Käyn ahon laitaa

Keskeneräisillä töillä ei pitäisi rehennellä tutuille eikä tuntemattomille mutta nyt on hillittyä hurjemman välituuletuksen paikka. Iltapuhteella aitasin nauhamenekistä päätellen 200 metriä kesälaidunta. Naapurin maille luonnollisestikin.

Kuvassa alueen pituus ei oikein hyvin erotu, tuolla jossain alhaalla näkyy ehkä sähkölinja. About sinne saakka ja takaisin.

Langat odottavat viimeistä kiristyskierrosta ja sitten Ollipaimen napsautetaan kesätöihin. Veräjään tarvitsen erilaiset liittimet ja paimenelle säänsuojakaapin. Yksi maadoitussauva pitää sekin täräyttää maahan ja kytkeä paimeneen, sitten se taitaakin olla ahkeruuskahveja vaille valmis homma.

Tupaterrieri pöljäili piällysmiehenä ja sai ilmeisesti pari hyttysenpistoa liikaa. Hinkkaa ja hankaa itseään hyvin tuskaisena pitkin tuvan lattioita. Ressukka.

Minä taidan piipahtaa saunan kautta ja sitten hiihtelenkin vällyihin. Huomenna täysi työpäivä.
Tämmöttis, mie läppään itseeni olalle ahkeruudesta. Elämäni eka kesälaitsa viimeistelyä vaille valmis. Hyvä minä!

Sana jota en nyt sano

Viiden pisteen vihje, siinä on viisi kirjainta ja eka on K. Eehen loppuu ja pari iitä ja yksi ärrä on välissä.
Ja sen sanan kanssa alkaa olla takahampaatkin täys.

Vuorokauden tunnit eivät meinaa piisata. Illalla, kun olisi aikaa soitella ja jututtaa ihmisiä, on jo niin ruokottoman myöhä, ettei enää tohdi soittaa.

Onhan se ajankäyttö loppujen lopuksi ihan oma valinta. Periaatteessa.
Valitettavan usein ei kuitenkaan voi itse päättää kellon juoksusta eikä omistakaan aikatauluista. Se on sitä sumplimista, sovittelua ja venymistä.

Perheen sisäinen tiedonkulkukaan ei ole ihan tarkimmilleen viritettyä. Tänä aamuna kl. 08.30 perillinen ilmoitti, että hällä olisi hammastarkastus kl. 8.00. Tänään. Sievästi oli seinäkalenteriin muistiinmerkity, mutta kukaan ei hokassut lukea merkintöjä, tai jos luki, ei sisäistänyt lukemaansa. Vastaavia esimerkkejä on turhan paljon.

Ehkä tämä vielä joskus tasottuu. Elän toivossa, että vielä tulee se aamu kun saan löntystellä kahvimukini kanssa laitumen aidalle ja kaikessa rauhassa viettää rentoa aamuhetkeä ja nojailla lämpimään hevosenkylkeen. Että kaikki työlistan ajot olisi ajettu, juoksut juostu ja soitot soitettu.
Edes yhden päivän osalta.

Päätä päiväsi saunomalla

Otsikko on kieltämättä monimerkityksinen mutta tällä kertaa sauna kruunaa kovan päivän illan.
Vapaapäivälle kertyi ajokilometrejä ja jokunen jännitysmomentti mutta voittopuolisesti päivä on ollut hyvä ja antoisa.

Hevosväki ymmärtää sen varovaisen ilon joka sielussa läikähtää kun ihminen saa lukea hevosen vakuutustarkastuksesta loppulauseen: kliinisesti terve hevonen. Ja taivutustuloksina puhtaat nollat (asteikolla 0-5) kaikista neljästä kuljettimesta. Mutta tämähän on vain ohimenevää, hevonen on terve kunnes toisin todistetaan. Ja pessimistihän ei pety. Siispä hymy pyllyyn ja leuka rintaan. Nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä ;-)

Mitä tulee Blonditamman reissaamiseen, voin kertoa että se on täysin ongelmatonta. Lompsii koppiin tyynesti ja sipsuttelee nätisti pois. Ei turhia riekkumisia. Klinikan pihalla oli sen sijaan maalaistytölle monenlaista jännää ohi pyyhältävistä ravihevosista palohälytykseen, nosturiauto ja helikopterikin tuli tutuksi. Tunti odoteltiin myöhässä olevaa lääkäriä ja tunnissa ehtii hevosen kokoinen hömelö pitkästyä moneen otteeseen.

Mutta kuten jo alussa mainitsin, reissun lopputulos oli mieluisa. Ja odotetun kaltainen.

Päivällä ehdin hakemaan auton kyytiin kepit joiden avulla voidaan tehdä ns. luvallinen valtaus naapurin tontille. Enää puuttuu nauhat ja sähköt. Näin sitä mennään huimaa vauhtia kohti laitumen iloja.

Puutavaran suhteen saatiin omanlaisensa jackpot, sata kaksimetristä tolppaa hullun halpaan asevelihintaan.

Jeppisjee, nyt alkaa homma kulkea.

Päivään mahtui lisäksi visiitti työpaikalle, perillisen kyyditys synttäreille, poishaku ja kolmas kaupunkireissu, tällä kertaa ruokatäydennysten merkeissä. Onneksi tälleen loppuillasta aikataulu on jo hivenen väljempi.

Minä taidan nyt kulkea kohti saunan lempeitä löylyjä ja sen jälkeen otan suoran suuntiman kohti vällyjä.
Huomenna on työpäivä ja kivaa luvassa illaksi kun pitkään odotetut ystävät saadaan vihdoin visiitille.

Nyt tuomentuoksuiset heipatukset.

Kiireen keskellä

Mökä -aasin jälkeläinen??

Kiireen keskellä mutta ei sentään myrskyn silmässä.
Vaihtelevassa kevätsäässä sinkoilen kuin flipperipallo ympäri kyliä. Sinne sun tänne ja hetkeksi takaisin. Tälle viikolle on kasaantunut niiiiin paljon kaikkea, että minun rajallinen toimintakapasiteettini ylitti rajansa jo aikoja sitten.

Yritän saattaa loppuun sekä inventaariota, laidunaitausprojekteja, hevosten lääkärintarkastuksia, kengittäjätreffejä, pihatöitä ja ja ja.... laiska töitään luettelee ;-)

Neliveto

Eilen oli koululla kevätjuhla. Tai meidän koulun tapauksessahan se on ns. kevätesitys jossa ei veisata suvivirttä (se on sitten päättäjäispäivänä) vaan jossa isänmaan toivot esittävät huolella harjoiltuja numeroita. Eilen teemana oli Sirkus ja kyllä, taas oli luovuus huipussaan.

Miten ne opettajat jaksavatkin ideoida, toteuttaa ja hioa kaiken muun kiireen keskellä semmoiset spektaakkelit?

Tissibaari

Torpan pihalla kieritellään kiviä. Ei ihan kiinanmuuria mutta astetta pienempiä projekteja. Tiedäthän, yhden kun saat valmiiksi, viereinen paikka näyttääkin niin repsottavalta että se on aivan pakko fiksata kuntoon....  Iso-J päristelee pikkutraktorilla kärry kivilastissa kolisten, ihme ettei ole vielä selkäänsä saanut hajalle.

Titan lailla kaipailin saranoita omaankin selkääni, kitkeminen on rankka laji. Eilen pikaruoppasin tienpuoleisen pihan etummaisen penkin reunakivet, ne ovat vanhoja talon kattotiiliä ja sieltähän kurkkii iloisesti voikukat tiilten välistä. Ja myyrillä näkyi olevan katettu tunnelisto tiilten alla. Kelvoton Veli Milton makoili taas minttupenkissä höyryhengittelemässä huimausaineitaan eikä nirvanassaan reagoinut mitenkään myyränhajuisiin tunneleihin.

Huomenna on onneksi töiden puolesta vapaapäivä, mutta sehän on luonnollisesti sitäkin aikataulutetumpi. Oman jännitysmomenttinsa huomisiin aikatauluihin tuovat perillisen koulukaverin synttärit; jossain pitäisi olla johonkin aikaan...

Aika rientää, niin minäkin!

Parhautta, helmee ja muutenkin mukavaa

Valittelut jo etukäteen, Torpan nettipäiväkirjan kuvitus lienee lähiaikoina varsin hopukkapainotteista. En voi kylläkään moittia tilannetta, kuvattavia riittäisi enemmän kuin ehdin kuvaamaan.

Pitäisi ehkä joskus oikeasti vähän veloittaakin kuvauspalveluista, ainakin matkakulujen osalta. Mutta kun minä en osaa mukavaa ajanvietettäni hinnoitella. No can do.

Jotenkin veikkaan, että illalla istuskelen laitumella ja ihmettelen pienen hevosenlapsen touhuiluja.

Viikko alkoi mukavasti, puolitoista tuntia pötköttelin taikanäpin lavitsalla ja kyllä, pientä vertymistä on ruotorangassa havaittavissa. Pää kääntyy parkumatta ja hartioissakin on jotain uutta irtonaisuutta. Ensi viikolla lisää vanutusta.

Majakarille terveisiä, taikanäpiltä.

Illalla alkaa vanhemman perillisen futiskurssi, kivaa kun likka innostuu uudesta lajista ja meinaa nyt kuukauden tehotreenillä aloittaa, kahdesti viikossa pari tuntia kerrallaan. Siinä ajassa varmasti selkenee onko laji riittävän kiintoisaa vaihtelua hevosteluihin.

Onneksi homma on lähinnä leikkimistä, pallonhallintaa ja omaan motoriikkaan tutustumista. Ne tosipelit käydään sitten joskus jossain muualla. Jos intoa riittää.

Tamma TT seuraa kuin hai laivaa, hoksaa oitis mahdollisuuden päästä vihreämmälle puolelle aitaa pienen ystävänsä saavuttua tallinpihalle. Hassu liinaharja.

Näillä mennään viikkoa eteenpäin. Hienoja kesäisiä kelejä on luvattu, toivottavasti lupaus pitää.
Voikaatten hyvin, niin meinaan minäkin yrittää.

Sunnuntailapsi

Tänään oli hieno päivä. Tänään päätti tulla maailmaan myös pieni ja ponteva tammavarsa. Pikatoimitus suoraan laitumelle. Kuvissa vajaan tunnin ikäinen Hewosenpoikanen. Sekä Mammatamma että Wawwa voivat hyvin. Ja hyvin monella ihmisellä on juuri nyt pää tuhannen pyörryksissä.

Elämä on niin älyttömän hienoa!

Silmät kiinni ja sinnepäin

Ehdin eilen illalla hetkisen aikaa tsiigailla maisemia uuden objektiivin kautta. Onhan se hyvä, monipuolinen ja hieno... ja valitettavasti kuuluu käsissäni kategoriaan helmiä sioille. En minä ainakaan heti sillä saa yhtään parempia otoksia.

Syy, miksi sen tuubin kameraani hommasin, on asioiden helpottaminen. Ennen tarvitsin vähintään kaksi objektiivia joiden vaihtelu oli kesken kuvaustilanteiden haasteellista. Nyt voin paukuttaa yhdellä ja samalla putkella lähelle ja kauas.

Lauantaiaamu koitti lämpimänä ja aurinkoisena. Äitikulta kirmaili pihalla, tervehti kanat ja kasvit. Ilmeisen tyytyväinen kotiinpaluustaan. Tuntui ihan epäreilulta, että jouduin tänäkin aamuna virittämään itseni työtaajuudelle, rustaamaan fasaadin kaupunkisäädöille ja karauttamaan töihin. Perhe jäi vötkistelemään kotiin. On siellä kieltämättä kaikille täksi päiväksi hommaa, tallireissutkin olisi tehtävä.

Onneksi Iso-J on nyt vapaa kaikista autoilurajoitteista, minä saan heittää relaxille kotiinpäästyäni.

Kuten kuvista toivottavasti näkyy, kohta kukkii kaikkialla. Syreeni on viittä vaille valmiina, vaahteralla kestää vielä hetken. Kaupungilta bongasin ekat tuomenkukat. Harmi vain, että kaikki kukkii ja kukoistaa vain hetken ja samanaikaisesti. Sitten on pelkkä vihreys. En minä rohkene valittaa, vihreys ja vehreys on oikein virkistävää pitkän pimeän ja harmaan kauden jälkeen.

Sainpa muuten eilen työntekijäasiankin reilaan. Vielä löytyi yksi ns. vanha työntekijä joka tulee tekemään irtopäiviä ja puolikkaita päiviä. Kesäksi otan mielelläni hiukkasen perheenkeskeistäkin aikaa.

Titan erityisesti pitäisi nähdä tämä istutusalue, on melko hillitön. Nyt siellä mellastavat värien ilotulitustaan kevään räikeimmät sipulikukat. Kohta korkeimmalla ovat pionien kruunut, toivottavasti vuosi vuodelta korkeammalla ja tuuheampana. Seassa on myös sinivaleunikoita, harjaneilikkaa ja muuta kirjavaa. Syksymmällä korkeimmalla heiluvat toivottavasti leimujen kukinnot, punaiset ja valkeat.

Jos olisin oikein uuttera vielä illalla, voisin kitkeä penkin reunukset puhtaiksi. Tänään on tosin eka ruohonleikkuu ja maisema siistiytyy jo silläkin.

Jossittelu jatkuu... jos olisin taitavampi kuvaaja, saisin tuossakin näkyviin pihamme korkeuserot. Penkin ja aitan välillä on melko viettävä nurmirinne, penkki on tavallaan tontin korkeimmalla kohdalla, torpan etupuolella kulmassa. Näkyy kauas ja niin pitääkin. Kaivolta pihhaan niinkuin ennen sanottiin.

Nämä kevätkaihonkukat sen sijaan taitavat levitä kaivolta pihhaan täysin vapaaehtoisesti ja itsenäisesti. Levitkööt, minä tykkään tuosta kauniista sinisenliilasta väristä. Eikä nimikään kasvia pahenna :-)

Eilen sain muuten viestin joka taisi avata meille myös mittaamattomat maastoreitit hevosten kanssa kulkemiseen. Kuutostien tuoltapuolen otti yhteyttä eräs hevosharrastaja. Hän tuntee ja tietää reitit ja tarjoutui oppaaksi. Ihan älyttömän kiva. Kohta pitää ottaa passi ja viisumi maastoreissuille mukaan, rajavyöhyke lienee maastojen takaraja...

Eipä ole elämässä taaskaan isompaa moitteen sijaa. Kohtuullisen terveenä saa kitua, aurinko paistaa eikä pakkanen pane. Muutama tunti töitä ja sitten vapaata lopun päivää ja koko huominen. Veli Milton näyttää mallia kuinka rentoudutaan, maukkaan myyräaterian jälkeen.

Minä jätän sovulla myyrät ja muut jyrsijät kissojen eväiksi, illalla luvassa grilliherkkuja.
Iso-J yritti muiluttaa huomaamattoman grillitoimituksen vaivihkaa tiluksille. Mutta se boksi ei mahtunut varaston ovesta... Mikä hemmetin grandioosi noihin ehtooteineihin iskee? Isompi grilli joka vuosi?
Eikö ne kyrsät muka käristyisi vähemmälläkin tekniikalla?

Äitikulta lupasi sentään paistaa varusteisiin kuuluvalla lettupannulla meille muurinpohjalettuja!

Tuo oli muka se "huomaamaton kotiintoimitus".... eheehehe.

Näin se vain menee, minä en näiden keväisten hevoshankintojen jälkeen oikein koe olevani oikeutettu motkottamaan grilleistä. Ellei sitten joku suunnittele meheviä hevosenlihavartaita kun nyt on isompi grillikin....

Saunatuoksuisiin tunnelmiin päättyy tämä postaus tänään. Toivottavasti sinunkin lauantai-iltasi on rento ja rauhallinen.

Paisteista perjantaita

Hätäisempi voisi jo luulla, että nyt on torpan wanhalla armolla lipsahtanut mestaruusjuhlat pitkäksi. Eieiei.

Olihan se kiva aloittaa viikko seuraamalla juhlintaa, harvinaista herkkua. Juhlien jatkuessa tiukkapipoisimmat (minun mittapuullani mitaten) moralistit onnistuivat tuomaan pahan jälkimaun suuhun muillekin kuin mestareille.

Eipä asiasta enempää, uutta toritapaamista odotellessa jatketaan arkea ja porskutellaan kesää kohti.
Tällä viikolla on saatu sateita. Ja tulivat kyllä niin tarpeeseen.

Kuten jo aiemmassa postauksessani tai siellä kommenteissa mainitsin, heinähomma on nyt hoidossa.
Kaurat ja rehut saadaan lähistöltä ja laitsalla ruoho kasvaa.

Katselin juuri eilen, että kun se lankkutarhan alue on ollut täysin hunningolla useat vuodet maaperän osalta, ei ainakaan ole liian stydiä purtavaa. Lähinnä luonnon yrttiä ja perusheinää. Siitä on hyvä hevosten aloittaa ja siirtykööt sitten juhannukselta naapurin puolelle kesäduuniin. Työhevosia ;-)

Titalle kasvintunnistusta. Muutkin voivat kertoa mitä nämä ovat?! Olen ihan ilmeisesti tarkoituksella istuttanut "jotain" mutta yhtään en voi muistaa mitä ihmeen tötteröitä nämä ovat. Rikkaruohot kyllä tunnistan ja olen niistä tuskallisen tietoinen. Nekin nimittäin räjähtivät kasvuun kun saivat vettä.

Tuolla kasvupaikalla, salavan varjossa, on paljon erilaisia kuunliljoja, kurjenpolvea... ja nuo oudot.
Koko alue odottaa vielä lantamultakuormia, mutta sateiden vuoksi sekin homma odottaa vielä tekijäänsä.
Niinkuin moni muukin pihahomma. Onneksi olen oppinut armahtamaan itseni niiden suhteen. Kaikki suurimmat työt on kuitenkin jo tehty, yrttimaa, kasvimaa ja mansikat ovat valmiina uuteen kasvukauteen.

Viimekeväänä Äitikulta raatoi kuin muuli pellolla aamusta iltaan. Tänä keväänä totesi, että hän taitaa joutaa vaikka kylpylään viikoksi kun pihalla ei ole puuhia. Hyvä homma ja erittäin oikea päätös.
Muutamat rikkaruohot, mullan kärräykset ja mansikoiden perkaaminen eivät pontevalle seniorikansalaiselle vielä urakaksi riitä.

Saas nähdä millaisena pyörremyrskynä Äitikulta pyörii pihalla huomenna...

Minä en uskalla mennä kylpylään. Koska siellä vedessä lilluessa rypistyy ihan rusinaksi. Entäpä jos ne rypyt eivät sitten oikenekaan?

Tänään pitäisi saada vielä otetta töistäkin, inventaariossa on jäljellä työläin vaihe, eroraportin korjausten syöttö koneelle. Oikeastaan olisin paljon mieluummin kärräämässä paskoo kukkapenkkeihin. Tai trimmaamassa tupaterrierin villahousuja...

...kaikista mieluiten istahtaisin kuitenkin kahvimukini kanssa pihakeinuun keräämään energiaa aitalankkujen maalaamisurakkaan.
Meille tulee valkoiset lankkuaidat :-)

Tähän loppuun tällään vielä toisen ihmeellisen asian, tuon kukkivan helleboruksen lisäksi.

Torpalla kasvaa ja kukkii mikä vaan. Meidän telkkahuoneessa on ihan käsittämätön kasvuympäristö. Siellä kukkii bougainvillea, timanttiananas elää jo toista vuotta ja kukkii aina vaan, posliinikukka pukkaa imelälemuisia kukintojaan nonstoppina ja nyt tämä.

Kärsimyskukka työntää hedelmää! Onks toi nyt se passionhedelmä? Ei kai?

Uusia kukkiakin meinaa aukaista ja jos kaikista kukista tulee tuommoinen mollukka, meillä on kohta sadonkorjuujuhlat!
Hassua, mainiota ja varsin mielenkiintoista.

Semmoista mukavaa.
Mainiota viikonloppua sinullekin!

Kiva kun taas piipahdit torpan päiväkirjassa.

Hei hei sun heinilles

Käsi pystyyn kellä alkaa kuvan perusteella soimaan päässä Kolmannen Naisen biisi jossa lauletaan "... ja se yksi joka kahvitunnilla, kertoi nähneensä heinikossa kissapetoja..."

Veli Winstonhan se siellä, kissapeto pahinta raggarilaatua. Tänään se tolvana istui eteläpellolla, kummun korkeimmalla kohdalla (vesisateessa) ja tuijotteli kaukaisuuteen. Mitä liikkuu kissan päässä, sitä sopii arvailla. Ajatukset olivat kuitenkin jossain muualla kuin kotipellolla.

Tikit on nyt siivottu suusta ja vähitellen uskallan tuulettaa (hillitysti) onnistuneelle hammasleikkausoperaatiolle. Taisin selvitä hengissä!

Varpuspariskunnan kesämökki 

Tämä pönttökuva siivittääkin meidät kaupunkilaispöntön heinänosto-ongelmiin. Olin mielestäni oikein hyvissä ajoin liikkeellä kun aloitin tomerasti tilailemaan heiniä ensi talven tarpeiksi, parille hevoselle ja parille lampaalle. Törmäsin muuriin. Ne on kuulkaa meidän selkosilla hevosheinät vaikeasti saatavaa tavaraa. Helpompi olisi ostaa torilta hevonen kuin hevosille heinät paikallisilta tuottajilta.

Ovat myyneet tulevatkin satonsa isoille talleille ja pari irtopaalia saattaisi herua. Osa tekee vain oman tilansa tarpeisiin ja osa myy vasta keväällä ylimääräiset pois.

Sitä paitsi, heinäntuottajillakin on ihan oma sisäpiirislanginsa. Yksi puhuu kanttipaalista, toinen pikkupaalista, kolmannella maksipaali. Kuivaustapojakin taitaa olla yhtä monta kuin sanojaa. Ja irtoheinä, säilöheinä, niittoheinä. Pellosta myydään pystyä ja jollain olisi kuulema jossain lato josta saisi hakea kuormittain.

Ihanpa tosissaan, yllättävän nihkeää on nyt tämä alku. Mutta kyllähän minä ne heinät hommaan. Laitan vaikka ilmoituksen lehteen ja pyydän tarjoukset. Mitä tahansa toissavuotista silppua ei hevosille kannata lähteä syöttämään, se minkä hevosten heinässä säästää, sen tuplana maksaa eläinlääkärille...

Koska blogin lukijoissa lienee hevosellisiakin paikallisia, ottakaa ihmeessä meilissä yhteys ja kertokaa jos on tietoa hyvän hevosheinän hankintapaikoista.

Taivaasta löytyi vesihanakin, nyt on luonnon pölyiset kasvot kirkastettu ja kaikkialla on ihana tuore vihreys. Ja paljon kukannuppuja. Kuvan lipstikkakin kasvaa töhinällä ja on ihanan vahvat aromit. Pitääpä tarjota marsupojillekin maistiaiset. Kohta nekin pikkuiset pääsevät vihreälle.

Torpalla on asiat muuten mallillaan. Mutta ihan mullinmallin. Äitikullan poissaolo on liian outoa. Perilliset joutuvat tänään olemaan omillaan jokusen tunnin koska Iso-J on reissun päällä ja minä töissä iltaan saakka. Onneksi saatiin sukulaistäti päivällisseuraksi ja läksyjen kuulustelijaksi, ei tarvitse penskojen ihan issekseen toljailla.

Nyt sen oikeasti vasta huomasi, miten onnekas sitä on kun torpalla on periaatteessa aina aikuinen paikalla. Helppoa, huoletonta ja kätevää kun ei ole tarvinnut säätää jokaista menoa erikseen.

Patsymummo on syömälakossa, väärä tarjoilija ja aivan liian vähän huomiota. Toivottavasti ei ikäväänsä kuole, kelpo kissa. Mustat Veljekset parkuvat surkeana mummolan ovella ja ihmettelevät kun eivät pääsekään mummon herkuille. Nasseraasu makaa surkeana yksin tuvassa, tottunut menemään päivähoitoon Äitikullan luokse.

Onneksi tämä on vain väliaikaista ja viikonlopuksi saadaan seniorikansalainen takaisin.

Nyt on syytä keskittyä sekä työntekoon että soittolistaan. Tiedossa vielä yksi heinäntuottaja, veikkaan että tyhjä arpa sekin. Ensi talven polttopuut on sentään hoidossa.

Taivas varjele mikä sieltä tulee...

Ratkaisuun saakka pelataan

Peli on vielä kesken mutta minä pläytän hienon päivän kunniaksi lippukuvan. Kuva ei muuten ole omaottama vaan sisareni PW:n muistikortilta sen anastin. Käypää kamaa.

Aamulla olin jo kahdeksalta pyörittelemässä skodzillaa kutostielle, Äitikulta lähti kylpyläviikolle ja junalle oli meininki. Hyvin ehdittiin ja jätin Äitikullan odottelemaan ystävättärensä saapumista aurinkoiselle asemalle. Lempeitä löylyjä, pehmeitä kylpyjä ja mukavia kävelyretkiä Vuoksen rannoille. Äitikulta jos kuka on irtiottonsa ansainnut.

Anoppi komentaa ja Iso-J ajaa

Vähän väsytti euroviisujen jäljiltä mutta luomet puolitangossa sinnittelin päivän kiireisiin. Da da dam on hieno viisu ja loistaa omaa kirkkautaan silloinkin, kun balkanin synteettisten vuokkosten mekoista on viimeinenkin paljetti irronnut.

Patsymummo pyörii epätietoisena, meinasin jo jättää youtubesta Mertarannan nonstoppina taustahälyksi. Totesin kuitenkin, ettei kissaakaan sovi äärimmäisyyksiin kiusata.

Käytiin tekemässä päiväheinäkeikka tammatyttösen tallille. Siellä oli käynyt aamulla isojako hevosten suhteen, kaksi pomoleidiä siirtyi vihreälle tuohon melkein naapuriin ja meidän liinaharja jäi vielä ruunaremmiin. Seinäruusuhan se mutta nätti kuin mikä.

Kotona oli pikastoppaus ja seuraavaksi kiidätin perilliset ratsastustunnille. Metsänpoika elelee kuin alkueläin villipoikalaumassaan. Varsinaiset Vaahteramäen Eemelit. Kohta heillekin koittaa jengin uusjako kun kaksi lähtee orilaitsalle ja kaksi siirtyy omiin koteihinsa. Ajoharjoittelut sujuvat mallikkaasti, vielä pari viikkoa nättiä treeniä ja Skogspojke voi tulla kotilomalle.

Naapuri kävi kahvittelemassa ja saatiin enemmän laidunta kuin kahdelle hepalle tarvitaan. Lampaillekin riittää maisemoitavaa ja se on hyvä se. Saatiin lisäksi paljon kullanarvoisia yhteystietoja, vihjeitä ja käytännön kokemukseen pohjautuvaa tietoa.

Samaan aikaan kun Veli Milton eilen rymysi minttupöheikössä, Veli Winston esitti viatonta. Aivan varmaan jätkällä on joku minttumälli jemmassa tuohon viereiseen angervopuskaan, kunhan esittää. Oscarin arvoisesti.

Nyt minun on kuitenkin AIVAN PAKKO siirtyä televiissorin ääreen ja kuunnella viimeiset 10 peliminuuttia Mertsin hehkutusta. Tähän saakka olen kelliskellyt tuvan keinutuolissa radioselostuksen varassa. Ei verenpaine kestä kolmea täyttä erää Mertsin kanssa, on tässä niin kova jännäys päällä.

Kiitos Leijonat, hyvinhän se meni.

Hymy huulilla maanantaihin <3

Ilmaveivi

Walking in the air...

Tässä on Neiti Ellin version ajankohtaisesta asiasta: ilmaveivistä. Itse asiassa, ensinhän veivin heitti hiiri jonka kätevä emäntä Elli muunsi pelivälineeksi ja sitten pantiin jalalla koreasti. Termihän on meille lanseerattu lätkän mm-kisoista joissa Suomen uusi Selänne, Mikael Granlund kikkailee kiekolla ihan miten vaan. Ja kikkailee muuten ilahduttavan hienoja maaleja.

Hiirenkalmo on vähän jäykkis tanssikaveri

Tässä kuvien välissä piipahdin pihasaunan säpäköissä löylyissä ja saimme terveiset Kanadasta. Olenhan minä huomannut kävijämäärien Kanadasta päin lisääntyneen huimasti. Kiva kun käytte, Aune ja Fred.
Jäin muuten miettimään, onko minun käyttämäni yleiskieli ja runsaat murre/omakeksimät ilmaisut teille ulkosuomalaisille hetiselkeitä vai vaativatko aivotyötä auetakseen?

Iso-J väittää, että mulla on ihan oma kieli, ei ole muka ikinä missään kuullut kaikkia sanontojani. No, se kertoo ehkä enemmän hänen rajoittuneesta vastaanottokyvystään kuin minun ilmaisustani :-)

Selvänä olet symppis, hutikassa huippujätkä

Yllä oleva kuva kertoo lisää korunta faktaa torpan turmeltuneista eläimistä. Nythän se selvisi miksi Veljet Hulluudessa ovat nykyisin kovin unisia, raukeita ja rauhallisia. Ei yöhilluntaa, ei ketkupolkkaa portaissa. Vieno kissan kuorsaus vain... Jooo-o... pitihän se arvata. Jätkät vetää ns. perinteiset päiväkännit.

Kukkapenkin mikälieminttu näyttää olevan riittävän tuhti huimausaine meidän älypäille. Milton parkkeerasi hanurinsa hyvin tottuneesti auringon lämmittämälle vanhalle kattotiilelle (ne reunustavat paria kukkapenkkiä) ja alkoi imuttamaan mintunversoja.

Kauhulla odotan, mitä kivoja hippaheiniä hevoset mahtavatkaan löytää laiduntarhastaan...

Wanhan liiton rouwat iltaharhailulla

Eihän se viisaus näissäkään luojan luomissa asu. Mutta hyvin sätkii menemään Wanhan liiton rouwa kun Kukko Kullervo kävelyttää. Nämä muninta-automaateiksi jalostetut ISA Brownit ovat seurallisia, vikkeliä ja mukavia kanoja. Tuo musta Pataässä, aito maatiainen, on aivan liian umpimielinen minun makuuni. Kun otan askeleenkin kohti kanatarhaa, ruskeat rouwat tulevat hölkällä vastaan. Mutta Pataässä sätkii pakoon. Ja Kullervo pelkuri lymyää rouwien pyrstöjen suojissa.

Koristekanoina voin jokusen maatiaisen jatkossakin pitää. Ovat muuten kitsaita munimaan. Sirkku, edesmennyt suloinen kananen, oli poikkeus. Sirkun takia minulla onkin rima kovin korkealla maatiaisten kohdalla. Arkoja en huoli enää yhtään.

Lisää hönöjä. Nämä ovat hyvin ilmeisesti chabon munimia mutta silkkikukon hedelmöittämiä. Näyttävät variksenpojilta. Hurjan arkoja johtuen villiintyneestä emostaan. Näitten tipusten emokana oli yksi viimesyksynä puskista haavitettuja villikanoja. Ehkä seuraava sukupolvi on jo käsikesy?

On oikeasti mielenkiintoista nähdä, miten paljon kanaroduilla on eroja. Perinteinen häkkikanarotu on täysin vailla itsesuojeluvaistoa ja kesy kuin mikä. Mitä maatiaisempi, sitä enemmän on henkiinjäämisvaistot pinnassa. Hieno homma, että kanojenkin sielunelämää pääsee täällä landella kurkkaamaan näin läheltä.

Ainoa homma mikä minua hiertää on tuo ihmisarkuus. Yleensä olen saanut aina olla tyytyväinen, että kanssani kulkeneet eläimet ovat olleet ihmisystävällisiä, rauhallisia ja luotettavia, kissat, koirat ja hevoset. Kanojen kanssa on ihan omat kiemuransa. Onpahan opeteltavaa.

Toista se on tämän jätkän kanssa. Nasse on niin valmis Päällikkö ettei mitään rajaa. Retuutin rakkaan rautapenkin omalle paikalleen omenapuun alle. Nyt oli sen työn aika. Pitää vielä etsiä muhkeat istuintyynyt, eihän tuolla rautapenkillä persus kestä viileinä iltoina. Jäätyy hanuri kiinni takorautaan. Paitsi Nasselta jolla on vielä talven jäljiltä villahousut.

Tässä taustalla kahlataan läpi Eurovision laulukilpailujen antia. Suomen söpö Paradise Oskar oli omalla tontillaan Päällikkö. Ihana viisu! Toivottavasti Pikku-Peterin maailmanpelastuslaulu uppoaa eurooppalaisiin, on se minun mielestäni sata kertaa parempi kuin paljettipimujen rytkyttelyt. Ja suomipoika on nätein, sekä Paradise Oskar että Ilmaveivin ihmelapsi Mikke!

Kun tuolla aiemmin oli puhetta Kanadasta, tässä Aunelle ja Fredille terveiset. Vaahteran lehden talvipakkaus alkaa purkautua, tuosta tulee vielä hienot lehdet. Huomatkaa miten kirkas on Karjalan kunnailla taivaan sini.

Jos voin pyytää, kerätkää muutama paikallisen vaahteran siemen ja lähettäkää tänne. Kokeillaan löytyykö kasvuun tarvittavaa poweria Atlantin ylityksen jälkeen. Olisi ajatuksena ihan älyttömän hauska saada ehta Kanadan versio kotimaisten sukukalleuksien rinnalle.

Tässä vielä mun eka pulsatillani kukassa. En ole ikinä omasta penkistäni löytänyt kukkivaa kylmänkukkaa... paitsi nyt! Elämä on todellakin ihmisen parasta aikaa.

Mukavaa sunnuntaita, monelle se on tuskainen. Lätkän mm-finaali on jotain niin jäätävää että äly lähtee jo ajatellessakin. Hrrr... vuorokauden kuluttua on hyvin hikiset hetket!
Sitä odotellessa: Da Da Dam...

Ei Mertarantaa rakkaampaa!

Ilon kyynel herahti silmäkulmaan lätkämatsia seuratessa. Leijonalaumaan luotan täysillä, mutta paras pelaaja on ehdottomasti Iso A, Herra Mertaranta.

Vai mitä sanotte tästä, vapaa muistinvarainen lainaus:
"Mitä tekee Iso Paha susi? Se kysyy Punahilkalta, mitäs sullon pussissa? Noh, siellon kolme maalia pussissa..."

Oodi Mertarannalle, hieno mies!

Se on sitten unelmafinaaleja luvassa viikonloppuna. Paradise Oskar, Evarin oma poika laulaa paljettipellet dum-dum-dumpaten suohon ja hikisempi kansanosa muistuttaa sunnuntaina rakkaille naapureille miten se hokinpeluu oikeasti meni, den glider in? Javisst!

Kolme nolla, helppo olla!

Tietotekniikan musta aukko

Siis oikeasti...
Olenko minä niin särkylääketokkurassa vai katosiko eilisen teksti oikeasti jonnekin??
Oli teksti ilman otsikkoa, pari kuvaa ja kaikki. Ne olivat ihan etusivullakin aikansa. Ja nyt... nada!

Bloggerpalvelu on jumitellut pari päivää ja tämä on ihan uutta. Että julkaistuja tekstejä ei näy edes luonnoksissa.

Olisko tuo nyt ylläpidon eli Yli Googlen suoraakin suorempi vihje, pois hönöt hölinäblogit?

Jään odottamaan suotuisampia bloggauspäiviä, ei mulla just kummoisiakaan uutisia olisi ollutkaan. Torpan saunan katolta kokoaa kevätiltaan vieno jälkilöylyjen savukiehkura, Mertaranta kajottaa televiissorissa. Kaikki hyvin.

Ei edes otsikkoa

Ei tätä Jouluruusun jaloutta voi ymmärtää muut kuin niitä itse omille tonteilleen haalineet. Voi elämä, tämähän on kuin Skånen joulukuu, helleborusta pukkaa ja ilma on lempeä.

Ei tarvita kuin kyläpoliisi nurkkiin hiippailemaan.
(Mikähän poliisifiksaatio mulle nyt on kehittynyt??)

Tulin oikeastaan vain kertomaan, että on perin perin pottumaista kun ikenien tikit kutisevat. Olisi silkkaa kamikazetouhua lähteä ronklailemaan niitä lankoja, puistattaa ajatuskin. Mutta ei se kutinakaan herkkua ole.

En tiennytkään mihin veikeisiin ilmeisiin naama vääntyy kun yrittää leukoja lonksuttamalla saada kutinaa vähemmäksi.

Ja nyt minulta riittää myötätuntoa pikkuvauveleille joiden ikeniä syyhyttää hampaiden puhkeaminen. Minulla on vahva visio nyt, että se on ärsyttävää ja tekee mieli kitistä. Parkua ja valittaa. Yhyyyyy!

Tai aitoon koiranpentujen tyyliin tahtoo järsiä kaikkea eteen osuvaa...

Kanalassa käy nyt se ennustamani kato. Eilen löytyi yksi lopen uupunut musta chabo pesästä, uinaili ikiunta ja liihotteli vapaana kanojen rajantakaisessa maailmassa. Viime viikolla väsyi yksi Wanhan Liiton rouwista. Onneksi Kukko Gaddafin laumassa varttuu uusi sukupolvi.

En kyllä lakkaa ihmettelemästä miten vanha Briney jaksaa aina vain. Pukkaa tunnolisesti munatuotoksiaan vaikka on jo laiha ruippana. Syö ja kylpee ja temmeltää muiden vanhojen haahkojen laumassa ihan täysillä. Valoisa vanhuus on kanan(kin) oikeus!

Olen nyt tullut sivistetyksi, kanasetkin pääsevät kirjoihin ja kansiin. Pitää marssia kunnan maataloussihteerin pakeille ja tehdä tiliä kanoista. Jonkinlainen rekisteröintihommeli, lomakepuuhia siis luvassa. Samalla hoituu Äitikullan lammasasiatkin.

Tässähän ne päivän "uutiset" nyt sitten taisivat olla. Onneksi vaihteeksi tämmöinen tasaisempi päivä. Uutisia ei riittänyt edes otsikon vertaa, loppukevennyksestä puhumattakaan.

Illalla pelataan lätkää... mahtaa titkit repeillä jos tulee tiukkoja pelitilanteita. Hokihoki!