Pienyrittäjä kaipaa kotilieden lämpöön

Lounaisella aamutaivaalla köllötti viluisen näköisenä kuu. Kieltämättä pyjamapöksyissä tuli kylmä kuvaajallekin.

Ensimmäistä kertaa tänä aamuna vähän kehtuutti lähteä töihin. Eilinen oli niin kova kauppapäivä, että olisin mieluusti jäänyt muhimaan omaan tyytyväisyyteni (ja villasukkiini) täksi päiväksi.

Mutta täällä sitä taas ollaan ja torpan rauhasta saa nauttia muu perhe. Kelvottomat kissanretkut loikkivat taas aamusta mummolaan päivähoitoon. Ja taas jättivät Ellin yksin riiheen, ne katalat Veljekset.

Elli tosin purjehti kotiin suupieliään nuoleskellen, joten kenties Ellillä oli elävän ravinnon aamupala jemmassa. Ohitti ruokakipot sivuilleen vilkuilematta ja vetäytyi yläkertaan päiväunille.

Patsymummo on aivan pöyristynyt Kukkaispoikain päivittäisistä mummolavisiiteistä. Minä jaan Patsyn tuskan. Niiden retkujen pitäisi olla hiiriä pyytämässä ja rottia karkottamassa. Mukavuudenhaluisia kermapersekeikareita sanon minä.

Oikeudenmukaisuuden nimissä on myönnettävä se, että tokihan se turhauttaa hiirenpyytäjiä kun kaulassa helisevä tiuku hälyyttää hiiret pakosalle ennen saalistajan hyökkäystä. Mutta miten Elli sitten jallittaa hiiripaistinsa? Tiuku helisee Ellinkin pannassa. Ehkäpä hiirenpyynti onkin kärsivällisen kissan hommaa. Tai sitten  meillä on kertakaikkiaan typerät hiiret, eivätkä ne ymmärrä tiukujen kilkattavan Neville Noutajan sanomaa? Ansaitsevat tulla syödyksi.

Vielä ei näkynyt omppulassa retkurusakoiden temmellysjälkiä, hyvä niin. Joku pienempi metsäjänis käy jäljistä päätellen syömässä lintujen kauroja ja tänään tuli häirikköoravakin. Se tiputti jo kerran yhden siemenbaarin maahan ja rikkihän se män. Se siemenbaari. Orava voi toistaiseksi hyvin. Mutta vain toistaiseksi *nyrkin heristelyä*

Tälle päivälle on tehtäväksi merkitty myös ärrierin trimmausajan buukkaus. Toki kelpo koiranomistajana trimmaisin rekkuni itse, mutta nyt on kyllä poikkeuksen paikka. Tänä syksynä lintsaan ja laistan kaikista ylimääräisistä työvelvotteista.

Tässä vielä kuvaa Hiirirouvan ja muun ruusupensaan väen talvipolusta. Ja torpassa on siis kolme hiirenkarkottimiksi hommattua naukujaa!

Jotenkin nyt vetää suupieltä hymyyn. Ja tekisi mieli nätisti vanuttaa kissoja. Niillä on kuitenkin niin iso mielihyvällinen merkitys että paljon saavat anteeksi, mokomat kilerot.

Huomiseksi on lupailtu jonkinlaista pakkasten lauhtumista, tietääkö se sitten lumisadetta? Eikös joku vanhankansan viisauskin ole Purku pakkasen perästä? Olisi ihan mukava vähän jumpata lumikolan kanssa, pitkästä aikaa.

Tänään on kuitenkin luvassa lokoisa koti-ilta. Torppa on mukavan lämpimänä eilisen massiivisen lämmityksen jäljiltä joten pelkällä hellaklapin poltolla saa lisälämpöä ja tunnelmaa.

Sitä odotellessa...

Onni on tukeva torppa

Raikasta ja reipasta maanantaita!
Mittarinlukemat olivat hyytävästi -22 eikä tuostaan näytä lauhtuvan. Keskiviikkona tuuli kääntyy Siperiasta länteen ja se tuonee meillekin lämpimän henkäyksen talvisäähän. Eletään toivossa -ja odotellessa kannetaan pölliä uuniin.

On se luojan lykky, että entivanhaan rakensivat kunnon taloja. Jykevää hirttä ja osaavat tekijät, sillä lailla sitä ennen talot tehtiin. Ja onneksi peruskorjauksen tekijäkään ei tinkinyt työn- tai aineiden laadusta, kunnolla teki, hyvin teki.

Torppa elää ja hengittää ja sopeutuu vuosi toisensa perään ilmaston vaatimuksiin. Talvikaudella työhuoneen lattiassa on vain yksi selkeä kylmä kohta, toinen moinen löytyy tv-huoneesta. Ja jos talvella laittaa marmorikuulan pyörimään huoneen ovelta, ei voi tietää minne se kierii, talo elää.

Tämä se vasta on kuvaava otos eiliseltä. Tirppoja ja tinttejä oli ruuhkaksi asti sekä tällä, että muilla tipubaareillamme. Ja kuvaan ei osunut ensimmäistäkään siipiveikkoa. Noh, aina ei voi onnistua, canonillakaan.

Jotenkin tuntuu hurjan hyvältä, että tämä tietyllä tavalla hirmuisen raskas vuosi alkaa kääntyä loppusuoralleen. Ja että vuoden viimeinen kuukausi on varsinainen yhdessäolon teemakuukausi Jouluineen ja muine pyhineen. En vielä viitsi ajatella vuodenvaihdetta, varmasti vuoden takaiset uutiset valtaavat mielen moneen kertaan.

Torpalla elämä jatkuu säästä ja muusta huolimatta. Esikoisperillinen tapasi tänään kaupunginjohtajan, täällä nelosluokkalaiset juhlivat Joensuun synttäreitä kaupunginjohtajan kanssa.

Star Wars musiikkikonserttiakin pääsevät makustelemaan.

Kissalössi kipaisee ennätysvauhdilla "ulkoilemaan" mummolan soffalle ja Nasse toki joukkueenjohtajana seuraa perässä. Vain Elli jää pihaan etsimään ikuisessa hukassa olevaa palloaan.

Ja aina uskollinen Iso-J kantaa Ellineidin tupaan lämmittelemään, talon pörröisimmän kissan...

Äitikulta saa tänään uuden (vesi)pumpun joten niiltä osin loppuu murheilu. Seuraavaksi pitää miettiä sähkötaulun remppaa, taitaa mennä sulakepohja vaihtoon. Ei riitä powerit ei. Nyt sen taas huomaa kun on pakkasta.

Ritarinkukalla on vielä tekemistä ennenkuin kukkanuppu ryöpsähtää auki, ihana kasvun ihme keskellä talvea. *Mii laik, mii laik*

Kasvun ihmeestä puheenollen, eräs hyvin erityinen hevosenlapsen alku on ehkä jo jouluomenan kokoinen? Kenties suurempikin? Olisi kiva tietää jos jossain netin syövereissä olisi joku varsojen mittataulukko. Aika ja energia ei riitä sitä etsimään, kiitollisena vastaanotan linkkivinkkinne.

Tälle viikolle on perus työsetin lisäksi luvassa häähumua pohojalaasittain. Lauantaina karautetaan lakeuksille.

En ole ennen ollutkaan niillä seuduin häissä, erään varsin tunnetun kyläkauppiaan synttäribileitähän ei oikein kehtaa edes mainita tässä yhteydessä. Niillä on tullut olluksi, kahdesti peräti.

 Hieman surullinen pohjavirehän häille yllättäen tuli, sulhasen sisar on ollut syksystä saakka kadoksissa, viimeinen havainto Kolin maisemista josta auto löytyi. Elämässä ilo ja suru ovat ikuisesti naimisissa, ei toista ilman toista.

Täytyypä taas koettaa muistaa asia itsekin. Marraskuinen positiivisen ajattelun kampanjani on kieltämättä avittanut tätä kaamoskuun eloa.

Ajatelkaa nyt, tämä on Marraskuun VIIDES maanantai. Eikä tunnu enää missään. Ja illalla minä lämmitän torpan! Oi onnea *sydänhymiö*

Hyvällä sykkeellä ja ilon kautta uuteen viikkon, moido.

Ensimmäinen luukku auki

Ensimmäinen Adventtisunnuntai alkaa olla illassa.
Hieno talvinen päivä, iltataivaalla oli nappikauppa auki kaikessa loistossaan ja kimmellyksessään. Iso-J:n kanssa viriteltiin valot heisipensaaseen. Aiemmin päivällä Äitikulta sai reteät köynnökset ikkunoilleen. Ja taas saivat kyläläiset aihetta hiljentää torpanmäen kohdalla ;-)

Piipahdin työmaalla ja kyllähän sunnuntait ovat näinä aikoina kaupallisia päiviä. Saituri ja riistoporvari toki tekee sunnuntaitunnit itse... ilman pyhälisiä ja korvauksia.

Uuteen viikkoon glögin tuoksun siivittämänä,
heippa ja moikka!

Kylkimyyryä Nassen tapaan

Neljäs vuodenaika, talvikooma

Se on nyt sitten neljännen virallisen vuodenajan hetki. Lunta on maassa nätti kerros ja pakkasta kirpeät kymmenkunta. Enempää ei just tähän tarvittaiskaan, viima suoraan Siperiasta lisää pakkasen purevuutta potenssiin paljon.

Havahduin eilen talvihorroksestani taas moneen "kyllä näin on aina ennen tehty" -asiaan. Tänä vuonna kaikki näyttää olevan toisin. Ja jos nyt ei kaikki niin moni juttu ainakin.

Otetaan nyt esimerkiksi ihana perinne, beaujolais nouveau -viini. Vuoden tapaus, hauska talveen siirtymisen merkkipaalu. Marraskuun kolmantena torstaina julkaistetaan nuorista viinimehuista se, joka edes jotenkin viiniä muistuttaa. Viime torstaina, virallisena beaujolais-julkkarina oltiin läntisessä naapurissamme jossa ei ainakaan kovin näkyvästi viinejä hehkutella. Ovatko havahtuneet winebaglady -ongelmaan?

Että jäi sitten se julkkaritilaisuus silleen. Enkä tälläkään viikolla ole ehtinyt/muistanut/pitänyt tärkeänä mainittua viiniä maistiaisiksi noutaa. Ehkä tänään? Ehkä ei.

Muitakin esimerkkejä suoraan elävästä elämästä aiheeseen liittyen olisi mutten nyt lähde niitä enemmälti ruotimaan. Pointti tuli ehkä jo?

Elämä muuttuu ja me sekä maailma sen mukana. Se mikä ennen oli must, ei välttämättä enää olekaan niin must. Armollistako? Joo, ehkä. Mitä vähemmän ihmisen on pakko tehdä mitään, sitä helpompaa ja vapaampaa ihmisen elämä kaikista turhista, itse asetetuista rajoitteista on. Laiskuuttako? Juu, sitäkin. Laiskuus on luova tila mutta minun tilani lähentelee iltaisin koomaa. Ei jaksa ei pysty ei kykene. Marraskuu vaatii veronsa.

Mutta perinteet, ne ovat oikeasti vaalimisen arvoisia. Paitsi että tuo Beaujolaisperinteeni ei ilmeisesti ole ollutkaan mikään pysyvä homma.

Nähtäväksi jää miten perinteistä vapaan loppuvuoden vielä vietänkään. Loppujen lopuksi ihminen pärjää aika vähällä. Enkä onneksi ole orjuuttanut perhettänikään pakollisilla ja virallisilla Meidän Perheen Perinteillä. Vapaat sielut nauttivat elämästä ilman kahlitsevia pakkojuttuja.

Tuskin tämä mitään elämään kyllästymistä on, ehei. Nyt vain on jonkinlainen hiljainen kausi uhkean kesän ja kiireisen syksyn jälkeen. Talvikooma? Jonkinlainen pienen ihmisen protesti, yksilön kapina...

Tulevana viikonloppuna alkaa kuitenkin Jouluperinteiden vaalimisen aika. Senkin teen rennolla otteella ja turhia niuhottamatta. Tietyt adventinajan koristeet kaivelen esiin. Ja neljä hienoa steariinikynttilää, niitä joiden reunoihin muodostuu lopulta ihanat pitsikuviot.

Joulukoristeiden suhteen tarvitsen hidasta toleranssin kasvatusta. Räikeät ja koreat pallorallit jääkööt ihan aattoviikon asioiksi. Nyt riittää kynttilät ja pari vanhaa helyä kimmeltämään. Ja kukkia, niitä pitää olla. Hyasintteja ja ritarinkukkia ei voi olla liikaa. Valitettavasti olen Jouluruusulle niin allerginen, että ne pääsevät meillä vain ulkokasveiksi.

Viikonlopun ohjelmassa on mm. kanalan siivous ja joitakuita muitakin rästiin jääneitä kodinhoitohommia. Sekä mac-kaluston vaihto. Se vanha äksy snobikone siirtyy kierrätysmateriaaliksi ja Ärjyvän tehokas Powermac pääsee töihin. Kunhan ensin saisin keploteltua kaikki kuvatiedostoni vanhuksesta talteen. On se kyllä vaatimattoman pienyrittäjän erikoisbonus, että mainosmaailmassa tavara kiertää nopeasti, reilun vuoden vanha tietokone on jo ylijäämäkamaa... Kera suuren kiitoksen, lämpimät ajatukset sinne etelään!

Ihanaa kun jää kenties muutama valoisan ajan tuntikin, pitää taas kaivella kamera esiin ja räpsyttää urakalla, arkistoon asti. Tähän postaukseen ei kuvia siirtynyt. Yritin kyllä kaivella pari vuoden takaista räpsyä mutta kun ei siirry niin ei sitten.

Vuoden takaisista kävijämääristä ollaan loikattu blogissakin ihan uusiin sfääreihin, nyt jo yli 14000 käyntiä. Melko paljon se kyllä on *silmien pyöritystä*

Ja taidanpa kuitenkin kotiinlähtiessä kurkata viinikaupan tarjontaa, ehkä Beaujolaishyllystä löytyy vielä yksi lekkeri maisteluun? Voihan sitä kohottaa perjantain kunniaksi maljan. Perinteille :-)

Heippa ja hippa!

PeeÄääs:
useimmat tietävät mikä on kantani photoshoppiin ja muuhun paranteluun. Tässäpä linkki Oddee-sivustolle jossa on näitä photoshoppailun kukkasia:

http://www.oddee.com/item_97271.aspx

Että silleensä, ja noille photoshoppareille joku vielä maksaakin... *oi aikoja, oi tapoja*

Nyt taisi ottaa pumpusta

Hoh kuinka kaamealta tuo kranssi näyttää kuvattuna. Ei tule minusta tuotekuvausten spesialistia näillä näytöillä. Livenä on nätimpi, on se.

Tänään oli oikeasti ihan kiva, hyvä ja vilpittömästi ihana päästä töihin huilimaan.
Yöunet olivat taas kerran, valitettavasti sekundaa. Monta tuntia oli aikaa miettiä mikä valvottaa mutta syitä ei löytynyt taaskaan. Sitten kyllä kun puhelin piippasi aamuherätystä, olisi väsyttänyt oikein kunnolla. Epäreilua!

Aamulla Äitikulta marssii pontevana pihan poikki ja ilmoitti, että nyt se vanha pumppu sitten piippasi viimeisen kerran. Ei wörki enää pihan toisella laidalla oleva muinaisjäänne jota voi hyvällä tahdolla kiitellä ansiokkaasti palvelleeksi vesipumpuksi. Onhan se ujeltanutkin varoittelevasti, mutta että ihan sudden death... Buuuu!

Onneksi meillä wörkkii ja Äitikulta sai aamuasiansa toimitettua ja kahvivedet mukaansa.

Iso-J kömpi alakertaan ja oli niin kipeä kuin iso mies voi kipeä olla. Siis Hyvin Kipeä *vino hymy*
Tässä ei nyt oikein olisi tsäännsejä sairastella. Täytyy tankata vitamiineja ja pitää varpaat lämpöisinä.

Lämpimästä tuli mieleen, eilen perhe melkeinpä ulvoi naurusta kun sonnustauduin upouusiin pinkkeihin kruunukuvioisiin svea-kalsareihini. Börje Salmingit olivat kuulema paljon paljon tyylikkäämmät. Hienot ja virtaviivaiset ne Sveatkin ovat, mutta tuskallisen kuumat. Pakko niistä oli yön tunteina hankkiutua eroon.

Tänään oli ensimmäinen -10 pakkasasteen aamu, etelästä nousee pilvimassa kuten kuvasta näkyy. Tuliskohan sieltä lisää lunta?

Kissalössi vilisti tänäänkin hännät pörheinä suoraan mummolaan, lepuuttavat päivän siellä jotta jaksavat taas vimmata illan ja iltayön. Elli on muuten se riehunnan primus motor. Mokoma söpönokka terroristi.

Tässä vielä luoteisella taivaalla killistellyt kuutamo, näyttää melko täydeltä. Ja kylmältä. Onneksi on lämpimiä kalsareita jemmassa, tosikylmien kelien varoilta. Ja kohta alkaa glögikausi!

Nyt kohti päivän muita haasteita, suoraan sanoen niitä ei nyt kovin paljoa enempää kaipaisi.
Reipasta tiistaita torpan virtuaalivieraille, käykääpä livenäkin! Munatuotannossa ylikapasiteettia.

Borta bra

... men hemma bäst!! Absolout!

Laiva saapui satamaan aivan liian aikaisin, etenkin jos asiaa ajatellaan yöunten pituuden kannalta. Voin kertoa, että aamu oli ankea.

Hyvässä seurassa hyvän viinin äärellä merimatka sujui kuin itsestään ja tax-freessakin mellastettiin ihan ajatuksella.

Juna lähti takaisin Karjalaan aivan liian myöhään, etenkin jos asiaa ajatellaan odotusajan voinnin kannalta... Voin kertoa, että aika oli pitkä ja ankea.

Junassa sai kuitenkin rähjääntynyt reissulainen levätä, ylipullean trolleyn painaessa jalkaa ja väsymyksen silmäluomia. Huoh. Täällä oli massiivinen ilotulitus, ei suinkaan juhlitun sankarin kotiinpaluun kunniaksi vaan ihan raadollisesti hyvän Joulumyynnin Kick-startiksi.

Onhan se niin, että matkailu avartaa ja kunnon reissuseurassa hauskaakin piisaa. Syötiin hyvin, nähtiin paljon ja tehtiin todellisia kanonpris-hankintoja. Enkä ole eläissäni nähnyt monster-kokoluokan kassia mutta semmoisen Nemppa taiteili ulos Longchampin myymälästä. Olisi se kätevän kokoinen myyjäpoikakin mahtunut samaan paperikassiin!

Hyvä oli kulkijan päänsä kallistaa omaan tyynyyn ja kärvistellä tutussa kippurassa koiran, kissojen ja Iso-J:n välissä.

Nyt taas paluu arkeen ja täyttä hönkää kohti Joulun aktiviteetteja. Eikä tätä marraskuutakaan ole enää jäljellä kuin 8 päivää? Enää yksi maanantai. Näin se aika kuluu.

Torppa On the Road: Stureplan

 

Näissä kehitysmaissa maksavat asiakkaat ohjataan ostoksille näin vihjailevasti. Punaista mattoa ja koreita killukkeita seuraamalla pääsee eroon rahoistaan ja visakin liittyy laulukuoroon vallan vikkelään. Näitä Östermalmin yläluokkalaisia pitää näköjään opastaa kädestä pitäen jopa köyhtymiseen ;-)

Tämä päivä kävi ihan oikeasti työpäivästä. Ahersimme täydet 8 tuntia Stockholm Quality Outlet -alueella ja se kyllä tuntuu jo nyt jaloissakin. Tosin juuri nyt lepuutamme jo hotellissa tuttavallisesti vaakasuorassa.

 Hotellin alakerrassa Östermalmin after work party jatkaa jumputustaan, eivät reppanat osaa koteihinsa ilman tuhannen koomaa?

Huomenna komisari Beckin uutterat apulaiset jatkavat täydellisten ostososumien jahtaamista vielä muutaman tehokkaan tunnin ajan ja sitten siirrymmekin verovapaalle. Ainakin Canada Gooset pitää tsekata tällä puolen Itämerta. Ja ehkä pari muutakin juttua... jotain jää ensi kerrallekin. Jotain *huoh*

Tässä vielä Sergels Torgetin uuden ajan Lucia ja uruissahan hehkuu itse Julgubben... oi aikoja oi tapoja!

Huomenna merille, ohiiohei!

Torppa On the Road: Veturimiehet heiluttaa

Terveiset Imatralta. Intercityjuna lähti ajallaan ja kohti etelää mennään kohtuullisen vakaalla vauhdilla. Lunta pukkaa maahan asti ja onnittelin itseäni päätöksestä jättäytyä VR:n armoille. Olisi ollut harvinaisen tylsää ajella tuossa tuiskussa.

Kyllä huomasi, että edellisestä reissusta on aikaa. Vielä puolilta öin ihmettelin pakkaustekniikkaa ja hain soveliasta matkapakaasia. Ei ollut. Tänä aamuna piti hakea kaupasta uusi.
Älysin kuitenkin huomioida siirtymät terminaaleista toiseen, matkustusvälineestä toiseen ja muutkin reissussa mahdollisesti eteentulevat haasteet matkatavaroiden logistiikassa.

Nyt pitäisi olla homma kohtuullisen hyvin hanskassa. Pitäisi. Saas nähdä katsooko lentoyhtiö aiheelliseksi kommentoida massiivisia käsimatkatavoitani. Kameralaukku, läppäri ja käsiveska tungettuna samaan maailmaakiertäneeseen longchampiin vaatii avarakatseista lähtöselvitysvirkailijaa...
Sovelletaan sitten soveltuvin osin jos aihetta ilmenee.

Ällistyttävän näppärät nettiyhteydetkin näissä junissa on. Tai missä nyt sitten ovatkaan. Toimii kuitenkin ja tutustuin jo mm. ensimmäisiin tilitoimiston kuukausiraportteihin. Tämähän on ihan tehokasta ajankäyttöä.

Kotona oli ihanan hiljaista, lämmintä ja hämärää. Sinne on hyvä palata sunnuntai-iltana.
Matka jatkukoon, seuraava päivitys kenties läntisestä naapuristamme, takapajuisesta kuningaskunnasta nimeltään Ruotsi. Heja heja!!

Päivä kerrallaan

Hiphei, hyvin nukutun yön jälkeen sitä ihmispoloinen jaksaa taas vaikka vuoria siirtää.
Kuukahdin illalla ensimmäisenä, miten myöhään lienevät perilliset sängyissään lueskelleet. Tämä emäntä todellakin rojotti sorkat suorana aamuseiskaan saakka!  Tuli tarpeeseen eikä kaduta yhtään.

Julmasti kippasin heti aamulla kattihässäkän pihalle, riehukoot riemuriihessään iltahämäriin saakka. Tita tuolla edellisessä postauksessa tuumaili Ellin sulhasista... juu, katsotaan nyt mikä siitä kissaneidistä oikein kehkeytyy. Omituinen venkula jolle kerääntyy pöhköenergiaa aivan liikaa sisälläoleilusta, siis pihalle.

Veljet Velttoiset olivat eilen istuneet hyvin sievästi Äitikullan oven takana mankumassa sisäänpääsyä. Tuomisina pojilla oli mummolle tintti. Se ei ole ollenkaan suotavaa. Tuokoot tuliaisina jotain muuta mutta EI tirppoja. Minkäs sitä toisaalta kissalle mahtaa, omalla vastuullahan ne pihalle päästetään...

Kissa ei kuulu Suomen luontoon, ei. Mutta on asialla toinenkin puoli. Maatiainen on sukupolvien saatossa kehitellyt metsästysvaiston ja kyvyn klaarata ankeammissakin oloissa. Torpan mummokissojen ulkoilu etenkin talviaikaan olisi aivan edesvastuutonta. Eivät ne hömpät ulkona selviä vaan jäätyvät pystyyn. Siinähän olisikin totinen paikka pohtia kissajalostuksen moraalia... kuinka kauas alkuperäisestä kissaa saa jalostaa?

Vaikka ulkoilu olisi kuinka säännösteltyä ja mahdollisuuksien mukaan valvottuakin, vahinkoja sattuu aina. Joku menettää ulkoilun tiimellyksessä henkensä jossain vaiheessa kuitenkin. Hiiri, lintu tai kissa itse.

Suoraan sanoen, tirppoja on jo nyt enemmän kuin viime vuonna ruokintakauden huippuvaiheilla. Meillä on kolme tipubaaria ja talipallot lisäksi. Ja silti menee hetkittäin rähinäksi ja siipirysyksi. Saas nähdä mimmoinen nujakka talven mittaan ruokintapaikoille syntyy. Tintit ovat aika ärhäköitä.

Tuo kuva tuolla ylempänä on viime keväältä, ensimmäisestä lätäköstä tuli kina talitintin ja sinitintin välille. Rökitti ihan huolella.

Mitään mykistävää ei tänään ole vielä ehtinyt tapahtua ja toivottavasti päivä on mukavan leppoisa muutenkin. Iso-J tulee illalla kotiin joten ehdimme sanoa heipatimoikka ennenkuin päästän itseni lipsahtamaan minilomalle. Huomenna tähän aikaan sitä törötetään junassa. Olkoot raiteet suorina ja viekööt etelään.

Tuhkapilviä tai ankaraa merenkäyntiä en myöskään tilaisi viikonloppua hämmentämään. Niissä humalaisissa ruåtsalaisissa pikkujoulugubbeissa on arvatenkin ihan riittävästi ihmettelemistä lauantai-illaksi.

Sitä ennen on kuitenkin vielä monta mahdollisuuksien päivää!
En ole vielä päättänyt minkälaisen kaluston otan reissuun mukaan. Läppäri? Ehkä? Järkkäri? Ehkä? Tänään olisi kuitenkin syytä päättää ja pakata.

Paplulle toivotan vielä erityisen antoisaa Ypäjä-viikonloppua. Katsojalle tuommoiset valmennustilaisuudet ovat vähintään yhtä antoisia kuin itse osallistujallekin. Katsoja näkee usean kokonaisuuden samalla, valmennettava tuntee vain oman osuutensa. Ja onneksi tuli Könärit kuntoon, Viiskulman suutari pelastaa aina!

Ja nyt sitten keskiviikon kimppuun, puskii!

Marraskuun 3. maanantai

Säihkyvän upeaa Marraskuun kolmatta maanantaita!!!
Isät on nyt juhlittu ja omalleni lähetin lämpimiä ajatuksia sinne jonnekin.

Iso-J on jo matkalla Isolle Kirkolle ja meillä alkoi ihan perusarki. Veli Milton haki aamulla pikakännit eläinlääkäriltä, pätkä siemenjohdinta tunki itsensä ulos joten piti parsia parilla korjaustikillä. Toivottavasti nyt on riittävän riuskasti paikattu.

Kuvassa ei suinkaan ole Iso-J:n isänpäivälahja. Kunhan laitoin motivaatioksi itselleni. Asuntolainan lyhennyksen jälkeen tuommoiset autohommat ovat aina vain "parempien aikojen" juttuja. Enkä mie mesellä ehkä tohtisi muutenkaan kurvailla ;-)

Mikäli tämä viikko suinkin sujuu suunnitelmien mukaan, tässä olisi kolme duunipäivää ja sitten pienyrittäjä pakkaa reppunsa ja suuntaa kohti suurta maailmaa. Pitkästä aikaa! Ihan ei nyt GP-hevosten kanssa treffit osunut yksiin, ne tulevat Tukholmaan viikkoa myöhemmin kuin me. Mutta onhan siellä vähäisessä kuningaskunnassa toki muutakin tekemistä kuin hevosvoimia tsiigailla. Ehkä.

Voin kertoa, että tuo mese+vaunu -yhdistelmä oli ns. päräyttävä. Oikeasti. Huoh... *en ole kade en ole kade en ole... * Varmaan pitäisi olla joku kuorkkikortti että tuommoista saa vetää laillisesti. Tehtävälistaan on muuten taas kerran kirjailtu: hanki pikku-e. Muutaman vuoden olen hommaa ns. työstänyt ja kahdesti kuvissakin käynyt. Nyt olisi oikeasti jo korkea aika hoitaa homma kondikseen.

Kyllähän sitä kissan kiikuttaa lääkärille, mutta jos niitä hevosvoimia talouteen tulee sekä nelijalkaisina että nelipyöräisinä, olisi huojentavaa tietää, että niitä saa liikuteltua myös yhtä aikaa.

Noh, tälleensä tähän viikkoon. Hyvällä sykkeellä ja ilon kautta.
Täytyy korjata se ukonhattumoka tuosta edellisestä postauksesta, pahapahapaha. Ja tsekata mitä termi puolimetabolinen tarkoittaa... ;-)

Ja sitten keskittyä töihin. Onneksi nämä maanantait ovat vähän puolitehoisia muillekin kuin minulle.

Pappa betalar

Titan pellon ukon... EIKU... punahattuja

Kelpo äitinä kyyditsin tänään perilliset hevosurheiluvarusteita kaupitsevaan myyntiliikkeeseen.  Joku hätäisempi voisi kuvitella, että perilliset olisivat ns. villiintyneet tarjonnan äärellä ja halunneet about kaiken. Katin villat, mokomat saiturit selasivat tuotteita ja kelpuuttivat sovitukseen vain alemman hintasegmentin tuotteita. Itse himosin Kingslandin untuvatakkia mutten tohtinut sitä ostaa kun Visa olisi vingahtanut turhan äänekkäästi.

En valita. Poniratsastajilla on nyt molemmilla uudet byysat ja toisella harrastukseen suuniteltu toppapuku. Eikä todellakaan maksanut maltahia. Hanskat saatiin kaupan päälle, molemmille. Hieno homma.

Miljonäärin pinkki

Pyjamamarkkinoillakin piipahdin ja aina se miestenosastojen "värien ilotulitus" melkein masentaa. Harmaata, mustaa ja vähän pirteää beessiä sekä pastoraalista liilaa. Just joo. Mikä ihmeen Yli-Ankeuttaja on päättänyt, että vain mainitut "värit" sopivat miehille? Vieläkin iloitsen niistä Nalle W:n pinkeistä farkuista. Mutta ehkä niitä myydään vain miljonääreille? Ja kuninkaiden kavereille?

Toisaalla naapurimaan kuninkaan kaiffareiden pöksyt saattavat vähän tutista, muustakin syystä kuin sinisten pillereiden vaikutuksesta. Aika rumaa läppää Kalle SexStondesta :-/

Muutenkin vapaapäivä meni ns. Perheelle. Ja hyvin menikin. Mukavaa hengailla yhdessä kotona ja kaupungilla. Iso-J:han varmisti vapaapäiväni kipaisemalla puotiin apupojaksi ja jätti tuvan pöydälle tuoreen Karjalaisen ja täyden moccamasterillisen sumppia.

Hei me leikitään Länkkäreitä!

Pihasaunassa meillä olikin vuotuinen perhepoliittinen keskustelutilaisuus. Todettiin yhteisymmärryksessä, että välillä vtuttaa mutta muuten menee mukavasti. Päädyttiin kärvistelemään seuraavakin vuosi saman katon alla ja pinnistelemään yhteisen elämän eteen. Eihän tässä ole oikeastaan kuin hyvyys vikana.

Että ei meillä tule Daddy update -versiota ensi vuonnakaan. Mitä turhia. On tämä suurikulutuksinen ja isopäästöinen Iso-J jossa on omat buginsa, mutta niin ne on uusissakin. Eikä wanha jaksa enää uusia metkuja opetella.

Onnea Iso-J:lle ja kaikille muillekin Isille!
Torppa vaikenee Isänpäivän valmisteluihin ja palaa asiaan tuonnempana.

Niitä näitä, kissanpäitä

Tässäpä Titalle ja toki muillekin kuvallinen tietoisku Hönö-Ellin maailmaan.
Elli on omituinen kissa. Rasvamonttuprinsessa joka ilmeisen mielellään kuuluu kissa-aateliin. En ole ikinä saanut jakaa tupani lämpöä näin erikoisen otuksen kanssa.

Alkukuukausien arkuus ja suoranainen säikkyys ovat historiaa. Ainoastaan imuri aikaansaa äkkilähtöjä vuodevaatelaatikon pehmeään piiloon. Elli on mielinkielin ja illinlillin. Hyrritystä, purruutusta ja vienoa maukumista.

Ulkoilu on lähes yhtä puistattavaa kuin imurin ääni joskin illan tullen Elli saattaa istua takaovella ja ilmeisen selkeästi odottaa, että ovi pimeyteen aukeaa. Kun vain jaksaa riittävän voimallisesti sitä tuijottaa. Samalla taktiikalla kun jääkaapista heruu lähes aina kinkunsiivu herkkupalaksi... Istuu vain ja odottaa. Ellin taivaasta sataa aina mannaa. Ja kinkkua.

Elli on kissa, jolla on pallo ikuisesti hukassa. Toisaalta, kun sitä vimmaamisen intensiteettiä seuraa hetkisen, ei asiaa tarvitse kummaksua. Elli on siirtänyt parkourin sisätiloihin ja kaikki pinnat käyvät kikkailualustoiksi. Hypyissä Elli on ns. challenged ja vaatiikin tikkaat tai askeleet liikkuessaan vertikaalitasossa. Horisontaaliliikehdinnässä ei ongelmia *rolleyes*

Toisaalta, Elli on oivallisesti oppinut käyttämään ihmisiä nostolaitteinaan ja yksinkertaisesti odottaa että hänet nostetaan kulloisellekin tasolle. Ja Elli osaa ilmaista hyvin selkeästi minne tahtoo.

Onkin tavallaan hämmästyttävää miten Elli on oppinut puhuttelemaan meitä ihmiskurjia. Me moukat emme koskaan opi ymmärtämään miten Elli sen tekee. Kenties tuo wanhan, säänpieksemän peräpohjalaisen kissasuvun hiljainen viisaus vaikuttaa meihin yksinkertaisiin talleroihin niin.

Mitenkäs se satu niistä sokeista hiiristä menikään... hmmmm?! Elli on pillipiipari!

Hiiristä puheenollen. Kun Veli Winston ja Veli Milton onnistuvat jallittamaan riihestä hiiren ja vingutusleikki on hurjimmillaan, purjehtii Elli paikalle ja syö poikien lelun. Rouskisrouskis hiiren häntä vilahtaa Ellineidin suupielestä ja jätkät eivät taaskaan tajua mitä tapahtui.


Tasan menevät nallekarkit, ainakin kun Ellin potista on kyse :-)

Pojat poloiset ovat antaneet Ellin ottaa primafelinadonnan aseman. Onhan Ellin prinsessaleikeissä jotain varsin herttaista ja huvittavaakin, meidän oma Krisse.

Ellillä on luonnollisesti oma lämpötyyny, tällä kertaa mallia Winston. Sitä voi muokata, myntätä ja vanuttaa mielensä mukaan. Lisäksi se antaa tasaisen unettavan hyrinäefektin johon kissaneidin on hyvä nukahtaa.

Kuvanottohetkellä koko kattilauma lojui tuvan lattialla leivinuunin edessä, sieltä kun levisi ihana lämmin henkäys tupakissojen leppoisaan iltapuhteeseen.

Aamulla vasta Elliä kidutetaan pakollisella ulkoiluvartilla, aika on todellakin saatu vnytettyä melkein vartiksi. Joskus se on 15 sekuntia joskus jopa minuutteja...

Välillä siellä ulkona vain ei pysty elämään ja silloin tehdään uukkari ilmassa. Ja taas kutsuu vuodevaatelaatikon pehmoinen suojaisa pesä.

Tämmöisiä kissanpäiviä se pikkuinen harmaa talipallon näköinen tuppo nykyisin viettää. Ei huolen häivää ja veljet hoitavat loput.

Korvapunkkikin alkaa olla historiaa, karva kiiltää ja tassujen koosta päätellen tulollaan on Iso Kissa. Justiinamummo on vielä helisemässä jahka Elli ottaa itselleen emännänavaimet. Ei pyydä, ottaa!

Kaikki hyvin torpalla tänäänkin. Lunta satelee hissuksiin ja Iso-J saapui juuri kotiin, vain lähteäkseen muutaman tunnin kuluttua puolen päivän pikareissulle Tampesteriin. Sitten onkin viikonloppu.

Ei paha. Ei.

Iloitkaamme siitä, hellurei! Hyvää yötä!

Puhelinliikennetiedote

En enää itsekään löydä sille aasinsillalle jonka mielessäni kyhäsin kun päädyin tuohon ylläkomeilevaan kuvaan. Ei liene syytäkään. Kuvassa on oikeasti wanha auto. Maitoauto vuodelta... ööh, jotain.

Liikennetiedotteita juu, puhelinliikennetiedote nyt tärkeimpänä.
Jatkossa kun rimpauttelette, puhelunne siirtyy toiseen numeroon. Ja kun minä langalla pelaan, numero on uusi, 050-alkuinen. Se vanha kunnon 040-numero on yhä käytössä ja pysyy jatkossakin omana, privaattinumeronani.

Sattuneesta syystä joudun kuitenkin huhtikuuhun saakka pitämään tyhmän siirtosysteemin päällä. Älkää siis missään nimessä poistako puhelimistanne vanhaa numeroani, se palaa takaisin sitten aikanaan. 050-numero jää duunihommille.

Menikö sekavaksi? Arvaas miten sekaisin olen itse näiden operaattorien välisten kiemuroiden ja koukeroiden kanssa? Pienen ihmisen protestini puhelinliikenneoperaattoria kohtaan astui voimaan kun tälläsin uuden sim-kortin luuriini.

Aamusta ehdin jo piipahtaa siemenpakkaamolla ja nyt on kanalanväen jyväsaatavuus turvattu ainakin loppuvuodeksi. Siellä mäkisillä kapeilla sivuteillä sivuluisussa liiraillessani päätin, että neliveto on paras veto ja semmoinen veto on hankittava.

Varhain tänä aamuna oli kutostiellä, melkolailla lähiseudulla, lipsahtanut auto jos toinenkin ojaan. Mukana oli myös turistibussi. Onneksi mitään isompaa hätää ei syntynyt vaikka katastrofin ainekset olivatkin kuulema valmiina. Keli oli paha vielä puolilta päivinkin. Toivottavasti ihmisillä on aikaa ja järkeä keskittyä ajamiseen eikä muihin "oheistoimintoihin". Ja toivottavasti löytyy  malttia höllätä kaasujalkaakin kelin edellyttämälle tasolle.

Oli kyllä hieno autoilureissu tuolla upealla autovanhuksella! Tita vieköön terveiseni jos sinisen talon miehiä näkee. Ja kertoo myös Elliltä terveisiä. Ei ehkä kannata markkinoida Ellin nykysiä kissanpäiviä ja ehdottoman ulkoiluvastaista asennetta.

Palajamma toisella kerralla, nyt kannet kiinni ja hommiin!

Dagen efter

Jäätyneiden astereiden viimeinen yritys pitää kiinni kesän liepeestä. Se meni jo.
Viime yönä talvimyrsky (vähäpätöinen puhuri) koristeli tienoot muutaman sentin lumipeitteellä. Just sen verran, että Veljet Vetelät irvistelivät ulkoillessaan. Ja torpan pitkäturkkisin otus, Elli, teki uukkarin ilmassa ja palasi tuvan lämpöön. Hytisten ja täristen (draamaqueen).

Nasse suhtautuu vieläkin varsin epäluuloisesti iltaulkoiluun ja pitää visusti huolen, ettei ulkoseuralainen luikahda tuvan fasiliteettien ääreen ilman koiraa.

Kesäyön ruusut Marraskuussa

Näin sitä sitten mennään, blogin allakka kääntyi uudelle vuodelle.

Nukuin viime yön julmetun huonosti, sen minkä nukuin. Päässä pyöri tuhat ja toinenkin turhaa asiaa ja uni karkasi kauas pois. Yöllä asiat saavat vähän turhankin valtavia mittasuhteita, kuten kaikki unettomat varmasti tietävät. Murheet tuntuvat musertavilta ja ilonaiheet kutistuvat surkean pieniksi papanoiksi. Jotkä lisäksi kierivät yön pimeydessä minne lie kaapin taa.

Mistähän niin paljon negatiivista energiaa voikaan kummuta?
Tökkiikö joku woodoonukkeen sukkapuikoilla vai mikä lienee?

Ja ne samat kesäyön ruusut kesäyössä

Hauskaa on luvassa myös ensi viikolle. Postipeku kiikutti hetki sitten matkaliput, heja Sverige här kommer VI!

Tänään ohjelmassa lukee laskujen maksutalkoiden lisäksi iltakävelylenkki ja komento mennä petiin heti lenkin jälkeen. Ehkä pääntuuletus auttaa ja unikin mahtuu kuuppaan.
Elän toivossa ja toivon parasta.

Noh, Marraskuu se vain porskuttaa eteenpäin, ollaan jo kymmenennessä päivässä menossaan.
Elä nätisti, heippa
*halihymiö*

Vuodenkierto

Hyvää 1-vuotissyntymäpäivää Hirnakan Torpan blogille!

Näin se aika rientää ja hetkittäin se saa jopa siivet.
Vuosi takaperin elämä täällä torpalla oli uutta, remontti siellä ja täällä, työreissut etelään ja kaikkinainen arkielämän uudelleenrutinointi sekoitti pakkaa täysin.

Taisin olla aika pihalla kun siihen hässäkkään vielä blogin pystytin :-)

Selailin kirjoituksiani ja kuvia vuoden varrelta ja monta mukavaa muistoa, tapahtumaa ja kohtaamista palasi mieleen. Ihania ihmisiä, sukua, perhettä, ystäviä ja uusia tuttavuuksia.

Paljon on myös surua, murhetta ja erityisesti läheisiä ihmisiä koskevaa tuskaakin mahtunut tähän vuoteen. Välillä tuntui, että elämä oli yhtä luopumista, surua ja toivonkipinän hengissä pitämistä.

On vaikea tietää mistä kukakin toipumiseen ja surusta läpikahlaamiseen voimansa otti ja ammensi. Ihminen on sinnikäs otus. Räpistelee pintaan vaikka mistä alhosta.

Minun rauhani, voimani ja elämänhaluni nousee kotoa. Ensimmäistä kertaa aikuisen elämäni aikana voin rehellisesti sanoa, että nyt en ole mistään poissa. Nyt olen kotona.

Oikeastaan kaikki se, mitä tämän vuoden aikana on tapahtunut, on valmistanut minua nykyiseen. Ja niin kai se kaikille muillekin tapahtuu. Kaikki johtaa kaikkeen, aikanaan.

Näen kuitenkin erittäin selkeänä suoran jatkumon viime marraskuisesta ahdistuksesta kun piti jakaa elämä Espoossa olleen työn ja Joensuussa asuvan perheeni kesken.

Kyllä siinä oli kuulkaa motivaatio työssäkäynnin suhteen koetuksella kun piti aamuyöllä karauttaa taipaleelle että ehti iltavuoroon töihin. Monet siihen pystyy, minä en.

Se painajainen mikä Sellossa vuoden viimeisenä päivänä tapahtui, sinetöi lopullisesti sen päätöksen, etten enää palaa markettiarkeen.
Ja muut alkuvuoteen ajoittuneet läheisten kokemat kriisit suorastaan betonoivat päätökseni.

Miksi juosta täyttämässä muiden asettamia vaatimuksia kun kaikki voi päättyä hetkessä, yhdessä hengenvedossa kaikki onkin ohi?
Mieluummin elän niukemmin ja pysyn rakkaitteni luona. Niin kauan kuin heidän luonaan voin olla.

Ja niinhän se päätös piti. Alitajunnassa eli ja vahvistui ajatus omasta yrittämisestä ja tässä ollaan.

Tällä hetkellä voin epäröimättä sanoa, että hyvin tein, oikein tein.
Paljon on taakse taakkaa ja painolastia jätetty. Eikä tulevien taakkojen painoa voi etukäteen murehtia, arvailla tai kantaa. Se mikä tulee on tullakseen ja ajopuu ajelehtii uomassa eteenpäin.

Ei voi tietää mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Jotain pientä vihiä tulevaisuudesta tuo tammamamman pyöristyvä vyötärönseutu. Toivottavasti pääsen kesäkuussa kuvaamaan Hyvin Arvokkaan hevosenlapsen ensiaskeleita. Ja saan lisää laamakevennyskuvia.


Vuosi sitten elettiin hauskoja ensilumen aikoja, sitä tulikin ennätyksellisen ylenpalttisesti.

Näillä mennään, pysythän mukanani?

Mainio Marraskuinen päivä

Aaaaaatshiiii!

Mikä mahtavin sää ulkoilma-aktiviteettien kannalta. Yöpakkasen jäljiltä kohmeisena rapiseva maa, kuulas ja kirkas auringonpaiste ja sininen taivas! Voiko ihminen enempää pyhäpäivälauantailta toivoa? Olettaen, että ns. perusasiat kuten terveys ovat kutakuinkin säädyllisessä tilassa. Siis ulos ja kamera laulamaan. Kuka kehtaa moittia Marraskuuta tämmöisenä päivänä?

Veli Winston touhusi innolla kamera-assarina ja tutki mm. kuvauskohteet innokkaasti, syöksymällä kuvauksellisiin heinärytöihin ns. ruohonjuuritason hommiin. Kuvassa assistentti aivastaa, meni kuuralunta nenuun.

Kuka toiselle kuoppaa kaivaaa

Nasse puuhasi eteläpellolla, tuoreita myyränkekoja ja hiirien yöpolkuja avatessa kului tovi jos toinenkin. Veli Winston ojensi auttavan tassunsa ja roplasti tunnelia toisesta päästä auki. Liikuttavan saumatonta yhteistyötä. Olen ylpeä omistani *pusuhymiö/sydänhymiö*

Elli tosin murjotti perin juurin loukkaantuneena yläkerrassa vuodevaatelaatikossa. Ajelin kissalössin pihalle kl. 7.40 kun ramppaaminen ja riehunta yltyi infernaalisiin mittoihin. Ja Elliparka joutui olemaan ulkona melkein tunnin! Veli Milton harhautti Ellin ja kipaisi mummolaan päiväunille.  Se poika se pitää omasta persauksestaan huolen aina.

Ellihän kyllästyi Winstonin pöhkistelyihin heti ja istui loput ulkoilusessiostaan salavan oksalla.
Ei ehkä ihan penaalin terävin kynä tuo meidän Elli. Mutta saa aina kaiken anteeksi koska on niin soma, söpö ja suloinen.

Vattumaan tukilankku uudessa kuosissaan

Torpan lämmitystä lukuunottamatta mitään ns. pakollisia kotihommia ei tälle päivälle ollut agendassa joten hyvillä mielin sai vötkistellä omiaan. Käytiin Iso-J:n kanssa lähimetsäkierroksella. Ei me sitä viekasta urosnallea nähty, olisiko sitten kuitenkin rojahtanut makuulle? Kierrettiin metsän keskellä oleva peltotilkku ja Nasse ajoi rusakkopuppea takaa, eestä ja taas takaa.

The metsäsika (etualalla)

Totesin lähimetsän takapellon ja metsätiet varsin inspiroiviksi ratsastusreiteiksi. Meneehän tässä toki vielä jokunen vuosi ennenkuin meillä on kelpo hevonenkaan metsäreissuille. Sitä ennen juoksutetaan metsäsikaa eli Nassea. Kissat oli muuten pakko teljetä tupaan, olivat kovin hanakasti tulossa mukaan. Paitsi eräs jolle riittää söpöys, suloisuus ja sievistelytaito.

Raahasin metsästä vinon pinon metsäkoneen rouhimia havuja. Ja vielä muutaman rimpsun liekoa. Jos joku joskus jaksaisi väsätä niistä vaikka oveen kranssia? Suhtaudun vallan realistisesti omaan jaksamiseeni joten pakkasin nipun havuja autoon ja sitten lähdettiin Äitikullan kanssa viemään kynttilöitä kirkkomaalle.

Pohjoisesta nousi pilviä

Kukkatalolla totesin, että kannatti raahata havut metsästä, 4,50 € per nippu (pieni) luki eräässäkin hintalapussa. Eivätkä kyllä olleet callunatkaan enää torihinnoissa. Pari vähemmän ravistunutta napattiin mukaan. Vähiinhän ne käyvät ennen loppumistaan, siniseksi värjättyjä näkyi olevan valittavaksi saakka. Teki mieli vähän pyöritellä päätään nykymenolle, mutta mikä minä olen kenenkään kauneuskäsityksiä moittimaan.

Kotiinpäin ajellessa lumisade sakeni, hauskaa kuivaa mutta tiuhaa sadetta. Totinen sade!
Nyt onkin loistavasti ilta aikaa venytellä soffalla, köllötellä tuvan lämmössä ja nauttia laiskanpäivästään. Huomenna ohjelmassa olisi vähän töitä ja jotain muutakin puuhaa. Mutta se vasta huomenna.

Pakastetilli

Torpan koiraluku tuplaantui, vain väliaikaisesti. Nasse-setä on tällä hetkellä tajunnan tuolla puolen eikä Bob näytä yhtään sen terävämmältä. Ovat ilmeisesti juosseet kokonaisvaltaisesti ja riittävästi. Hyvä homma, eipä tarvitse lähteä iltalenkille. Pihakierros riittää tänään.

Nyt on aika näpsäyttää läppärin kannet kiinni ja keskittyä olennaiseen, laiskotteluun ja lepopäivän viettoon. Päivän ns. virallinen osuus on takana. Illalla tyrkkään paistin uuniin, nyt on vielä turhan kuuma kun hiiletkin hehkuvat tulisen oransseina.

Että lepo vaan sinnekin!

Hertan päivä

Tänään on Hertan päivä. Herttainen Hertta, Hjärta, pieni pullea köksänmaikka, nuorena nukkunut kissanpentu.... mitä sitten nimi kenellekin mieleen tuo. Toivottavasti positiivisia ajatuksia.

Nuhruisentuhruinen torstaipäivä, jossa sinällään ei mitään isompaa vikaa ole, mieltä piristäköön söpö pieni kääpiöakileijan kukka. Lajikkeen nimeä en muista mutta olkoon Hertanpäivän kukka.

Lämpimät onnittelut myös sinne Inkoon sumuihin jossa sumu vaihtunee juhlahumuksi kun Dani siirtyy täysi-ikäisten kerhoon!

Täti-ikäinen kaiholla muistelee kukkean nuoruutensa aikoja... mutta on kyllä oikein tyytyväinen nykytilaankin. Enää ei jaksaisi -eikä tarvitsekaan- tehdä kaikkia niitä isoja päätöksiä joita nuoremmilla vielä onkaan edessään. Olkoot tuulet suotuisat matkallesi ja vielä kerran, hyvää Syntymäpäivää!

Ja vielä tähän loppuun... nyt jos koskaan on aiheellista pläjäyttää vanha tuttumme, laamakevennys:

Miksi sinulla on niin terävät hampaat?

... kyseli taannoin eräs pikkuinen punaisesta pitänyt pikkuneiti joka kummasteli isoäidin uutta olomuotoa.
Toivottavasti ei meidän, eikä naapureidenkaan tarvitse tiedustella yön kulkijoilta näiden eriskummallisesta ulkomuodosta moisia kysymyksiä.

Susi jäi nyt kuitenkin aika likaisesta tempusta kiinni eikä tarvitse olla kummoinenkaan Einstein älytäkseen, että lähiruokaan mieltynyt sushukkanen ei ihan hevillä maisemaa vaihda. Hiippakuntaa korkeintaan mikäli osuu sopivasti hollille.

Reilun kilometrin päästä oli hävinnyt lampaat. Yksi löytyi lähistöltä ilman päätä ja toisen kävi kehnommin. Tänään tuli metsästysseuran miehiltä kehotus pitää pimeällä kissat ja koirat ynnä muut pulskat lemmikit tuvan puolella ja tilkitä kanalan luukku kunnolla kiinni yöksi.

Soma kananen

Sättikööt urbaanimmat ihmiset minua kuinka tahansa hysteeriseksi, mutta perilliset eivät kävele koulumatkojaan tänä talvena. Sama trendi on kyllä muillakin meidän kylän asukkailla joten en ole ainoa susipelkoinen maalainen.

Eikä näitä meidän kylän susia tai karhuja voi enää ihmisaroiksi kutsua. Pihasta hakevat ruokansa, tonkivat roskikset eivätkä pelkää autojenkaan ääniä eivätkä valoja. Ihan reteesti jolkottavat reissuillaan, oli yleisöä tai ei.

Hieman epämiellyttävää, mutta asian kanssa on vain opittava elämään. Piskit ja killit tupaan ja ihmiset autokyyteihin, better safe than sorry.

Muuten tämä Rakasta Marraskuu loppuuun -projektini etenee ihan loistokkaasti. Kolmas päivä jo pitkällä eikä tee edes tiukkaa.

Näillä mennään, adios!