Erittäin Hyvä Nasse ja Tuhma Eino

Lähes 8 vuotias veteraani-ikäinen uros. Hyvät mittasuhteet ja raajakorkeus. Voimakas pää, hyvät tummat silmät, hyvät korvat. Riittävä eturinta. Vahva tilava runko. Hyvä paksu nahka. Hieman luisu lantio. Tasapainoinen joskin hieman niukasti kulmautunut. Hyvä häntä. Hyvät yhdensuuntaiset edestakaisliikkeet. Sivuliikkeessä tulisi olla enemmän tehoa. Hyvä karvanlaatu.
AVO EH, AVK3.

Meillä on hemmetin pätevä terrieri. Vaikka tuomisina olikin vain kaksi muovinauhan pätkää, olimme ukkokullan esiintymiseen hyvin tyytyväisiä. Ja sen mitä vähän ehdin vilkuilla muita bordereita, Nasse oli minun (erittäin puolueellisella) silmälläni katsottuna hitosti paremmassa kunnossa kuin moni esilletuotu koira. Valiouroksia oli esillä kaikkiaan huimat 7 ja niiden joukossa Nassen ei olisi tarvinnut hävetä mitään.

Tuo hieman ponneton sivuttaisliike myönnetään, draivia ei ollut tarpeeksi, mutta asia korjataan Messukeskukseen mennessä.

Rouva Tuomari aloitti rekkujen osalta urakkansa kolme varttia myöhässä, teki perusteellista työtä ja mietti ilmeisen tarkasti valintansa. Edelliset koirat olivat australianterrierejä ja kyllä ne vaan ovat metkan näköisiä kavereita.

Näyttelyreissulle lähdimme navakan tuulen siivittämänä, herätys Torpalla oli 05.45 joka on minusta lähinnä Pyhänhäväistys, kirjaimellisesti. Pyhäpäivänä pitää nukkua ainakin seitsemään. Hevoset olivat erittäin hämmästyneitä kun marssin talliin kl. 6 ja ilmoitin, että nyt rotsit niskaan ja pihalle. Hyvittelin niitä tavallista runsaammalla aamiaiskattauksella sillä arvelin tuulen puhaltavan osan aterioista pitkin peltoja.

Enkä väärin arvellut. Jyväskylässä tuuli puhalsi kohtuullisen kovaa ja Paviljongin läheisten rakennustyömaiden aitoja oli kaatunut pitkältä matkalta, onneksi poispäin autoista. Sinne ajaessa vastatuuli yritti kammeta piskeillä lastattua autoamme milloin oikealle milloin vasemmalle. Tiellä pysyttiin ja perille päästiin aivan aikataulussa.

Kotimatkalle pääsimme pikkuista vaille kolme. Juuri ennen rantaväylän loppua jäin katsomaan erään teollisuushallin kattoa ja tunnustan, että kesti pidempään kuin kolme sekuntia ennenkuin ymmärsin näkemäni. Hallin kattopellit olivat rullautuneet syttyrälle, kuin sardiinipurkin kansi.

Kaatuneita puita oli pitkin ja poikin teiden varsilla ja tuuli viskoi autoa hetkittäin melko voimallisesti.
Kotoa tuli terveisiä, että sähköt ovat poikki. No niin olivat monesta muustakin paikasta. Olihan se aavemaista ajella halki pimeyden, vain keltainen kuu ja repaleiset pilvet valaisivat tietä.

Kun auton kuorma koirineen ja matkustajineen oli purettu sekä matkan varrelle että kotipihaan, rojahdin suunnilleen seisovilta jaloiltani sohvalle. Sitä särkyä, pakotusta ja kipua! Olisin antanut nyhtää vasemman jalkani pottuvarpaan kynnen pois jos se olisi pois ottanut siinä sykkivän kivun. Palelin, tärisin ja kitisin vällyjen alla, muuhun en pystynyt.

Sähköyhtiö löysi tuulen irroittaman töpselimme kello 21. Juuri kun olin tottunut kynttilöiden valoon ja uunissa rätisevään rauhoittavaan tuleen. No, hyvä niin, helpottaahan sähköenergia nykyihmisen elämää melkoisesti. Ja loppui se väsyneen teinin vinkunakin. Se oli ehkä pahinta koko sähköttömyydessä, kaksi turhautunutta teiniä kränää ja kinastelee joutilaina. Harkitsen edelleen vakavasti lähettäväni heidät vaihto-oppilaaksi jonnekin ulkosaaristoon, mahdollisimman karuihin ja ankeisiin oloihin. Ilman nettiä ja puhelimia.

Saunan jälkeen latasin särkylääkkeet ja varmistin hyvät yöunet lasillisella punaviiniä. Ja nukuin.
Tänäänkin on tuullut, mutta sähköt ovat pysyneet ja ilma on pysynyt nollan tienoilla. Aurinkolasejakin olisi tarvittu.

Tänään en pystynyt lähtemään lääkärireissulle mutta huomenna on sen vuoro. Tulee nimittäin viikko täyteen kuumeilua ja kipuilua ja särkylääkkeen kulutuskin on noussut huomattavan korkeisiin lukemiin.

Tämmöistä näin tällä kertaa.
Saisi jo talvi tulla.

Tyynempää viikon alkua, missä lienetkin!