perjantai 1. marraskuuta 2013

Kalenteri kertoo...

Sinne luiskahti Lokakuu, niljakkaan märkään loskaan. Kuukausi josta ei juurikaan muistikuvaa jää. Paitsi, että se pimeni loppua kohti ja ensilumenkin satoi.

Marraskuu ei juurikaan lupaavammalta näytä, pimeä syvenee, kestää pidempään ja aurinkoa näkee aina vaan harvemmin. Kaveripiirissä varaillaan tammikuun Thaimaan reissuja ahkerasti. Voi te onnekkaat, kertokaa auringolle terveisiä.

Voi meitä kurjan pohjolan kolkan kansaa! Me totisesti tiedämme mitä pimeydessä tarpominen tarkoittaa.
Kunhan vielä kaupungin isät säästöjä etsiessään päättävät sammuttaa syrjänperältä jonninjoutavat katuvalot, sitten on kurjuus maksimoitu. Käsikopelolla eteenpäin. Onneksi on otsalamput ja fikkarit keksitty.

Marraskuun loppupuolella pimeään kyllästyneet ihmiskurjat alkavat viritellä pihavalojaan. Eihän niitä saa ennen adventtia jouluvaloiksi kutsua, kaamosvalot on kuulema korrektimpi termi. Sitä minä olen ihmetellyt, miten vähän täydellisiä ylilyöntejä pihavalaistuksissa loppujen lopuksi näkeekään. Luulisi nimittäin, että tämä synkeä pimeä aika aikaansaisi jonkinlaista karkkipäivä -syndroomaa. Ahmi itsesi kipeäksi, valaise itsesi sairaaksi.

Toki meidänkin selkosilla on muutama tölli jossa on ihan reteästi heitelty valokaapelia, eri väreissä luonnollisestikin, rakennusten katoille, kieputettu lipputangon ympäri ja värkätty mitä mielenkiintoisempia tuikkimisrytmejä. Sillälailla silmiä viiltävästi, että migreeni on satavarma palkinto semmoisen valoilotulituksen vilkaisemisesta. Kukin tavallaan ja jokainen toteuttakoon taiteellista näkemystään. Meidän pihaan valot myös laitetaan, mutta ei vielä marraskuussa. Adventtina vasta. Meidän valot eivät välky.


Onpas ankeaa... onneksi savolaiset kiekonlämijät tekivät iloksemme kalenterin josta on silmänruokaa ja sielunmannaa vielä kahdeksi kuukaudeksi. En ole tarkistanut onko tätä herkkua luvassa ensi vuodellekin. Sen teen oitis huomenna! Toivottavasti Joulupukki on kuulevalla korvalla ja noteeraa tämän vähäisen toiveeni.

Tämän kuukauden soturin äidillä on kyllä ollut hyvät vauvankaavat kun on Hentus Jukkaa tehnyt. Ellen ihan väärin muista, tämä samainen sankari tunnetaan myös nimellä Joroisten härkä. Miehen ikään on päässyt ja kondis näyttää olevan kunnossa.

Terveitä pelikausia hälle toivomme, kiitos näistä hetkistä ja näistä kuvista!

Tästä se sitten lähtee, marraskuu.  Ei auta masentua, ahistua tai nahistua, kukaan kun ei päiviensä määrää tiedä, niin ei niitä silloin kannata tuhlata jonninjoutavaan märinään.
Tuetaan toisiamme, missä kuljemmekin!


6 kommenttia:

  1. Kyllä olikii pimeää aikaa Lokakuu ja synkkää,ku ei luntakaan ole:(,ois valoisampaa..Ei kunnolla päässyt lenkkeilee,kun tiet olivat loskan vallassa,vaan nyt on paremmassa kunnossa.Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin Tansku, mukavaa viikonloppua sinullekin. Toivottavasti saataisiin vähän armollisempia säitä. Voisi vaikka pikkuisen pakastaakin. Mutta tutulla kaavalla alkaa marraskuu, tihkusadetta :-/

    VastaaPoista
  3. Ahhh... lihalliset yksityiskohdat hivelevät silmää, mutta toi peruukki on niin.... mutta toki uroon silmäily tuottaa aina mielihyvää - kiitos kuukauden piristeestä!

    Hyvää pyhäviikonloppua Torpalle - meillä on työviikonloppu, joten vapaa-aika on edelleen hyvin rajallista.

    VastaaPoista
  4. *Raahaa selkä vääränä kilometreittäin bling-bling-kaapelia ja räväyttää koko hoidon palamaan*
    Toin sulle vähän valoa tähän pimeyteen ja ennenkaikkea karkoittamaan nuo itsensä saatanan vaalimainokset pois Torpan mäeltä ja kiitos kiitos, ihan turhaan kiittelet sillä hyväähän minä ja tiedän kuinka teidän naisten liha eikun mieli on heikko.

    Jotenkin tuntuu että Luontoäidillä on systeemit sekaisin kun Korvess lämpötilat näyttävät yölläkin + 8 astetta! No hittolainen, ihan kuin olisi uusi kevät tulossa ja maaliskuuta mentäisiin.
    *Olen lähes varma että johtuu noista täällä töröttävistä pahvilapuista*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apotti on nyt tekopyhä - varmasti silmäsi lepää naisen paljaan pinnan muotojen palaessa verkkokalvoillesi ihan vain visuaalisten kuvien myötä! Olepas nyt ihan kristillinen ihminen ja suo sama (lihan)ilo myös meille naisille. Moisen kiirastulen roudaaminen Torpan tarjoomusten äärelle on mitä ahdasmielisin tekonen!

      Viisi Ave Mariaa ja 1500 kilometriä rukousnauhan hypistelyä, niin saat synninpäästön!

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com