Melkein tavallinen tiistai

Älköön nyt kukaan pahoittako mieltään näistä soffaidyllini maisemista. Tätähän se yleensä on. Joskin yleensä minä valikoin julkaisuun ne kuvat, joissa näkyy söpöjä uninaamoja tai pulleita massuja, märkiä nassuja ja semmoista sievää. Tässä sitä realismia. Tunnelmasta ehkä ilmenee myöskin välitön koiranpierun kärtsä jota ilman tuo idylli ei ole mahdollinen. Ei savua ilman tulta, ei koiraa ilman tuhnua.

Tiistai oli toisaalta liikuttavan iloinen, toisaalta pikkuisen turhauttava. Kirjailen molempien aiheuttajat päiväkirjaan muistiin.

Aamulla sain nähdä taannoisen ihmiskuvauksen palautteen. Tuli itku hyvästä mielestä. Minua pyydettiin ottamaan "toisenlaiset" 60-vuotiskuvat ja totisesti otettiin toisenlaiset. Särmä leidi kuvattiin kuntosalilla ja vähän erilaisten vihreiden kuulien kanssa, nämä vihreät kuugelit olivat 6,8,12 kiloisia murikoita. Synttärisankari kyykkäsi levytanko niskassa, pungersi taljavetoja ja veivasi soutuja mörkömiesten osastolla.

Ihana ihminen, kaikkiin ideoihini heittäytyi innolla ja ponnella!
Kuvauksissa oli hauskaa, uskallan väittää, että molemmilla. Hyrisin hyvää mieltä kuvauspäivän illallakin.

Perkasin kuvat, siirsin ne tikulle ja kirjoitin onnittelukortin, se oli minun lahjani vetreälle synttärisankarille. Taustalla oli semmoinen tarina, että sankarin lapset olivat maksaneet hänelle lahjaksi kuntosalijäsenyyden, puolenvuoden fitgroup-jäsenyyden ja kannustaneet äitinsä kuntoutumaan. Nyt kun puolivuotisurakka alkaa olla puolessa välissä, ero on silminnähtävä. Mikä hehku ihmiseen syttyy paremman ryhdin, hoikemman varren ja vetreämmän kropan myötä!

Valitettavasti en voi julkaista yhtään kuvaa täällä. Teknisesti niitä voisi aina parantaa, mutta väitän, että elämänilo niistä kyllä välittyi vaikka jokin sävy saattoikin olla päin pyttyä.

Eilen pakkasin rohkeasti salikamat kassiin ja Esikoisen koulukyydin jälkeen sovittelin kiesini parkkihallin ovista sisään. En huomannut poistuvan portin puomia… olisi päässyt ihan ilmaiseksi ulos.
Pikkuisen venyttelin, pikkuisen kokeilin nivelten kestämistä kevyillä painoilla ja sitten pikkuisen raskaammillakin. Ainoa reaktio oli hyvä mieli ! Ei siis ollut hukkareissu ensinkään.

Sekään ei harmittanut, että poistuessani parkkihallista minulla oli maksettu lipuke -ja se perhanan puomi sojotti pystyssä kuin … noh, pystyssäsojottava parkkihallin puomi. Ihan olisin ilmaiseksi päässyt jos olisin jättänyt maksun alakerran automaatille.

Kurvasin keskussairaalalle. Marssin tk:n päivystykseen ja sanoin, että nyt on ollut viikon lämpöä, helvetillistä nivelsärkyä ja elämää rajoittavaa kipua. Kolmessa tunnissa selvisi, että tulehdusarvo oli korkealla ja akuutti niveltulehdus ukkovarpaan nivelessä sekä turvonnut peukalontyvi todistivat vaivaani. Muut veriarvot ja lasko olivat ihan priimaa, en olettanutkaan sieltä mörköjä löytyvän.

Siinä kävi sitten niin, että minut lähetettiin kiireellisenä reumatologin jonoon. Poistuin vastaanotolta buranareseptin kanssa. Kortisoni joka olisi auttanut heti, ei piikitetty, sillä reumatologin pitää nähdä tilanne. Sitä minä en voi taata, että vastaanottohetkellä yksikään nivel kuumottaa tai turvottaa, se kun kulkee omia aikojaan ja reittejään, isoista nivelistä pieniin. Ei voi ennustaa.

Parasta kaikessa oli se, että liikuntaa EI tarvitse EIKÄ SAA jättää pois. Pitää yrittää elää ihan tavallista elämää. Se, että saatan tarvita särkylääkettä enemmän, ei nyt haittaa mitään. Pääasia, että korvienvälys pysyy kunnossa kun saan liikkua. Hikilenkeille en tietenkään lähde, ei tähän mitään hengitystieinfektiota tarvita.

Peetu, sohvakoirana jo vuodesta 2012

Emmäätiiä, ihan kiva päivä siinä mielessä, että niin moni ja niin erilainen asia osui eteen. Ei voi väittää tylsäksi päiväksi ensinkään.

Hevoset hapantuvat sateeseen, eilen ei ollut rapsakasta pakkaskelistä tietoakaan vaan lämmin tuuli hönki ja satoi niin samperisti. Pistän kyllä kädet kyynärpäitä myöten ristiin siitä, että älysin aikanaan investoida kunnollisiin sadeloimiin.

Tänään sentään aurinkokin näyttäytyi, nyt toki jo hämärtää eikä pimeään ole enää pitkä aika.

Viikon kalenteri näyttää elävän niin paljon, ettei loppuviikon ohjelma ole ihan selvä vieläkään. Eipä haittaa, käytän jokaisen liikenevän tilaisuuden huilailuun ja lepuutteluun. Ihan hyvällä omallatunnolla.

Päivän uutisvirrasta pitää kyllä ehdottomasti nostaa esille tämä surkea äiti-ihmisen kohtalo. Onneksi ei ole tuommoisia murheita. Olisihan se ihan hirveää, ihan sieluun sattuu myötätunnosta… :(

No ei oikeasti, onhan se hyvä tietää, että tasa-arvoisesti yhtä ahneita oman edun tavoittelijoita ja omaan pussiin pelaajia me naisetkin osaamme olla.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!