja jauhettuna, tilauksenkin sain sitten jätettyä. Ensimmäistä kertaa minä lampaan ruhoja ostelen joten kiitos Heidille kärsivällisestä opastamisesta. Täytyy syödä pakastimien anteja vähemmäksi jotta mahtuu herkut ja fileet kylmään. Toinen lihalasti pitää hakea ihan lähiaikoina sieltä Lihataivaasta, pulskaa kananrintaa ja kunnollista naudan jauhista. Kenties pari biffiäkin.

Keikkaa, ajosellaista on tänään ollut aamusta alkaen. Aika hyvin sompailtu, kun ihan lähialueajolla onnistuin lasettelemaan mittariin yli 200 km. Perillisten ratsastustunti eteläisessä lähinaapurikaupungissa hoitui sekin ja kaikki osapuolet olivat ilmeisen tyytyväisiä. Opettajallakin näyttää vielä tukka olevan päässä eli ei ole sitä turhautuksesta repinyt irti. Perilliset tykkäävät kuin se kuuluisa hullu siitä vielä kuuluisammasta puurosta.

Iso-J isompana kurvaili laajemmalla alueella tehden tuplakilometrit. Yhtään ei käy kateeksi. Sen verran puuduttavaa tuo kantatie 6:n eestaas höylääminen on.

Päivän sää oli kohtuullinen -5° ja pikkuisen tuulta. Mitään ei satanut, eli lumipeite on edelleen noin kymmenessä sentissä. Sangen maltillista talvea tämmöinen.

Appi oli onnellisesti ja hyvässä järjestyksessä rantautunut Hispaaniaan ja tallustellut junalta talolle, mukava koipienoikomislenkki lennon päälle. Kieltämättä pikkuisen aikaa ajatus viivähti lämpimämmän ilmanalan seutuvilla.

Kun ei ole tämän enempää uutisoitavaa niin sehän taitaa olla merkki siitä, että tavallinen, tasainen arki on palannut elämääni. Kävin verenimijällä eilen, CRP on nyt 5 eli täysin normaali. Olen siis terve. Ja sehän meinaa sitä, että voin aloittaa maltilliset salitreenit. En ehkä huomenna, mutta viikonloppuna kuitenkin käyn vähän ottamassa tuntumaa.

Aamiaista armaalle

Se täytyy kyllä julkisesti tunnustaa, että Iso-J on tämän (toivottavasti päättyneen) sairausputkeni aikana osoittautunut mitä mainioimmaksi tallimestariksi. Talli on ollut järisyttävän siisti ja puhdas, hevoset ulkona ajoissa (ennen aikojaan, kesken aamu-unien) ja muutenkin hoidettu paremmin kuin hyvin.
En itse pystyisi parempaan. Töttistammallakin on ollut otsatukka niin suittuna ja siistinä, että nykyinen suttublondimoodi näyttää nololta. Pitää kai letittää aamuisin.

Kiitos Iso-J!

Ja kanalassa haudotaan, kahden kanan voimin.

Mukavaa perjantaita, missä lienetkin!

PeeÄäs:
ne ovat sitten olympialaiset kisatkin käynnissä. Pätkääkään ei muu kiinnosta kuin hoki. Ja Snowcrossi. Tämän päiväisten suoritusten mukaan ränneistä ja kouruista ne suurimmat hohtohetket irtoavat, hyvähyvä.

Tuota Snowcrossia (ja Skicrossia) kannattaa katsoa ihan vaan jännityksen takia. On meinaan huiman näköistä kun neljä, jopa kuusi tyyppiä painattaa samaan aikaan samassa rännissä suksilla tai laudoilla alas ja toki huitaisevat muutamat hypyt ja temput siinä lasketellessaan. Ihan tosi siistiä. Kokeilisin jos olisin nuorempi ja ketterämpi. Ihan varmasti! Mutta koska täti, treenaan persausta ja muita lihasryhmiä turvallisesti kuntosalin miellyttävässä ilmanalassa, omassa pikku musiikkikuplassani.