Maailman napa

Sanokoot savolaiset toristansa mitä tahansa (väittävät sen olevan Mualiman Napa), mutta minun totuuteni on se, että meidän maailmamme napa on tuvan sohva.

Tutkin tänään puhelimeni kuvagalleriaa ja löytyihän sieltä sitä sun tätä. Suurin osa kuvista on ihan surkean huonoja ja rakeisia johtuen siitä syystä, että kameran linssi on pelkkää suttua ja rähmää. Kun muistan, pyyhin enimmät hiet, kuolat ja roippeet pois ja taas maailma näyttää kirkkaalta jopa puhelimen kuvien kautta. Yleensä se on yhtä nuhjuinen kuin marraskuun sää.

Säästä ei mitään lisättävää edellisiin valitusvirsiini. Tihkusateita, tuulta, pilviä ja suurimman epätoivon hetkellä pilviverhon (laittoman paksun) takaa vilahtaa siivu sinistä ja jopa itse aurinkoinen. Eihän se jouda tänne itäsyrjänperälle paistamaan, kun pitää lämmittää kenguruiden maahan kesää *hmph*

Takaisin aiheeseen.
Tuvan soffa on aseteltu ainoaan oikeaan paikkaan, strategisesti loogiseen ja toimivaan hermokeskukseen. Tässä toimii kotiverkko, puhelin (oi kiitos Pyhä Elisa pätkittäin toimivista 3G yhteyksistä). Tästä näkee pihaan ajavat autot, tästä näkee tulevan ja menevän sisäisen liikenteen.
Tässä on lämmin, tässä on kaikki.

Valitettavasti tässä harvoin saa yksikseen pötkötellä. Nuorimmainen tulee joskus toiseen päähän lojumaan ja lopun tilan valtaavat Torpan Pojat (sorry vaan identiteettivarkaudesta ison kirkon koripallon pompottajille, meidän kaupungin korisjengi on kovempi kuin te ja meidän torpan jengi kaikkein kovin).

Tällä paikalla on sijainnut monta erilaista komentokeskussohvaa. Vanhoja kierrätyssohvia ja nyt tämä uusin, vierasvaruiksi hommattu iso hökötys. Ainoa miinus on sohvan selkänojan pari senttiä liian kapea reunus, viinilasi kahvimuki tai laajasuinen teemuki keikkuu hetkittäin vaarallisesti. Aina saa olla pesemässä tyynyjä ja patjansuojuksia.

Huomatkaa tässä kuvassa kuvanottajan ahdinko. Siinä on rekku kainalossa, toinen jaloissa ja mirri kuumottaa kinttuja.
Tätä kutsun lounasruuhkaksi. Onneksi nämä meidän Torpan Pojat ovat pienikokoisia pallotteleviin kaimoihinsa verrattuna.

Jos olen kotosalla, yritän järjestää puolilta päivin lepohetken. Silloin yleensä on aamuhommat toimitettu eikä iltapäivän liikennöinti ole vielä alkanut.

Etenkin jos takana on jo kaupunkireissu (+ salitreeni), väsymys iskee kuin leka. Tai eihän se väsymystä ole, äkillinen levon tarve mieluummin.

Olen joskus sanonut, että laiskuus on luova tila ja minun kohdallani se kyllä pätee. On ihanaa vain maata ja antaa ajatusten rönsyillä. Jos joku joskus pystyisi kirjaamaan ylös kaikki päässäni ristelevät ajatukset, hän soittaisi samoin tein valkotakkiset paikalle ja korottaisi lääkityksen äärimmilleen.

Ajatukset risteilevät verotuksesta päivän ruokaan, hevosen hengenliikkeistä kukon tappoon ja mahtuuhan siihen väliin myös aimo tujaus maailmantuskaa, keski-ikäisen angstia ja paljon muuta *tihi*

Kukon tappo oli eilen ajankohtainen ja akuutti asia, murhatyön aikaan minä olin raviradan parkkipaikalla noutamassa uutta kanaa.

Se onkin kokonaan oma tarinansa joten palaan asiaan pikimmiten.

Monta asiaa minä tiedän raviradan parkkipaikoilla tapahtuneen mutta kanaa en ole sieltä ennen hakenut. Nyt olen senkin tempun tehnyt.

Päivä on ollut pitkä ja tähän aikaan viisas ihminen olisi jo hankkiutumassa yöpuulle. Minä en ole tänään viisas ja harkitsevainen aikuinen, vaan aion kirmata vielä saunaan.
Osumaa ottaneet olkapäät kaipaavat lempeitä löylyjä ja tukkaan tarttunut kissanruuan haju (roiskahti vähän) vaatii pikaisia pesutoimenpiteitä.

Nenään löyhähtää myös vieno hevosen iltapuuron haju joten on ehkä ihan asiallista käydä pesulla. Muuten voin aamulla hämmästellä ympärilläni pörräävien kärpästen määrää. Tai herään siihen, että nälkiintynyt kissa puree poskestani palaa irti.

Tämmöistä tänään, mitähän huomenna?  Pitää ainakin perkata sähköposti ja viestit, olen luvannut toimittaa kuvia sinne ja tänne ja kuvata joitakin ihmisiä, se vaatii visiointinokoset tuvan soffalla, ehdottomasti. Toivottavasti en ole unohtanut ketään, mitään.

Minä lähden saunaan, pysy sinä reitillä, missä kuljetkin!

Erilainen kissa, Veli Winston a.k.a Katti Kassinen

PeeÄäs:
niin paljon kuin minä (aina tilaisuuden tullen) härnäänkin savolaisia, on minulla kuitenkin sinne lämpimät suhteet, kiitos Kilpisotureiden. Ihan olen pyyteettömästi jo 11 kuukautta jakanut kuvia blogin kautta lukijoiden ihasteltavaksi. Iso korvaus satunnaisesta härkkimisestä, mielestäni.

Mutta nyt ovat savolaiseet kehittäneet vakavan täsmäaseen. Meille on päätynyt kiuruveteläisiä kanoja. Siis tämä kanaheimo on lähtöisin savon synkimmästä ytimestä. Ja ne perhanat ovat niin kitsaita munimaan, ettei moista ole nähty. Hätäisesti yksi muna per viikko, neljästä munintakypsästä kanasta. Kolme uusinta eivät vielä edes muni enkä odota, että munivatkaan. Mitä lie salalaihialaisia.

Eilen hakemani silkkikana on Suonenjoelta joten eipä ole munatulvaa odotettavissa siltäkään saralta. Tässä joutuu kohta munakori kourassa anelemaan naapurin isännältä munia. Ja siitähän se taas kylällä lätinä alkaa, kaupunkilainen vonkaa naapurin munia. Varjele!!