Kalevalan päivä

Nyt pitäisi sanoa jotain viisasta ja jaloa suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi.
Hiphop, liput liehukoot saloissaan ja juhlistakoot. Itsenäiseen maahan mahtuu monta kulttuuria ja yhtä monta tapaa kokea suomalainen kulttuuri. En sano enempää vaikka runonlaulajia suvusta löytynee, kun vähän pintaa rapsuttaa.

Onhan se toisaalta ihan perhanan kerettiläistä tämmöisenä päivänä tällätä satavuotiaan torpan seinään rumaakin rumempi lautasantenni. Semmoinen siellä takapihan puoleisella seinällä kuitenkin nyt on. Maisemaa kaunistaa jo ennestään matontamppausteline joten menköön samaan rakennusperinnekulttuurihäväistyksen piikkiin.

En minä kyllä oikeasti tajua kenellä meidän huushollissa on aikaa lautasantennin kanavien antia selailla, kohta alkaa semmoiset käskytykset, hässäkät ja rakennusprojektit että telkkarista ei joudeta edes pölyjä pyyhkimään.

Se on kuulema se kahden kirjaimen tuoma huima parannus tv:n katselunautintoon. Kuulema HD tekee autuaaksi. Onko se sitten hard disk vai heavy duty... jotain muita japanialaisten telkkarintekijöiden juonia kahlita ihmiset passiivisina töllöttämään salattujen elämien uusintoja.

Minun mielestäni parasta televiissorin katselunautintoa on satunnainen lölliminen soffanpohjalla, kissa vatsanlämmittimenä ja koira kintuissa. Lehmätoffeeta kipollinen käden ulotuville ja vot, se on siinnä! Mä mitään Hoodeetä siihen osaa kaivatakaan.

Olen kehityksen jarru ja ylpeä siitä!


Toisaalta, antaapa Iso-J:n herkutella leluillaan. Ei ole minulta pois millään tavalla jos joku tykkää katsella daijut 3d-öögat päässä leffoja ja saada tyhmännäköisiä säpsyjä kun televiissorista änkeää kolmiulotteiset örkit silmille. Kivahan se on, ettäperilliset näkevät National Geographic -kanavalla hyeenan papanat teräväpiirtona.

Huomaatteko, minä todella yritän ajatella positiivisesti?

Positiivinen ajattelu kodin teräväpiirtotekniikan suhteen on yhtä helppoa kuin viime vuotinen kokeiluni Marraskuun rakastamisesta. Kyllä siihen pystyy. Jopa ne viisi maanantaita kuittasin kitisemättä.

Positiivisen ajattelun kykyään joutuu Iso-J:kin kasvattamaan, sai postia liikennenopeuksien valvontaa suorittavalta viranomaiselta. Ajokorttia tarvittaisiin nyt nimimiehen kansliaan muutamaksi viikoksi. Ikävämpi homma mutta toivottavasti ei ole ihan täysin kiveen hakattu päätös. Se nähkääs tietää sitä, että meikätyttö lähtee baanalle ja Iso-J päivystää liikepaikalla.

Päivän kuvat ovat vuoden takaisia räpsyjä. Ei ole vielä jääpuikkoja ihan tuossa mittakaavassa. Mutta kyllä ne sieltä taas tulevat. Yhtä varmasti kuin maaliskuu joka alkaakin heti huomenna.

Illalla on ohjelmassa visiitti Metsänpojan kasvatuskotiin ja jonkinlaista höpöttelyä karvakorvien kanssa. Se, ketä juttusille tulee, jää nähtäväksi. Nyt vielä tovi jos toinenkin niitä ihan oikeita töitä. Johan tässä taisi tulla kahvipaussille pituutta.

Pysy tarkkana, oikein nohevaa alkanutta viikkoa ja lomakelejä niille keillä nyt lomaviikko sattuu olemaan.

Hirnakoita onhan noita

Tämä kaveri puhaltelee Titalle lämpimät synttärionnittelut. Hieno keväinen päivä juhlia synttäreitä!

Tänään on todellakin nautittu kevään haparoivista ensiaskeleista. Aurinko tuli esiin pilvien takaa ja paistoi niin kuin koko talven eteläisellä pallonpuolistkolla voimia varastoinut aurinko voi paistaa. Melkein tunsin kuinka ensimmäiset pisamatkin pyrkivät nenännokkaan.

Iltapäivällä pysähdyin torpan pihalla ja kuulin kauan kaivatun äänen: tip-tip-tip.... kyllä,  alas asti tippui räystään reunalta sulamisvedet. Jihuu!

Perillisten viettäessä tallielämää heppakerhon merkeissä minä kurvailin Metsänpojan tiluksille. Karvanlähtö on jotain niin järjetöntä. En paljoa valehtele jos sanon, että takahampaatkin on täynnä keltaisia karvoja.

Kävelyharjoitukset eivät olleet helpoimmasta päästä mutta jokunen kelvolliseksi luokiteltava hetkikin onneksi tuli. Tästä on hyvä jatkaa.

Sitten tapahtui jotain vallan kummallista. Menin vielä hetkeksi zuumailemaan pitkänaamoja kevätaurinkoon. Kolmen kopla tuli tietysti rapsutusten toivossa kuikkimaan, oma jupopää rehvasteli muille: hei kaverit, toi tappi on mun laumaa.

Mutta sieltä hevosenpoikasen takaa kurkisti lauman ujoin ja yritti ihan selvästi kertoa, että asiaa olisi.
Siirryin vähän kauemmas, parempien kuvakulmien toivossa ja hevosporukkakin hajaantui.

Tämä neiti tallusteli luokseni ja meille kehkeytyi oikein mukava juttutuokio. Minua rupesi kovastikin haukottamaan ja se tarttui tammaankin. Siinä me sitten rusketettiin ikeniämme kevätauringossa ja nautittiin olostamme.

Se, mitä tammaneiti minulle jutteli, on hyvin henkilökohtaista enkä aio asiasta enempää nyt jaaritellakaan. Hieno hetki kun ihmisenpätkä pääsee hevosen uskotuksi.

Käppäilin autolle vallan pöllähtäneissä tunnelmissa. Ja melkein unohdin hakea perilliset toiselta tallilta.

Kotitorpalla Iso-J mesoi lumenpudotushärvelin kanssa pelastamassa aittavanhusta lumitaakan alta. Samaan hyvään tahtiin tiputteli lumia vähemmäksi myös riihen harteilta ja kanalasta. Kanala olisi varmasti rysähtänyt taakkansa alle.  Voi kauhistuksen kanahäkki miten lähellä oli täystuho!

Iso-J on kuulema jo kolmesti nähnyt unta, että meillä on aitan eteläpäädyssä kesähuone ja siellä vaalea lankkulattia. Kuulema jos aitta kolmesti käskee, on silloin uskottava. Joten remppalistaan merkitään muiden kiireellisten lisäksi aittarojektin käynnistys.

Onhan se niin, että tuo hieno vanha aitta elää ehtootaan mikäli uudelleenkengitystä ei saada tehdyksi aivan lähiaikoina.

Se on sitten ihan turha nillittää romahtaneen perinnerakennuksen äärellä.

Saunakin kutsui vallan houkuttelevasti. Hevosenkarvainen ja huolella höplyytetty kuontaloni kaipasi kiireesti freesausta. Eikä hikinen pipokampaus ole varsinainen esteettisesti kohottava kokemus.

Sauna on kyllä sellainen terapiamuoto että harva menee edelle. Kiukaan sihinä rauhoittaa sihisevät ajatukset ja tyynnyttää kuohuvan mielen. Nyt on hyvä ja levännyt olo.

Seuraavaksi vanhempi perillinen kantaa pöytään runsain mitoin jäätelöä, vuorossa on perheleffa Itse Ilkimys. Oikein mukava tapa viettää sunnuntain alkuiltaa.

Tämä on ollut hieno päivä, toivottavasti sinullekin.

Dynaaminen Duo kinoksella

Ja sitten tuli lumisade

Setä ei nyt jaksais enää heilua

Palasin sittenkin väsymyksen tuolta puolen takaisin lauantai-iltaan. Päivä oli yllätyksellinen, mutta sen verran privaatilla puolella, etten lähde enemmälti julkisesti asioista avautumaan.

En päivän temmellyksestä päässyt irtautumaan sen vertaa, että olisin hevosvoimilla tankannut, sinne jäi Metsänpoika hankeen seisomaan. Luntahan meille satoi päivän aikana reilumpi satsi, kymmenen senttiä uutta, puhdasta ja kuohkeaa lunta *laimea hymy*

Tupaterrierin hankihumppa

Paras pointti tässä maalaislumessa on sen pysyminen puhtaana, koko talven ajan. Ei vaan torpan mäellä lumi rapaannu eikä muutu mustaksi niinkuin isommilla kylillä. Tänään oikeasti taas haistoin lumen puhtauden. Melko luksusta.

Lauha ja suorastaan lämmin sää oli kiva ylläri, mittarin punainen viiva ylsi hädin tuskin -6 pykälään. Ja se on kuulkaa tämän vuoden lämpöennätys se! Seistä tönötin aivan tohkeissani pihalla ja nautin. Silmät ummessa kuuntelin tirppojen sirkutusta ja vedin syvään henkeä. Pieniä iloja mutta ihan älyttömän arvokkaita.

Eteenpäin! Sanoi mummo hangessa...

Nyt jos olisin oikein viisas, vetäytyisin vihdoin vällyjen väliin. Tein pari kirjahankintaa (Tuomas Liuksen teokset Haka sekä Laittomat) ja kynnet syyhyten odotan, että pääsen niihin tutustumaan. Harvoin kuulkaas meidän selkosilta dekkarikirjoja julkaistaan. Hartaasti toivon, ettei kirjojen tyyli ole remesmäisen hengästyttävää tikitookkia. Satuin kuulolle kun kirjailijaa haastateltiin radiossa ja oli niin mukavan oloinen heppu että jäi jopa nimi mieleen. Ja se on paljon se!

Näkymä Äitikullan ikkunasta lammasaitaukseen

Pyhäpäivän aktiviteetteihin on kirjattu perillisten kyytiminen heppailukerhoon kello kymmeneksi. Ja mikäli hyvin käy, taaperran Metsänpojan kanssa tunteroisen verran hankien ja nietosten halki. Käyn myös höpisemässä äitiyslomaansa aloittavan Valtavan Valaan korvaan parit tsemppausjutut. Ja ehkä pari tsemppausporkkanaakin löytyy taskusta. Ihan oikeasti, tammamammalla kävi satulavyö lyhyeksi ja satulakin keikkuu kutakuinkin koristeena selässä joten eiköhän se ole aika päästää nuori rouva pesänrakennuspuuhiin.

Tämmöistä löysää himailua tänälauantaina. Velipoika viettää jossain synttäreitään, toivottavasti hyvässä seurassa. Lämmin ajatus sinne missä lienetkin. Hetkittäin on kova ikävä, useimmiten vtuttaa ihmisten jääräpäisyys. Ollaan samasta puusta. Siitä niin hyvästä. Ja pahuksen pahkapäisestä.

Pidä itsestäsi huolta!

Jaksaa jäätää

Voittajatyö "Nyt nappaa"

Kuten aiemmin lupasin, kävin räiskimässä lisää kuvia upeista jää- ja lumiveistoksista. Siellä puistossa tarpoessani totesin, että talvi ei todellakaan ole hellittämässä otettaan. Näpit, naama ja varpaat olivat aivan turtana puolen tunnin fiilistelyn jälkeen. Muu kroppa on vissiin riittävän rasvainen pysyäkseen lämpimänä :-D

Kameraliikkeessä sain satikutia likaisista objektiiveistani ja julmetusti mäkättäen kuvakaupan setä putsasi tuhrut. Enkä edes pyytänyt. Joten satikuti oli halpa hinta puhdistuksesta. Kävin vakoilemassa uutuuksia niin objektiivien kuin muidenkin hifistelyhärpäkkeiden osalta ja kuolaa pyyhkien löntystelin pois. Kera puhtaiden linssien... pariin linssinsuojukseen sentään investoin.

Lumiveistosten joukosta muutama pysäytti, myös tämä ylläoleva nättipoika, välittömästi päänsisäiset sävelet soittivat Walking in the air -kappaletta. Jotenkin ihana ilme vaikka silmät ovatkin päästä pudonneet. Menkää ihmiset ihmeessä katsomaan jos omalle kohdallenne osuu. Eikös noita lumiveistoskisoja pidetä ympäri maata?

Eniten minua huvittivat ja hellyttivät lasten tekemät pienet lumiukot. Niissä on jotain niin ihanan puhdasta ja vilpitöntä anarkiaa. Katsokaa nyt tätäkin:

Aivan käsittämättömän hieno risupää. Kaikki tyylipuhtaan lumiukon elementit kohdallaan eikä mitään liian fiiniä. Aikuiset veivaavat, hiovat ja viimeistelevät. Lapsi osaa sanoa: nyt on hyvä! Allaolevan kanssa on viimeistelty enemmän, mutta kyllä tuo minusta on ihan selvä villiheimon kuningas.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!

Kansantaidetta

Unohtakaa keskioluen huuruiset Kansan taiteilijat, irwinlätsät ja iänikuinen protesti yhteiskuntaa ja valtiovaltaa kohtaan. Edes hetkeksi. Viime viikonloppu oli taas kerran loistava esimerkki kansalaisten luovuudesta ja kauneudenkaipuusta.

Ei aina tarvitse julkihuutaa nyrkit savessa kohtalon tuomia vääryyksiä. Kauneuttakin on. Kansantajuista, kansanomaista ja kansasta lähtevää taidetta. Jota kaikki ymmärtävät ja joka kirjaimellisesti on helposti sulatettavissa. Monilla tavoin.

Joensuun rantapuisto, mikä lienee viralliselta nimeltään, on muuttunut talviseksi taidenäyttelyksi.

Uhmasin tänään kelloa ja kurvasin Itäsillalta kaupungintalon kulmalta vasempaan, kohti puistoa. Upea aurinko ja pirteä pakkanen ja puiston täydeltä lumi- ja jääpatsaita.

Ajan vähyyden vuoksi pikakipitin alueen läpi ja roiskaisin kuvia sieltä sun täältä. Yritän ennättää paikalle uudelleen, ajan ja ajatuksen kanssa. Ja otan perilliset mukaan. Vanhempi etenkin inspiroituu taatusti.

Tältä päivältä ei taida nyt herua muuta, katsotaan kuvia ja jutellaan lisää kommenttiosastolla.

Ja muuten, nyt se sitten alkaa taas, tuttuakin tutumpi tasapainoilu ajan ja muiden resurssien kanssa. Tänään vaihtoehtoina illan muutamalle vapaalle tunnille olisi oma spinning tai tervehdyskäynti Metsänpojan luo. En todellakaan halua lähteä pimeään metsään taivaltamaan hevosenlapsen kanssa. Siitä riepotuksesta ei tällä kunnolla selvitä ehjin nahoin. Mutta ainahan voi yrittää ruhjoa itseään kentällä maastakäsittelyharjoituksissa... saas nyt näkee. Pitäisi se tallipaikka-asiakin vihdoin clousata ja muutenkin ryhdistäytyä.

Paista päivä paista

Yksi jos toinen talven varjoissa kulkija nostaa lämpöä ja valoa kaipaavat kasvonsa, ne olminkelmeät, kohti helottavaa kevätaurinkoa. Eikä ole lammas yhtään sen vähäisempi.
Nuo bäbättimet eivät ole omia eivätkä asu torpalla. Tulivat vastaan Metsänpojan kotitilalla.

Viikko ehti jo tiistaihin mutta minä löllisin mieluusti vielä pari päivää pehmeässä sunnuntaikuplassa.

Tämä tiistai tarjosi haasteita aamusta alkaen. Uhalla kirjoitan pienellä, on niin hankala ja ryttyilevä päivä. Aamujumppana sulakkeenvaihtoa, siellä hangessa töröttävän kaapin luona tietenkin. Suoraan suihkusta. Ja kun pääsin takaisin tupaan, kräts, uudestaan. Teletappisulakkeet.... uudestaan! Kräts, uudestaan! Mä niin sanon että sulaketaulu menee vaihtoon nyt eikä kolmaskymmenes päivä.

Jette ja komea frisyyri

Muutenkaan "mikään" ei toiminut tänään. En minä, ei mun pääni eikä ne teletappisulakkeet. Koira pyöri aina jaloissa, kaadoin kanalassa vedet kintuilleni (villasukat ja crocsit) ja kissat ovat kasvattaneet tassujensa tilalle pirunsorkat. Kopinasta päätellen.

Eilen katseltiin tosiaankin sitä muutosremppakohdetta entistä isommalla porukalla. Asiantuntemustakin alkoi olla paikalla. Se vesihomma on semmoinen homma, että sen(kin) kanssa pelataan varman päälle.

Kristallin kirkkaana mielessäni väikkyy tavoite Toimivasta Kotitallista. Myös silloin ja etenkin silloin pitää homman pelittää kun itsellä on kuumetta samat lukemat kuin mittarissa paukkupakkaset, kipsi jalassa ja viisaudenhammas haljenneena. Että kauhuskenaariot on tiedostettu.  Silloin ei saletisti natsaa jos pitää vielä ryhtyä sulattelemaan putkia ja parsimaan haljenneita elementtejä.

Hevosharrastuksen hohtohetket kauas pois karkaavat jos homma ei toimi. Ja eniten potuttaa aina.

Tytsy Tomera, tuontivaimo etelästä

Meillä on onneksi tuhannen taalan paikka miettiä, harkita ja pohtia. Ja ottaa oppia toisten tekemistä virheistä. Mikäli valmista ei tule ennen ENSI lumia, viedään kopukkaat täysihoitoon, vedetään itse henkeä ja tehdään sitä seuraavaksi talveksi. Nice and easy. Just do it.

Tiedän olevani ärsyttävän inhorealisti mutta kun pessimisti ei pety. Niin se vaan menee.

Säätilasta kuuluu kummia, en ollut uskoa silmiäni kun mittarissa oli ihan lyhyt pakkaspylväs.
Ihan kerjätyt lukemat, -12. Ei sen puoleen, kyllä mulle kelpaa leppoisampikin keli. Forecan loistava täsmäsääpalvelu kertoo, että meidän kylille on luvassa jopa -9 lukemia. Kohta ottaa talven kehnolainen kolmiloikkaa (poispäin) ja kevät pääsee vihdoin hivuttautumaan parempiin asemiin. Aplodit sille.

Aplodit myös lukijalleni Savulle joka elää parhaillaan kihisevän jänniä odotuspäiviä. Kuva tuli perille ja oli typerryttävä! Kiitos. Ja Tita, tuliko jymypotti??

Ja nyt, jokainen lukija antakoon raikuvat aploodit itselleen. Ihan vaan tiistain kunniaksi. Olitpa sitten lomalla tai sorvin ääressä.

Paistaa se päivä, kaikille tasapuolisesti. Aplodit elämälle!

Johtajia, onko meitä

Hevosenomistajalla on usein hiki. Jos ei tuskanhiki noru pitkin selkäpiitä, vähintään ns. kylmä hiki puskee pintaan. Leppoisa sunnuntaikävely oli askel eteen kaksi taakse nylkytystä ja siinä välissä epätietoista pörräämistä ylös alas ja ympäri.  Huh huh sanoo hän.

Hevosenpoikaselle oli erittäin epäselvää kuka on pomo ja kuka määrää niin suunnan kuin vauhdinkin. Oma luontainen karismani *huoh* ei tällä kertaa riittänyt kovinkaan pitkälle, eikä minun sisäinen hevoskuiskaajanikaan saanut sanaa suustaan. Asiaa ei yhtään helpottanut kotitilan tarhasta perään lällättänyt ja etälamautusta yrittänyt oriherra.

Sinnikkäästi marssitin kakaran sinne minne meinasinkin ja paluumatkakin sujui lähes tulkoon hallitusti. Yhtä matkaa tultiin kotipihaan ja se on paljon parempi juttu kuin se, että hevonen saapuu omia aikojaan. Ei siis mikään oppikirjasuoritus muttei täydellinen floppikaan.

Kasvattaja otti Metsänpojan laiskanläksylle ja pienen juoksutuksen jälkeen tilanne olikin taas hyvin tanakasti ihmisen hallussa. Huoh... kauas kuuliaisuuteen on pitkä matka ja pienillä on paljon pöhköenergiaa aurinkoisena kevättalven päivänä.

Oli sitä pöhköenergiaa muillakin, tämä ponijengi otti ilon irti uudesta tarhastaan.
Lähiviikkojen teemana onkin kertoa Metsänpojalle hieman uuden organisaation johtajuuskuvioista. Se, että minun pitää taas opetella puhumaan hevosenkieltä on vaativampi homma, minulle.
Yhtään ei käy Elopia kateeksi... pomon paikka on vaativa. Eikä arvostusta ja kunnioitusta saavuteta jyräämällä. Semmoinen lietsoo kapinaa.

Torpallakin on tänään liikennettä, ei sentään ihan ponimaisen päätöntä menoa. Kahviseuraksi saatiin kaupunkilaisia ja illemmalla tallisuunnitelmat ottavat loikan eteenpäin kun pidämme asiantuntijakatselmuksen. Minä en ole se asiantuntija. Sujuvasti kuuntelen ja muistiin merkitsen.

Pakkanen jököttää Karjalan yllä. Yhtä sinnikkäästi kuin männäkesän helle. Aamulla oli -27, nopeasti onneksi lauhtui alle kahdenkympin. Illaksi ilmeisesti kiristyy. Ei mitään uutta sillä saralla.

Ensi viikon kalenterissa on ilahduttavan monta laiskaa aamua, työmaa kutsuu vasta puolen päivän aikoihin. Nähtäväksi jää, pääsenkö lähtemään Nempan vieraaksi perjantaina vai siirtyykö visiitti hamaan tulevaisuuteen. Tähän peliin on nyt tullut niin monta muuttujaa, että kaikkien hallinointi on hetkittäin varsin haasteellista. 

Tänään ei kuitenkaan kannata hassata ruutia tulevien murehtimiseen, nyt on lepopäivä. Ihan iltaan saakka.

Lokoisaa sunnuntai-iltaa!

Hyvästi Huoleton elämäni

Allekirjoituksetkin on. Ja paperi kestää merivettä!
Että nyt sitä sitten ollaan taas hevosenomistajia, hyvällä sykkeellä ja ilon kautta.

Pienet sille ja sitten mie lähen saunaan.
Tämä on ollut oikeasti mainio päivä. Pakkastahan oli (ja yllättäen taas on) aamulla hilkkua vajaa -30. Tex Topattuna taapersin kuitenkin uskollisen pirkkavolvoni kuskin paikalle ja kurvailin hiljaista kylätietä pitkin Metsänpojan luo.

Mitään suoritteita en hevosenpoikasen kanssa tehnyt, oltiin vaan ja juteltiin. Aivan helmihetkiä.

Oikein tein, hyvän sain.

Palataan myöhemmin...

Kerran, katsoin, syvälle silmiisi sun..

MUOKS: tulin vielä kerran tuomaan teille Sen Katseen. Pala kurkussa yritän vannoa olevani tuon luottamuksen arvoinen, nyt ja tulevaisuudessa. Pahaan paikkaan en pientä ystävää vie.

Olo on nyt vain niin hyrrittävän hyvä ja mukava.

Sauna oli toki tehokas lepuutuspaikka ja päivän tunnekuohut tasoittuivat kummasti. Nuorimmainen perillinen kilautti kuumetta ja suurin murhe on se, ettei huomenna ole kelpo kunnossa Metsänpojan tapaamista silmällä pitäen. Lupasin, että vahinko otetaan vielä takaisin, useaan kertaan.

The Jupo

Pyhä Penkka!

Veli Winston ja Tupaterrieri hiljentyvät aamuhartauteen. Pyytävät penkalta pikaista kevättä. Sitä samaa pyydän minäkin. Yritin aamulla ottaa tuntumaa lumen olomuotoon ja koostumukseen. Ja ennenkaikkea nähdä niitä helmiä, helmikuun helmiä. Helmet kertovat sulamisesta ja sulaminen... aaaah.... se tietää kevättä!

Pakkasyö paukutti nurkkahirsiä entistä nasakammin ottein, mutta eihän satavuotinen puu ole milläskään. Torppa on nähnyt sodat ja mekkalat, ei lannistu pakkasista.

Haloo kevät, tule esiin!! Täällä huutaa Winston

Vielä muutama tunteroinen työponnistuksia ja sitten voi hyvällä omalla tunnolla koodata itsensä villasukka-asetuksille koko viikonlopuksi. Hieno homma.

Viikonlopun työlista on ilahduttavan lyhyt, vielä. Mikäli pakkanen jatkuu eikä lunta taivaalta tule, jää reilusti aikaa sisähommiin. Ja se tarkoittaa sitä, että aloitan sisäovien valkaisun. Veikkaan, että kissat ilahtuvat suunnattomasti uudesta talviaktiviteetista ja osallistuvat kaikella tarmolla ovien koristeluun. Käpäläkuvioita ja mustia karvoja... ja Elli onnistuu tuhannen varmasti tuhrimaan itsensä perusteellisesti.

Tuosta kuvasta näkee mainiosti lumikinosten määrää torpan takapihalla. Vasemmassa laidassa pilkottava tuleva tallipääty on melkoisen barrikaadin takana. Nuo lumet pitää sijoittaa ensi talvena jonnekin muualle. Otin kuvat ihan muistini tueksi, voi sitten tutkia talvisia näkökulmia rakennusvaiheessa.

Kesähelteillä sitä helposti unohtaa talven realiteetit. Ja lumen määrän.
Iso-J on kiitettävän tarmokkaasti nylkenyt pihaa vähälumiseksi. Ja turhautumistaan purkaakseen muotoillut penkoista kaikenlaisia kakkusia.

Luminukkaa

Lauantaina saadaan vihdoin hevoskauppa-asioita paperillekin. Ja tehdään lisäksi päätös lopputalven tallipaikasta. Kaikenlaisia mukavia kuvioita siis luvassa.

Nyt leputan hetkeksi silmiäni wanhojen tanssien merkeissä. Hehkeitä neitoja ja salskeita nuorukaisia, kansakunnan toivot estradilla. Ei mitään tanssii tähteiden kanssa -touhua. Harmi, ettei ole kamera töissä mukana.

Mukavaa perjantain jatkoa ja viikonlopun alkua. 

Häiriöitä kuvayhteydessä

Herra Pakkanen panee niin ponnekkaasti, että kuvatkin jäätyvät bitteinä jonnekin adapterin ja tikkuaseman väliin. Ollaanpa sitten ilman.

Talvi kättelee riuskalla otteella. Päästäisi jo irti ja menisi matkoihinsa. En minä vielä ole henkisesti valmis hellekesään mutta kevätkelit ottaisin jo vastaan. Lämpimät päivät, hankiaisen ja aina vaan lisääntyvän valon. Ja päivä päivältä vajuvat kinokset.

Katselin eilen Titan kuvia ja siellä pohjan perukoilla näyttää olevan päivä pidempi kuin meillä. Onko näin?
Pakkaslukemat lienevät tasaisen huimat kaikkialla. Viimeyönä nurkkahirret napsuivat -28 lukemissa ja lienee ollut kylmempikin, en jäänyt ihmettelemään vaan loikin takaisin vällyihin. Täällä itäosissa on nyt kylmintä, setä raadiossa kertoi juuri asiasta. No kiitti ihan älyttömästi. Helteisin ja kylmin. Ei käy tylsäksi.

Kissarykmenttiä ei saa torpasta pihalle kuin kantamalla. Ja silloinkin pitää olla tarkkana etteivät samoin tein sujahda längistä läpi takaisin tupaan. Energiaa riittää sisätila-akrobatiaan ja viime yönä oli eräänlainen kyllästymispiste senkin suhteen. Nukuin viattoman pienyrittäjän unta kun havahduin tavallista kovempaan tassujen kopinaan. Seuraavassa hetkessä pimeästä mätkähti jokin pieni, painava ja pahuksen vikkelä olio, suoraan naamalleni. Nytpä on minun poskipäätäni käytetty u-käännösalustana, onneksi ei ollut kynsiapina. Silmäkulma ei ole mustana, voin siis sonnustautua piakkoin työmaavetimiin ilman pancake-meikkejä.

Ennen töihinlähtöä on syytä viettää hetki häikäisevässä auringonpaisteessa, saisikohan sieltä jotain kuvia? Viikonloppuna aion kahlata peltojen poikki metsänrajaan, siellä on varmasti paljon eläinten jälkiä. Papanoita ja ties mitä jännää. Löytyi sieltä viime kesänä muuten ketun retuuttama puutarhahanskakin. Päättelin ketun tekosiksi, kukapa muukaan?

Pihatietä pitkin torpan mäelle näyttää jälkien perusteella nousevan niin rusakkoja, metsäjäniksiä, supisakki kuin naapurin kissakin. Yövieraita riittää. Tuvan ikkunan alla kasvavan ruusupensaan kiulukat on nyt syöty ja papanat jätetty kinokselle. Kettu kiertää jälkien perusteella öisin riiheä (ja kanalaa) ja  pöllö on saalistanut pientä saalista, löytyi siivensipaisun jälkiä hangelta.

Kanalassa on muuten havaitavissa massiivista mammakuumeilua. Parhaillaan kolmekin kanarouvaa (niitä pieniä) lojuu lättänämallisena pesässä. Jopa se hörhöistä hörhöin valkoinen silkkikana tekee hautomisasentoharjoitteita. Tässä saa olla tarkkana että tulee kerättyä liiat munukat pesästä pois, niitä alkuperäisiä haudottavaksi jätettyjä munia on käsittääkseni 4 jäljellä, yksi löytyi lattialta kylmettyneenä.

Kesällä on syytä tullata kanatarhan pusikot huolella, harrastavat salapesiä nuo chabokanaset.

Tämmöisiä kuvattomia havaintoja hämärästä luonnosta ja talviselta pihalta. Enää pitäisi motivoida itsensä luopumaan villasukista ja sonnustautumaan niihin kaupunkivehkeisiin.  Tänään onkin pitkä päivä edessä, kello käy iltakymmentä kun pääsen kotiin. Onneksi vapaa viikonloppu kompensoi tämmöisen kiireemmän viikon melko tehokkaasti. Lisäksi pääsen buustaamaan itseäni hevosvoimilla. Yksikin riittää kun on riittävän tehokas.

Heippa!

Peeäääs: riehakasta ja hauskaa penkkaripäivää abeille!

Toistoilla oppii

Kertaus on opintojen äiti, juujuu on tiedostettu. Talveen kuuluu pakkanen. Talveen kuuluu lumi. Helmikuu on talvikuukausi. Joo-oh mutta kun minun mieleni on jo kaukana keväässä!

En enää jaksa yhtään näitä talven läksyjä: lunta, pakkasta, pakkasta ja yllättäen lunta. Ennenkuin taas pakastaa.

Turha se on kenenkään rutkuttaa, suomalaisilla on oikeus neljään vuodenaikaan ja sillä hyvä. Mutta pienen ihmisen kirous ja nyrkin heristely kinosten takaa kiiriköön talviseen pakkasyöhön. Nyt alkaa jo turhauttaa. Prkele!

Onhan tässä tietysti vähän oma lehmä.... hevonen ojassa... tai umpihangessa jos ihan tarkkoja ollaan. Sitä niin palavasti kaipaa roudatonta aikaa jolloin pääsee aitaustalkoisiin ja muihin mukaviin kevään tuomiin puuhiin. Aamukahvit pihalla, kanojen ensimmäiset ulkoilupäivät kevätauringossa ja tirppojen mekastus... kauas on pitkä matka ja kevät ei ole vielä toimitusviikoillaan.

*huokaus*

Ei ole metsään meneminen

Iso-J lähti aamulla ennen auringonheräämistä taipaleelle, meillä muilla unta olisi riittänyt pitemmälle kuin armoton herätyskello olisi sallinut. Perillisetkin alkavat jo protestoida aikataulullisesti ahtaita ja ankeita aamuja. Onneksi parin viikon päästä on odotettu talviloma. Silloin pakataan auto ja karautetaan tyttöjen kesken etelään! Muutamaksi päiväksi vain, ystäviä treffataan kerrankin ajan kanssa ja tutkaillaan vanhoja maisemia. Sitten kiireesti takaisin torpan rauhaan. Täällä on hyvä. Pitkästä talvesta huolimatta.

Eilen sain mieltä kaivaneen työsopimusasiankin järjestykseen. Enää pitäisi kurkata kristallipalloon ja tarkastella kesän työlistämismahdollisuuksiani. Ei mopolla mahottomiin eikä vielä rouvanpäiviä viettämään, vielä :-D

Tupaterrierin aamupesu

Jotta jokos lukijakuntakin on sisäistänyt talven jäätävimmät faktat? Helmikuu on talvikuukausi! Usko ja palele!

Torpan kiukkuinen armo koettaa nyt hakea jonkinlaista tyyneyden tasoa ja keskittyä taas työkuvioihin. Turhautuminen on inhimillistä, eikös joo? Ja ihan vaan toiston tehostamiseksi, nämä kuvatkin on nähty ainakin kertaalleen, osa kahdesti. Ei siis mitään uutta. Nada!

Kyllä tämä tästä. Jään odottamaan lohduttavia sanojanne...

Ystävänpäivä

Kissanhyrinän lempeät terveiset kaikille ystäville, tuttaville, kavereille, sukulaisille ja muutenkin tutuksi tulleille. Ja tuleville.

Olkaa kilttejä itsellenne! Eläkää viisaasti. Muistakaa elää!

Hirnakan torpalla vietetään pakkaspäivää, lämmitetään ja koetetaan sietää kissaystävien pakkasrallia.

Metsänpoika tahdon olla...

Eipä todellakaan juhlita edustavimmilla otoksilla, Kakara näyttää kaulattomalta ja muuten vaan ihan kamalalta. Onneksi vain näyttää, hieno ja komea poikalapsi hän on. Ja tavattoman viisas.

Lauantaina pantiin pojalle rensselit selkään ja lähtettiin kävelylenkille. Minä pääsin taluttajaksi ja kasvattaja  tallusteli perässä piiiiitkien ohjien kanssa. Perilliset jäätyivät pakkaseen kuin pulkannarut mutta urhoollisesti taapersivat koko pitkän lenkin, vinkumatta ja natisematta.

Takaisin palatessamme viisas pieni hevosemme töykkäsi olkaani pari kertaa kuin kysyäkseen "hei kuka sä oikein oot ja minne me mennään?" Otti oikeasti kontaktia ja haki tuntumaa. Ei piitannut kivitalon kokoisista vastaantulleista koiranhutkuloista ja yhtä postilaatikkoa ja sen piileviä hyökkäysaikeita arveli vain vähän aikaa. Kipsutteli tyytyväisenä mukana hämärtyvässä talvi-illassa.

Tänään meillä oli Iso-J:n kanssa parisuhdeheppailupäivä ja tarjoiltiin metsänpojille lounasheinät ja kaurat. Sitten otettiin Kakara puunattavaksi ja käytiin tarpomassa umpihankimarssilla. Sen piti olla oikoreitti metsäautotielle... siinä kohti kun upposin kainaloitani myöten pehmoiseen lumeen ja hevosenpoikanen räpisteli vieressä ihan yhtä tukalassa tilanteessa, päätettiin palata takaisin. Luottavainen pikkuhevonen pörhisteli lumet turkistaan ja seurasi tyynesti harhaanjohtajaansa.

Ihan mainio kaveri kertakaikkiaan. Luottamus on ihan käsittämätöntä. Ei ole ihminen tätä hevosta pahaan paikkaan vienyt. Enkä vie minäkään.

Iso-J ja Ihmisen Kaveri

Pakkaspäivät jatkuvat, auringossa oli tänäänkin ihan varmasti lämmittäviä säteitä, mutta eivät ne ihan vielä riitä talven taltuttamiseen. Muutama viikko vielä ja sitten alkaa kevät päästä vauhdilla eteenpäin.

Perilliset tiedottivat heppakerhosta palattuaan, että tammamammalla ei meinaa enää nutussa riittää mahan kohdalta kasvunvaraa. Aika järkäle meinaa olla ennen h-hetkeä. Milloinkahan sitä pitää ryhtyä jänskättämään?

Toisaalta, nyt on niin paljon kaikkea funtsaamista ja suunnittelua ettei taida energiaa piisata turhasta murehtimiseen.

Tamma hoitaa hommansa ja minä keskityn hoitamaan täällä päässä asiat reilaan.

Tästä kuvasta muuten näkee, että cob-koon päitset eivät ole yhtään turhan isot. Hawkenin nahkainen reissuriimu pääsee käyttöön, ponikerhon ahkerat pikku tallitytöt putsasivat ne kaikki rensselit säihkyvän upeiksi. 

Tämmöistä ihanaa hömppää ja my little pony -leikkejä tänään. Alkava viikko ei toivottavasti tuo mitään mullistuksia aikatauluihin. On aika täyteen buukattu viikko.

Pyykkivuori odottaa valloittajaansa joten illan äänenä torpan tuvassa on höyryraudan sihinä ja puhina.

Suloista sunnuntaita!